Skip to main content

EU:ssa kriisi voi myös yhdistää – Jutta Urpilainen odottaa komissiolta osallistavaa politiikkaa

Jutta Urpilainen piti tiukkaa talouskuria euron kriisivuosina. Nyt hän tietää, että yhteinen kriisi voi olla myös yhtenäisyyden tae.

Teksti Laura Myllymäki

Kuvat Eeva Anundi

Jutta Urpilainen kokee ylpeyttä siitä, että hän saa olla ensimmäinen nainen Suomen komissaariehdokkaana.

Jutta Urpilainen kokee ylpeyttä siitä, että hän saa olla ensimmäinen nainen Suomen komissaariehdokkaana.

Helteisenä heinäkuun viikonloppuna vuonna 1994 keskipohjalaisessa Kokkolan kaupungissa oli arvovaltaisia vieraita. Chydenius-vapaakauppaseminaariin oli saapunut Euroopan komission puheenjohtaja Jacques Delors. Seminaarin isäntänä hääri Suomen silloinen pääministeri Esko Aho.

Kokkolalainen Jutta Urpilainen muistaa seminaarin siksi, että hänen isänsä Kari Urpilainen toimi tuolloin kansanedustajana (sd). Samana keväänä Jutta Urpilainen kirjoitti ylioppilaaksi, eikä hänellä ollut vielä aavistustakaan, että vielä joskus hän olisi Suomen ehdokas Euroopan komission jäseneksi.

Ylioppilaskeväänään Urpilaisella oli vaikeuksia päättää, mitä hän haluaisi tehdä elämässään. Urpilainen harrasti aktiivisesti musiikkia ja tanssia, mutta toisaalta häntä kiinnostivat myös hengelliset kysymykset.

Urpilainen ei tavoitellut aktiivisesti poliitikon uraa, mutta aloitettuaan Jyväskylässä kasvatustieteen opinnot hän lähti mukaan sdp:n opiskelijajärjestön toimintaan.
»Nimenomaan kansainväliset asiat olivat siellä kiinnekohtani», hän sanoo nyt Eduskuntatalossa.

Urpilaisesta olisi voinut tulla myös muusikko – tai tanssija. Ylioppilaskevään jälkeen tie vei yhdeksi syksyksi Keski-Pohjanmaan konservatorioon, jossa hän opiskeli ammattilinjalla laulua ja pianonsoittoa. Seuraava kevät kului puolestaan Kälviällä Keski-Pohjanmaan opiston ammattitanssilinjalla. Urpilainen valitsi kuitenkin kasvatustieteen: seuraavana syksynä hän otti vastaan opiskelupaikan Jyväskylän yliopistossa.

Puolisoonsa Juha Mustoseen Urpilainen tutustui Suomen nuorisoyhteistyö Allianssin toiminnassa. Parin vuoden opintojen jälkeen hän oli mukana perustamassa nykyistä Eurooppanuoret-järjestöä yhdessä Mustosen kanssa vuonna 1997.

Eurooppa-läksyjään Urpilainen teki muutoinkin ahkerasti. Hän vieraili useana kesänä Ventotenen vankilasaarella, jonka selliin roomalainen kommunisti Altiero Spinelli oli sysätty vuonna 1939 Italian fasistihallinnon käskystä. Spinelli tunnetaan Ventotenen julistuksesta, jonka sanoma salakuljetettiin manner-Italiaan pieniin sätkäpapereihin kirjoitettuna. Se oli vapaan ja yhtenäisen Euroopan puolesta kirjoitettu julistus, joka viitoitti tietä Euroopan yhdentymiselle. Spinellistä tuli myöhemmin Euroopan komission jäsen.

Silti EU tuli aivan uudella tavalla Urpilaisen iholle juhannuksena 2011. Silloin hän istui kesämökin laiturinnokassa mustia kirjekuoria sylissään. Niiden sisällä oli euroryhmän pöytäkirjoja, joihin samalla viikolla nimitetyn tuoreen valtiovarainministerin oli tutustuttava.

Tehtävään ei ollut pehmeää laskua, sillä euroalue oli syvässä kriisissä. Urpilainen yritti hahmottaa, mitä oli edessä. Hän koetti ymmärtää myös, minkälaiseksi neuvotteluasetelma oli muodostumassa.

Kuka?

Jutta Urpilainen

  • Suomen komissaariehdokas Euroopan komission seuraavalle viisivuotiskaudelle.
  • Syntynyt 4.8.1975 Lapualla.
  • Asuu Kokkolassa, missä on toiminut aktiivisesti kunnallispolitiikassa vuodesta 2000 alkaen.
  • Opiskeli kasvatustieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistossa. Työskenteli opettajana Helsingissä vuosina
    2001–2002 ja Kokkolassa 2002–2003.
  • Eurooppalaisen Suomen Nuoret ry:n (nykyinen Eurooppanuoret) puheenjohtaja vuonna 2001.
  • Sdp:n puheenjohtaja 2008–2014.
  • Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen hallituksessa 2011–2014.
  • Naimissa diplomaatti Juha Mustosen kanssa. Pariskunnalla on kaksi lasta.
  • Harrastaa pianonsoittoa. Urpilainen laulaa joululevyllä Jouluisia ajatuksia vuodelta 2002.
»Jälkikäteen ajateltuna Eurooppa-polullani on ollut monenlaisia askeleita, jotka kulminoituvat komissaariehdokkuuteen», Urpilainen sanoo nyt.

»Jälkikäteen ajateltuna Eurooppa-polullani on ollut monenlaisia askeleita, jotka kulminoituvat komissaariehdokkuuteen», Urpilainen sanoo nyt.

 

Euron kriisivuosien aikana Urpilainen sai maineen kovan talouskurin kannattajana. Hänen johdollaan Suomi neuvotteli ainoana euromaana Kreikalta vakuudet tukipaketin ehdoksi. Urpilaisen mukaan niillä turvattiin suomalaisten veronmaksajien asemaa. Jos Kreikka ei aikanaan maksaisi velkaansa, Suomi saisi vakuutensa takaisin.

Yksi kiperimpiä paikkoja oli se, kun Urpilaisen piti torjua neuvotteluissa eräs vakuusmalli, jota Suomi ei pitänyt hyvänä.

»Se oli kyllä aika painostava kokous. Muistan sen loppuelämäni. Kaikki odottavat, että mitä vastaan, ja on hirveä paine, että Suomen pitäisi hyväksyä pöydällä ollut ehdotus ratkaisuna.»
»Mutta en sitä sitten hyväksynyt, ja saatiin parempi lopputulos», Urpilainen sanoo.

Vakuuksilla tarkoitetaan Suomen ja kreikkalaisten liikepankkien tekemää tuottojenvaihtosopimusta. Alkuvaiheessa sulkutilin pääoman arvo oli 925 miljoonaa euroa. Varojen tuotto on kuitenkin jäänyt odotuksista, ja pääoman arvo on laskenut. Vakuuksista on koitunut Suomelle hallinnollisia kuluja.

Urpilainen puolustaa yhä vakuuksia: »Tuotot ovat jääneet sen takia pienemmiksi, koska yleinen korkotaso on ollut alhaisempi. Sitten taas hallinnolliset kulut… Oli tiedossa, että niitä syntyy.»

Urpilainen on tottunut puhumaan vakuuksista lähes liturgisesti »vakuutuksena», joka otetaan onnettomuuden varalta. »Realisoituuko se vai ei, ihminen haluaa pelata varman päälle. Vakuuksissa oli sama logiikka.»

Finanssikriisissä euroalueen oli pakko uudistua. Yksi tulos on ollut euroalueen maiden laatima suunnitelma pankkiunionista, joka parantaa pankkien valvontaa. Urpilainen epäilee, olisiko se syntynyt ilman kriisiä.

Kymmenen viime vuoden aikana euro-alueen yhteistyö on syventynyt jopa niin paljon, ettei hän usko lähitulevaisuudessa merkittäviin uusiin harppauksiin. Hän odottaa, että pankkiunionia täydennetään vielä talletussuojalla, joka takaa talletukset, jos jäsenmaiden pankit ajautuvat vaikeuksiin. Talletussuoja tullee myös uuden komission agendalle.
Vielä Juha Sipilän hallitus katsoi, että yhteinen talletussuoja voidaan hyväksyä vasta kun pankkisektorin riskejä saadaan ensin merkittävästi vähennettyä. Antti Rinteen hallituksen ohjelmassa talletussuojaa ei erikseen mainita.

Urpilaisen mielestä ilmapiiri toimialalla on Suomessa kuitenkin muuttunut, ja siihen on vaikuttanut erityisesti Nordea. Nyt moni ajattelee, että yhteinen talletussuoja voisi olla Suomen etu. Nordea muutti pääkonttorinsa kotipaikan Ruotsista Suomeen lokakuussa 2018, mikä toi pankin asiakkaiden mittavat talletukset Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa Suomen talletussuojajärjestelmän piiriin.

Euroopan talous- ja rahaliiton syventämiseksi etenkin Etelä-Euroopan maista on ehdotettu niin sanottua suhdannetasausmekanismia. Sen tavoitteena olisi tasata suhdanteita automaattisesti maiden välillä, jotta yksittäiset jäsenmaat eivät ajautuisi taantumakierteeseen. Keskustelu sai uutta pontta eurokriisistä. Tasauksessa voitaisiin käyttää esimerkiksi euroalueen yhteistä työttömyysturvajärjestelmää tai suhdannepuskuria, jolloin suurta yhteistä budjettia ei tarvittaisi.

Mekanismin selvittäminen mainittiin sdp:n tämän vuoden eduskuntavaaliohjelmassa, mutta hallitusohjelmaan sitä ei kuitenkaan kirjattu. Urpilaisen mukaan kyse oli kompromissista.
Häneltä itseltään ei saa tiristettyä kantaa asiaan – hän asettelee sanansa tarkasti. »En oikein tiedä, onko sillä merkitystäkään, mikä henkilökohtainen mielipiteeni tulee olemaan.» Urpilainen ajattelee, että komission puheenjohtajalla on valtaa päättää komission agendasta.

Urpilainen saa vieläkin kansalaisilta arvostelevaa palautetta siitä, että Suomi oli ylipäänsä mukana myöntämässä tukipakettia Kreikalle. Hän huomasi valtiovarainministeriaikoinaan, että Etelä-Euroopassa monet kokivat voimakkaasti, että säästöt, joita maat joutuivat tekemään, olivat EU:n syytä. Suomessa ja muissa pohjoisissa jäsenmaissa taas osa harmitteli, miksi pulaan joutuneita maita piti pelastaa.

»Voi olla, että sillä on ollut jonkin verran vaikutusta niin sanottuun EU-kriittisyyden kasvuun», Urpilainen sanoo.

Tällä hetkellä huonoa taloutta EU:ssa pitää Italia, joka on saanut Euroopan komission varpailleen. EU:n sääntöjen mukaan valtion julkisen velan täytyy olla alle 60 prosenttia bruttokansantuotteesta ja budjettialijäämän pienempi kuin kolme prosenttia bruttokansantuotteesta. Komission laskelmissa Italian julkinen velka nousee ensi vuonna yli 135 prosenttiin ja budjettivaje 3,5 prosenttiin bkt:sta.

Sdp:n eurovaaliohjelmassa todettiin, että »sääntöjen tulkintaa on tarpeen joustavoittaa lyhyellä aikavälillä». Urpilainen korostaa kuitenkin arvostavansa yhdessä sovittuja sääntöjä. Tehtävänä kollegiona toimivassa komissiossa on katsoa Euroopan kokonaisetua, eikä hän katso edistävänsä siellä sdp:n asiaa. Sääntöjen muutos vaatisi yhteisen näkemyksen komissiolta ja jäsenmailta.

Pelissä on EU:n sisäinen luottamus. »Jos perheessä on kotiintuloajat, kaikki toimii ja luottamus pelaa niin kauan kun niitä noudatetaan», hän sanoo.

Sitten hän lisää: »Mutta se, halutaanko sitten niiden sääntöjen sisällä luoda jouston­varaa ja tulkinnan mahdollisuutta, en pidä sitä huonona.»

»Mutta todennäköistä on varmaan sekin, että seuraavan viiden vuoden aikana jokin kriisi Eurooppaa kohtaa», Urpilainen miettii.

»Mutta todennäköistä on varmaan sekin, että seuraavan viiden vuoden aikana jokin kriisi Eurooppaa kohtaa», Urpilainen miettii.

 

Myös kevään eurovaaleissa Urpilainen kannatti yhdessä sovittuja sääntöjä – toista kertaa käytössä ollutta kärkiehdokasmenettelyä. Hänestä se toi läpinäkyvyyttä ja avoimuutta komission puheenjohtajan valintaan. Euroopan parlamentti liputti menettelyn puolesta, mutta jäsenmaat eivät nähneet asiaa niin. Saksan puolustusministeri Ursula von der Leyen valittiin komission uudeksi puheenjohtajaksi Eurooppa-neuvoston ylimääräisessä kokouksessa.

Kun tapaamme Urpilaisen kanssa ensimmäisen kerran, kesä on vasta aluillaan. Elokuun puolivälissä hän täydentää haastattelua sähköpostitse: hän on tavannut von der Leyenin ensimmäisen kerran Brysselissä kuun alussa. »Hän oli lämmin ja karismaattinen henkilö, jonka kanssa yhteistyö varmasti sujuu hyvin. Kehuin hänen Euroopan parlamentissa pitämäänsä puhetta, joka kuvasi hänen linjansa», Urpilainen kirjoittaa.

Puheessaan von der Leyen kokosi kestävän kehitykseen taloudellisia, sosiaalisia ja ekologisia teemoja yhteen tavalla, johon olisi Urpilaisen mielestä helppo sitoutua.

Urpilainen katsoo, että kärkiehdokasmenettelyn epäonnistumisesta huolimatta von der Leyenillä on vahva mandaatti, sillä tämä joutui käymään keskusteluja kaikkien poliittisten ryhmien kanssa ja sai keskustelujen jälkeen enemmistön tuen. »Linjassa on monille parlamenttiryhmille tärkeitä asioita», Urpilainen muotoilee.

Antti Rinne ilmoitti aiemmin, että Suomi tavoittelee Urpilaiselle talouteen, ulkosuhteisiin tai Afrikkaan liittyvää salkkua. Urpilainen kertoi keskustelleensa samoista kokonaisuuksista von der Leyenin kanssa. Vielä elokuun puolivälissä hän oli salkkujen suhteen »avoimin mielin». Konkreettisista politiikkapainotuksista hän ei vielä halunnut puhua.

Tiistaina 10.9. von der Leyen paljasti komission työnjaon: Urpilainen saisi kansainvälisistä kumppanuuksista vastaavan komissaarin salkun.

Euroopan komissio päättää pitkälti sen, mitä asioita EU painottaa. Työkalunaan sillä on aloiteoikeus lainsäädäntöön. Sellaisenaan nykyinen komissio lähestyy ajatusta Euroopan omasta hallituksesta, josta Urpilainenkin haaveili Eurooppanuoria perustaessaan.

Mutta Eurooppaa, jota Urpilainen nuorena oppi ihailemaan, ei välttämättä enää ole. Hän katsoo, että maanosan »henkinen asento» oli tuolloin se, että EU:n integraatio syveni ja laajentui samanaikaisesti. Nyt jäsenkunta Urpilaisen sanoin eriytyy ja supistuu, mikä asettaa yhdentymiselle rajoja.

»Miten Euroopan unionin yhtenäisyys pystytään varmistamaan? Vain yhtenäistä Eurooppaa kuunnellaan, ja sillä on painoarvoa», Urpilainen miettii.

Urpilaisen mielestä vaikein – mutta ehkä todennäköisin – tie yhtenäisyyden takaamiseen olisi ulkoinen kriisi, joka pakottaisi unionin toimimaan yhdessä. »Jos vaikka katsoo brexitiä, niin kaikki muut 27 jäsenmaata ovat kyenneet yksimielisesti toimimaan.» Esimerkiksi kelpaa myös Urpilaiselle tuttu kriisi, euron kriisi: »Vaikka oltiin eri mieltä, kriisi pakotti hakemaan yhteistä näkemystä.»

Hän toivoo, että EU:n jäsenmaat löytäisivät yhtenäisyyden uudelleen normaalissa tilanteessa, jossa asioita voi ennakoida hyvissä ajoin. »Mutta todennäköistä on varmaan sekin, että seuraavan viiden vuoden aikana jokin kriisi Eurooppaa kohtaa.»

Aiemmin Eurooppaa halkoi maltillisen keskustaoikeiston ja maltillisen keskustavasemmiston välinen jakolinja, mutta poliittinen kenttä on nyt jakautunut uudelleen. Euroopan parlamenttiin pääsi kevään vaaleissa toisaalta paljon vihreitä ja liberaaleja, toisaalta oikeistopopulisteja. Urpilainen uskoo, että tilanteessa on hyötyä siitä, että on istunut suomalaisessa kuuden puolueen koalitiohallituksessa. Komissiossa on tarkoitus pystyä sovittamaan yhteen erilaisia näkemyksiä.

Sitten on kysymyksiä, joita on pystyttävä lähestymään asia edellä, riippumatta poliittisista suhdanteista. Tällainen kysymys on Urpilaisen mielestä turvallisuus. Tätä asiaa hän on selvästi miettinyt.

Hän luettelee keskeisimmät turvallisuusuhat: kyber- ja hybridiuhat, terrorismin ja ilmastokatastrofit. Turvallisuuteen Urpilainen liittää myös kysymyksen työn murroksesta, jossa automatisaatio, robotiikka, tekoäly ja sen eettiset ulottuvuudet muokkaavat ihmisten identiteettiä.

Komission työohjelmaan Urpilainen haluaa kirjauksen Afrikasta. Urpilainen ajattelee, että maanosasta pitäisi saada EU:lle tasavertainen kumppani kehitysyhteistyökohteen sijaan. Samat ajatukset näkyvät myös Rinteen hallituksen ohjelmassa. Hallitusneuvotteluihin Urpilainen osallistui neuvottelemalla ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.

EU-maiden julkisessa keskustelussa Afrikkaa on viime aikoina käsitelty lähinnä maahanmuuton näkökulmasta. Kansalaisjärjestöt ovat huomauttaneet, että yksi seuraus Euroopan tiukentuneesta rajavalvonnasta on ollut se, että osa siirtolaisista viruu epäinhimillisissä oloissa Libyan säilöönottokeskuksissa.

Urpilainen pitää ymmärrettävänä, että vuonna 2015 maahanmuuttoon etsittiin ratkaisuja, joilla akuutti tilanne voidaan korjata. Nyt lähtökohdan pitäisi kuitenkin olla erilainen. Afrikan 1,2 miljardista ihmisestä noin puolet on alle 25-vuotiaita, hän muistuttaa. »Jos näillä nuorilla ei ole edellytyksiä tai toivoa elämässään, eivät he jää kotimaahansa sitä rakentamaan.»

Afrikka-kysymykseen pitäisi Urpilaisen mielestä suhtautua kahtalaisesti. Yhtäältä EU:n pitäisi tukea konfliktinratkaisua ja sitä kautta yhteiskuntien vakautumista ja oikeusvaltiokehityksen etenemistä. Toisaalta EU:n pitäisi taas tukea investointien tekemistä Afrikkaan ja pyrkiä sitä kautta parantamaan työllisyyttä etelänaapurissa.

Miten Euroopan unionin yhtenäisyys pystytään varmistamaan? Vain yhtenäistä Eurooppaa kuunnellaan, ja sillä on painoarvoa.

 

Tuuli tempoo Urpilaisen hiuksia. Hän vetää aurinkolasit pannaksi päälaelleen ja saa pidettyä ne kurissa. Kesäaurinko paistaa Eduskuntatalon portaille niin kirkkaasti, että päätä alkaa särkeä.

Kesäkuun alussa hänellä on vielä salaisuus: Urpilainen on vastikään saanut tietää, että perheeseen tulee Kolumbiasta pian toinen adoptiolapsi, pieni tyttö. Lapsi mullistaa Urpilaisen ja Juha Mustosen elämän kiireisellä hetkellä. Syksyllä Urpilainen on vanhempainvapaalla eduskuntatyöstä.

Kuvaaja haluaisi ottaa kuvan, jossa taustalla näkyisi vain pilvetön taivas: Jutta Urpilainen, lasikattojen rikkoja. Se on vaikeaa, sillä Musiikkitalon lipputangot tunkevat kuvaajan etsimeen.

Suomessa Urpilaisen komissaariehdokkuudesta kohistiin erityisesti siksi, että Urpilainen on nainen. Hän kertoi itsekin kokevansa ylpeyttä siitä, että saa olla ensimmäinen nainen tehtävässä.

»Tärkeää on, että joku raivaa polun. Mutta ei vielä riitä, että polku on tallattu, jonkun pitää tulla perässä. Tästä olen presidentti Halosen kanssa samaa mieltä.»

Niin kauan, kun niin ei ole, naisen huippuvirka on iso uutinen. Sukupuolinäkökulma on merkityksellinen, vaikka lasikatto onkin rikottu.

Kun Urpilainen oli valtiovarainministeri ja ravasi euroryhmän kokouksissa, hänen kollegoidensa keski-ikä oli korkea. Suurin osa valtiovarainministereistä oli uransa loppupuolella olevia miehiä. Työn hoitaminen hallitsi elämää. Pienten lasten äitejä euroryhmässä ei ollut, mutta joitain pienten lasten isiä Urpilainen muistaa.

»Olen heidän lapsensakin tavannut ja tiedän, että aika vaikeaa varmaan oli isän tehtävän ja ministerin tehtävän yhteensovittaminen.»

Syyskuun kymmenentenä päivänä selvisi, että von der Leyenin komissiossa on 14 miestä ja 13 naista. Urpilainen uskoo, että sukupuolten tasa-arvo voisi näkyä niin komission tavassa tehdä töitä kuin myös politiikan painotuksissa.

»Ursula von der Leyenin ensimmäiset puheenvuorot viittaavat siihen, että naisjohdolla uusi komissio ottaa kansalaisia ja jäsenvaltioita osallistavan linjan. Tämä voi olla yhteenkuuluvuuden ja sitoutumisen kannalta hyväksi.»

Urpilainen uskoo, että eri elämäntilanteissa olevista ihmisistä on kokonaisuuden kannalta hyötyä – myös komission työssä. »Hyvä tiimi muodostuu aina siitä, että on erilaisia ihmisiä ja erilaista kokemusta annettavana joukkueelle, jonka pitäisi optimaalisesti joukkueena toimia», hän toteaa.

Syyskuussa alkavat komissaariehdokkaiden kuulemiset Euroopan parlamentissa. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaisesti, uusi työ alkaa marraskuussa.

Urpilainen on keitetty kovissa liemissä. Hän tietää, että kaikesta selviää ja asiat järjestyvät, kun oppii, että aina ei tarvitse tehdä kaikkea itse. Apua voi pyytää.

»Onhan tämä hyppy uuteen», hän sanoo. Kyse ei ole vain hänen uudesta työstään vaan koko perhettä koskevasta isosta elämänmuutoksesta.

Urpilainen on pohtinut, millaista elämä olisi nyt, jos hän olisi ylioppilaskeväänään valinnut toisin. Taide olisi tarjonnut hyvin erilaisen elämän. Urpilainen soittaa edelleen pianoa ja hänen Johannes-poikansa käy musiikkileikkikoulussa.

Myös uuteen Brysselin-kotiin tulee piano – ehkä sähköpiano, jos omaa pianoa on liian hankala raahata paikan päälle Suomesta saakka.

Harrastuneisuudestaan huolimatta Urpilainen tietää tehneensä oikean valinnan. Politiikasta tuli hänen intohimonsa, ei musiikista.

 

Juttua on päivitetty: 10.9. klo 13.38 lisätty tieto Urpilaisen tulevasta komissaarinsalkusta. Klo 14.45 lisätty tieto komission sukupuolijakaumasta.

Urpilaisen lista

Kolme eurooppalaista ajattelijaa

1. Antoine de Saint-Exupéry
Jo nuorena ihailin ranskalais­kirjailijan tapaa kiteyttää vahva humanistinen sanoma, joka on myös eurooppalaisen rauhanprojektin
ytimessä.

2. Agnes Gonxha Bojaxhiu
Äiti Teresana tunnettu Makedonian albaani oli nuoruudessani kristillisen lähimmäisenrakkauden symboli. Kristinusko on yksi pohjoismaisen hyvinvointivaltion innoittajista.

3. Altiero Spinelli
Ventotene-saaren seminaarien vuoksi hän on parhaiten tuntemani EU:n »perustajaisä». Italialainen fasismin ja neuvostokommunismin vastustaja toimi myös EU-komissaarina.