Siirry sisältöön

Kirja: Palkittu EU-satiiri naureskelee byrokratiakoneistolle

Teksti Anna Savolainen

Itävaltalaisen Robert Menassen poliittinen EU-satiiri Die Hauptstadt voitti Saksan kirjallisuuspalkinnon vuonna 2017. Lukuisten käännösten ilmestyttyä 2019 teos on herättänyt kansainvälistä huomiota »ensimmäisenä suurena EU-romaanina».

Kirja naureskelee reippaasti unionin byrokratiakoneistolle ja uranousukkaille kuljettaessaan monia päähahmojaan rullaavine matkalaukkuineen pitkin Brysselin katuja ja kokoushuoneita. Tavoitteet ovat kuitenkin pilkantekoa korkeammalla: kertomus kuvaa EU-päätöksenteon vaikeutta sivuamalla jokseenkin kaikkia EU:n viime vuosien haasteita maatalouspolitiikasta brexitiin. Lopulta se palaa muistuttamaan unionin olemassaolon perusteista, sodista ja keskitysleireistä, lupauksesta, ettei koskaan enää.

Robert Menasse: The Capital. Liveright 2019, 416 s.