Skip to main content

Kyberajan kenraali

Kyberajan kenraali

Puolustusvoimat on komentaja Jarmo Lindbergin johdolla tekemässä kaikkien aikojen asehankintoja. Lindberg muistuttaa, että perinteinen sodankäynti ei ole kadonnut mihinkään.

Teksti Juha Mäkinen

Kuvat Eeva Anundi

Sotilaat pitävät rutiineista. Puolustusvoimien komentaja, kenraali Jarmo Lindberg kertoo antaneensa työ­huoneessaan kokouspöydän äärellä pari sataa haastattelua, mutta vielä kertaakaan hän ei ole istunut seinän puolella pöytää.

Ehkä tutusta tuolista kiinni pitäminen on tapa luoda edes jotain pysyvyyttä maailmaan, jossa totuttu järjestys tuntuu murenevan. Nyt Lindberg suostuu vaihtamaan paikkaa valo­kuvaajan toivomuksesta.

Lindberg aloitti tehtävässään elokuussa 2014. Tuolloin elettiin kauniisti ilmaistuna mielenkiintoisia aikoja. Venäjä oli miehittänyt Krimin vajaat puoli vuotta aiemmin, ja Itä-Ukrainassa Venäjä soti separatistien rinnalla Ukrainan hallituksen joukkoja vastaan.

Sama mielenkiintoisuus vallitsee edelleen, vaikka siihen on ehkä jo turruttu. Krim on de facto osa Venäjää. Itä-Ukrainassa rintamalinjat ovat jähmettyneet paikoilleen, mutta ratkaisua konfliktiin ei ole näköpiirissä. Venäjä lisää asevarusteluaan myös Suomen itärajan takana ja suunnittelee uusia ydinaseita.

Onko tästä tilanteesta tullut »uusi normaali»?

»Siltä se kyllä tuntuu», Lindberg toteaa. »Ei ole nähtävissä mitään sellaista, että se tästä muuksi kääntyisi.»

 

Julkisessa keskustelussa näyttää välillä ajateltavan, että kaikki on mennyt jo nolliksi ja ykkösiksi ja kyberiksi.

 

Venäjän ja lännen kiristyneet välit ovat lisänneet sotilaallisia jännitteitä Suomen lähialueilla. Sekä Venäjä että Nato pyrkivät sotaharjoituksilla ja joukkojen sijoituksilla osoittamaan mahtiaan.

Venäjä on avannut uudestaan Alakurtin sotilastukikohdan ja sijoittanut uusia hävittäjäkoneita Petroskoin liepeillä sijaitsevaan Besovetsin tukikohtaan. Kaliningradissa Venäjä uusii tukikohtiaan ja on tuonut sinne uusien hävittäjien lisäksi myös Iskander-ohjuksia.

Nato on puolestaan sijoittanut pysyviä joukkoja Baltian maihin ja Puolaan. Naton lokakuinen sotaharjoitus Norjassa, johon Suomikin osallistui, oli liittouman suurin sitten kylmän sodan vuosien. Yhdysvallat on lisäksi sijoittanut merijalkaväen joukkoja Pohjois-Norjaan.

»Ei tässä hommassa ole aika pitkäksi tullut», Lindberg toteaa.

»Koko ajan pitää olla fokusoitunut muuttuvaan toimintaympäristöön ja lisääntyviin aktiviteetteihin. Aina välillä tulee yllättäviä tilanteita: alueloukkauksia tai tapahtumia, joihin pitää reagoida tavalla tai toisella. Meidän oman valmiuskoneistomme pitää olla koko ajan valmiina. Kaikkihan siitä ei näy julkisuuteen.»

Pitääkö komentajan henkilökohtaisesti reagoida esimerkiksi epäiltyyn ilmatilanloukkaukseen?

»Ei sellaiseen välttämättä tarvitse tehdä aktiivisia päätöksiä, mutta niistä pitää olla tietoinen saman tien. Toimintaketju lähtee ilmavoimien operaatiokeskuksesta ja pääesikunnan operaatiokeskuksesta.»

Kaiken kuhinan keskellä Suomi pyrkii parhaansa mukaan huolehtimaan, ettei se olisi ainakaan naapuruston heikoin lenkki. Muille on tehtävä selväksi, että jos lähiympäristössä tapahtuu jotakin, Suomi pystyy reagoimaan välittömästi. Tällä on Lindbergin mukaan vakauttava vaikutus.

»Teemme me mitä hyvänsä, meillä ei ole suurta mahdollisuutta vaikuttaa sotilasliittojen tai isojen valtioiden käyttäytymiseen. Suomen roolina on osoittaa vakaasti, että meillä on oma alue hallinnassa ja kykenemme valvomaan ympäristöämme. Kaikki voivat odottaa meiltä ennakoitavaa käytöstä.»

 

Jarmo Lindberg on järjestyksessä 20. Puolustus­voimain komentaja. Edeltäjien muotokuvat ovat esillä Pääesikunnan käytävillä.

Jarmo Lindberg on järjestyksessä 20. Puolustus­voimain komentaja. Edeltäjien muotokuvat ovat esillä Pääesikunnan käytävillä.

 

Vaikka Suomi on pysytellyt sotilasliittojen ulkopuolella, erilaisia puolustus­yhteistyösopimuksia olemme solmineet sitäkin ahkerammin. Pelkästään tänä vuonna puolustusministeri Jussi Niinistö on allekirjoituksellaan tiivistänyt yhteistyötä niin Ruotsin (»yhteisymmärryspöytäkirja»), Ruotsin ja Yhdysvaltain (»kolmenvälinen aiejulistus»), Norjan (»puolustusyhteistyötä koskeva puitejärjestely») kuin Ranskan (»puiteasiakirja») kanssa.

Syksyllä 2014, kohta Lindbergin aloitettua komentajana, Suomi solmi myös niin sanotun isäntämaasopimuksen Naton kanssa. Sen on määrä helpottaa avun vastaanottamista Natolta kriisitilanteissa. Usein toistellun fraasin mukaan Suomi on niin lähellä Natoa kuin on mahdollista olematta Naton jäsen.

Yksikään puitejärjestely, aiejulistus tai yhteisymmärryspöytäkirja ei silti ole puolustusliitto eikä sitova valtiosopimus. Jos Suomi joutuisi hyökkäyksen kohteeksi, ne eivät tarjoa turvatakuita.

»Jos Suomelle tulisi tarve avulle, ei näistä sopimuksista ainakaan haittaa ole. Ne edistävät avun fasilitointia, mutta eivät sitä tietenkään takaa.»

Siviilihenkilön on vaikea pysyä kärryillä eri sopimusten vaikutuksista, mutta Lindbergille ja hänen alaisilleen ne antavat selvät raamit kansainväliselle yhteistyölle.

Käytännön yhteistyö kiteytyy kansain­välisiin sotaharjoituksiin. Suomalaisia sotilaita on tänä syksynä käynyt harjoittelemassa niin Tanskassa, Itävallassa, Alaskassa kuin Norjassa. Lindbergin mukaan Suomea kutsutaan mukaan »vaikka mihin».

»Saamme sellaisen määrän harjoituskutsuja, että meillä ei ikinä riitä rahat ja henkilöstö kuin murto-osaan niistä. On katsottava, koska lähdetään mukaan, millä joukoilla ja minkälaisiin harjoituksiin.»

Valinnat tehdään Lindbergin mukaan itsekkäästi: mukaan lähdetään niihin harjoituksiin, jotka tavalla tai toisella edistävät kotimaan puolustusta.

»Oma kriteerini on, että menemme mukaan taktisesti vaativiin harjoituksiin pienillä joukoilla ja kotiutamme sitten sieltä saadut opit edistämään Suomen torjuntakykyjä. Näillä kriteereillä on aika helppo vertailla erilaisia tarjouksia ja päättää, mihin mennä mukaan.»

 

Suomen sotilaalliset yhteistyökumppanit löytyvät sieltä mistä poliittisetkin: lännestä. Ruotsi ja muut Pohjoismaat, Yhdysvallat, Eurooppa, Nato.

Mutta onko Puolustusvoimilla organisaationa minkäänlaista yhteistyötä Venäjän suuntaan? Ja pitäisikö olla?

»Ennen Krimin ja Ukrainan tapahtumia meillä oli tietty vierailuvaihto, mutta näiden tapahtumien seurauksena se on käytännössä supistettu minimiin.»

Minimi tarkoittaa sitä, että Suomen Moskovan-suurlähetystössä on kaksi puolustusasiamiestä. He asioivat Venäjän hallinnon suuntaan, kiertävät harjoituksissa ja Venäjän puolustusministeriön ja asevoimien järjestämissä tilaisuuksissa.

»Vastaavasti venäläiset toimivat meillä samalla lailla. Mutta korkean profiilin vierailuja suuntaan tai toiseen ei viime vuosina ole ollut.»

Tähänkin sääntöön on poikkeus: Venäjän asevoimien komentaja Valeri Gerasimov tapasi yhdysvaltalaiskollegansa Joseph Dunford Jr:n Suomessa viime kesänä. Tapaaminen oli sikälikin mielenkiintoinen, että Gerasimov on EU:n pakotelistalla, eikä hänellä siis periaatteessa ole asiaa Euroopan unionin alueelle. Gerasimov tosin vieraili kesän aikana myös Saksassa ja Ranskassa.

»Meillä oli Gerasimovin kanssa kohtalaisen pitkä ammattimainen keskustelu. Minä olen Euroopassa varmaan melko harvoja, joilla on viimeaikainen kokemus hänestä.»

Lindberg tapasi molemmat miehet myös kahden kesken, vaikka heidän keskinäiseen tapaamiseensa ei suomalaisisännillä ollut asiaa. Gerasimovin ja Dunfordin kanssa käymiensä keskustelujen sisältöä Lindberg ei suostu kommentoimaan, mutta toteaa kummankin olevan »selvästi kovan luokan ammattimies».

»Kumpikin pyrki tuomaan substanssiasioita pöytään ratkottavaksi. Mistään ei tullut sellaista tuntua, että olisi tavattu vain muodollisesti tapaamisen vuoksi, vaan se oli päämäärätietoista isojen asioiden ratkomista.»

Jarmo Lindberg

Jarmo Lindberg

  • Syntynyt vuonna 1959 Oulussa, varttunut Kuusankoskella.
  • Opiskeli lentokadettikoulussa 1979–1982.
  • Toimi eri tehtävissä Karjalan lennostossa 1982–1991, Satakunnan lennostossa 1995–1999 ja Lapin lennoston komentajana 2005.
  • Kouluttautui Hornet-lentäjäksi Yhdysvalloissa 1995.
  • Ilmavoimien esikunnassa 1993–1994 ja 1999–2003 sekä Pääesikunnassa 2004 ja 2005–2008.
  • Ilmavoimien komentajana 2008–2012. Puolustusvoimien sotatalous­päällikkö 2012–2014.
  • Puolustusvoimain komentajana 1.8.2014 lähtien.
  • Perheeseen kuuluu vaimo ja kolme tytärtä.

 

Jarmo Lindbergillä on siitä kiitollinen tehtävä, että hänellä on johdettavanaan instituutio, jota kohtaan kansalaiset tuntevat poikkeuksellista luottamusta. Eurobarometrin mukaan jopa 94 prosenttia suomalaisista luottaa Puolustusvoimiin.

Samankaltaisiin lukemiin yltää ainoastaan poliisi. Univormuihin suomalaiset uskovat. Sen sijaan esimerkiksi YK, EU tai eduskunta ovat suomalaisten mielestä selvästi vähemmän luotettavia tahoja – puolueista nyt puhumattakaan.

Puolustusvoimat vietti vuonna 2018 satavuotisjuhlavuottaan. Sadan vuoden takaisia syntyhetkiä ei tosin juuri korostettu, ne kun liittyvät vastaitsenäistyneen Suomen repivään sisällissotaan. Sen sijaan kansalle tarjottiin vauhdikasta viihdettä, kuten taistelunäytöksiä, jotka vetivät yleisöä kymmenin tuhansin.

»Olemme erittäin iloisia siitä, että kansalaiset tulivat meille kylään», Lindberg toteaa.

Puolustusvoimat hallitsee PR:n. Niin oudolta kuin se saattaa jostain metsäleirillä rämpivästä alokkaasta tuntuakin, moni haluaa päästä osaksi Lindbergin komentoketjua. Universum Finlandin lokakuussa julkaiseman tutkimuksen mukaan Puolustusvoimat nousi kymmenen kiinnostavimman työnantajan joukkoon teknisen alan ja informaatioteknologian nuorten ammattilaisten silmissä.

»Hieno uutinen, mutta tämän eteen meidän pitää jatkuvasti tehdä töitä», Lindberg toteaa. »Yhtenä kilpailuetuna on se, että pystymme tarjoamaan mielenkiintoisia ja haastavia työtehtäviä, joihin voi sisällyttää työskentelyn kansainvälisessä toimintaympäristössä.»

 

Minulla oli purjelentäjän ja moottorilentäjän lupakirjat jo ennen ajokorttia.

 

Kansansuosio ja kasvaneet sotilaalliset uhkakuvat vaikuttavat myös siihen, että sotilaiden on helppo saada toiveensa läpi. Tekeillä olevat poikkeuksellisen mittavat asehankinnat eivät ole herättäneet suuria soraääniä.

Merivoimat rakennuttaa neljää suurta korvettia, joiden hinnaksi tulee runsas miljardi euroa. Sekin kalpenee ilmavoimien ostos­listan rinnalla: vuonna 2021 päätetään 64 uuden hävittäjän hankinnasta, hintahaarukka 7–10 miljardia euroa. Suomen valtion koko budjetti vuodelle 2019 on runsaat 55 miljardia.

Puolueista ainoastaan vasemmistoliitto on nostanut rahankäytön tikun nokkaan. Ehkä ajan hengestä kertoo jotain se, että vasemmistoliittokaan ei ole vastustanut hävittäjien ostamista sinänsä, vaan kyseenalaistanut ainoastaan sen, tarvitaanko niitä todella niin monta.

Puoluekannasta riippumatta kysymys on aiheellinen: eikö vähän vähemmälläkin pärjättäisi?

Lindbergin mielestä hankinnat pitää suhteuttaa siihen, mitä ympärillä tapahtuu. Hän muistuttaa Venäjän tuoneen uusia hävittäjiä niin Kaliningradiin kuin Besovetsiin. Toisella puolen Itämerta Ruotsi on tilannut Saabilta 60 uutta Gripen-hävittäjää. Nato-maat Norja ja Tanska puolestaan ovat hankkimassa amerikkalaiset F-35-hävittäjät.

»Eli kaikki meidän ympäristössämme ovat jo tehneet päätökset ilmavoimien kyvyn ylläpitämisestä. Jos Suomi tällaisessa ympäristössä sitten haluaa olla se maa, joka ei näin tekisi, niin siihen voi sanoa selvällä suomen kielellä että Oh, how very interesting

 

Some-komentajana tunnettu Lind­berg on aktiivinen verkon ja sosiaalisen median käyttäjä. Takavuosina hän ylläpiti sotilas­ilmailun verkkosivustoa ja oli aktiivinen keskustelija alan nettifoorumeilla.

Nyt Lindbergin suosima foorumi on Twitter. Hän on saanut huomiota muun muassa hävittäjien ohjaamoista julkaisemillaan selfie-­kuvilla. Komentajan twiitit painottuvat luonnollisesti sotilasasioihin, mutta hän julkaisee säännöllisesti myös komeita maisemakuvia Helsingin rannoilta – tai vaikka keräämistään suppilovahveroista.

Lindberg on ensimmäinen lentäjätaustainen Puolustusvoimien komentaja. Ilma­voimista samaan tehtävään on noussut aiemmin sodan jälkeen vuoden verran komentajana toiminut Jarl Lundqvist, mutta hän ei ollut itse lentäjä.

Lindbergillä lentäminen sen sijaan tuntuu olleen verissä. Hänen oma isänsä hankki lentolupakirjan vuonna 1973, ja jo seuraavana vuonna 15-vuotias Jarmo aloitti purjelentämisen.

Unohtumattomat pyöräkisat

Lentämisen lisäksi pyöräily on Jarmo Lindbergin intohimo. Työmatkapyöräilyn lisäksi hän on osallistunut useisiin pyöräkilpailuihin.

1. Tour de Helsinki, 2009: »Törmäys, jossa minulta lähti solisluu irti.»

2.Rooma, maaliskuu 2016: »42 kilometriä pyöräilyä klo 17.00 alkaen Rooman ruuhkassa.»

3. Tahko MTB 2014: »Viisi tuntia Tahkon rinteitä ylös ja alas.»

»Minulla oli purjelentäjän ja moottorilentäjän lupakirjat jo ennen ajokorttia.»

Isän esimerkki ei kuitenkaan ollut ratkaiseva, vaan kiinnostusta lentämiseen oli muutenkin. Seurakunnan lennokkikerhossa Lind­berg aloitti 12-vuotiaana, ja pienoismalleja hän kokosi sanojensa mukaan »muutaman sata kappaletta».

Varusmiespalveluksensa Lindberg suoritti Kauhavan lentosotakoulussa, ja sen jälkeen sotilasura sujui pitkälti ilmavoimien eri tehtävissä.

Sotilasura on edennyt tasaisessa nousussa huipulle asti eikä siirtyminen siviiliin ole kuulemma edes käynyt mielessä. Nuorella Jarmo Lindbergillä oli sentään yksi vaihtoehtoinen urasuunnitelma: hän laittoi hakupaperit Turun kauppakorkeakouluun.

»Se oli ainoa paikka, johon ei tarvinnut mennä pääsykokeisiin vaan saattoi hakea papereilla.»

Lindbergin papereilla koulun ovet tosin eivät olisi auenneet. Vuonna 2015 samainen Turun kauppakorkeakoulu kuitenkin nimitti komentajan kunniatohtoriksi.

 

Viime vuosina esiin ovat nousseet uudenlaiset uhkakuvat: hyökkäykset tietoverkkoja vastaan, valheellisen tiedon levittäminen sekä taloudellinen painostaminen. Varautuuko Suomi siis kalliilla sotakoneilla oikeisiin uhkiin?

Lindberg huomauttaa, että perinteinen sodankäynti ei ole maailmasta hävinnyt mihinkään.

»Julkisessa keskustelussa näyttää välillä ajateltavan, että kaikki on mennyt jo nolliksi ja ykkösiksi ja kyberiksi. Mutta kun katsotaan uutisia tämänhetkisistä kriisipesäkkeistä, sieltä tulee aika perinteisen näköistä kuvaa: väki juoksentelee rynnäkkökiväärit kädessä, tykillä ammutaan, rautapommeilla pommitetaan.»

Komentaja kiirehtii lisäämään, että toki niihin uusiinkin uhkakuviin varaudutaan. Lind­berg tekee työkalupakkivertauksen: pakissa on edelleen vasarat ja ruuvimeisselit, mutta niiden joukkoon on tullut myös sähkötyökaluja.

»Olemme viime aikoina panostaneet nimenomaan valvontaan ja tiedusteluun. Olemme suuntaamassa kyberpuolelle useita kymmeniä ihmisiä ja kymmeniä miljoonia euroja lisää.»

Hybridisodankäynnin haasteisiin kuuluu, että sotilaallisen ja ei-sotilaallisen toiminnan välinen luonne hämärtyy. Jos naapurimaan sotilaat ylittävät rajan aseet käsissä, tilanteen luonne on selvä. Mutta jos tietoverkkoja vastaan hyökätään eikä hyökkääjästä ole varmaa tietoa, on tilanne mutkikkaampi: onko kyse silloin ylipäänsä armeijalle vai siviileille kuuluvasta asiasta?

Lindberg katsoo Suomen varautuneen hyvin myös tällaisiin tilanteisiin. Hän kehuu suomalaista kokonaisturvallisuusajattelua, jossa aseellinen valmius on vain yksi osa laajempaa uhkien hallintaa.

Valtioneuvoston periaatepäätöksessä vuodelta 2012 asia ilmaistaan näin: »Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot turvataan viranomaisten, elinkeinoelämän sekä järjestöjen ja kansalaisten yhteistoimintana. Turvaamisen toimiin kuuluvat uhkiin varautuminen, häiriötilanteiden ja poikkeusolojen hallinta sekä niistä toipuminen.»

Ruotsissa lähetettiin keväällä 2018 joka kotiin opas »Jos kriisi tai sota tulee», jossa ohjeistettiin kansalaisia muun muassa siitä, millaiset ruokavarat kotona pitäisi olla poikkeusolojen varalta ja miten voi parhaiten pysytellä lämpimänä, jos lämmönjakelu katkeaa.

Kokonaisturvallisuuden edellyttämä ihannekansalainen onkin varautunut kaikkiin mahdollisiin kriiseihin. Lindberg ei kuitenkaan pidä tarpeellisena ajatusta samanlaisesta kansanvalistuskampanjasta meillä.

»Ei se tiedon puutteeseen Suomessa kaadu, onhan näistä asioista viime vuosina keskusteltu ihan valtavasti. Vähänkään lehtiä tai nettiä lukeva ihminen saa kyllä yllin kyllin tietoa.»