Skip to main content

Taakanjako on ikuisuusaihe

Teksti Matti Pesu

Stanley R. Sloan: Defense of the West. NATO, the European Union and the Transatlantic Bargain. Manchester University Press 2016, 382 s.

Yhdysvaltain presiden­tin Donald Trumpin Natoa kyseenalaista­via kommentteja on toistettu kyllästymi­seen asti. Virkakautensa aikana hän on kuitenkin ehtinyt pyörtää puheitaan, joissa hän näki Naton vanhentuneena.

Angela Merkel totesi toukokuussa, että Euroopan on otettava kohtalonsa omiin käsiinsä. Lokakuussa julkaistu Ranskan puolustuspoliittinen arvio korostaa Euroopan tarvetta strategiseen autonomiaan. EU:n pysyvä raken­teellinen yhteistyö on vihdoin liikahtamassa eteenpäin. Eri projektien ympärille rakentu­van yhteistyön on määrä alkaa joulukuun 2017 Eurooppa-neuvostossa.

Ovatko transatlanttiset suhteet uuden aikakauden edessä? Eivät välttämättä. Middlebury Collegen ja Atlantic Councilin yhdysvaltalaistutkija Stanley Sloan käy uudessa kirjassaan läpi Yhdysvaltain ja Länsi-Euroopan toisen maa­ilmansodan jälkeistä kanssakäymistä Naton näkökulmasta.

Sloan näkee Naton Yhdys­valtain ja läntisen Euroopan välisenä kauppana (bargain). Keskeinen osa yhteisiin arvoihin perustuvaa ja alati muuttuvaa kauppaa on ollut Yhdysvaltain merkittävä rooli Euroopan puolustuksessa. Eurooppalaisten panos diilissä on vaihdellut, mutta tärkeä osa sitä on ollut maanosan vakaut­taminen integraation avulla.

Sloan piirtää Natosta kuvaa menestystarinana, joka on sopeutunut eri muutoksiin. Välillä rakkaudessa on ollut ryppyjä. Kirjassaan Sloan käsit­telee erityisesti kahta teemaa: taakanjakoa ja Euroopan pyrkimyksiä ottaa suhteessa aiempaa vahvempi rooli.

Kysymys taakanjaosta ulottuu 1950-luvun alkuun, jolloin liittolaiset yrittivät luoda selkeät tavoitteet tavanomaisen sotilasvoiman määrästä Euroopassa. Tässä ei onnistuttu. Taakanjaosta tuli yksi Naton ikuisuuskysymyk­sistä. Jo kylmän sodan aikana Yhdysvaltain eri hallinnot kokivat, että eurooppalaiset eivät tehneet puolustuksensa eteen tarpeeksi. Trump on tuonut asian esiin voimak­kaasti painottamalla useasti Naton jäsenmaiden sopimaa tavoitetta käyttää vähintään kaksi prosenttia bruttokansan-tuotteesta puolustukseen.

Osasyy epätasaiselle taakanjaolle on ollut euroop­palaisten kyvyttömyys luoda eurooppalainen pilari transatlanttisiin suhteisiin. Vuonna 1954 kaatui niin kutsuttu Euroopan turvallisuusyhteisö. 1990-luvulla kaavailtu euroop­palainen turvallisuusidenti­teetti ei taas ottanut tuulta alleen. EU:n askeleet puo­lustuksen saralla ovat olleet vaatimattomia.

Sloan ei tarjoa vastausta siihen, onko transatlanttisissa suhteissa nyt tapahtumassa jotain mullistavaa. Selvää on, että Euroopan vahvempi rooli transatlanttisessa diilissä parantaisi Naton edellytyksiä selvitä lukuisista sisäisistä ja ulkoisista haasteista, joita liittolaiset tänä päivänä koh­taavat.

Kirjoittaja on vieraileva tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.