Skip to main content

Katastrofin hinta

Poliitikoiden on syytä kuunnella äänestäjiä luonnonkatastrofin jälkeen.

Teksti Laura Myllymäki

Maanjäristys tappoi yli 450 ihmistä Iranissa ja Irakissa marraskuussa. Alkusyksystä Yhdysvaltain Texasissa kärsittiin hurrikaani Harveyn aiheuttamista suurista tulvista. Elokuussa metsäpalot saartoivat portugalilaisen Maçãon kaupungin.

Poliitikkojen on syytä ottaa luonnonkatastrofit huomioon, vaikka heillä ei ole osaa eikä arpaa niiden aiheuttamiin tuhoihin, ilmenee Andrew Healyn ja Neil Malhotran tutkimuksesta vuodelta 2010.

Tornadojen vaikutusta presidentinvaaleihin Yhdysvalloissa vuosina 1952–2004 tutkineen kaksikon mukaan luonnontuhot vähensivät vallassa olevan puolueen äänisaalista presidentinvaaleissa. Tornadojen negatiivinen vaikutus hävisi, kun presidentti antoi katastrofijulistuksen.

Kun istuva poliitikko toimii äänestäjän edun mukaisesti luonnonkatastrofin jälkeen, hän saa lisää kannatusta, totesi Georgetownin yliopiston apulaisprofessori Dan Hopkins Washington Postissa vuonna 2013.

Sen sijaan Frederike Albrechtin viime kesänä Uppsalan yliopistossa julkaistussa väitöstutkimuksessa todetaan, että tyytyväisyys valtiojohtoon ei muutu juuri koskaan luonnonkatastrofin jälkeen. Tutkimustulos on vastoin aiempaa käsitystä, jonka mukaan kansalaiset katsovat poliitikkojen olevan vastuussa luonnonvoimien aiheuttamista tuhoista.

Osana väitöskirjaa tutkittiin myös, miten media kehysti luonnonkatastrofeja vuosien 2005 ja 2015 tulvauutisoinnissa Britanniassa. Vuonna 2015 oppositio ja toimittajat arvostelivat maan hallitusta ja ympäristöviranomaista siitä, että ne eivät olleet valmistautuneet katastrofiin riittävästi etukäteen. Lopputulos oli, että hallituksen katsottiin olevan vastuussa tilanteesta.