Skip to main content

Kansanvalta hajautuu eri tasoille

VASTUU. Euroopan olisi tutkittava huolella amerikkalaisen federalismin käytäntöjä, kirjoittaa Jutta Urpilainen.

Teksti Jutta Urpilainen

Federalismista keskusteleminen on hankalaa, kun toisille se tarkoittaa vallan keskittämistä ja toisille vallan hajauttamista. On luontevampaa keskustella, miten kansanvalta jakautuu eri tasoille mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti.

Kansalaiset tunnistavat tarkoituksenmukaisuuskriteerin hyvin. Vuoden 2017 Eurobarometrin mukaan suomalaisten selkeä enemmistö on sitä mieltä, että eurooppalainen päätöksenteko on tarkoituksenmukaista muun muassa terrorismin, työttömyyden, ympäristöhaittojen ja veropetosten torjunnassa.

Kysyttäessä viimeaikaisista geopoliittisista tapahtumista, jotka liittyvät Kiinaan, Venäjään ja Trumpin Yhdysvaltoihin, valtaosa eurooppalaisista pitää EU-yhteistyötä parempana ratkaisuna kuin kansallisia toimia.

Eurooppanuorten puheenjohtaja-ajoiltani muistan elävästi hetken, kun nousin laivaan italialaisesta Formian satamasta. Se oli täynnä eri kieliä puhuvia eurooppalaisia nuoria. Suuntasimme Ventotenen seminaariin, jossa tutustuimme europarlamentaarikkona ja komissaarina toimineen Altiero Spinellin perintöön.

Eurooppalainen vaikuttaja oli toisen maailmansodan kokemusten keskellä vakuuttunut yksilöiden vapauden ja kansallisvaltioiden rajat ylittävästä demokraattisen yhteistoiminnan tarpeesta.

Eurooppalaisten poliittisten instituutioiden rakennustyössä on kyse jalosta asiasta, rauhasta ja demokratiasta. Kyse on näiden arvojen eläväksi tekemisestä ajassa, jossa kansallisvaltio ei riitä demokraattisen ohjauksen foorumina.

Toisaalta unionilla pitää olla kykyä päättää yhteisistä asioista, mutta toisaalta liian innokkaasti toteutettu tulonsiirtounioni saattaisi menettää oikeutuksensa kansalaisten silmissä.

Uskon, että kahden tavoitteen jännitteestä on mahdollisuus löytää myönteinen tulevaisuus Euroopalle. Se edellyttää rohkeutta jakaa riskejä uudella tavalla niin turvallisuudessa, taloudessa kuin sosiaalisessa yhteisvastuussa.

Lipposen hallitusten aikana Suomi halusi vaikuttaa EU:n ytimissä ja luoda unionille perustuslakia. Tätä linjaa Euroopassa kuvattiin pohjoiseksi valoksi – tai siis revontuliksi (northern lights). Suomen Eurooppa-politiikkaan kaivataan nyt samanlaista revontulimaista kirkkautta – selkeää kansallista sitoutumista Euroopan yhdentymiseen.

Esimerkiksi haluan ottaa euroalueen kehittämisen. Yhteinen valuutta-alue ei toimi kunnolla ilman tiiviimpää taloudellista integraatiota. Tämä tarkoittaa ennen kaikkea pankkiunionin loppuunsaattamista.

Se ei kuitenkaan riitä. Kaikilta jäsenvaltioilta edellytetään terveen talouspolitiikan noudattamista tilanteessa, jossa työvoiman laajamittainen liikkuvuus ja isot fiskaaliset tulonsiirrot eivät ole realismia. Mikäli näköpiirissä on mahdollisuus valtionvelkojen takaisinmaksun vastuun siirtymisestä muille, joidenkin jäsenvaltioiden voi olla houkuttelevaa tinkiä terveestä talouspolitiikasta.

Ratkaisuna voisi olla institutionaalinen kehitys kohti euroaluetta, jossa korostuisivat keskitetty rahapolitiikka, koordinoitu talouspolitiikka sekä vahvat demokraattiset instituutiot. Toivoisin, että se tarkoittaisi myös yhteisöveropohjan yhtenäistämistä, haitallisen verokilpailun kitkemistä sekä sosiaalisen Euroopan vahvistamista.

 

Suomen Eurooppapolitiikkaan kaivataan nyt »revontulimaista kirkkautta».

Näkemykseni mukaan se ei kuitenkaan tarkoittaisi valtionvelkojen takaisinmaksua koskevan vastuun siirtymistä muille. Euroopan olisi tutkittava huolella amerikkalaisen federalismin käytäntöjä, kun se valmistautuu euroalueen kehittämiseen ja tiivistämiseen.

Yhdysvalloissa jokainen osavaltio vastaa nykyisin omasta velastaan. Ylivelkaantuneiden osavaltioiden pelastuspaketeista luovuttiin 1840-luvulla, kun huomattiin niiden johtavan moraalikatoon ja ylivelkaantumiskierteeseen. Sen jälkeen no bailout –käytäntöä on noudatettu Yhdysvalloissa.

Tuloksena on ollut, että osavaltiot ovat pyrkineet julkisen talouden tasapainoon. Osavaltioiden velka suhteessa bkt:hen on säilynyt keskimäärin alle 20 prosentissa. Selkeät vastuut ovat tukeneet myös poliittista yhtenäisyyttä: aiemmin pelastuspaketit aiheuttivat osavaltioiden välisiä kiistoja – kuten viime vuosina myös Euroopassa on käynyt.

Liittovaltion budjettitalous mahdollistaa laajemmat tulonsiirrot, mutta niistä päätetään demokraattisesti yhdessä. Tämä mahdollisuus on meillä Euroopassakin, mutta mahdollisuus valtioiden velkojen siirtämiseen muiden valtioiden maksettavaksi ei ole järkevää. Se ei kuulu kansanvallan eri tasoille hajauttamisen pelisääntöihin.

Ventotenen laivaan nousevien uusien sukupolvien perusteltuihin odotuksiin on pystyttävä vastaamaan. Eurooppalaisen demokratian on pystyttävä puolustamaan työtä ja oikeudenmukaisuutta – sekä rakentamaan rauhaa ja edistämään kestävää kehitystä maailmanlaajuisesti.

Kirjoittaja on Sdp:n kansanedustaja.