Skip to main content

Iskunkestävät

Iskunkestävät

Läntiset kaupungit varustautuvat uusiin terrori-iskuihin. Belgialainen Mechelen on kehittänyt lääkkeitä radikalisoitumisen ehkäisyyn.

Teksti Laura Myllymäki

Kuvat Antti Valta

Tanskalainen Mads Boserup Laurit­sen mietti viime keväänä kotikau­punkinsa viihtyvyyttä. Autoiskujen varalle pystytettyjä betoniesteitä oli alkanut ilmestyä moniin paikkoihin Kööpenhaminassa.

Vihreitä kaupunkitiloja TagTomat-yrityk­sessään suunnittelevan Boserup Lauritse­nin päässä kypsyi ajatus hieman erilaisesta esteestä. Häntä oli alkanut ärsyttää, kuinka esteet muistuttivat kaupunkilaisia terrori-iskujen uhasta.

Kesäkuussa TagTomat nikkaroi Kööpen­haminan Rådhusplatsenille betoniesteen ympärille penkin, pyörätelineen ja yrttipenkin. Siitä kaupunkilainen saattoi noukkia syötäviä kasveja suoraan suuhunsa.

Terroriesteestä tuli tanskalaisittain hygge­lig. Mukavaksi paikaksi muuttuneella esteellä olikin käyttötarkoituksia, jotka veivät ajatukset pois terrorismista.

Boserup Lauritsen uskoo, että kaupun­kilaiset ja turistit tarvitsivat sitä. Siitä kielii TagTomatin saama positiivinen palaute.

Syyskuussa yritys teki toisen terrorisesteen Nyhavnin kaupunginosaan: siihen raken­nettiin kiipeilyseinä ja penkki, joka suuntasi merelle. Kansainväliset toimittajat BBC:tä myöten ovat osoittaneet kiinnostuksensa projektia kohtaan. Boserup Lauritsen on saa­nut kyselyjä konseptista myös muista euroop­palaisista kaupungeista.

Kaikki eivät olleet TagTomatin terroriesteestä innoissaan. Liberaalipuolueen kan­sanedustaja Henrik Dahl kritisoi heinäkuussa yrityksen toimia kovasanaisesti Kristeligt Dagb­lad -lehdessä. Dahlin mielestä terroriesteistä ei pidä tehdä söpöjä ja sympaattisia.

Boserup Lauritsenille monikäyttöiset esteet ovat kannanotto kaupunkisuunnittelun kehi­tyksestä terrori-iskujen aikakaudella. Hänestä kaupunkien on sovittava ennen kaikkea asu­miseen.

»Esteet vaikuttavat ihmisten arkielämään. Kukaan ei pidä niistä», hän lisää.

 

Läntisten kaupunkien uudet turvatoimet symboloivat epävarmuutta ja uhan mahdol­lisuutta, toteaa kaupunkien sietokykyä ja kestävyyttä tutkinut Warwickin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Jon Coaffee. On tätä päivää, että terrorismin uhka näkyy urbaanin ympäristön esineissä, asioissa ja ihmisissä.

Suomi ei ole erillinen saareke. Turun elokui­sista puukkoiskuista tuli terroristisina tekoina tutkittuja väkivallantekoja. Helsinki–Vantaan lentokentällä työskentelee – tapauskohtaisesti poliisin harkinnan mukaan – näkyvästi kone­pistooleja kantavia poliiseja. Joulurauha julis­tettiin vuosi sitten niin, että Puolustusvoimien yhdistelmäajoneuvot sulkivat Turun Vanhalle suurtorille johtavat kadut.

»Turvatoimet kehittyvät ja mukautuvat, kun täpötäysistä paikoista ja julkisista tiloista on tullut kohteita erilaisille iskutaktiikoille», Coaffee vastaa Ulkopolitiikalle sähköpostitse. »Joissain tapauksissa modernien kaupun­kien elävistä ja demokraattisista kohtaamis­paikoista uhkaa tulla umpioituvia ja steriilejä turvallisuusvyöhykkeitä.»

Esimerkki tällaisesta vyöhykkeestä on Lontoon Cityn teräsrengas (Ring of Steel). Teräsrengas pantiin pystyyn alun perin Irlannin tasavaltalaisarmeijan IRA:n tekemien iskujen takia 1990-luvulla. Sittemmin sitä on päivitetty, ja se koostuu betoniesteistä, poliisin tarkastuspisteistä ja valvontakameroista.

Viime joulukuussa City ehdotti uutta teräs­rinkiä tolppineen, miehitettyine tarkastus­pisteineen ja törmäyksen kestävine barrika­deineen. Sen kustannukseksi arvioitiin viisi miljoonaa puntaa.

Ympäristön muutokset voivat tuottaa niin sanottua torikammoa ja vaikuttaa ihmisten halukkuuteen oleskella julkisissa tiloissa, Coaffee muotoilee.

Coaffee on ottanut tutkimuksessaan esiin Yhdysvaltain uuden suurlähetystörakennuk­sen Lontoossa. »Lasikuutiossa» on sovellettu terrorisminvastaisen kaupunkisuunnitte­lun uusia periaatteita: turvallisuusjärjestel­mät ovat osin piilotettuja. Siinä missä kyl­män sodan aikaiset lähetystörakennukset näyttivät keskiaikaisilta linnoituksilta, viime vuosina huomiota on kiinnitetty rakennusten estetiikkaan ja siihen, minkälainen vaikutus estetiikalla voi olla ympäristöönsä.

»Lasikuution» lasipinta on räjähdyksenkes­tävä. Se on modernin vallihaudan takana: sitä ympäröivät lammet ja puutarha. Brittilehti Guardianin mukaan rakennuksen pääarkkitehti James Timberlake sanoi vuonna 2010 yrittä­neensä käyttää maisemaa suojaamaan terrori-iskuilta. Siten rakennus pystyttiin suunnitte­lemaan ilman aitoja tai muureja.

»Toivomme, että kaikki näkevät viestin siitä, että se on avoin ja toivottaa tervetulleeksi. Se on demokratian malliesimerkki – täynnä valoa ja valoa säteilevä», Timberlake sanoi Guardianin mukaan.

Coaffee huomauttaa, että terrorisminvastaiset suojatoimet eivät enää ole vain poliisin tai turvallisuuspalveluiden asia. Sen sijaan eri ammattikuntia ja kansalaisia otetaan kaupungeissa mukaan terrorisminvastaiseen suunnitteluun.

 

Syyskuun yhdennentoista päivän terrori–iskujen jälkeen New Yorkin kaupunkisuunnittelijoilla oli mietittävää.

Arkkitehtitoimisto Rogers Partners Architects + Urban Designersin pohdinnan tuloksena New Yorkin pörssin edustalle pystytettiin autojen kulun estäviä tolppia. No Go -nimeä kantavat tolpat olivat kuin tehtyjä jalankulkijoille, sillä niiden päällä saattoi jopa istua. No Go -esteitä on pidetty esimerkkinä siitä, kuinka turvallisen kaupunkisuunnittelun ei tarvitse näkyvästi viestittää uhan mahdollisuudesta.

Uhka kun on olemassa: terroristijärjestö Isis on niin läsnä länsimaissa, että jopa kaikkein järeimmin valvotuissa kaupungeissa ei pystytä täysin estämään iskuja. Näin toteaa Meta Aerospace Capital -yrityksen operatiivisena johtajana työskentelevä David Kilcullen. Australialainen Kilcullen on entinen sotilas ja diplomaatti, joka työskenteli Yhdysvaltojen presidentinhallinnossa Irakin ja Afganistanin sotien aikana. Kilcullen pitää mahdollisena, että lännessä nähdään vielä täysimittainen islamistinen kapinaliike.

Globaali trendi on, että konfliktit siirtyvät kaupunkeihin. Aiemmin sotaa käyvät taistelijat piiloutuivat vuoristoihin ja viidakoihin. Nyt he saavat suojaa kaupungeista ja niiden sankoista ihmisjoukoista.

»Sota sijoittuu sinne, missä ihmiset ovat. Maailman väestö muuttaa nopeasti urbaaneihin ympäristöihin», Kilcullen sanoo.

Lähi-idän, Afrikan, Latinalaisen Amerikan ja Aasian rannikoiden suurkaupungit ovat hänen mukaansa tulevaisuudessa sotien ensisijaisia paikkoja.

Läntisten kaupunkien valmiudet muokata infrastruktuuriaan niin, että se vastaa aiempaa paremmin terrorin uhkaan, ovat omaa luokkaansa verrattuna kehittyviin maihin. Eri kaupungit ovat kokeilleet erilaisia lähestymistapoja, eivätkä betoniporsaat ole suojautumiseen ainoa tapa. Kilcullen mainit­see, että esimerkiksi Amsterdamissa on hyvä »kaupunkivirtaus», city flow.

Esteiden lyhyt historia

Kaupungeissa rikoksia on pyritty estämään erilaisin rakentein 1960-luvulta lähtien. 1960–1970-lukujen taitteessa arkkitehti Oscar Newman loi puolustettavissa olevan tilan (defensible space) käsitteen. Sillä hän tarkoitti asuttuja ympäristöjä, joita poliisin sijaan valvoivat alueen omat asukkaat.

Erityisesti 1990-luvulla pelon kulttuuri vaikutti siihen, että turvallisuusteknologian markkinat erikoistuivat. Kuluttajien saatavilla oli esimerkiksi varashälyttimiä, liikkeestä syttyviä pihavaloja ja valvontakameroita.

Puolustettavissa olevan tilan ajatusta sovellettiin kaupungeissa myös mellakoiden ehkäisemiseen. Pohjois-Irlannissa rakennettiin armeijahenkisiä linnakkeita IRA:n iskuja vastaan. Julkisten tilojen lisäksi asuinalueita eroteltiin toinen toisistaan esimerkiksi piikkilangoin ja »rauhanmuurein».

Syyskuun yhdennentoista päivän terrori-iskujen jälkeen välitön vastaus oli tuoda betoniporsaita keskeisiin julkisiin tiloihin ja rakennuksiin.

Lähde: Coaffee & O’Hare (2008): Urban resilience and national security: the role for planning

Amsterdamin kaupungin tiedottaja Samantha Koelewijn selittää, että kaupun­gin virtaus voi tarkoittaa ihmisjoukkojen ohjausta. »Emme koskaan anna komment­teja turvallisuustoimenpiteiden tarkasta luonteesta ja laadusta», hän selvittää sähköpostitse.

Vuonna 2013 Hollannin oikeusministeriön alainen terrorisminvastainen yksikkö nosti maan uhka-arviota merkittävästi. Se tarkoitti sitä, että terrori-isku voisi olla mahdollinen myös Amsterdamissa.

Koelewijn selittää, että ihmisjoukkojen ohjaus on osa varautumista kaupungin suuriin yleisötapahtumiin. Tavoitteena on johdattaa isot massat ja ihmisvirrat turvallisiin suuntiin yhdistelemällä eri datalähteitä.

Tavoitteena on merkitä kävelyreitit selvästi ja estää ihmisten kulkeminen päinvastaiseen kulkusuuntaan niin pitkälti kuin se on mah­dollista. Lisäksi digitaalisten infotaulujen avulla tiedotetaan suuria joukkoja.

 

Hollantilainen International Centre for Counter-Terrorism -ajatushautomo raportoi viime vuonna, että EU-maista Belgiassa on eniten vierastaistelijoita väkilukuun nähden.

Alle 90 000 asukkaan Mechelenistä – joka sijaitsee lähellä Brysselin ja Antwerpenin suur­kaupunkialueita – ei kuitenkaan virallisten tietojen mukaan ole lähtenyt yhtään vierastaistelijaa Isisin riveihin. Moni kiittää siitä kaupungin pormestaria, Bart Somersia. Viime vuonna City Mayors -säätiö palkitsi Somersin vuoden pormestarina.

Somersin mielestä kaupunkien ongelma ovat monokulttuuriset saarekkeet, joissa ihmiset viih­tyvät vain kaltaistensa seurassa. Se on vaarallista, sillä silloin kaupunkilaiset alkavat ajatella, että heillä ei ole mitään yhteistä toistensa kanssa.

Silloin päädytään kertomukseen »meistä» ja »heistä», Somers sanoo.

Somers on ollut Mechelenin pormestari vuodesta 2001 alkaen. Tuona aikana kaupunki on käynyt läpi muodonmuutoksen: likaisesta, epäsiististä ja korkean rikollisuuden Meche­linistä on tullut siisti ja kaupunkilaistensa rakastama esimerkki muulle Belgialle.

Somers kertoo kiinnittäneensä huomiota erityisesti eriytymisen vastustamiseen. Somer­sin aloitteesta Mecheleniin on perustettu seka­kouluja sekä asuinalueita, joissa asuu ihmisiä erilaisista etnisistä ja uskonnollisista taus­toista. Poliittisesti liberaali Somers vastustaa kommunitarismin ajatusta – sitä, että jokai­sella yhteisöllä olisi oikeus elää oman yhtei­sönsä arvojen mukaisesti.

»Jos naapurini on muslimi ja minä ateisti, meillä ei ole mitään yhteistä», Somers selit­tää. »Jos näen hänet isänä, naapurina, kenties liberaalina tai jalkapallointoilijana, meillä on paljon yhteistä.»

Somersin mielestä ihmisen identiteettiä ei pidä pelkistää vain yhteen ominaisuuteen. Se leimaa hänestä poliittista elämää laajemmin­kin, sillä ominaisuuksien ympärille luodaan aina tietynlaista politiikkaa. Se taas tuottaa vastakkainasettelua maahanmuuttajien ja kantaväestön välille.

Somersin mukaan ongelma on sekä oikeis­ton että vasemmiston. »Ajattelemme yhteiselosta liian ideologisesti, ja sen takia me epäonnistumme.»

Somers vastustaa ajatusta, että jokaisella yhteisöllä olisi oikeus elää arvojensa mukaan.

Mitä Mechelenissä on konkreettisesti tehty? Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon, Somers väittää. Yksi niistä on organisaatio, joka kaupungissa perustettiin kotien ja koulujen väliin. Ei-siirtolaistaustaisia ja keskiluokkaisia vanhempia suostuteltiin lähettämään lapset kouluihin, joissa olisi myös maahanmuuttajalapsia. Vanhemmille vakuutettiin, että opetuksen laatu pysyy hyvänä.

Kolmessa vuodessa 350 perhettä vaih­toi Somersin mukaan lastensa koulun ei-maahanmuuttajakoulusta niin sanottuun sekakouluun. Myös maahanmuuttajavanhem­pia vakuuteltiin: heidän lapsensa pärjäisivät »eliittikouluissa».

Toinen Somersin esimerkki ovat investoin­nit. Maahanmuuttajat ostavat asuntoja usein köyhistä kaupunginosista. Mechelenissä kau­punki investoi näillä alueilla niiden katuihin, puistoihin ja poliisin valvontakameroihin. Sen ansiosta myös keskiluokka kiinnostui seu­duista uudestaan, Somers sanoo.

Somersin mukaan Mechelenissä tarvitaan myös vahvaa poliisia. Parhaillaan hän pyrkii edistämään sitä, että poliisin riveissä olisi aiempaa enemmän myös maahanmuuttaja­taustaisia ihmisiä.

 

Valvontakamerat auttavat rekonstruoimaan, mitä terrori-iskussa tapahtui, mutta ne eivät suojele siviilejä iskuilta, toteaa David Kilcullen. Hänen mukaansa ratkaisu terrorin uhkaan lännessä ei ole rakentaa poliisivaltioita, vaan auttaa ja opettaa yhteisöä olemaan valpas ja tarkkaavainen. Lisäksi kaupunkilaisten on opittava selviytymään tehdyistä iskuista.

Mechelenissäkin on valvontakameroita, Bart Somersin mukaan noin 300. Somersilla ei ole mitään valvontakameroita vastaan. Niillä ehkäistään hänen mukaansa rikollisuutta. Sen sijaan fyysistä kaupunkikuvaa Somers kertoo haluavansa muokata vain sen verran kuin on pakko. »Ei sotilaita Mecheleniin. En pistä kaupunkiani täyteen betoniporsaita», hän linjaa.

Somers kieltää olevansa naiivi. Jos Meche­lenissä on esimerkiksi yleisötapahtuma, sitä varten tehdään suojatoimia. Sen sijaan »linnoitusta» hän ei kaupungistaan halua.

»En usko siihen», Somers sanoo.

Turun elokuun puukkoiskut eivät vaikutta­neet kaupungin valvontakameroiden määrään, sanoo Turun kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen.

Hänen mukaansa kameroiden määrää lisätään pidemmän ajan kuluessa. Hintsa­nen ei haastattelussa kerro, kuinka paljon valvontakameroita Turussa on. Sen sijaan hän viittaa kumppanuussopimukseen, jonka Turku solmi vuonna 2015 turkulaisen teknologiakonserni Telesten kanssa. Sopi­muksen tavoitteena on »uusien ICT-perus­teisten innovaatioiden käyttöönotto julkisella sektorilla».

Vuonna 2016 pörssiyhtiö Teleste tiedotti saaneensa tilauksen videovalvontaratkaisun toimittamisesta Pariisin poliisille. Pariisiin toimittamiensa tilausten yhteisarvoksi yhtiö ilmoitti 2,5 miljoonaa euroa.

Hintsanen kuitenkin huomauttaa, että kaupunkikuva muuttuu hitaasti. Se, miten yksittäiset terrori-iskut muokkaavat kaupun­keja, voi hänen mukaansa näkyä pysyvässä kaupunkikuvassa vasta 15 vuoden kuluttua.

Myös suomalaisen Arkkitehti-lehden pää­toimittaja Jorma Mukala toteaa, että turva­määräysten muutokset ja asennemuutokset näkyvät todennäköisesti nopeimmin tärkeiden rakennusten suunnittelussa. Sen sijaan arkki­tehtuurin yhteydessä ei hänen mukaansa ole oikeastaan ollenkaan keskusteltu terrorismiin varautumisesta.

Hintsasenkin mielestä fyysiset terroriesteet tulisi rakentaa Kööpenhaminan vihreiden terroriesteiden hengessä. »Ne eivät saa näyttää Checkpoint Charlielta», hän toteaa. Hyväksyttä­vimpiä esteitä ovat hänen mielestään ne, jotka palvelevat ensisijaisesti jotain toista tarkoitusta.

Turussakin on sellaisia, Yliopistonkadun kävelykadulla. Ne näyttävät tuiki tavallisilta istutusrakenteilta.