Skip to main content

Dissidentti

Vladimir Kara-Murza innostui Venäjän politiikasta jo pienenä poikana. Sillä tiellä hän on meinannut menettää kahdesti henkensä mutta uskoo yhä demokratian voittavan maassa.

Teksti Joonas Pörsti

Kuvat Toomas Volmer

Tallinna

Myös Suomen pitäisi säätää laki, joka jäädyttää ihmisoikeuksien rikkojien varat, sanoo Vladimir Kara-Murza.

Myös Suomen pitäisi säätää laki, joka jäädyttää ihmisoikeuksien rikkojien varat, sanoo Vladimir Kara-Murza.

Ensimmäiset poliittiset muistot Vladimir Kara-Murzalla on elokuusta 1991, jolloin panssarivaunut vyöryivät Moskovan kaduille. Kommunistisen puolueen vanhoillinen siipi ja KGB yrittivät kaapata vallan presidentti Mihail Gorbatšovin johtamilta uudistusmielisiltä ja palata menneeseen.

Kara-Murza oli kymmenvuotias, liian nuori osallistumaan tapahtumiin paikan päällä. Hän näki kuitenkin tankit kaduilla ja oli tarpeeksi vanha ymmärtämään, mitä tapahtui. Kymme­nettuhannet moskovalaiset lähtivät kaduille ja puolustivat parlamenttitaloa uhmaten soti­lasjuntan asettamaa ulkonaliikkumiskieltoa. Hänen isänsä vietti kolme yötä ja kolme päivää barrikadeilla.

»Vallankaappauksen johtajilla oli kaikki valta – puolueen ja hallinnon apparaatti, tele­visio-ja radioasemat, lehdistö sekä maan väki­valtakoneisto armeijasta poliisiin ja KGB:hen. Silti ihmiset kieltäytyivät hyväksymästä val­lankaappausta ja ryhtyivät puolustamaan vapauksiaan ja oikeuksiaan.»

»Heillä ei ollut muita aseita kuin omanarvontuntonsa», sanoo Avoin Venäjä -säätiön varapuheenjohtaja Kara-Murza. Moskovalaiset seisoivat tankkien tiellä. Tankit pysähtyivät ja kääntyivät pois. Se teki häneen syvän vaiku­tuksen.

»Omalle sukupolvelleni tapahtumat opet­tivat, että oli diktatuuri miten vahva hyvänsä, jos riittävän monet asettuvat vastarintaan ja puolustavat arvokkuuttaan ja vapauttaan, he voittavat.»

Elokuun vallankaappausyritystä seurasi levoton vuosikymmen. Rikollisuus kukoisti Venäjällä, ja maan talous vajosi syvälle. Samaan aikaan maassa oli monipuolueparlamentti, puolueet kilpailivat kannatuksesta vapaissa vaaleissa ja tiedotusvälineet käsittelivät väärinkäytöksiä.

»Aikomukseni oli tulla normaaliksi poliiti­koksi, kuten muissa Euroopan maissa. Aatteeni olivat eurooppalaisittain liberaaleja ja aioin osallistua vaaleihin», Kara-Murza sanoo.

Kara-Murza oli soittanut lapsuutensa klarinettia ja kaavaillut ammattimuusikon uraa. Soittaminen jäi, kun hän lähti 18-vuotiaana politiikkaan vuonna 1999. Saman vuoden vii­meisenä päivänä presidentti Boris Jeltsin ilmoitti television uudenvuodenpuheessa yllättäen eroavansa, ja Vladimir Putinista tuli virkaatekevä presidentti.

Demokratiamielisen oikeiston aika Venäjällä oli ohi. Kara-Murzasta tuli seuraavana vuonna oppositiojohtaja Boris Nemtsovin läheinen avustaja. Nemtsov oli harvoja vallan huipulla olleita venäläisiä poliitikkoja, jotka selvisivät 1990-luvun myllerryksestä puhtain pape­rein. Nemtsovin tavoin Kara-Murza kuului ensin poliittisesti liberaaliin Oikeistovoimien liittoon, sitten eri oppositioryhmiä koonneeseen Solidaarisuus-liikkeeseen.

Putinin kaudella poliittinen toiminta muut­tui asteittain toisinajatteluksi. Kara-Murza on ollut oppositiossa pian 18 vuotta.

Vladimir Kara-Murza

  • Avoin Venäjä -säätiön varapuheenjohtaja.
  • Syntynyt Moskovassa 1981.
  • Maisterintutkinto historiasta Cambridgen yliopistosta Britanniasta.
  • Oikeistovoimien liiton jäsen 2001–2008, oppositiojohtaja Boris Nemtsovin avustaja duumassa 2000–2003.
  • Työskennellyt kirjeenvaihtajana Kommersant-lehdessä 2003–2004, BBC:ssä 2004–2005 sekä Washingtonin-toimituksen päällikkönä RTVi-televisiokanavalla 2004–2012.
  • Perheeseen kuuluu vaimo ja kolme lasta.
  • Isä tunnettu venäläinen televisio- ja radiotoimittaja Vladimir Kara-Murza vanhempi.
  • Neljännen polven moskovalainen. Suosikkikaupunki Euroopassa on kuitenkin Pietari.
Heillä ei ollut muita aseita kuin omanarvontuntonsa.

Nyt hän työskentelee Avoin Venäjä -säätiössä, jonka tavoitteena on palauttaa demokratia ja oikeusvaltio Venäjälle. Maassa järjestetään paljon vaaleja, mutta opposition ehdokkaiden läpimenon mahdollisuudet ovat niissä pienet.

»Useimmissa Euroopan maissa puolueet laskevat, kuinka paljon ne saavat ääniä tai paikkoja parlamentissa. Me laskemme, kuinka monet ystävistämme ovat vankeudessa poliit­tisten näkemystensä vuoksi tai ajettu maan­pakoon, jotkut jopa tapettu Boris Nemtsovin tavoin.»

Maaliskuussa vuorossa ovat presidentin­vaalit. Avoin Venäjä ei ole rekisteröitynyt puo­lueeksi eikä asettanut omaa ehdokastaan vaa­leihin. Kara-Murzan mukaan vaaleista ei tule vapaita eikä rehellisiä, eikä siksi voi puhua oikeista vaaleista.

»Avoimen Venäjän jäsenet voivat itse valita, miten he esittävät oman vastalauseensa näissä ›vaaleissa›: jotkut valitsevat boikotin, yhdet tukevat Aleksei Navalnyita, toiset Grigori Jav­linskia tai Ksenia Sobtšakia. Kaikki jäsenet toimivat itsenäisesti, eivät Avoimen Venäjän nimissä», Kara-Murza sanoo.

Hänen luettelemansa poliitikot ovat niin sanottuja järjestelmän ulkopuolisia ehdok­kaita, jotka eivät kuulu duumaan eli Venä­jän parlamenttiin. Siellä on kolme oppositiopuoluetta, mutta ne tukevat valtapuoluetta kaikissa tärkeissä päätöksissä.

Avoin Venäjä on valmentanut kolmen vuoden ajan ehdokkaita duumanvaaleihin ja paikallisvaaleihin eri puolilla Venäjää. Säätiö harjoituttaa nuoria demokratia-aktivisteja kampanjoimaan paikallisasioiden puolesta, puhumaan kokouksissa ja julkaisemaan leh­tisiä. Tutustumismatkoja järjestetään vaalien aikaan ulkomaille – Yhdysvaltoihin, Ranskaan ja Saksaan – jotta nuoret näkisivät, miten vaalit tulisi järjestää.

Öljy-yhtiö Jukosin entinen johtaja Mihail Hodorkovski käynnisti Avoimen Venäjän toi­minnan uudelleen vuonna 2014 vapaudut­tuaan yli kymmenvuotisesta vankeudestaan. Kara-Murzan tehtävänä säätiössä on nuorten demokratia-aktivistien poliittinen valmennus. Poliitikon työ on muuttunut Venäjällä kuiten­kin kaiken aikaa vaikeammaksi.

 

Toukokuun lopussa 2015 Vladimir Kara-Murza kiidätettiin kokouksesta ambu­lanssilla Moskovan kaupunginsairaa­laan numero 23. Pahoinvointi alkoi pari tuntia lounaan jälkeen. Sairaalassa epäiltiin ensin sydänoireita, kunnes kolmikymppisen terveen miehen sisäelimet lakkasivat toimi­masta yksi toisensa jälkeen: sydän, keuhkot, munuaiset, vatsalaukku, maksa, haima ja perna. Ne kaikki korvattiin elintoimintoja yllä­pitävillä laitteilla.

Kara-Murza pidettiin viikon ajan koomassa. Diagnoosina oli »tuntemattoman aineen aiheuttama myrkytys».

»Emme tiedä, mistä myrkystä oli kysymys, tiedämme vain, että se oli korkeatasoista, koska koko elimistöni pysähtyi», Kara-Murza sanoo. Hän on vakuuttunut, että takana oli Venäjän salainen palvelu. Hänellä ei ole aavistustakaan, miten myrkky päätyi hänen kehoonsa.

»Se on heidän tavaramerkkinsä. He ovat tutkineet myrkkyjä laboratorioissa vuosikymmenten ajan ja tietävät, miten niitä val­mistetaan», hän sanoo.

Kara-Murza uskoo, että tarkoitus ei ollut vain pelotella, vaan tappaa. Boris Nemtsov oli murhattu kolme kuukautta aikaisemmin Kremlin kupeessa olevalla sillalla neljällä takaa-ammutulla laukauksella.

Ennen kuolemaansa Nemtsov oli valmis­tellut raporttia Venäjän asevoimien osallistu­misesta Ukrainan sotaan. Hänestä oli tullut Putinin hallinnon ulkopolitiikan ja Krimin miehityksen suorasanainen kriitikko. Val­tiontelevisiossa Nemtsovia parjattiin »kansanpetturiksi» ja »amerikkalaisten vasikaksi».

Kun Kara-Murzalta kysyy, mistä tulee hänen inspiraationsa osallistua politiikkaan Venäjällä tällaisina aikoina, vastaus on Boris Nemtsov. Kara-Murza puhuu nopeasti ja terä­västi. Nemtsovista puhuessa mukaan tuleen lämpimiä sävyjä.

»Hän oli paitsi kollega politiikassa, myös läheinen ystävä ja nuoremman tyttäreni kummisetä – käytännössä perhettä. Opin häneltä, hän oli esikuvani. Monien 1990-luvun demokraattien tavoin hän olisi voinut hakeu­tua mukaviin oloihin nykyisessä järjestelmässä tai lähteä maanpakoon. Mutta häneltä se ei onnistunut. Hän oli ihminen, joka ei voinut katsoa asioita läpi sormien.»

Kara-Murzan mukaan Nemtsov taisteli Venäjän puolesta, koska se oli hänen koti­maansa. Hän seuraa itse samaa periaatetta.

»Jos näemme, miten Putin tuhoaa vapau­den ja demokratian maassa, mutta emme tee mitään, meistä tulee osasyyllisiä.»

Kara-Murza opiskeli historiaa Cambridgen yliopistossa Britanniassa ja työskenteli vuosia kirjeenvaihtajana ja televisiotoimittajana Lon­toossa ja Washingtonissa. Hän puhuu noiden vuosien ansiosta virheetöntä englantia. Viime vuosikymmenellä Kara-Murza teki neliosaisen dokumenttisarjan, joka kertoo Neuvostoliiton toisinajattelijoista. Monia heistä hän on tun­tenut henkilökohtaisesti.

»He olivat pieni ryhmä ihmisiä, jotka aset­tuivat arvokkuudellaan vastustamaan totali­taarista neuvostojärjestelmää, mutta osoittau­tuivat lopulta sitä vahvemmaksi. Se on toivei­kas esimerkki.»

Yksi sarjan henkilöistä on jo edesmennyt Natalja Gorbanevskaja. Hän oli yksi niistä seit­semästä ihmisestä, jotka kävelivät elokuussa 1968 Moskovan punaiselle torille osoittaakseen mieltään Tšekkoslovakian neuvostomiehitystä vastaan. Gorbanevskaja työnsi lastenvaunuissa kolmen kuukauden ikäistä poikavauvaansa. Torilla Gorbanevskaja kaivoi vaunuista esiin Tšekkoslovakian lipun ja julisteen, jossa luki »Teidän ja meidän vapaudellemme» ja »Kädet irti Tšekkoslovakiasta».

Kolme harrastusta

  1. Autoilu. Rakastan ajamista, se rauhoittaa minua.
  2. Vaalimateriaali. Olen kerännyt venäläisiä kampanjalehtisiä ja julisteita vuodesta 1989. Pidän paljon vuosien 1989–1990 kirjoituskoneella kirjoitetuista lehti­sistä. Niiden naivismi on hyvä vasta­kohta kyynisyydelle, jota en arvosta.
  3. Piiput. Vaimoni antaa niitä syntymäpäivälahjaksi. Suosikkini on tanskalai­nen piippu. Polttaminen ei tosin ole poliittisesti korrektia!

 

Mielenosoittajat ehtivät istua muutaman minuutin hiljaa torilla ennen kuin KGB:n miehet saapuivat paikalle ja työnsivät heidät autoihinsa. Kaikki saivat vankeustuomion, joka

kärsittiin rangaistussiirtolassa, työleirillä tai psykiatrisessa sairaalassa.

»Sairaala oli vaihtoehdoista pahin ja osui hänen kohdalleen», Kara-Murza toteaa. Gorbanevskajalle annosteltiin vankimielisairaalassa yli kahden vuoden ajan skitsofrenian hoi­toon tarkoitettuja psyykenlääkkeitä. Kun hän vapautui, hän jatkoi maanalaisten lehtien jul­kaisemista ja toisinajattelua.

»Kysyin häneltä, miksi hän osoitti mieltään Tšekkoslovakian miehitystä vastaan, vaikka oli selvää, mitä tapahtuisi», Kara-Murza kertaa.

Gorbanevskaja vastasi Kara-Murzalle, että mielenosoitukseen osallistuminen oli itsekäs teko: »Halusin puhtaan omantunnon. En voi­nut katsella tekemättä mitään, koska se olisi tehnyt minusta osasyyllisen.»

 

Kara-Murza on ehtinyt hankkia koti­maassaan monia vihollisia. Vuonna 2012 hän antoi Yhdysvaltain kongres­sille asiantuntijalausunnon niin kut­sutun Magnitski-lain käsittelyssä. Sen nojalla Yhdysvallat evää maahantuloviisumin ja jää­dyttää varat niiltä venäläisviranomaisilta, jotka laki nimeää vastuullisiksi lakimies Ser­gei Magnitskin kuolemasta. Magnitski tutki yhdysvaltalaisen lakitoimiston palveluksessa viranomaisten korruptiota Venäjällä ja kuoli vankilassa pahoinpitelyn ja hoidon puutteen seurauksena.

Viro vahvisti viime vuonna saman lain ensimmäisenä EU-maana. Virossa lain pii­rissä ovat kaikki ulkomaalaiset, jotka syyllis­tyvät ihmisoikeusloukkauksiin. Tänä syksynä Magnitski-laki on astunut voimaan Kanadassa ja Liettuassa. Aiemmin laista on keskusteltu myös Euroopan parlamentissa. Aihe on Kara-Murzalle selvästi lähellä sydäntä.

»Laki perustuu yksinkertaiseen periaattee­seen: jos et kunnioita sivistyneen maailman yksinkertaisimpia perusarvoja, et ole oikeu­tettu myöskään sen suomiin etuihin», hän sivaltaa.

»Oligarkit ja Putinin hallinnon asiamiehet rikkovat Venäjän kansalaisten kaikkia perusoikeuksia ja vievät mammuttimaisessa kor­ruptiossaan venäläisten veronmaksajien rahaa. Silti he valitsevat itse länsimaat, kun kyse on heistä ja heidän perheistään – pankkitilien avaamisesta tai talojen, huvijahtien tai viinitilojen ostamisesta. Lapsensa he lähettävät koulutettavaksi länteen.»

Kara-Murzan mukaan Magnitski-lain hyöty on siinä, että pakotteet on kohdistettu yksit­täisiä ihmisoikeuksien rikkojia vastaan. Toisin kuin kauppapakotteet, Magnitski-laki ei koh­distu Venäjään maana.

»Edes Putinin propagandakoneisto ei voi maalata sitä venäläisvastaiseksi», Kara-Murza sanoo. Kun Magnitski-laki meni läpi Yhdys­valloissa 2012, venäläinen Levada-keskus teetti mielipidemittauksen, joka osoitti, että enem­mistö maan kansalaisista hyväksyi lain peri­aatteen.

»Länsimaat ovat mahdollistaneet liian monien vuosien ajan sen, että Putinin hallinto vie korruption hedelmät ulkomaille, läntisiin demokratioihin. Toivomme, että useammat EU-maat, myös Suomi, lähettäisivät tämän viestin, että roistot ja ihmisoikeuksien rikko­jat eivät ole tervetulleita maahanne.»

Kara-Murzalle Magnitski-lain puolesta kampanjoiminen on tullut kalliiksi. Hänet irtisanottiin syyskuussa 2012 televisiokanava RTVi:ltä, jonka Washingtonin-toimitusta hän oli johtanut yhdeksän vuoden ajan.

Huhtikuussa 2015, Boris Nemtsovin mur­han jälkeen, Kara-Murza vetosi Yhdysvaltain kongressiin, että lakiin lisättäisiin niiden kah­deksan valtionkanavilla työskentelevän venä­läisen tv-toimittajan ja juontajan nimet, joiden hän katsoo olevan vastuussa Nemtsovin vastai­sen vihan ja suvaitsemattomuuden lietsomi­sesta ohjelmissaan.

Kuukautta myöhemmin Kara-Murza oli itse letkuissa tehostetussa hoidossa. Hänen vaimol­leen hoitava lääkäri kertoi, että selviytymiseen oli viiden prosentin mahdollisuus. Kara-Murza selvisi, mutta täysi toipuminen kesti vuoden. Töihin hän palasi kuitenkin heti päästyään sai­raalasta, vaikka käveli vielä kepin kanssa.

Tämän vuoden helmikuussa Kara-Murza oli jälleen koomassa, yhtä yllättäen kuin ensim­mäisellä kerralla, tällä kertaa Moskovan kau­punginsairaalassa numero 7. Myrkytysoireet olivat täsmälleen samanlaiset kuin vuonna 2015. Hänen onnekseen myös hoitava lääkäri oli sama, vaikka sairaala vaihtui.

Pelastumisessa saattoi auttaa televisio-ja radiotoimittajana tunnetun isän, Vladimir Kara-Murza vanhemman, laaja suhteiden verkko, joka varmisti parhaan mahdollisen hoidon.

»Sama lääkäri pelasti minut kahdesti. Minulla on nyt kolme syntymäpäivää – ensim­mäisestä olen kiitollinen vanhemmilleni ja kahdesta muusta lääkärille, joka toi minut rajan toiselta puolelta takaisin. Olen kiitolli­nen, että istun nyt tässä.»

Lääkäri kuitenkin kehotti pysymään poissa maasta, kunnes Kara-Murza olisi täysin toipu­nut. Kolmannesta kerrasta hän ei kuulemma selviäisi. Mitään erityisiä turvatoimia hän ei ole itselleen järjestänyt.

»Minun on pakko syödä ja hengittää. Saa­toin ainoastaan siirtää perheeni turvalliseen paikkaan. Heitä ei ole uhattu, mutta en voisi jatkaa toimintaani, jos joutuisin ajattelemaan heitä kaiken aikaa.»

Kara-Murza asuu perheineen nyt Yhdys­valloissa, mutta toivoo itse palaavansa Mosko­vaan ensi vuonna. »Se on erittäin tärkeää», hän sanoo. Toistaiseksi Avoin Venäjä on kokoon­tunut ulkomailla – Helsingissä ja Tallinnassa. Seuraava tapaaminen on suunniteltu Mosko­vaan. Säätiön johtaja Mihail Hodorkovski voisi tosin osallistua siihen vain videolinkin väli­tyksellä. Hänestä on annettu Venäjällä uusi pidätysmääräys.

 

Venäjän opposition ongelmana on pidetty pitkään hajanaisuutta. Libe­raalin opposition kannatus liikkuu alle kymmenessä prosentissa, mutta silti se on jakautunut erimielisiin kuppikuntiin, jotka jäävät toistuvasti duuman äänikynnyksen alle. Jakautuneisuus on ongelma myös Kara-Murzan mielestä. Siksi Avoin Venäjä ei ole puolue, vaan demokraattinen liike, hän sanoo.

»Se on avoin kaikille demokraattisesti ajat­televille ihmisille, jotka uskovat oikeusvaltioon, vapaisiin vaaleihin ja tiedotusvälineiden vapauteen ja haluavat Venäjälle vastuullisen hallituksen.»

Liikkeessä on hänen mukaansa liberaaleja, konservatiiveja, sosialisteja ja jopa nationa­listeja. Kun Venäjälle joskus syntyy normaali eurooppalainen monipuoluejärjestelmä, Kara-Murza arvioi heidän jakautuvan poliittisesti eri leireihin.

»Mutta juuri nyt meillä ei ole varaa keskus­tella tällaisista suhteellisen pienistä poliitti­sista eroista, kun on keskityttävä autoritaarisen järjestelmän purkamiseen sekä oikeusvaltion ja demokratian palauttamiseen Venäjälle.»

Avoimen Venäjän vastaus jakolinjoihin on vapaan keskustelutilan järjestäminen eri näke­myksille. Tärkeintä on, että syntyy yhteistyötä, kykyä työskennellä rinnakkain yhteisten pää­määrien eteen.

Hän asettaa toiveensa niihin tuhansiin etu­päässä nuoriin mielenosoittajiin, joita kokoon­tui maaliskuussa eri puolilla Venäjää sen jäl­keen, kun oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi julkaisi 23 miljoonaa latausta Youtubessa keränneen videon pääministeri Dmitri Medvedevin hulppeasta omaisuudesta: lin­noista Venäjällä ja Toscanassa, viinitilasta ja huvijahdeista.

Mielenosoitukset jatkuivat kesäkuussa. Niissä oli Kara-Murzan mukaan olennaista maantieteellinen laajuus: protesteja järjes­tettiin pienissä ja suurissa kaupungeissa, yhteensä yli 200 paikkakunnalla ja 11 aika­vyöhykkeellä Vladivostokista Kaliningradiin. Kara-Murza pitää mielenosoituksia merkkinä siitä, että Putinin kaudella kasvaneet nuoret eli »Putin-ikäluokka» alkaa saada tarpeekseen nykyhallinnosta.

Mielenosoittajia oli kokonaisuutena kui­tenkin vähemmän liikkeellä kuin ennen viime presidentinvaaleja talvella 2011–2012. Lisäksi

Putinilla on mielipidekyselyiden mukaan edelleen kansan vankka kannatus. Mitä tästä pitäisi ajatella?

»Ihmiset lähtivät liikkeelle piittaamatta painostuksesta ja joukkopidätyksistä, joita nähtiin niin maaliskuussa kuin kesäkuussa», Kara-Murza sanoo.

Hänen mukaansa mielipidekyselyihin ei voi myöskään luottaa autoritaarisessa valtiossa. Kun ihmiset näkevät, että toisinajattelijoita piestään ja vangitaan mielenosoituksissa, kynnys valtavirrasta poikkeavan näkemyksen ilmaisemiseen on korkealla.

»Paljon parempi tapa arvioida nykyhallin­non vastustusta on tulkita sen omaa toimin­taa. Jos hallituksella olisi aitoa kannatusta, sen ei tarvitsisi väärentää vaaleja, vaan niiden voittaminen riittäisi. Sen ei tarvitsisi hiljentää tiedotusvälineitä, koska se olisi keskustelussa muutenkin niskan päällä. Eikä sen ei tarvitsisi heittää vastustajiaan vankilaan ja hakata rau­hanomaisia mielenosoittajia.»

 

Työssään Kara-Murza ajattelee usein pianisti Rudolf Kehreriä, joka jou­tui elokuussa 1941 maansisäiseen karkotukseen Kazakstanin arolle. Hitler oli hyökännyt kesäkuussa Neuvostoliittoon, ja satojentuhansien muiden etnisten saksalais­ten tavoin 18-vuotias Kehrer karkotettiin Keski-Aasiaan. Taakse jäivät vuosien piano-opinnot ja konsertti-illat kotikaupunki Tbilisissä. Edessä oli pakkotyötä puuvillaplantaaseilla sota-ajan kehnolla ravinnolla.

Kazakstanissa Kehrerin perheellä oli asun­tona ikkunaton savimaja – ei pianoa siis.

Sisäinen ja ulkoinen aggressio ovat kulkeneet käsi kädessä koko Venäjän historian ajan.

Lahjakas Rudolf oli soittanut 11-vuotiaasta Chopinin etydejä Neuvostoliiton kulttuuri­ministeriön kustantamalla mestariluokalla. Hän ei halunnut jättää pianonsoittoa, mutta Kazakstaniin suljetuilla saksalaisväestöllä ei ollut oikeutta kuunnella edes radiota.

»Niinpä hän kaiversi veitsellä koskettimet puulautaan ja harjoitteli sillä päivittäin äänet­tömästi, jotta sormet muistaisivat, miten soi­tetaan», Kara-Murza kertoo.

Kehrerin karkotus kesti Stalinin kuole­man jälkeiseen vuoteen 1954. Vapauduttuaan hänestä tuli Moskovan Tšaikovski-konservato­rion opettaja ja Moskovan filharmonian soolo­pianisti. »Hän voitti 1960-luvulla maanlaajui­sia pianokilpailuja harjoiteltuaan kolmentoista vuoden ajan puulankulla.»

»Vaalityö on puulankku, jolla me harjoit­telemme», Kara-Murza sanoo. »Valmistamme ehdokkaita niin paljon kuin mahdollista, jotta he voivat rakentaa demokraattisen Venäjän, kun Putinin hallinto kaatuu.»

 

Syyskuun paikallisvaaleissa liberaa­lin opposition ehdokkaat menestyivät odottamattoman hyvin. Heitä valittiin valtuustoihin etenkin useissa Moskovan piireissä. Oppositiolla on enemmän tilaa hen­gittää paikallistasolla, jossa päätetään talojen lämmityksestä ja vedenjakelusta.

Kara-Murza on vakuuttunut, että Venäjästä tulee jonain päivänä normaali demokraattinen valtio. Hän ei osaa sanoa, milloin nykyinen hal­linto kaatuu, mutta muistuttaa, että muutokset ovat olleet maassa ennenkin äkkinäisiä. Elo­kuussa 1991 yli 70 vuotta kestänyt kommunisti­nen järjestelmä luhistui muutamassa päivässä.

Hän pitää pötypuheena, ettei demokratia sopisi Venäjälle. »Ei ole mitään syytä, etteikö se, mikä toimii muualla Euroopassa, voisi toimia myös Venäjällä. Olemme osa Eurooppaa siinä missä tekin.»

Länsimaissa tulisi Kara-Murzan mielestä muistaa, että Venäjä on muutakin kuin Puti­nin hallinto. Hänestä läntiset päättäjät ovat alkaneet rinnastaa Venäjän sen nykyisiin autoritaarisiin johtajiin, jotka käyttävät val­taansa väärin.

»Putinille tällainen rajojen hämärtäminen sopii hyvin. Hänen läheinen poliittinen avus­tajansa, duuman puheenjohtaja Vjatšeslav Volodin sanoi vähän aikaa sitten julkisesti, ettei Venäjää ole ilman Putinia.»

»Minulle venäläisenä se on loukkaus, eikä pidä paikkansa.»

Alkusyksystä yhdysvaltalainen poliitikko vakuutteli Kara-Murzalle, että sillä ei ole mer­kitystä, onko Venäjä demokratia vai ei – tär­keintä on, ettei maa käyttäydy aggressiivisesti ja käy muiden maiden kimppuun.

»Vastasin, että nämä kaksi asiaa ovat hyvin sidoksissa keskenään. Sisäinen ja ulkoinen aggressio ovat kulkeneet käsi kädessä koko Venäjän historian ajan. Miten voisimme odottaa valtion kunnioittavan kansainväli­siä normeja ja muita maita, ellei se kunnioita omien kansalaistensa oikeuksia?»