Skip to main content

Italialta puuttuu poliittinen suunta

Nurkkaan ajautunut Italia näkee toivoa Yhdysvalloissa, katsoo kirjailija Anton Monti.

Teksti Kaarina Vainio

Kuvat Kaarina Vainio

Liike-elämässä aiemmin työskennellyt kirjailija Anton Monti sanoo Italian olevan niin hullu maa, ettei sitä voi olla rakastamatta.

Liike-elämässä aiemmin työskennellyt kirjailija Anton Monti sanoo Italian olevan niin hullu maa, ettei sitä voi olla rakastamatta.

Italian talous on ollut pysähdyksissä viimeiset 20 vuotta. Suomalais-italialainen tietokirjailija Anton Monti kertoo oman tulkintansa toisen kotimaansa nykytilasta pian ilmestyvässä kirjassaan Minne menet, Italia? Hän on koukuttunut maan politiikkaan, jossa riittää käänteitä.

Elokuussa kansallismielinen Lega ryhtyi uhkapeliin ja kaatoi edellisen hallituksen kasvattaakseen valtaansa uusissa vaaleissa. Puolue kuitenkin pudotettiin pois Italian hallituksesta, jonka muodostivat populistinen Viiden tähden liike ja Demokraattinen puolue.

Miksi uudistuksia ei tehdä?
Pysähtyneisyys ei ole aiheuttanut ihmisille hätää. Eläkeläisiä on paljon, ja heidän tulonsa ovat vakaat. Ilman kiinteää omaisuutta kotitalouksilla on säästössä 4 400 miljardia euroa. Italialaiset ovat individualisteja eivätkä välitä, miten yhteiskunnalla menee. Italia on lisäksi ensimmäisiä jälki­teollisia maita, joissa syntyvyys on laskenut pitkään, kohta 40 vuotta. Kriisiytymistä ei ymmärretty ajoissa, eikä siihen reagoitu.

Voiko Italiasta tulla uusi Kreikka?
Ei, Italian talous on Euroopan suurimpia, ja teollisuus on integroitunut saksalaiseen autoteollisuuteen. Italialaiset ovat myös hyvin kekseliäitä.

Kenellä on valtaa?
Italiassa on käytetty aiemmin termiä poteri forti, vahvat vallankäyttäjät. Sillä on tarkoitettu isoja pankkeja, teollisuusyhtiöitä ja sanomalehtiä. On ajateltu, että tämä keskittymä ajaa Italian etua, oli mikä tahansa hallitus vallassa. Sitten yritykset, kuten pankit, ovat ajautuneet ahdinkoon tai ne on myyty ulkomaille, kuten Italian muotiteollisuuden lippulaivat.

Politiikkaa tehdään nyt vain Twitterissä ja televisiossa. Kesällä kaatuneella hallituksella ei ollut näkemystä, minne Italian pitää mennä. Viime vuosina on havahduttu siihen, että kun politiikkaan muodostuu tyhjiöitä, presidentti täyttää aukkoja. Presidentti Sergio Mattarella on muistuttanut Italian kansainvälisistä sitoumuksista ja Euroopan unionista.

Miten uusi hallitus pystyy hallitsemaan Italiaa?
Se on eräänlainen pakkoavioliitto. Puolueiden on oltava yhdessä hallituksessa seuraavat kolme vuotta, kauden loppuun asti. Italialla ei ole varaa uuteen sirkukseen, sillä maan uskottavuus menisi kokonaan. Reilun vuoden päästä käynnistyy presidentin valinta, johon puolueet tähtäävät. Ainakin markkinat näyttävät uskovan hallitukseen.

Legan johtaja Matteo Salvinin poliittinen onni kääntyi kertaheitolla. Hän hoiti tilanteen täysin amatöörimäisesti. Hänellä olisi ollut mahdollisuus päästä valitsemaan uutta presidenttiä. Nyt vanha kaarti, joka ajaa Pohjois-Italian etua, saatta nousta Legassa merkittäviin asemiin.

Mikä on oma poliittinen kantasi?
Italiassa ei ole sellaista puoluetta, jota voisin äänestää. Italiaan kaivattaisiin minusta Saksan vihreiden kaltaista puoluetta. Italiassa on toki pieni vihreä puolue, Europa Verde, mutta sitä leimaa yhteistyö radikaalivasemmiston kanssa.

Italia on mukana Kiinan silkki­tiessä ja on vaatinut Venäjän vastaisten pakotteiden purkamista. Mikä on Italian suhde Venäjään ja Kiinaan?
Italia etsii suuressa pelissä tukea Yhdysvalloilta. Italia on EU:n keskiön ulkopuolella. Saksa ja Ranska eivät huomioi Italiaa, koska se on ajautunut nurkkaan.

Italialla on ollut perinteisesti hyvä suhde Yhdysvaltoihin. Kun Britannia jättää EU:n, Italia saattaa hakea jonkinlaista atlanttista kuviota Yhdysvaltojen ja Britannian kanssa.
Italialaisten suhde Venäjään on läheinen, mutta en näe, että Venäjä olisi sellainen peluri, joka pystyisi vaikuttamaan Italiassa. Italiassa ymmärretään, että Kiinalla on iso taloudellinen merkitys, mutta debattia Kiinan poliittisesta vaikutuksesta ei ole käyty.

Mitä on tämän päivän italialaisuus?
Italiassa on voimakas paikallinen identiteetti. Koen olevani roomalais-helsinkiläinen.
Kun olin lapsi, Italian lippuja ei heiluteltu missään eikä kukaan osannut kansallislaulun sanoja. Isänmaallisuutta pidettiin kielteisenä, mutta nyt se on paradoksaalisesti vahvistunut.
Mielestäni voimakas kansallinen identiteetti – se, että riidellään näyttävästi ranskalaisten kanssa tai käydään keskustelua siitä, kuka on italialainen – kertoo enemmänkin omasta heikkoudesta.

Anton Monti: Minne menet, Italia? S&S 2019. Kirja ilmestyy 1. lokakuuta.

Suosittelen näitä

1. Guido Piovene: Viaggio in Italia (1957). Elokuva on matka läpi 1950-luvun Italian ja hieno kuvaus maan muuttumisesta agraarisesta teolliseksi yhteiskunnaksi.
2. Denis Mack Smith: Modern Italy. A Political History (1997). Italian historia brittiläisen historioitsijan silmin. Erittäin suosittu kirja Italiassa.
3. Pier Paolo Pasolini: Scritti corsari (1975). Artikkelikokoelmassa suuri runoilija, kirjailija ja elokuvaohjaaja kertoo 1970-luvun Italian ongelmista. Se on monin paikoin edelleen erittäin ajankohtainen.