Iikka Korhonen: Itänaapuri pelaa pakotepeliä

Vuonna 2014 Venäjän-vastaisia pakotteita otettiin käyttöön läntisissä demokratioissa kahdessa aallossa. Ensimmäinen aalto nähtiin keväällä Krimin valtauksen jälkeen. Silloin jäädytettiin varoja ja asetettiin liiketoimintakieltoon henkilöitä ja organisaatioita, jotka liittyivät suoraan Krimin valtaukseen.

Toisen aallon pakotteet asetettiin kesällä Malaysian Airlinesin lennon MH17:n alas-
ampumisen jälkeen. Ne olivat – ja ovat – selvästi tiukempia. Muun muassa asekauppa, kaksikäyttötuotteiden vienti sotilaskäyttöön sekä eräiden öljynetsintään liittyvien tuotteiden vienti kiellettiin. Todennäköisesti merkityksellisin toimenpide oli pitkäaikaisen rahoituksen kieltäminen useilta venäläisiltä energiayrityksiltä, kuten öljyjätti Rosneftilta ja öljyputkiyhtiö Transneftilta, sekä valtion omistamilta rahoituslaitoksilta Sberbankilta, VTB:ltä, Gazprombankilta sekä kehitysrahoitysyhtiö VEB:ltä.

Pakotteiden taloudelliset vaikutukset näkyvät selvästi Venäjän ulkomaisessa velassa, joka on laskenut vuoden 2014 puolivälistä noin kolmanneksella. Kesäkuussa 2014 venäläisten yritysten ja julkisen sektorin ulkomainen velka oli 733 miljardia dollaria, kun vuoden 2019 kesäkuussa summa oli laskenut 482:een miljardiin dollariin. Erityisesti venäläiset pankit ovat joutuneet vähentämään ulkomaista rahoitustaan. Mikäli tilanne jatkuu pitkään, se vaikuttaa varmasti negatiivisesti Venäjän talouteen.

Venäjä vastasi elokuussa 2014 toiseen pakoteaaltoon kieltämällä monien elintarvikkeiden tuonnin muiden muassa EU-maista, Yhdysvalloista ja Norjasta. Useissa EU-maissa elintarvikkeet muodostivat merkittävän osan Venäjän-viennistä: Suomessa luku oli noin 10 prosenttia vuonna 2013. Vaikka Venäjän tuontikielto otettiinkin käyttöön laajana vastatoimena lännen pakotteisiin, on hyvä huomata, että se sopi parahultaisesti Venäjän jo pidemmän aikaa noudattamaan tuonninkorvauspolitiikkaan.

Venäjän elintarviketurvallisuusdoktriini julkaistiin vuonna 2010. Se asetti tavoitteita kotimaisen tuotannon vähimmäismääristä esimerkiksi perunoille, meijerituotteille ja lihatuotteille.

Venäjä on toistuvasti vedonnut eläinlääkinnällisiin ja kasvinterveydellisiin syihin estääkseen useiden elintarvikkeiden tuonnin EU-maista. Esimerkiksi tammikuussa 2014 Venäjä kielsi sianlihan tuonnin Puolasta, Virosta ja Liettuasta, koska Venäjän mukaan näissä maissa oli havaittu afrikkalaista sikaruttoa. Helmikuussa 2017 Maailman kauppajärjestö WTO linjasi, että tuontikielto oli laiton. Siinä vaiheessa Venäjä oli tietenkin kieltänyt sianlihan tuonnin myös vastapakotteena.

Vaikka EU päättäisi luopua omista pakotteistaan, ei ole mitään takeita siitä, että Venäjä toimisi samoin.

Venäjän tuonninkorvauspolitiikan tavoitteena on saada ulkomaiset yritykset kasvattamaan tuotantoa Venäjällä. Nykyään Venäjän elintarvikkeiden tuontirajoitukset on jopa ajallisesti irrotettu EU:n pakotteiden puolen vuoden syklistä, ja ne ovat tällä hetkellä voimassa vuoden 2020 loppuun. Vaikka EU päättäisi luopua omista pakotteistaan, ei ole mitään takeita siitä, että Venäjä toimisi samoin.

Venäjän tuonninkorvauspolitiikan tavoitteena on vähentää tuontiriippuvuutta kasvattamalla kotimaista tuotantoa monilla eri aloilla. Lisääntyneen kotimaisen tuotannon kautta pyritään myös löytämään uusia vientituotteita.
Vuonna 2014 useille aloille laadittiin yksityiskohtaisia tuonninkorvaussuunnitelmia ja jopa numeerisia tavoitteita. Tänä vuonna julkisten hankintojen käyttöä kotimaisen tuotannon tukena on yritetty vielä entisestään tehostaa: talousministeriön ehdotuksen mukaan julkisen sektorin pitäisi aina hankkia esimerkiksi kotimaisia tietokoneita ja tietoliikennejärjestelmiä, jos niitä on saatavilla. Samanlaisia ohjeita on annettu lääkkeiden ja liikennevälineiden osalta.

Venäjän elintarvikkeille asettamat tuontikiellot ovat laskeneet venäläisten omaa elintasoa. Tuonnin rajoittaminen on nostanut myös kotimaisen tuotannon hintoja.

Joissakin tuoteryhmissä, kuten sianlihassa ja juustoissa, tuonninkorvauspolitiikka on osaksi onnistunut ja tuotanto on noussut. Vuosina 2017 ja 2018 sää suosi myös viljanviljelyä, ja tuotanto kasvoi myös tästä syystä. Toisaalta esimerkiksi naudanlihan tuotanto pikemminkin laski vastapakotteiden käyttöönoton jälkeen.

Pitkällä aikavälillä tuonninkorvauspolitiikka todennäköisesti hidastaa Venäjän talouskasvua. Ulkomaisen kilpailun paineen puuttuessa venäläisten yritysten toiminta ei tehostu.

Itä-Ukrainan tilanteessa ei ole nähtävissä sellaista edistystä, joka antaisi EU-maille ja Yhdysvalloille mahdollisuuden vähentää Venäjään kohdistuvia pakotteita. Venäjän tuonti­kiellot ovat olennainen osa sen laajempaa tuonnin­rajoituspolitiikkaa. Näin ollen on luontevinta olettaa nyky­tilanteen jatkuvan vielä suhteellisen pitkään. Eräiltä osin Venäjän integraatio maailman­talouteen on ottamassa peruutusaskelia.

Vaikka Venäjä on keskisuuri talous, sen osuus maailmantaloudesta on jo selvästi alle kaksi prosenttia. Siksi se ei pysty vastaamaan samalla mitalla vaikkapa Yhdysvaltain viime aikojen uusiin pakotteisiin, jotka ovat heikentäneet ruplan ulkoista arvoa.

Ruplan arvon heikentyminen on osaltaan heijastunut venäläisten elintasoon: tuontituotteiden hinnat ovat nousseet selvästi, ja ulkomaanmatkailu on vähentynyt.