Siirry sisältöön

Pariisi: Politiikkaa terassilla

Presidentti Macronin ensimmäinen vuosi puhututtaa kaupunkilaisia.

Teksti Taina Tervonen

Kuvat Jean-Pierre Dalbéra / Flickr

Mistä löytää kaupungin sielun?

Pariisin olemuksesta saa parhaiten kiinni kaupungin sadoilla terasseilla. Kahvilat ovat pariisilaisten yhteisiä olohuoneita, joissa piipahdetaan aamukahvilla, istahdetaan päivän päätteeksi työkavereiden kanssa ja vietetään aurinkoista sunnuntai-iltapäivää ystävien kanssa rupatellen. Terasseilla väitellään, vaihdetaan kuulumiset ja luodaan uusia tuttavuuksia.

Mielenkiintoisimmat paikat löytyvät kaupungin pohjoisista ja itäisistä monikulttuurisista kortteleista. Suuntaa esimerkiksi Bellevillen tienoille, jossa samalta kadulta löytyy kiinalainen supermarket, tunisialaisia leipomoita, juutalainen synagoga ja hipsterien suosima pizzeria. Istahda Les Folies’n terassille algerialaispappojen ja trenditietoisten nuorten aikuisten seuraan katselemaan ihmisvirtaa, kuuntelemaan naapuripöytien keskusteluja ja anna ajan kulua.


Mistä puhutaan?

Tietenkin politiikasta! Vuosi sitten valittu presidentti Emmanuel Macron sekoitti perinteistä oikeisto–vasemmisto-linjaa sen verran perusteellisesti, että ranskalaiset ovat joutuneet pohtimaan poliittisia vakaumuksiaan uudelleen.

On Macronin kannattajiksi siirtyneitä entisiä vannoutuneita sosialisteja ja oikeistolaisia, politiikasta aiemmin piittaamattomia Macron-herätyksen saaneita – ja vielä niitä, jotka ovat alusta asti ennustaneet, ettei tämän keltanokan valinnasta seuraa mitään hyvää.

Hyperaktiivisen presidentin tiukkatahtiset uudistukset ja kovat otteet PR-puolella pitävät huolen siitä, että keskustelua ja kritiikkiä riittää päivästä toiseen. Siinä missä muu Eurooppa näkee Macronin EU:n pelastajana, ranskalaiset pyörittelevät päätään presidentin pinkoessa huipputapaamisesta toiseen, milloin milläkin mantereella.

 

Missä viettää vapaa-aikaa?

Pariisi on ruokaharrastajan paratiisi. Vaihtoehtoja on tyyriistä Michelin-tähdillä palkituista huippukokkien luomuksista aina piskuisten korttelikanttiinien huokeaan ja herkulliseen perusruokaan jokaisesta maailmankolkasta. Oma suosikkini jälkimmäisessä kategoriassa on Bellevillessä sijaitseva Chez Alex, jossa voi alle kymmenellä eurolla nauttia kiinalaista Wenzhoun seudun perinneruokaa.

Ruuan lisäksi Pariisi hemmottelee taiteella. Suuntaa isojen museoiden sijasta vaikka Criméen monikulttuurisessa korttelissa sijaitsevaan Le 104 -keskukseen, joka toimii sekä residenssinä että näyttelytilana nuorille taiteilijoille. Pariisin kaupungin entisen hautaustoimiston tiloihin remontoidussa keskuksessa pääsee tutustumaan myös nuorisokulttuuriin seuraamalla paikallisten hiphop-tanssijoiden harjoituksia.

Kirjoittaja on 20 vuotta Pariisissa asunut toimittaja.

 

Pariisin 104-keskus toimii näyttelytilana nuorille taiteilijoille.

Pariisin 104-keskus toimii näyttelytilana nuorille taiteilijoille.