Skip to main content

Kiina kurottaa pohjoiseen

Kiina kurottaa pohjoiseen

Kiinan pohjoisimmasta kohdasta on lähes 1500 kilometriä napapiirille, mutta Kiina katsoo olevansa »melkein arktinen valtio». Se näkyy maan aktiivisuutena Venäjän Kaukoidästä Grönlantiin.

Teksti Marc Lanteigne

Kuvat All Over Press

Islannissa aloittaa tänä syksynä toimintansa Kiinan ja Islannin yhteinen revontulien tutkimuslaitos. Venäjällä kiinalaiset ovat kiinnostuneita Arkangelin syväsataman sekä Permistä Arkangeliin kulkevan Belkomur-rautatien rakentamisesta. Kanadassa harkitaan vapaakauppasopimuksen solmimista Kiinan kanssa, kun maan taloussuhteet Yhdysvaltoihin ovat heikentyneet Donald Trumpin presidenttikaudella.

Kiina julkaisi kuluvan vuoden alussa pitkään odotetun arktisen strategiansa. Kyseessä on Kiinan ensimmäinen virallinen arktista aluetta koskeva asiakirja.

Yksi strategiapaperin tärkeistä linjauksista on, että Kiina haluaa liittää arktisen alueen osaksi uudeksi silkkitieksi kutsuttua laajenevien kauppareittien verkostoaan. Presidentti Xi Jinpingin hallinto on edistänyt tätä Belt and Road -nimellä kulkevaa aloitetta vuodesta 2013 lähtien. Kiina julkaisi jo kesällä 2017 lausunnon, jossa Arktista kuvattiin muiden meriteiden rinnalla »siniseksi talousväyläksi».

Kiinan arktisen strategian julkaisua edelsi pitkä konsultaatiovaihe, johon osallistuivat Kiinan lukuisat ministeriöt ja tutkimuslaitokset. Maan linjauksia odotettiin maailmalla kiinnostuneina: mitä Aasian suurvalta oikein tavoittelee arktisella alueella?

 

Kiina näkee Venäjän olennaisena kumppanina Arktista koskeville taloudellisille ja poliittisille tavoitteilleen. Kiinaa kiinnostavat niin luonnonvarat kuin erilaiset viestintä- ja liikenneinfrastruktuurin rakennushankkeet, joilla luotaisiin Kiinan ja Pohjois-Euroopan välille yhteyksiä Venäjän sydänmaiden halki.

Kesällä maat ilmoittivat uudesta Kiinan kehityspankin ja Venäjän kehityspankin yhteisestä 10 miljardin dollarin lainapaketista, jolla voitaisiin rahoittaa kymmeniä erilaisia hankkeita Venäjän arktisilla alueilla. Venäjän Pohjoisen meritien kehittäminen on ainoa julki tullut hanke, josta venäläispankki tiedotti rahoitussopimuksen yhteydessä.

Venäjä puolestaan pitää Kiinaa elintärkeänä vaihtoehtoisena kauppakumppanina, jonka avulla se pyrkii edistämään Siperian ja Venäjän Kaukoidän talouskehitystä. Venäjälle arktisten alueiden kehittäminen on osa vuosina 2012–2013 alkanutta ulkopolitiikan painopisteen siirtämistä kohti Kiinaa ja Itä-Aasiaa. Kun länsimaat asettivat Krimin miehityksen ja Itä-Ukrainan konfliktin vuoksi Venäjälle talouspakotteita, Kiinan asema kauppakumppanina korostui entisestään.

Etenkin energiasektorilla Kiina on Venäjälle tärkeä kumppani. Maiden valtiolliset öljy- ja kaasuyhtiöt Gazprom ja CNPC solmivat vuonna 2014 noin 400 miljardin dollarin arvoisen maakaasusopimuksen. Venäjän on määrä toimittaa Kiinaan maakaasua ainakin 30 vuoden ajan.

Viime vuoden joulukuussa puolestaan käynnistyi Jamalin niemimaalla maiden yhteinen maakaasuhanke, jota rahoitetaan CNPC:n ja kiinalaisen Silkkitierahaston varoista. Tästä hankkeesta on tullut keskeinen osa »Jäistä silkkitietä», joka Pekingin visioissa olisi Kiinasta Venäjän kautta Pohjoismaihin asti ulottuva talous-, viestintä- ja liikenneyhteyksien verkosto.

 

Klikkaa kuva suuremmaksi.

Klikkaa kuva suuremmaksi.

Kiina ei ole arktinen valtio, mutta se on erilaisissa asiakirjoissa toistuvasti kutsunut itseään »melkein arktiseksi» valtioksi. Vuonna 2013 Kiina hyväksyttiin – pitkällisen lobbaamisen jälkeen – Arktisen neuvoston tarkkailijajäseneksi. Siitä lähtien Kiina on kehittänyt arktisen politiikan linjauksia, joita maan uusi arktinen strategia kokoaa yhteen.

Kiinan arktisen toiminnan keskiössä on edelleen tieteellinen tutkimus, mutta taloudelliset intressit ovat nousseet yhä enemmän esiin. Kiina pyrkii syventämään yhteistyötä arktisten valtioiden kanssa muun muassa viestintä-, liikenne-, energia ja luonnonvara-­aloilla.

Kiinan arktiset pyrkimykset ovat herättäneet huolta Arktisen neuvoston jäsenmaissa. Etenkin Yhdysvallat on pitänyt Kiinaa kuokkavieraana ja ihmetellyt Kiinan käyttämää sanamuotoa »melkein arktinen valtio». Kiinan on nähty tavoittelevan arktista identiteettiä vailla siihen oikeuttavaa maantiedettä.

Kiina on puolestaan korostanut, ettei se aio haastaa Arktiksella olemassa olevia juridisia ja poliittisia rakenteita, vaan haluaa vain kehittää yhteistyötä alueella. Toisaalta Kiina ei myöskään halua tulla nähdyksi vain pikkupelurina, vaan vakavasti otettavana arktisena toimijana myös taloudellisesti, etenkin jos alueen taloudellinen merkitys kasvaa ilmastonmuutoksen seurauksena.

Kiinassa pelätään ennen kaikkea asetelmaa, jossa kahdeksan Arktisen neuvoston jäsenmaata jakaisivat koko alueen keskenään kuin mustikkapiirakan, ja muut maat jäisivät nuolemaan näppejään.

Viiden viime vuoden aikana Kiina on korostanut rooliaan olennaisena arktisena kumppanina ja vannonut kunnioittavansa aluetta koskevia sopimuksia, kuten Huippuvuorten sopimusta, YK:n meriyleisoikeussopimusta sekä tuoreempia sopimuksia: arktista merenkulkua käsittelevää polaarisäännöstöä sekä Jäämeren keskiosia koskevaa kalastuskieltoa.

Toisaalta Kiinan toiminnassa on nähtävissä myös jonkinlaista rajojen kokeilua: se korostaa, että arktista aluetta tulisi kohdella »kansainvälisenä tilana» ja että muillakin kuin arktisilla valtioilla tulisi olla mahdollisuus osallistua alueen taloudelliseen kehitykseen. Tämä näkemys nousee esiin myös Kiinan arktisessa strategiassa, jossa todetaan, että vaikka muilla valtiolla ei ole oikeutta aluevaatimuksiin Arktiksella, niillä on kuitenkin oikeus osallistua alueella taloudelliseen ja tieteelliseen toimintaan.

 

Kiinan avaukset Arktiksella nojaavat hyvin pitkälti parantuneeseen yhteistyöhön Venäjän kanssa. Tämä johtuu jo maantieteestä sekä Siperiassa ja Venäjän Kaukoidässä tarjolla olevista taloudellisista mahdollisuuksista. Pohjoinen meritie (eli Koillisväylä) yhdistää Euroopan ja Koillis-Aasian. Kiina ja Venäjä ovat ilmaisseet haluavansa kehittää »Jäistä silkkitietä» yhdessä.

Maiden välinen yhteistyö on kuitenkin luonteeltaan lähinnä hyötyavioliitto. Kun Kiina vasta tavoitteli tarkkailijajäsenyyttä Arktisessa neuvostossa, Venäjä suhtautui ajatukseen epäluuloisesti. Venäjän näkemys oli, että minkäänlaisen virallisen aseman antaminen Kiinan tai EU:n kaltaisille isoille ei-arktisille toimijoille heikentäisi Arktisen neuvoston varsinaisten jäsenmaiden asemaa ja vaikeuttaisi jatkossa asioista sopimista. Venäjän äänenpainot kuitenkin pehmenivät, kun Kiina hyväksyttiin tarkkailijajäseneksi.

Ensimmäinen Euroopan maa, jonka kanssa Kiina solmi vapaakauppasopimuksen, oli Islanti vuonna 2013. Kiinan bruttokansantuote on noin 500 kertaa Islannin suuruinen, joten kaupankäynnin kannalta sopimus ei ole Kiinalle olennainen. Sen sijaan se toimi ennen kaikkea astinlautana ja keinona korostaa Kiinan halukkuutta lisätä yhteistyötä arktisten maiden kanssa.

Norjan kanssa Kiinan suhteet olivat useita vuosia jäissä sen jälkeen, kun Nobelin rauhanpalkinto vuonna 2010 myönnettiin kiinalaiselle toisinajattelijalle Liu Xiaobolle, mutta nyt Kiina käy neuvotteluja vapaakauppa­sopimuksesta myös Norjan kanssa. Niin Islanti kuin Norja samoin kuin muutkin Pohjoismaat ovat kiinnostuneita uuden silkkitien tarjoamista kasvumahdollisuuksista.

Kiinalla on vapaakauppasopimus EU:n ulkopuolisista Euroopan maista myös Sveitsin kanssa. Sekin solmittiin vuonna 2013. Kiinan vapaakauppa-aloitteet ovat Euroopassa keskittyneet nimenomaan EU:n ulkopuolisiin maihin, koska Euroopan unionin kanssa varsinaisia vapaakauppaneuvotteluja ei ole tunnusteluista huolimatta onnistuttu avaamaan. Kiina ja EU-maat ovat eri mieltä siitä, mistä neuvottelut pitäisi aloittaa ja minkä sektoreiden tulisi olla mukana.

Kiinan toiminnassa on nähtävissä myös jonkinlaista rajojen kokeilua: se korostaa, että arktista aluetta tulisi kohdella »kansainvälisenä tilana».

 

Kaikkia kiinalaisyritysten hankkeita ei kuitenkaan ole otettu Pohjois-Euroopassa lämpimästi vastaan. Paikallinen vastustus on kaatanut kiinalaisten sijoittajien yritykset ostaa maata sekä Islannista että Norjasta. Myös Grönlannin ulko- ja turvallisuuspolitiikasta vastaava Tanska on ilmaissut huolensa Kiinan kasvavasta vaikutusvallasta Grönlannin taloudessa.

Päänvaivaa aiheuttavat myös kiinalaisten toive tutkimusaseman rakentamisesta Grönlantiin sekä suunnitelmat grönlantilaisten lentokenttien uudistamisesta kiinalaisvaroin. Samalla Grönlannissa jatkuu keskustelu mahdollisesta itsenäisyydestä joskus tulevaisuudessa. Sekä Islanti että Grönlanti kiinnostavat kiinalaisia myös matkakohteina.

Myös Alaska kiinnostaa Kiinaa. Alaskan talous kärsi pahoin öljyn hinnanlaskusta vuosina 2014–2016, ja niinpä mahdolliset kiinalaissijoitukset ovat osavaltion kannalta houkuttelevia, vaikka ne herättävätkin huolta Washingtonissa. Keväällä 2017 Xi Jinping teki Donald Trumpin tavattuaan yllätysvierailun Anchorageen, jossa hän tapasi Alaskan kuvernöörin. Saman vuoden lopulla valtionyhtiö Sinopec kertoi sopineensa 43 miljardin dollarin arvoisesta kaasuputkihankkeesta Alaskassa. Yhdysvaltain ja Kiinan taloussuhteiden heikentymisen vuoksi on kuitenkin vielä epävarmaa, toteutuuko tämä hanke.

Energia-alan lisäksi Kiina panostaa arktisella alueella liikenne- ja viestintäyhteyksien rakentamiseen. Arktisessa strategiassaan maa totesi haluavansa ottaa suuremman roolin arktisten meriväylien kehittämisessä. Tämä koskee Pohjoisen meritien lisäksi Kanadan arktisen saariston halki kulkevaa Luoteisväylää ja merijään sulamisen myötä mahdollisesti myös Jäämeren keskiosien kautta kulkevaa väylää.

Keväällä 2016 Kiinan merenkulun turvallisuusvirasto julkaisi Luoteisväylän navigointiohjeen. Kiinan halukkuus käyttää Luoteisväylää tuo sen osalliseksi Kanadan ja Yhdysvaltain väliseen kiistaan Luoteisväylän asemasta: Kanada katsoo arktisen saaristonsa salmet osaksi sisävesiään, kun taas Yhdysvallat tulkitsee ne kansainvälisiksi vesialueiksi. Kiina ei ole toistaiseksi ottanut asiaan kantaa. Lisääntynyt kiinnostus arktisia meriväyliä kohtaan on joka tapauksessa saanut Kanadan miettimään, miten se voisi Venäjän tavoin vahvistaa omaa läsnäoloaan Arktiksella.

Kiina on pyrkinyt lisäämään valmiuksiaan arktisten meriväylien hyödyntämiseen. Vuonna 2013 kiinalainen rahtialus Yong Sheng kulki ensimmäisenä kiinalaisaluksena Pohjoista meritietä pitkin Kiinasta Eurooppaan. Kiinan toistaiseksi ainoa jäänmurtaja Xue Long (Lumilohikäärme) on vieraillut säännöllisesti arktisilla merialueilla. Suomalaisen Aker Arcticin suunnittelema toinen murtaja Xue Long 2 laskettiin vesille syyskuussa ja otetaan käyttöön vuoden 2019 puolella. Viime kesänä Kiina kertoi aikovansa kehittää myös ydinkäyttöisiä jäänmurtajia yhteistyössä Venäjän kanssa.

On epävarmaa, millä aikavälillä ja missä laajuudessa Pohjoinen meritie nousee merkittäväksi laivaväyläksi, sillä jään sulamisesta huolimatta se on hankala ja vaarallinenkin navigoitava, kuten muutkin arktiset väylät. Viime vuonna Pohjoisen meritien kautta kulki vain 29 alusta.

Kiinalaisyritykset suhtautuvat mahdollisuuksiin joka tapauksessa optimistisesti. Koska Pohjoinen meritie seurailee Venäjän rannikkoa, sen käyttäminen edellyttää hyvien suhteiden ylläpitämistä Moskovaan.

Satamahankkeita on Venäjän lisäksi kaavailtu niin Islantiin kuin Pohjois-Norjaan. Belkomur-radan ohella esillä on ollut vielä kunnianhimoisempi suunnitelma, jossa Pohjois-Norja yhdistettäisiin Kiinaan radalla, joka halkoisi Pohjois-Suomea ja Siperiaa. Tämän hankkeen aikataulu on kuitenkin toistaiseksi epäselvä. Tietoliikenneyhteyksiä puolestaan haluttaisiin parantaa Kiinan ja Pohjois-Euroopan välisellä valokuitukaapelilla.

 

Arktisen strategian julkaisun myötä Kiinan arktisia pyrkimyksiä tullaan varmasti pitämään tarkoin silmällä. Arktisen neuvoston jäsenmaiden lisäksi Kiinan toimet kiinnostavat sen omia naapurimaita, jotka nekin pyrkivät luomaan omia arktisia strategioitaan. Vuodesta 2016 alkaen Kiinan, Etelä-Korean ja Japanin arktisten asioiden edustajat ovat järjestäneet keskinäisiä tapaamisia jakaakseen tietoa ja kehittääkseen tieteellistä yhteistyötä.

Kiinalla on ollut arktinen tutkimusasema Huippuvuorilla jo vuodesta 2003 lähtien. Toisen tutkimusaseman avaamisesta Grönlantiin on käyty keskusteluja.

Talous on kuitenkin tiedettä tärkeämmässä roolissa Kiinan arktisessa strategiassa. Kun Kiinan Belt and Road -hanke levittäytyy napa-alueille, Kiinan akateemisissa piireissä on keskusteltu jo siitä, pitäisikö »Vyöhön ja tiehen» lisätä myös »piiri». Silloin Arktiksen painoarvo kasvaisi, etenkin jos laivaliikenne Jäämerellä lisääntyy.

Arktis on joka tapauksessa saanut aiempaa keskeisemmän paikan Kiinan ulkopolitiikassa, ja varsinaisten arktisten valtioiden on tavalla tai toisella tultava toimeen »melkein arktisen» Kiinan aktiivisuuden kanssa.  

Kanadalainen Marc Lantaigne työskentelee turvallisuus­politiikan tutkijana Masseyn yliopistossa Uudessa-Seelannissa.

Juttua muokattu 20.9.: Lisätty maininta Xue Long 2:n vesillelaskusta.

Lue myös: Jalansija Etelämantereella