Skip to main content

Elämää Afrikan diktatuureissa

Teksti Kalle Kananoja

Paul Kenyon: Dictatorland. The Men Who Stole Africa. Head of Zeus 2018, 480 s.

BBC:n toimittaja Paul Kenyon esittelee uutuuskirjassaan seitsemän afrikkalaista diktatuuria. Dictatorlandin punaisena lankana kulkee löyhä tulkinta Afrikan raaka-ainekirouksesta, joka on edesauttanut diktatuurien syntymistä ja ylläpitämistä.

Kirjassa käsiteltyjen maiden epäonneksi koituneet raaka-­aineet ovat kulta ja timantit (Kongo, Zimbabwe), öljy (Libya, Nigeria ja Päiväntasaajan Guinea) sekä kaakao (Norsunluurannikko). Kirjan viimeinen luku käsittelee väestön pakkovärväystä Eritreassa, eikä siten istu raaka-ainetulkintaan, vaikka diktatuurista toki onkin kyse.

Kongon (silloisen Zairen) entinen presidentti Mobutu Sese Seko lienee Afrikan tunnetuimpia diktaattoreja Ugandan Idi Aminin ja Zimbabwen Robert Mugaben ohella. Kongon rikkaudet perustuivat ennen kaikkea Etelä-Kasain maakunnan timantteihin, jotka kulkeutuivat vallanpitäjien taskuihin. Mineraalirikkauksilla rakennettiin palatseja Kongoon ja ostettiin huviloita Välimereltä, mutta toki myös kannattajien uskollisuus. Vastustajille tarjolla oli kidutusta ja pahempaa.

Raakaöljyn tuotannon varaan rakentuneet diktatuurit saavat teoksessa eniten tilaa. Kenyon tuo selkeästi esiin länsimaiden yksinvaltiaille tarjoaman poliittisen ja taloudellisen tuen. Voitontavoittelu on pitkään mennyt ihmisoikeuksien edelle Afrikassa. Hyvänä esimerkkinä tästä on Nigeria, jossa vastarinta henkilöityi vuonna 1995 teloitettuun Ken Saro-Wiwaan.

Päiväntasaajan Guinea on yksi Afrikan unohdetuimmista valtioista. Ilman sen öljyvaroja sitä tuskin muistaisi lännessä kukaan. Öljytulot ovat huvenneet yksinvaltias Teodoro Obiangin ja tämän pojan törsäykseen. Systemaattinen kidutus ja mielivaltaiset pidätykset, joista on raportoitu jo vuosia, ei estänyt Obiangia toimimasta Afrikan unionin päämiehenä vuonna 2011 eikä se myöskään mitätöinyt kutsua Barack Obaman Valkoiseen taloon vuonna 2014.

Eritrean Isaias Afwerkin valtakauden näkyvin aikaansaannos lienee ollut sota Etiopian kanssa ja Eurooppaan kulkeutuva pakolaisten virta. Heinäkuussa 2018 Etiopian ja Eritrean välille avattiin diplomaatti- ja kauppasuhteet sekä liikenne- ja tietoliikenneyhteyksiä, mutta nähtäväksi jää, onko Afwerkin vastustajille luvassa poliittisia oikeuksia.

Dictatorland nostaa esiin yksinvaltiuden järjettömyyden ja raa’an vallankäytön, mutta myös diktatuurien absurdit ja banaalit piirteet. Vallan uusjako on useimmiten tapahtunut väkivaltaisen kumouksen ja valtakamppailun kautta. Toisaalta ei ole harvinaista sekään, että seuraaja on tullut diktaattorin lähipiiristä.

Zimbabwen vastavalittu presidentti Emmerson Mnangagwa odotti vuosikausia Mugaben varjossa ennen kuin iski. Taistelu demokratian puolesta tulee todennäköisesti jatkumaan eri puolilla Afrikkaa vielä pitkään.

Kirjoittaja on Afrikan tutkimuksen dosentti Helsingin yliopistossa.