Skip to main content

Toisistaan riippuvaiset

Kiinan ja Yhdysvaltain mittelö maailman taloudellisesta herruudesta kiristyy. Maiden keskinäinen riippuvuus vähentää kuitenkin kauppasodan todennäköisyyttä.

Teksti Tuuli Koivu

Kuvat All Over Press/Xinhua/Barcroft Images

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkasi vaalikampanjassaan Kiinaa valtavilla 45 prosentin tulleilla. Protektionistinen viesti upposi varsinkin niihin äänestäjiin, joille maailmankaupan vapauttaminen ja globalisaatio ovat tarkoittaneet elintason laskua ja jopa siirtäneet työpaikan Yhdysvaltojen rajojen ulkopuolelle.

Trumpin ja Kiinan presidentti Xi Jinpingin keväisessä tapaamisessa ääni kellossa kuitenkin muuttui: maat ottivat 90 päivän aikalisän lisätäkseen vapaakauppaa ja vahvistaakseen maiden välisiä taloussuhteita. Tästä esimerkkinä Kiina on tehnyt pieniä myönnytyksiä Yhdysvaltojen suuntaan. Vaikka edistysaskeleet ovat olleet vaatimattomia, varsinaisen kauppasodan uhka on viime kuukausina vähentynyt.

Maailman suurimpien talouksien käsissä on paljolti se, valtaako pelätty protektionismi alaa vai kyetäänkö maailmankauppaan puhaltamaan uutta puhtia. Yhdysvallat ja Kiina linjaavat lähivuosina myös sen, painottavatko ne jatkossa kahdenvälisten suhteiden vai monenkeskisten kauppaneuvottelujen reittiä, kun kauppakumppaneita jatkossa etsitään.

 

Kiinan nopea nousu maailman suurimmaksi vientimaaksi on aiheuttanut tuntuvia sivu­vaikutuksia muuhun maailmantalouteen. Länsimaissa teollisuussektorin työpaikat ovat vähentyneet, kun teknologisen kehityksen lisäksi työpaikkoja on siirtynyt globalisaation myötä halvemman kustannustason maihin ja lähemmäs nousevien talouksien nopeasti kasvavia markkinoita. Tämä on luonnollisesti lisännyt tyytymättömyyttä vapaakauppaa kohtaan.

Vaikka useilla mailla sopeutuminen muuttuneeseen tilanteeseen on yhä kesken, Kiina on jo muuntumassa uudenlaiseksi haasteeksi. Maan rannikkoseudut ovat menettäneet hintakilpailukykyään palkkojen noustessa monilla sellaisilla teollisuudenaloilla, joilla Kiina alun perin kehittyi maailman johtavaksi vientimaaksi pari vuosikymmentä sitten. Esimerkiksi tekstiili-, kenkä- ja leluteollisuuden aloilla tehtaat ovat pikku hiljaa siirtyneet kohti sisämaata tai muualle halvemman kustannustason maihin.

Toivoa sopii, että EU kampeaa itsensä neuvottelupöytiin keskeiselle paikalle.

Samaan aikaan koulutustason nousu ja voimakas panostus tutkimus- ja kehitystoimintaan ovat antaneet Kiinalle eväät parantaa teknologista osaamistaan ja siirtyä uusille, aiempaa korkeamman teknologian aloille.

Siirtymää pönkitetään kiinalaiseen tyyliin kunnianhimoisella Made in China 2025 -ohjelmalla. Sen tarkoitus on paitsi vähentää Kiinan teollisuuden riippuvuutta ulko­maisista osista ja komponenteista, myös tehdä Kiinasta teknologia­johtaja monilla aloilla. Samalla panostetaan kiinalaisiin tavaramerkkeihin. Kiinalaisyritysten tukena ovat valtion rahoitus­laitokset ja maan julkinen sektori, joka suosii hankinnoissaan kotimaisia tuotteita ja palveluita.

Yllä mainittu siirtymä tarkoittaa sitä, että Kiina pyrkii hyötymään valtavasta vientiteollisuudestaan yhä enemmän. Tavoitteena on, että Kiinaan jäisi jatkossa huomattavasti suurempi osuus tuotteen tai tavaran lopullisesta arvosta. Tähän asti ulkomaiset yritykset ovat jättäneet Kiinaan usein vain vaatimattoman suuruisen palkkasumman, kun taas patenttikorvaukset tai tuotemerkin mukanaan tuomat hinnoittelumarginaalit ovat valuneet maan ulkopuolelle.

Kiinan murroksen seurauksena muut maat hyötyvät Kiinan talouskasvusta jatkossa luultavasti aiempaa vähemmän. Trendiä vahvistaa se, että Kiina pyrkii samaan aikaan siirtämään talouskehityksensä painopistettä investoinneista ja teollisuudesta kulutukseen ja palveluihin. Niinpä esimerkiksi Kansain­välinen valuuttarahasto IMF arvioi, että Kiinan tuonnin kasvu hidastuu seuraavien viiden vuoden aikana vain puoleen Kiinan kokonais­tuotannon vauhdista.

Tämä on poikkeuksellinen ennuste, sillä viimeisten vuosikymmenten aikana maailman­kauppa on yleensä kasvanut pari kertaa nopeammin kuin kokonaistuotanto, eikä Kiina ole tässä suhteessa ollut poikkeus.

 

Trumpin kovassa retoriikassa Kiinan kauppapolitiikkaa kohtaan ei ole mitään uutta. Kiinan-kaupan alijäämä on ollut Yhdysvalloissa suurennuslasin alla ja kritiikin kohteena 2000-luvun alkupuolelta lähtien.

On todennäköistä, että kiistat maiden välisissä kauppasuhteissa jatkuvat lähivuosina. Yhtäältä painetta kauppaan tuo Kiinan teknologinen kehitys. Sen ansiosta kiinalaistuotteet kilpailevat jatkossa yhä enemmän samoilla aloilla kuin yhdysvaltalaiset tuotteet, mutta kilpailuasetelma ei aina ole tasapuolinen. Kiina suojaa lukuisia tuotantoalojaan ulkomaisilta sijoituksilta.

Kiinan erilaisessa talousjärjestelmässä valtion lonkerot ulottuvat pitkälle paitsi rahoitus­sektoriin, myös useiden teollisuusyritysten omistusrakenteisiin. Jo presidentti Barack Obama nosti nämä seikat yhdeksi tärkeimmistä vääristymistä Yhdysvaltojen ja Kiinan välisessä kilpailuasetelmassa.

Samaan aikaan Kiina on nousemassa Yhdysvaltojen ohi maailman suurimmaksi taloudeksi, mikä myllertää maailmantalouden järjestystä. Koska Kiinan taloudellinen mahti on nyt niin suuri, kilpailuasetelman halutaan olevan tasapuolinen. Myös elintasokuilun kapeneminen Kiinan ja teollisuusmaiden välillä vähentää ymmärrystä Kiinan omalaatuista talousjärjestelmää kohtaan.

Yhdysvaltojen asemaa ei helpota millään muotoa se, että sen oma kasvupotentiaali näyttää laskeneen rahoituskriisin jälkeen. Yhdysvallat on viime vuosina painiskellut kahden prosentin talouskasvun kanssa. Kotimaan talousmurheiden vuoksi yhdysvaltalaiset äänestäjät asettavat oman maansa etusijalle ja ovat aiempaa haluttomampia tukemaan kasvua muissa maissa.

Sama haaste on edessä Kiinassa. Maan viralliset kasvuluvut ovat puolittuneet 2000-luvulta ja kotimaiset huolet ovat taatusti etusijalla, kun maa pyrkii ratkomaan esimerkiksi pankkisektorille kasaantuneita ongelmia. Ymmärrystä ja mahdollisuutta myönnytyksiin toista maata kohtaan on vähemmän, kun vientisektorin työpaikoista pidetään tiukasti kiinni talouden tukirankana.

 

Toisaalta Kiina ja Yhdysvallat ovat keskenään tiiviissä riippuvuussuhteessa. Viidennes Kiinan viennistä menee Yhdysvaltoihin, ja Kiina puolestaan on Yhdysvaltojen tärkein tuontimaa. Lisäksi maiden väliset investointisuhteet ovat tiiviit. Aiemmin Yhdysvaltojen sijoitukset Kiinaan hallitsivat tilastoja, mutta viime vuosina Kiina on aktivoitunut sijoittajana muihin maihin, myös Yhdysvaltoihin.

Rahavirrat vahvistavat riippuvuussuhdetta maiden välillä. Kiina on Japanin ohella Yhdysvaltain liittovaltion suurin velkoja. Yhdysvaltojen teettämien sijoittajakyselyjen mukaan Kiinan hallussa on noin 1 000 miljardin dollarin arvosta Yhdysvaltojen valtion velkakirjoja.

Jos Trump uhkaa Kiinaa kovilla tuontitulleilla, Kiinalla on taskussaan ässä, joita heiluttaa Trumpin nenän edessä. Aiemmin jo pelkät huhut siitä, että Kiina on myymässä omistuksiaan, ovat nostaneet Yhdysvaltojen korkotasoa.

 

Riippuvuussuhde merkitsee sitä, että taloussuhteiden heikentäminen osuisi molempiin osapuoliin kivuliaasti. Se vähentää rankkojen toimien todennäköisyyttä. Aivan toinen asia kuitenkin on, onko mailla kanttia kääntää piikittely päälaelleen ja jatkaa vapaakaupan edistämistä ja taloussuhteiden syventämistä.

Uusien askelten ottamista ei helpota myöskään se, että taloustieteilijät ovat aiempaa erimielisempiä kaupan vapauttamisen ja globalisaation hyödyistä. Aiempaa avoimemmin tunnustetaan se, että vaikka kokonaisuutena vapaakauppa kiihdyttää tuottavuuskehitystä ja antaa puhtia talouskasvuun, viime vuosikymmeninä koettu suuri murros kansainvälisessä taloudessa on eittämättä luonut myös laajan häviäjien joukon.

Trumpin kannatus ponnistaa suurelta osin tästä kritiikistä. Siksi on mahdotonta kuvitella, että Trumpin hallinto profiloituisi uusien avauksien tekijänä vapaakaupassa.

Vaikka Kiinan johto on viime kuukausina esiintynyt vapaakaupan puolustajana, konkreettisten toimenpiteiden käynnistäminen on sille paljon vaikeampaa ja teot ovat olleet puheiden kanssa ristiriidassa. Kiinan viime viikkojen avaukset Yhdysvaltojen suuntaan ovat olleet luonteeltaan marginaalisia ja koskeneet muun muassa ulkomaisia sijoituksia rahoitussektorille sekä lihan tuonnille. Ne eivät riitä hiljentämään Yhdysvaltojen kritiikkiä.

Toisaalta talousmahdit näyttävät pyrkivän edistämään nimenomaan kahdenvälisiä suhteita. Kiina kutsui Yhdysvaltojen edustajan mukaan konferenssiin, joka toukokuussa kokosi noin sadan maan edustajat Kiinan One Belt, One Road -aloitteen ympärille. Kiina-keskeisessä aloitteessa käynnistetään investointihankkeita Afrikkaa ja Latinalaista Amerikkaa myöten.

Trump puolestaan sanoutui irti Tyynenmeren alueen kauppasopimuksesta, joka tähtäsi tavara- ja palvelukaupan merkittävään vapauttamiseen 12 maan välillä. Kiina olisi jätetty sopimuksen ulkopuolelle. Monet asiantuntijat näkivät sopimuksen muiden Aasian maiden mahdollisuutena vähentää riippuvuuttaan Kiinasta ja Yhdysvalloille lisätä taloudellista vaikutusvaltaansa alueella. Trumpin irtautuminen loppusuoralla olleista neuvotteluista mitä todennäköisemmin vahvistaa Kiinan asemaa alueella.

Kiinan perinteiden mukaista on sopia asioista kahdenvälisesti. Tämä näyttää olevan käypä tapa toimia myös Trumpille. Toivoa sopii, että EU kampeaa itsensä neuvottelupöytiin keskeiselle paikalle. Muuten Trumpin valinnan jälkeen EU-maissakin kaavailtu asetelma, jossa yhteistyön odotettiin siirtyvän Tyyneltämereltä kohti Euraasiaa, saattaa kääntyä päälaelleen. Silloin jättiläiset sopivat keskenään jatkosta.

Kirjoittaja on Nordean ekonomisti.