Skip to main content

Macronilainen Eurooppa

Teksti Niilo Kauppi

Yleensä politiikka kulkee nykyhetkestä tulevaisuuteen. Joskus sarja ennakoimattomia tapahtumia kuitenkin suistaa sen yllättäen päinvastaiseen suuntaan. Silloin siitä, mikä voisi olla tulevaisuuden poliittista todellisuutta, tulee itseään toteuttava ennuste.

Edustuksellisen politiikan keltanokan Emmanuel Macronin ehdokkuus Ranskan presidentiksi oli tällainen poliittista elämää muuttava tapahtuma. Sen taustalla oli kuitenkin pitkäaikaisia trendejä ja sarja sattumia. Ensimmäisiä olivat ranskalaisten etääntyminen politiikasta ja Sosialistisen puolueen näivettyminen, jälkimmäisiä oikeiston presidenttiehdokkaan François Fillonin moraalinen haaksirikko ja entisen pääministerin Alain Juppén kieltäytyminen presidenttiehdokkuudesta.

Nyt viidettä tasavaltaa hallitsee uusi, monarkkinen presidentti, joka on julistanut alamaisilleen laittavansa valtakunnan asiat kuntoon. Politiikan tahtia eivät enää määrää perinteiset maltilliset puolueet, Sosialistipuolue ja Tasavaltalaiset, vaan erilaiset ääriliikkeet vasemmalla (Alistumaton Ranska), keskustassa (Ranska liikkeessä) ja oikealla (Kansallinen rintama).

Macronin työpöydällä on sarja uudistuksia, joiden tarkoituksena on palauttaa post-imperialistista syndroomaa kärsivälle Ranskalle sille kuuluva arvovalta. Jupiteriin itseään ironisesti verrannut Macron viittoo uutta suuntaa EU:lle, Ranskan suurvalta-aseman keskeiselle välineelle. Diili on, että Macron uudistaa Ranskan taloutta ja politiikkaa Saksan, Euroopan komission sekä Kansainvälisen valuuttarahaston toiveiden mukaan. Vastapainoksi hän vaatii euroalueen syvenevää integraatiota. Näin hän pyrkii tulevaisuutta hahmottelemalla parantamaan Ranskan osakkeita Euroopassa ja maailmassa.

Poliittinen momentum yllättäviin siirtoihin on olemassa. Vaarana on kuitenkin paluu samankaltaiseen saksalais-ranskalaiseen käsikirjoitukseen kuin Euroopan integraation kulta-aikana 1980-luvulla. Silloin Eurooppaa vietiin eteenpäin Helmut Kohlin ja François Mitterand’n johdolla. Silloin käsikirjoitus ei ottanut huomioon euron ja itälaajennuksen kaltaisia merkittäviä muutoksia. Nyt tarvitaan taas jotakin uutta ja yllättävää, kuten euroalueen parlamentin ja valtiovarainministerin viran kaltaisia muutoksia. Suostuuko Saksan tuleva liittokansleri näihin, jää nähtäväksi.

Missä vaiheessa Macronin visioiden ja tahdonilmausten toteuttaminen tulevat tiensä päähän? Silloin, kun tarpeeksi merkittävän instituution tai ihmisen, kuten Ranskan ammattiyhdistysliikkeen tai Saksan liittokanslerin, perustavanlaatuiset intressit tai identiteetti ovat uhattuina. Tällöin saavutetuista eduista tulee poliittisia uudistuksia tärkeämpiä. Silloin politiikka palaa tutuille, turvallisille poluilleen.

Kirjoittaja on Suomen Akatemian Finland Distinguished Professor (Jyväskylän yliopisto/CNRS, Ranska).