Skip to main content

Kamppailu parhaasta valtiosta

Kamppailu parhaasta valtiosta

Kiina yhdistelee valtiomallissaan Singaporen tehokkuutta Piilaakson innovaatiokulttuuriin. Kiinan vetovoima kasvaa, kun Yhdysvaltojen tähti laskee.

Teksti Teppo Turkki

Yhä useammassa maassa hahmotetaan maailmanjärjestys, joka voidaan rakentaa ilman Yhdysvaltoja. Pew-tutkimuslaitoksen kesäkuun lopussa ilmestyneen selvityksen mukaan vain 49 prosenttia vastaajista eri puolilla maailmaa näki Yhdysvallat myönteisessä valossa. Puoli vuotta aiemmin Obaman presidenttikauden päättyessä heidän osuutensa oli vielä 64 prosenttia.

Tutkimuksessa selvitettiin myös luottamusta valtiojohtajien kykyyn tehdä oikeita päätöksiä. Kiinan Xi Jinping ja Venäjän Vladimir Putin saivat Donald Trumpia korkeammat arviot. Tutkimukseen osallistui vastaajia 37 maassa. Korkeimman arvion johtajuudesta sai Saksan liittokansleri Angela Merkel.

Kriittisten analyysien määrä Yhdysvaltojen asemasta ja liberaalin maailmanjärjestyksen tulevaisuudesta ovat kasvaneet nopeasti niinä kuukausina, kun Trump on hallinnut Yhdysvaltain presidentin ovaalia virkahuonetta.

Onko Yhdysvallat romahtanut valtio? Kysymyksen esitti arvostettu yhdysvaltalainen Foreign Policy -lehti tämän vuoden toukokuussa.

Meneillään olevassa kehityskulussa on kyse pidemmästä ja syvemmästä muutoksesta kuin presidentti Trumpin ajasta. The Intercept -verkkolehden haastattelussa viime heinäkuussa tunnustettu Aasian-tutkija ja historioitsija Alfred W. McCoy ennakoi, että Kiina ohittaa vuoden 2030 tiennoilla Yhdysvallat globaalina mahtina niin taloudellisesti kuin sotilaallisesti. Haastattelun taustalla oli McCoyn uusi teos In the Shadows of the American Century: The Rise and the Decline of U.S. Global Power.

McCoyn mukaan Yhdysvaltojen asemaa sellaisena, kuin se on viime vuosikymmenet tunnettu, ei enää oikeasti ole olemassa. Trumpin presidenttiys on vain yksi sivutuote Yhdysvaltain aseman eroosiossa: hän on oire, ei juurisyy.

Kiina pyrkii hyötymään Trumpin hallinnon päätöksistä leikata liittovaltion tukea tieteelle ja tuotekehitykselle. Samalla Kiina vahvistaa omaa tulevaisuusohjelmaansa.

Kiinan keskushallinto julkaisi heinäkuussa kattavan keinoäly- ja koneoppimisen strategian Made in China 2025. Maa aikoo nousta maailman johtavaksi keinoälyn suurvallaksi ja ohittaa osaamisessa länsimaat vuoteen 2030 mennessä. Strategian nojalla Kiina investoi seuraavina vuosina valtavia summia rahaa robotiikkaan, puolijohteisiin, bioteknologiaan, 3d-printtaukseen, puhtaaseen energiaan, uusiin materiaaleihin sekä niin sanottuun älykkääseen teollisuustuotantoon.

Sen sijaan Yhdysvalloissa nähdään McCoyn mukaan tulevina vuosina todennäköisesti vakava moraalikriisi, jota ruokkivat elinkustannusten nousu, palkkakehityksen pysähtyminen ja kansainvälisen kilpailukyvyn heikkeneminen. Varhaisia merkkejä kriisistä voi nähdä esimerkiksi elokuun tapahtumissa Charlottesvillessa: valkoisten ylivaltaa ajavien äärioikeistolaisten mielenosoittajien aloittama tapahtumasarja vaati kuolonuhrin, ja useita ihmisiä loukkaantui.

McCoy ennustaa, että vuoteen 2030 mennessä Yhdysvaltain dollari menettää asemansa maailman johtavana reservivaluuttana. Lisäksi Yhdysvallat joutuu jossain vaiheessa leikkaamaan sotilasmenojaan dramaattisesti, kun maan velkaantumiskierre syvenee, kilpailukyky heikkenee ja tuotanto pirstoutuu globaaleihin verkkoihin tekoälyn ja robotiikan vaikutuksesta. Kiinan lisäksi Yhdysvaltain asemaa avaruudessa, merillä ja kyberavaruudessa uhkaavat Intian, Venäjän, Iranin ja Japanin lisääntyvä osaaminen ja aktiivisuus.

Trumpin päätös vetäytyä Aasian TPP-vapaakauppasopimuksesta heittää Yhdysvallat lähes täysin ulos Tyynenmeren alueen tulevasta kehityksestä. Se tarjoaa Kiinalle vapaan tilan toteuttaa One Belt, One Road -aloitettaan ja sitoa investoinneillaan Kaakkois-Aasian Asean-­maita sekä Keski-Aasian maita vaikutuspiiriinsä. Kiina on vuodesta 2007 sitoutunut investoimaan Euraasian ja Aasian infrastruktuurihankkeisiin yli kaksi biljoonaa dollaria. Samalla Yhdysvaltain ote Euraasian ja Aasian resursseita, ihmisistä sekä kulttuurisesta vaikutusvallasta heikkenee nopeasti.

 

Kiina haluaa Piilaakson innovaatiokulttuurin, Singaporen tehokkaan meritokraattisen järjestelmän mukaisen valikoidun virkamieskunnan sekä poliittisen johdon ja strategisesti johdetun yhteiskunnan.

Monissa lännen heikkenevää asemaa käsittelevissä kirjoituksissa todetaan lähes itsestäänselvyytenä, että Kiina nousee johtavaksi globaaliksi taloudeksi ja supervallaksi. Mitä se oikeastaan tarkoittaa? Syvää analyysia siitä, mihin suuntaan Kiina muita vie, ei toistaiseksi ole.

Yhdysvaltojen ja Euroopan yhteiskuntamallien oikeutus on perustunut hallitusten suorituskykyyn ja valtioiden taloudelliseen tehokkuuteen. Nyt läntiset, edustukselliset demokratiat kohtaavat useita saman­aikaisia viheliäisiä kriisejä yhteiskunnan ja talouden eri rintamilla. Jos demokratiaa ja valtioita lännessä ei radikaalisti uudisteta, tuntemamme nykyinen hyvinvointiyhteiskuntamalli – ja sitä kautta demokraattinen traditiomme toimia – heikkenevät merkittävästi.

Bloomberg Newsin päätoimittaja John Micklethwait ja Economistin toimituspäällikkö Adrian Wooldridge toteavat vuonna 2014 ilmestyneessä kirjassaan The Fourth Revolution: The Global Race to Reinvent the State, että käynnissä on taloudellis-poliittinen kilpailu uudesta, aiempaa tehokkaammasta valtiomallista globaalin ja Kiina-vetoisen Aasian sekä paikalleen jämähtäneen lännen välillä.

He kutsuvat kamppailua neljänneksi vallan­kumoukseksi. Kolmessa aiemmassa uusi valtio­malli on syntynyt lännen johdolla, mutta nyt aloite on siirtymässä Kiinalle, jonka näkökulmasta lännen demokraattinen ja liberaali maailmankäsitys eivät ole toivottuja pää­määriä.

Kiinan nousussa länsi kohtaa toisenlaisen filosofisen ja yhteiskunnallisen tradition. Se pohjautuu länsimaiselle arvopohjalle vieraaseen ajatusmaailmaan ja kiinalaistyyliseen poliittiseen meritokratiaan.

Poliittinen meritokratia on käsite, jonka useita vuosia Pekingissä Tshinghuan yliopistossa työskennellyt kanadalainen tutkija Daniel Bell on esittänyt yhtenä idän tarjoamana vaihtoehtona läntiselle edustukselliselle demokratialle. Bell määrittelee poliittisen meritokratian systeemiksi, jossa valtion poliittinen johto valikoituu ja valitaan eksklusiivisessa prosessissa väestön keskimääräistä kykenevämmistä ja pätevämmistä kansalaisista. Tällä pyritään varmistamaan yhteiskunnan johtajien kyky tehdä moraalisesti vahvoja ja laajaan tietopohjaan ankkuroituja päätöksiä. Poliittisen meritokratiamallin toteuttamisen edellytys on, että käytössä on selkeästi määritelty ja toteutettu valinta­mekanismi.

Kun brittilehti Financial Times pyysi maailman johtavia intellektuelleja nimeämään vuoden 2015 parhaita kirjoja, Sussexin yliopiston innovaatioekonomian professori Mariana Mazzucato nosti parhaaksi teokseksi ristiriitaisia arvioita herättäneen Bellin kirjan The China Model: Political Meritocracy and the Limits of Democracy. Teoksessa Bell esittää poliittisen meritokratiaehdotuksensa ja kysyy provokatiivisesti, olisiko poliittinen meritokratia todellinen vaihtoehto läntiselle demokratialle.

Lännen ja erityisesti Yhdysvaltain ydin­ongelmana nähdään poliittinen kyvyttömyys tehdä yhteiskuntaa pitkällä aikavälillä uudistavia päätöksiä. Harva Yhdysvalloissa ja Euroopassa näyttää oikeasti tietävän, miten rakenteelliset muutokset tulisi hoitaa. Automatiikka ja robotiikka vievät keskiluokan työpaikkoja ja kasvattavat taloudellista epätasa-arvoa. Uutta infrastruktuuria tulisi rakentaa haperoituvien fyysisten rakenteiden tilalle. Julkinen velka ja suurtyöttömyys hankaloittavat sosiaalisesti vastuullisten ratkaisujen löytymistä. Voidaan kysyä, toimiiko demokratiamme, kun valtaa on siirtynyt erilaisille lobbausryhmille ja etujärjestöille.

Muutoksen keskiössä eivät ole demokratian kriisi tai läntiset valtiomuodot sinänsä. Sen sijaan kyse on niin sanotusta systeemikriisistä – läntisten valtioiden ja niiden hallintomekanismien vaikeuksista vastata globaaliin kilpailuun, joka kohdistuu maapallon resursseihin, huippuosaamiseen, yrittäjyyteen ja kykyyn luoda uusia innovaatioita.

Myös Suomi kohtaa Kiinan nousussa autoritaarisen valtiomallin, josta saattaa olla tulossa vaihtoehto sille, miten valtiot voivat toimia tehokkaammin nykyisessä globaalissa kilpailussa.

Kiina haluaa Piilaakson innovaatiokulttuurin, Singaporen tehokkaan meritokraattisen järjestelmän mukaisen valikoidun virkamieskunnan sekä poliittisen johdon ja strategisesti johdetun yhteiskunnan. Lisäksi se haluaa japanilaisten tuotteiden ja palveluiden laadun sekä korealaiset chaebolit, kansainväliset yritykset.

Singaporea on pidetty parhaana esimerkkinä siitä, millaista ajattelua kungfutselainen historia ja yhteiskuntapoliittinen ajattelu voivat synnyttää. Kun Euroopassa valtio on avoin sekä avokätinen julkisissa hyvinvointipalveluissaan, Singaporen malli tarjoaa kansalaisille julkisissa palveluissaan laadukasta niukkuutta. Kungfutselaista perintöä kantava yhteiskunta odottaa yksilöiltä paljon työn tekemistä ja edellyttää kansalaisilta suurta vastuuta omasta elämästään. Valtio tarjoaa koulutuksella ja terveydenhuollolla vain lähtökohdat yritteliäisyydelle.

Pekingin näkökulmasta Singapore on onnistunut luomaan modernin kiinalaiskulttuurisen meritokratian ja vahvaan valtioon perustuvan yhteiskuntamallin, joka pystyy tarjoamaan asukkailleen maailmanluokan koulutus-, sosiaali- ja terveyspalvelut.

Myös Kiinalla on kuitenkin paineita uudistua. Manner-Kiinan pari-kolmekymppiset milleniaalit, »minä haluan -sukupolvi», odottaa Pekingin hallinnolta aiempaa avoimempaa ja läpinäkyvämpää politiikkaa. Avointa, läntistä edustuksellista demokratiaa ei kuitenkaan kaivata sellaisenaan.

Kiinalaiset näkevät, että Eurooppa ja Yhdysvallat ovat poliittisessa stagnaatiossa – kykenemättömiä tekemään yhteiskuntaa eteenpäin vieviä päätöksiä. Eurooppa ei ole aasialaisille tulevaisuutta vaan historiaa. Kiinalainen yhteiskunta haluaa kehittyä omista taustalähtökohdistaan ja omasta historiallisesta kontekstistaan sekä narratiivistaan käsin.

Paineet Kiinassa tulevat siitä, että markkinoiden ja vientiteollisuuden vahvistaminen eivät enää riitä maalle. Uusi keskiluokka odottaa sosiaalista kehitystä, oman tilan ja vapauden lisääntymistä sekä parempia julkisia palveluja. Mahdollisuus vaikuttaa, tulla kuulluksi ja osallistua ovat tärkeitä nuorille sukupolville niin Kiinassa kuin muualla Aasiassa.

Kirjoittaja on Sitran ja Tekesin yhteinen Itä-Aasian asiantuntija Tokiossa.