Takana loistava nuoruus – liberaali demokratia elää keski-iän kriisissä
Julkaistu: 24.5.2019
Demokratian toiminnan turvaavat liberaalit instituutiot ovat uhattuna, mutta liberaalin demokratian aika ei ole vielä lopussa. Muutos on kuitenkin väistämättä edessä liberaalin demokratian eläessä keski-iän kriisiään.
Näin arvioi Cambridgen yliopiston politiikan tutkimuksen professori David Runciman kirjassaan How Democracy Ends.
Mikään poliittinen järjestelmä ei ole ikuinen. Ennen pitkää myös liberaalin demokratian korvaa jokin toinen poliittinen järjestelmä. Runciman yhtyy Platonin ja Aristoteleen näkemyksiin valtiomuotojen syklisestä kehityksestä. Tyrannia ei kuitenkaan seuraa demokratiaa, kuten antiikin poliittisen ajattelun klassikot väittivät.
Monet aikamme ilmiöt houkuttelevat tekemään rinnastuksia 1930-lukuun, jolloin Saksa luisui Weimarin tasavallasta totalitarismiin: nuoret demokratiat taantuvat ja autoritaarisuus nousee. Runcimanin mukaan Trump ei kuitenkaan ole uusi Hitler. Muutoksen suuntaa ei näe katsomalla peruutuspeiliin.
Kirja käsittelee kolmea voimaa, jotka voisivat syrjäyttää demokratian: vallankumousta, ulkoista katastrofia ja teknologisen kehityksen luomia uhkia.
Runciman ei pidä vallankumousta todennäköisenä uhkana, sillä suurin osa nykydemokratioista on liian varakkaita, pitkäikäisiä ja verkottuneita sietääkseen väkivaltaa. Nykykehitys on merkki siitä, että demokratia kykenee kanavoimaan turhautumista parlamentaariseen politiikkaan.
Ydinsodan syttyminen tai ilmaston lämpeneminen voisivat tuhota koko sivilisaation, mutta uhat näyttävät nykyisin johtavan pikemminkin yhteiskunnalliseen passiivisuuteen kuin toimintaan, Runciman kirjoittaa. Katastrofitilanteessa demokratian pelastaminen ei olisi tärkeysjärjestyksessä korkeimpana.
Suurimmat lähitulevaisuuden uhat politiikassa liittyvät Runcimanin mukaan teknologiaan, jonka avulla voidaan lisätä valvontaa ja rajoittaa vapautta. Sosiaalisen median aikakaudella epävirallisetkin lausunnot voivat yhtäkkiä olla julkisia – ja yksittäinen väärä lausunto johtaa esimerkiksi työuran tuhoutumiseen.
Runciman ei lähde ennustamaan, mitä liberaalin demokratian jälkeen seuraa tai milloin muutos tapahtuu. Poliittiset järjestelmät muuttuvat jatkossa kuitenkin ennemmin teknologisen kuin aatteellisen kehityksen seurauksena. Teknologiaan sisältyy myös mahdollisuuksia, joten kehityksen suunta on avoin.
Todennäköistä on, että liberaalit instituutiot hiipuvat demokratioissa asteittain, ikään kuin huomaamatta. Yhdysvaltain demokratia kestää Trumpin, mutta se ei selviä Trumpista vahingoittumatta.
Trump nousi valtaan demokraattisesti, kuten myös Puolan ja Unkarin nykyhallitukset tai Erdoğan Turkissa ja Putin Venäjällä. Valtaan päästyään uudet johtajat ovat alkaneet kaventaa demokratian alaa.
Liberaali demokratia muuttuu siis asteittain autoritaarisempaan ja epäliberaalimpaan suuntaan. Silloin syntyy uusi normaali.
Kirjoittaja on kauppatieteiden maisteri.
David Runciman: How Democracy Ends. Profile Books 2018, 249 s.