Skip to main content

Kahden asteen tuolla puolen

Kahden asteen tuolla puolen

Ilmastonmuutos jakaa valtioita ja yrityksiä kahteen leiriin.

Teksti Joonas Pörsti

Kuvat Pirita Tolvanen

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho halusi tuoda eduskuntavaaleissa ilmastokeskusteluun »realismia ja suhteellisuudentajua». Viesti oli, että Suomi on tehnyt muita enemmän ilmastonmuutoksen torjumiseksi eikä lisäpanostuksilla olisi juuri merkitystäkään.

»Vaikka suomalaiset lakkaisivat hengittämästä, sillä ei ole vaikutusta ilmastonmuutokseen», hän sanoi.

Ylen puheenjohtajatentin kommentteja voi pitää onnistuneena populistisena retoriikkana. Niiden taustalla on kuitenkin maapallon tulevaisuuden kannalta olennainen kysymys: kenen vastuulla on pysäyttää ilmaston lämpeneminen ennen kuin se etenee ihmiskunnan kannalta tuhoisaksi?

Ilmasto on nyt lämmennyt esiteollisesta ajasta yhden asteen. Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n mukaan turvallinen raja on alle kaksi astetta, mieluiten puolitoista. Nykyisen tuotannon ja väestönkasvun mukaisilla käyrillä maapallo on lämpenemässä vuoteen 2100 mennessä neljä astetta, eikä sitä korkeampiakaan lukemia voida sulkea pois.

Seuraus on, että nyt päiväkoti-ikäiset suomalaiset lapset eläisivät vanhuksina hyvin toisenlaisessa maailmassa kuin jonka tunnemme. Hirmumyrskyt, kuivuuden aiheuttamat satovahingot ja kesäinen kuumuus piinaisivat myös Suomea. Monissa muissa maissa elämä kävisi vaikeaksi. Maailmanpankki ennustaa, että jo vuoteen 2050 mennessä liikkeellä olisi 140 miljoonaa ilmastopakolaista – sata kertaa enemmän kuin Eurooppaan saapui vuonna 2015 Syyrian konfliktin vuoksi.

»Jos ilmasto lämpenee 3 tai 3,5 astetta, ihmiskunnan kohtaamat kärsimykset ylittävät kaikki ne vaivat, konfliktit ja sodat, joita se on vuosituhansien aikana kokenut», kirjoittaa yhdysvaltalainen toimittaja David Wallace-Wells helmikuussa ilmestyneessä kirjassaan The Uninhabitable World (suom. Asumiskelvoton maapallo).

Kovan väitteen tukena on kymmeniä luonnontieteellisiä tutkimuksia, joita on koottu esimerkiksi Carbon Brief -sivustolle. Kolmen asteen lämpeneminen nostaisi meriveden pintaa jopa metrillä vuosisadan loppuun mennessä, mutta se on vasta alkua. Miami, Jakarta, Dhaka, Kalkutta ja sadat muut rannikkokaupungit tulvisivat. Hiilidioksidipäästöjen vaikutuksesta valtameret happamoituisivat ja merenelävät kuolisivat laajoilta alueilta.

Etelä-Eurooppaa piinaisi jatkuva kuivuus ja kesäisin sietämätön helle: Välimeren alueella pensaspalojen ala kaksinkertaistuisi. Keski-Eurooppa kamppailisi tulvien kanssa. Niiden aiheuttamat taloudelliset vahingot 8-kertaistuisivat Saksassa ja 24-kertaistuisivat Unkarissa.

Maailmanlaajuisesti kuivuusjaksot pitenisivät vuoteen 2100 mennessä keskimäärin kymmenellä kuukaudella. Vaihtelu on kuitenkin suurta: Karibialla kuivuusjaksot pitenisivät 21 kuukaudella, Pohjois-Afrikassa 60 kuukaudella. Välimeren eteläpuolella kuivuus siis kestäisi keskimäärin viisi vuotta pidempään kuin nykyään. Jopa 75 prosenttia Amazonin sademetsistä tuhoutuisi kuivuuteen vuosisadan loppuun mennessä. El Niño -ilmiöön liitetyistä hirmumyrskyistä ja rankkasateista tulisi jokavuotisia ja entistä voimakkaampia.

Ihmiskunnalle seuraukset olisivat vakavia. Lumipeite ja jäätiköt hupenisivat Alpeilla, Andeilla, Kalliovuorilla ja Himalajalla. Joet ja pohjavesivarannot ehtyisivät monin paikoin samalla kun kasteluveden tarpeen viljelmillä odotetaan kasvavan 50 prosenttia. Maailmanlaajuisesti 3,7 astetta lämpimämpi ilmasto aiheuttaisi ilmastonmuutosta tutkivan brittiläisen Tyndall Centren laskelmien mukaan 551 biljoonan dollarin taloudelliset vahingot. Vertailun vuoksi: maailman kotitalouksien kokonaisvarallisuus vuonna 2018 oli Credit Suissen mukaan 317 biljoonaa dollaria.

Kasvukausi pitenisi lämpenemisen vuoksi pohjoisilla alueilla ja sadot nousisivat aluksi Kanadassa, Pohjois-Euroopassa ja Venäjällä. Käänne huonompaan näkyisi kuitenkin selvästi Intiassa, Eteläisessä Afrikassa ja monilla muilla trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla jo ennen vuotta 2050. Maissin ja vehnän sadot laskisivat ja hinnat nousisivat maailmanmarkkinoilla.

Kun lämpötila ylittää 30 astetta, jokainen ylimääräinen aste leikkaa viljelykasvien satoa noin kymmenellä prosentilla. Pelkästään Etelä-Aasiassa 800 miljoonan ihmisen elanto heikkenisi vuoteen 2050 mennessä. Työskentely El Salvadorin sokeriruokoplantaaseilla, Intian vehnäpelloilla ja Thaimaan riisiviljelmillä muuttuisi kuumuudessa ajoittain hengenvaaralliseksi. Katovuodet, nälänhätä ja siihen liittyvät sairaudet olisivat erityisesti köyhempien maiden riesana.

Wallace-Wellsin kirjan uhkakuvat eivät ole liioiteltuja. Tällaiselta maailma näyttää vuosisadan loppuun mennessä, jos valtiot ryhtyvät nopeasti toteuttamaan vuoden 2015 Pariisin ilmastosopimuksen nojalla antamiaan päästölupauksia. Tähän mennessä annetuilla lupauksilla lämpeneminen voitaisiin rajoittaa karkeasti arvioituna 3,5 asteeseen – muussa tapauksessa vielä pahempaa on edessä. Silloin laajat alueet muuttuisivat elinkelvottomiksi.

Pariisin ilmastosopimus perustuu vapaaehtoisiin lupauksiin, joiden toimeenpano alkaa ensi vuonna. Sen solmimisen jälkeen päästöt ovat lähteneet uuteen kasvuun. Hiilidioksidipäästöjen kasvu pysähtyi muutamaksi vuodeksi 2014–2016, mutta vuonna 2017 päästöt kasvoivat jälleen 1,7 prosenttia ja viime vuonna kiihtyvällä 2,8 prosentin tahdilla.

Grafiikka: Teemu Pokela

Grafiikka: Teemu Pokela

Maailmanlaajuisesti 3,7 astetta lämpimämpi ilmasto aiheuttaisi 551 biljoonan dollarin taloudelliset vahingot.

 

Maaliskuussa maailman viidenneksi suurin öljy-yhtiö Shell ilmoitti leikkaavansa päästöjään 50 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Shellin päätös on historiallinen, sillä se koskee myös kaikkea yhtiön myymää öljyä ja kaasua. Yhtiön johtajien palkkiot on nyt sidottu tavoitteeseen leikata päästöjä 2–3 prosenttia jo vuoteen 2021 mennessä.

Shell ei ole luopumassa fossiilisten polttoaineiden tuotannosta. Yhtiö aikoo kuitenkin keskittyä tuotevalikoimassaan öljyn sijasta maakaasuun, joka saastuttaa öljyä vähemmän. Lisäksi se päätti investoida lisää uusiutuviin energialähteisiin.

Olennaisinta Shellin päätöksessä on, että se syntyi vastauksena vastuullisten sijoittajien vaatimuksiin. Hollantilainen Follow This -sijoittajaryhmä on kovistellut Shelliä sitoutumaan Pariisin ilmastosopimuksen mukaisiin tavoitteisiin. Ryhmään kuuluu lähes 5 000 Shellin osakkeisiin sijoittanutta henkilöä tai yritystä.

Kuluvana vuonna Follow This aikoo vaatia samanlaista suunnanmuutosta viiden muun öljyjätin yhtiökokouksissa. Esimerkiksi BP on tosin jo neuvonut osakkeenomistajiaan torjumaan päätösehdotuksen, koska se heikentäisi pitkällä aikavälillä yhtiön arvoa.

Aktiivisten sijoittajien toiminta kohdistuu maailman saastuttavimpiin yhtiöihin. Voittoa tavoittelematon Carbon Disclosure Project laski kaksi vuotta sitten, että vain sadan suuren yhtiön tuotanto on aiheuttanut 71 prosenttia kaikista hiilidioksidipäästöistä vuoden 1988 jälkeen. Listan kolmea ensimmäistä sijaa pitävät valtiolliset energiayhtiöt Saudi Aramco, Gazprom ja National Iranian Oil. Yksityisistä öljy-yhtiöistä Exxon on sijalla 9 ja Shell sijalla 11.

 

Monia saastuttavia yhtiöitä yhdistää se, että ne jarruttavat kulisseissa valtioiden ilmastoponnistuksia. Jotkut yhtiöistä pelaavat kaksin kortein hyväksymällä julkisesti Pariisin ilmastotavoitteet mutta kamppailemalla samaan aikaan Washingtonissa ja Brysselissä suurten etujärjestöjen kautta ilmastopolitiikkaa vastaan.

»Etujärjestöt käyttävät suuria summia ja voimavaroja poliitikoiden lobbaamiseen suljettujen ovien takana. Aina yrityksissä ei tiedosteta, minkälaista ilmastopolitiikkaa järjestöt ajavat – se voi olla jopa yritysten etujen vastaista», sanoo suuren ruotsalaisen eläkeyhtiön AP7:n vastuullisuusjohtaja Charlotta Dawidowski Sydstrand Ulkopolitiikalle.

Kun Shell muutti yritysstrategiaansa, se kävi samalla läpi jäsenyytensä energia-alan keskusjärjestöissä. Ilmastopolitiikan »eriävien tavoitteiden» vuoksi Shell päätti irtautua yhdestä lobbausjärjestöstä, AFPM:stä (American Fuel & Petrochemical Manufacturers).

Dawidowski Sydstrand uskoo, että Shellin tapaus on alkusoittoa muutokselle, jota aktiiviset sijoittajat vaativat liike-elämältä. AP7 on tehnyt yhteistyötä yritysvastuuasioissa Englannin kirkon ja BNP Paribas -pankin kanssa. Kaikkein suurin aloite, johon AP7 osallistuu, on joulukuussa 2017 käynnistetty Climate Action 100+. Se kokoaa suojiinsa maailmanlaajuisesti yli 320 sijoitusyhtiötä, jotka käyttelevät yhteensä 32 biljoonan dollarin varallisuutta. Summa vastaa Yhdysvaltojen ja Kiinan yhteenlaskettua bruttokansantuotetta.

Climate Actionissa liittoutuneet sijoitusyhtiöt ovat listanneet sata pörssilistattua yritystä, joiden toiminnalla on maailmanlaajuisesti suurin ilmastovaikutus. Energia-alan ohella listalla on esimerkiksi auto- ja teräsyhtiöitä, lentokonevalmistajia, kaivosteollisuutta ja kemianteollisuutta.

Sijoittajat lähestyvät yrityksiä käymällä dialogia, tekemällä yhtiökokousaloitteita ja tarvittaessa asettamalla yhtiöitä mustalle listalle eli vetämällä niistä sijoituksensa pois. Tärkein motiivi vastuullisessa sijoittamisessa on taloudellinen.

»Sijoittajien tietoisuus ilmastonmuutoksen riskeistä on kasvussa», Dawidowski Sydstrand korostaa. »AP7:n tehtävänä on tuottaa eläkkeitä vähintään 50 vuoden ajan, eikä tuohon tavoitteeseen päästä, ellei lämpenemistä rajoiteta alle kahteen asteeseen.»

Eläkeyhtiö on sijoittunut varoja maailmanlaajuisesti 3 000 yritykseen, kaikilla mahdollisilla sektoreilla. Sen strategiassa koko talousjärjestelmän koossapysyminen on tärkeämpää kuin yksittäisen yrityksen tulos.

»Emme voi odottaa, että yritykset tai markkinat ryhtyvät vapaaehtoisesti päästövähennyksiin – aika ei riitä siihen. Sen sijaan tarvitaan voimakasta ilmastopolitiikkaa: sääntelyä, verotusta, taloudellisia insentiivejä sekä rohkeita poliitikkoja, jotka jalkauttavat Pariisin ilmastosopimuksen kansalliseen politiikkaan», Dawidowski Sydstrand sanoo.

 

Jos lämpeneminen halutaan rajoittaa Pariisin sopimuksen mukaisesti selvästi alle kahteen asteeseen, päästöt pitäisi saada jo muutamassa vuodessa jyrkkään laskuun. Nollapäästöihin pitäisi päästä yhden sukupolven aikana samalla kun maapallon väestö kasvaa arviolta 9,9 miljardiin vuoteen 2050 mennessä.

Yhdysvaltojen ja Kiinan osuus päästöistä on huomattava. Öljyn ja maakaasun kulutus kasvaa edelleen molemmissa maissa. Lisäksi Kiinassa ja Intiassa rakennetaan uusia hiilivoimaloita, jotka nostavat näiden maiden päästöjä entisestään lähivuosina. Yhdessä Kiinan, Yhdysvaltojen ja Intian osuus päästöjen kasvusta oli viime vuonna peräti 85 prosenttia, vaikka niissä asuu vain reilut 40 prosenttia maailman väestöstä.

Euroopassa päästöt ovat pysyneet entisellään laskettuaan aiemmin useiden vuosien ajan. Silti päästöt eivät ole yhdessäkään EU-maassa ilmaston kannalta vielä kestävällä tasolla.

Kestävä taso on kolme tonnia hiilidioksidia asukasta kohti vuodessa, arvioi YK:n taloudellisten ja sosiaalisten asioiden osasto DESA vuonna 2011. Teollisuusmaiden järjestön OECD:n tuoreimman vertailun mukaan päästöt olivat tavoitteeseen nähden vuonna 2016 Ranskassa yli kaksi kertaa liian suuret; Suomessa, Saksassa ja Kiinassa yli kolme kertaa liian suuret; Yhdysvalloissa seitsemän kertaa liian suuret.

»On selvää, että ilmastolupaukset eivät ole vielä riittäviä, lähes kaikkien maiden on muutettava kurssia», sanoo Germanwatchin energiaasiantuntija Jan Burck. Järjestö julkaisee Climate Change Performance -indeksiä, joka asettaa maailman maat järjestykseen päästöjen ja ilmastopolitiikan perusteella.

»Osa maista on antanut Pariisin sopimuksen jälkeen kunnianhimoisempia lupauksia, mutta ne on vielä toimeenpantava. Toisaalta on Venäjän kaltaisia maita, joiden ilmastolupaukset ovat niin olemattomia, että ne on helppo täyttää.»

Saksa on esimerkki EU-maasta, joka asetti aikoinaan tiukan tavoitteen vähentää päästöjään 40 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Saksa on jäänyt kuitenkin jälkeen tavoitteestaan korvattuaan ydinvoimaa hiilivoimalla. Maa on saavuttamassa ensi vuonna vain reilun 30 prosentin päästövähennykset.

Myös Ranska yritti presidentti Emmanuel Macronin johdolla tiukentaa ilmastovelvoitteitaan muun muassa korottamalla viime syksynä dieselveroa, mutta ohjelma törmäsi keltaliivien vastustukseen.

Jan Burckin mukaan ongelmana on päästöjen liian alhainen hinta. EU:ssa päästökauppa on nostanut hiilidioksidin hintaa viime vuosina voimakkaasti, mutta vieläkään se ei ohjaa tuotantoa ja kulutusta Pariisin ilmastotavoitteen mukaiselle uralle.

Toiveikkaitakin esimerkkejä on, Burck toteaa. Ruotsi on onnistunut painamaan lämmöntuotannon hiilidioksidipäästöt hyvin pieniksi vaihtamalla öljystä ja maakaasusta sähköön. Toki Ruotsin energiamuutosta on avittanut alhainen sähkön hinta, joka perustuu runsaaseen vesivoimaan ja vanhojen ydinvoimaloiden hyödyntämiseen.

Toiset maat ovat luisuneet ilmastopolitiikassa taaksepäin. Yhdysvallat käynnisti irtautumisen Pariisin sopimuksesta Trumpin määräyksellä vuonna 2017. Lisäksi Burck nimeää erityisesti Brasilian, jossa presidentti Jair Bolsonaro on ilmoittanut höllentävänsä Amazonin metsien suojelua. Tammikuussa Brasilian alkuperäiskansojen asuinalueiden hallinta siirtyi maatalousministeriölle, joka aikoo jakaa uusia hakkuulupia maa- ja metsätalousyrityksille.

»Sademetsät ovat keskeisiä Brasilian päästöjen, ilmaston ja luonnon monimuotoisuuden kannalta», Burck sanoo. Samalla hän muistuttaa, että Bolsonaron ja Trumpin kaltaisten populistipoliitikoiden valta päättää Brasilian metsistä tai Yhdysvaltain ilmastopolitiikasta on rajallinen.

Uusiutuva energia, kuten tuuli- ja aurinkovoima on jo nyt niin halpaa, että hiilivoiman on vaikea kilpailla sen kanssa Trumpin toiveista huolimatta. Esteenä ovat kuitenkin edelleen monenlaiset tuet, joilla valtiot voitelevat vanhoja saastuttavia teollisuudenaloja. Fossiilisten polttoaineiden käyttöä tuetaan julkisin varoin maailmanlaajuisesti 300 miljardilla dollarilla vuodessa.

Burck asettaa toiveita sen suhteen, että suuret öljynviejämaat, kuten Saudi-Arabia, korvaisivat öljyä puhtaalla vedyllä, jota voitaisiin tuottaa aurinkosähkön avulla. Maa rahoittaa jo nyt jättimäisiä aurinkovoimaloita Marokossa.  Aasian markkinoilla olisi kysyntää vedylle, mutta sen hinta pitäisi kyetä painamaan nykyistä alemmas.

Fossiilisten polttoaineiden korvaaminen uusiutuvilla energialähteillä on yleisesti ottaen taloudellisesti järkevää, mutta se vaatii paljon tilaa voimaloille, uusia sähköverkkoja ja energian varastointia. Siksi aurinko- ja tuulivoimalat eivät tarjoa oikotietä ilmastonmuutoksen torjuntaan.

»Meidän on kulutettava vähemmän energiaa ja tultava energiatehokkaammiksi, tai olemme suurissa vaikeuksissa», Burck tiivistää.

Öljyä palaa entistä enemmän raskaan liikenteen kuljetuksissa, esimerkiksi keino­kuituja tuottavassa petrokemian teollisuudessa ja lentoliikenteessä.

 

Uusiutuvan energian tuotannossa on nähty viime vuosina hämmästyttäviä harppauksia. Esimerkiksi Kiinaan rakennettiin vuonna 2018 uusia aurinkovoimaloita 43 gigawatin ja tuulivoimaloita 26 gigawatin nimellistehon verran.

Suuruusluokkaa voi hahmottaa Olkiluotoon valmistuneella kolmannella ydinvoimalareaktorilla, jonka rakentaminen kesti 14 vuotta. Uuden reaktorin teho on 1,6 gigawattia – samalla on toki muistettava, että ydinreaktori tuottaa sähköä selvästi paremmalla hyötysuhteella kuin tuuli- ja aurinkovoimalat.

Aurinkosähköpaneelien hinnat ovat laskeneet viidesosaan vuoden 2006 tasosta. Jo kolmannes maailman sähköstä tuotetaan uusiutuvilla energialähteillä.

Sekään ei näytä tyydyttävän ihmiskunnan energiantarpeita, vaan lisäksi tarvitaan jatkuvasti lisää fossiilisia polttoaineita. Pelkästään viime vuoden lisäys fossiilisten polttoaineiden kulutuksessa tuotti yhtä paljon hiilidioksidia, 560 megatonnia, kuin yhden vuoden kaikki lentomatkat maapallolla. Ihmiskunta on rakentanut valtaisan energiaa ahmivan koneiston, joka lämmittää maapalloa vuosi vuodelta enemmän.

Ilmastonmuutoksen syynä on laaja-alainen kulutuksen kasvu. Maailmantalouden odotetaan kaksinkertaistuvan jälleen vuoteen 2040 mennessä, ja Aasian keskiluokka on vasta pääsemässä kulutuksen syrjään kiinni. Esimerkiksi kiinalaiset tekevät henkeä kohti kahdeksan kertaa vähemmän lentomatkoja kuin yhdysvaltalaiset. Maapallon lämmetessä ilmastointia ja tuulettimia tarvitaan alati lisää. Jo nyt ne vievät kymmenen prosenttia kaikesta sähköstä.

»Johtopäätös on kauhistuttava», sanoi Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n pääjohtaja Fatih Birol maaliskuussa Yhdysvalloissa pitämässään esitelmässä. »Päästäksemme Pariisin ilmastotavoitteisiin meidän ei tulisi ostaa enää yhtään tavanomaista autoa, rakentaa yhtään uutta fossiilisia polttoaineita käyttävää voimalaitosta tai rakentaa ainoatakaan teollisuuslaitosta. Tämä on tietenkin mahdotonta.»

Perinteisesti IEA on huolehtinut siitä, että »valot pysyvät päällä», toisin sanoen energian riittävästä tarjonnasta. Viime vuosina jopa IEA on alkanut julkaista kestävän kehityksen skenaarioita. Niiden mukaista kehitystä ei ole näköpiirissä.

»Maailma liikkuu täsmälleen päinvastaiseen suuntaan kehityksen johtaessa vähintään 2,7 asteen lämpenemiseen», Fatih Birol valitteli huhtikuussa julkaisemassaan kirjeessä.

Ihmiskunta keksii yhä uusia käyttötarkoituksia sähkölle ja polttoaineille. Hyvä esimerkki on kryptovaluutta bitcoin, jonka »louhiminen» internetin lohkoketjutekniikan avulla kuluttaa valtavasti sähköä. Valuutta on olemassa vain digitaalisesti ja vaatii suuren määrän laskenta-
tehoa. Bitcoin vie arviolta 0,1–0,3 prosenttia maailmassa tuotetusta sähköstä, lähes yhtä paljon kuin Irlannin koko väestö.

Myös jokainen uusi älypuhelinten sukupolvi on lisännyt sähkönkulutusta. Seuraavaa harppaus syntyy 5G-mobiiliverkoista, joiden rakentaminen on jo alkanut.

Sähköautoja on tarjottu ratkaisuna öljynkulutuksen vähentämiseen, mutta todellisuudessa jo yli kaksi kolmasosaa tuotetusta öljystä kuluu muualla kuin henkilöautoissa. Öljyä palaa entistä enemmän raskaan liikenteen kuljetuksissa, esimerkiksi keinokuituja tuottavassa petrokemian teollisuudessa ja lentoliikenteessä. Siksi öljynkulutuksen kasvu jatkuu nopeana, vaikka sähköautot tekisivät läpimurron.

Birolin mukaan ihmiskunnan tulisi kyetä nopeaan teknologiseen mullistukseen, jonka tärkein osatekijä olisi Aasian tehottomien hiilivoimaloiden sulkeminen. Maanosan hiilivoimalat ovat keskimäärin kuitenkin vain 11 vuotta vanhoja, ja niillä on toiminta-aikaa vielä 40 vuotta.

 

Suomessa on yksi energiayhtiö, joka on Pohjoismaiden mittakaavassa suuri peluri sekä fossiilisten polttoaineiden myynnissä että uusiutuvan energian tuotannossa: St1. Sen pääomistaja Mika Anttonen on päättänyt sijoittaa kaikki polttoainemyynnin tuotot ilmastonmuutoksen torjumiseen.

Yhtiö pystyttää tuulivoimaloita Suomeen, testaa teollisen mittakaavan maalämpöä Espoon kallioperään poratussa koevoimalassa ja valmistaa Ruotsissa biodieseliä kiinalaisesta paistinrasvasta. Kysytään Anttoselta, selviääkö ihmiskunta käsillä olevasta haasteesta.

»Se on hyvä kysymys: ei ole itsestään selvää, että selviää. Toisaalta ei ole väistämätöntä, ettei selviäisi», hän muotoilee. Anttosen mielestä on kuitenkin ilmeistä, että ilmastonmuutoksen kokoluokkaa ei ole toistaiseksi ymmärretty, ja siksi myös esitetyt ratkaisut ja ohjauskeinot ovat vääriä.

Tärkeintä on ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden vähentäminen. Siihen on kaksi tapaa: leikata päästöjä tai kerätä hiiltä ilmakehästä, jonka jälkeen sen voi sitoa takaisin maaperään tai ottaa hyötykäyttöön.

»Jälkimmäinen osa-alue on puuttunut kokonaan keskustelusta. Ilman sitä meillä ei ole mitään mahdollisuuksia», Anttonen sanoo. Syynä ovat nopea väestönkasvu ja kaikkien ihmisten pyrkimys parantaa elintasoaan, mikä johtaa talouskasvuun. »Energiankulutus kasvaa kuin luonnon vakiona.»

Siksi hiildioksidin talteenotosta on tullut tärkeä osatekijä myös kaikissa kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n esittelemissä tulevaisuuspoluissa. Etenkin Aasian hiilivoimaloihin tulisi kiireellisesti asentaa tekniikkaa, jolla hiilidioksidipäästöt voidaan ottaa talteen ja sitoa maaperään ennen kuin ne pääsevät ilma­kehään.

Tätä on jo kokeiltu teollisessa mittakaavassa eri puolilla maailmaa. Prosessi kuitenkin nostaa energian hintaa. Lisäksi on epävarmaa, pysyykö kaasumainen hiilidioksidi maanalaisissa varastoissaan. Toistaiseksi hiilidioksidin talteenottoon liitetyt mittavat odotukset eivät ole toteutuneet.

Anttonen pitää selvänä, että maapallon ilmasto lämpenee enemmän kuin 1,5 astetta. »Jos ilmastonmuutoksen torjunnassa onnistutaan hyvin, puhutaan kolmesta asteesta.»

Anttosella on itsellään kolme lasta, jotka syntyivät vuosina 1998–2004. Hän aloitti uransa öljykaupassa ja perusti sen jälkeen St1-ketjun, mutta havahtui lasten syntymän aikoihin ilmastonmuutokseen.

»Ymmärsin, että emme voi jatkaa fossiilisen energian tiellä ikuisesti, vaan on tehtävä työtä sen eteen, että pääsemme siltä pois.» Nyt edessä on kuitenkin mahdoton yhtälö, hän laskee. Fossiilisten polttoaineiden kulutus pitäisi puolittaa jokaisella seuraavalla vuosikymmenellä vuoteen 2050 mennessä, jotta Pariisin sopimuksen mukaisiin päästövähennyksiin yllettäisiin.

Se tarkoittaisi, että uusiutuvaa energiaa käyttäviä voimaloita pitäisi rakentaa vielä yli kymmenen kertaa nopeammin kuin nykyään. Investointien kustannukset olisivat tähtitieteellisiä: »3 500 miljardia dollaria vuodessa tästä päivästä alkaen», Anttonen summaa päässään.

Hinta ei ole kuitenkaan ainoa rajoite. Tiellä on monenlaisia teknisiä haasteita, kuten tuulivoimaloiden lupahakemuksia ja niistä tehtyjä valituksia.

Joidenkin St1:n tuulivoimapuistojen rakentaminen on vienyt kymmenen vuotta. Siksi jopa IEA:lla on Anttosen mielestä huvittavia ehdotuksia siitä, miten energiantuotanto saataisiin kestävälle pohjalle esimerkiksi tuplaamalla ydinvoimaloiden määrä vuoteen 2040 mennessä.

»Maailmassa on vain tietty määrä ydinenergiainsinöörejä, jotka osaavat rakentaa voimaloita. Ei niitä voida rakentaa sen enempää», hän naurahtaa. Vaikka ydinvoimaloista tehtäisiin nykyistä pienempiä, se ei poistaisi tarvetta laatia lupahakemuksia tai ratkaista ydinjätteen loppusijoitusta.

»Maapallon energiajärjestelmä on kuin liikkuva juna. Nyt kaikki osat pitäisi vaihtaa samalla kun juna on liikkeessä.» Energiajärjestelmää ei voida kuitenkaan muuttaa sillä nopeu-
della kuin poliitikot tai edes ilmastopolitiikan tutkijat kuvittelevat.

Anttonen arvostelee löyhää puhetta siitä, että talous voisi kasvaa ilman energiankulutuksen kasvua. Lisäksi tulisi muistaa, että osa omista päästövähennyksistämme on seu-
rausta tuotannon siirtämisestä Aasiaan. Kiinaan rakennetaan hiilivoimaa, koska tuomme nyt samat tuotteet – ja lisääkin – laivoilla ja lentokoneilla tänne kulutettavaksi.

»Jos otetaan yksittäinen maapallon läntti, voidaan olettaa vaikkapa hiilivapaa Mynämäki tai hiilivapaa Suomi», Anttonen sanoo. Päästöjen kasvua tulisi kuitenkin tarkastella globaaleilla mittareilla. »Ilmakehä ei noudata valtioiden rajoja.»

Maapallo ei tuhoudu, mutta ihmiskunta pienenee luonnon omilla mekanismeilla.

 

Hiilidioksidin poistamista ilmakehästä pitäisi alkaa ajatella jätehuoltona, Mika Anttonen sanoo. Edellytys on, että päästöistä vastaavat yritykset saadaan maksamaan työstä. »Olen yrittänyt muuttaa tässä myös omaa ajatteluani.»

Työtä riittää, sillä saastetta on pumpattu taivaalle 185 miljardia tonnia sen jälkeen, kun hiilidioksidin pitoisuuksia alettiin mitata Havaijilla vuonna 1959, Anttonen muistuttaa.iilidioksidin poistamista ilmakehästä pitäisi alkaa ajatella jätehuoltona, Mika Anttonen sanoo. Edellytys on, että päästöistä vastaavat yritykset saadaan maksamaan työstä. »Olen yrittänyt muuttaa tässä myös omaa ajatteluani.»

Hiilidioksidia voidaan poistaa kahdella tapaa, joita hän kutsuu »biologiseksi» ja »teknologiseksi». Ensimmäinen tarkoittaa hiili­nielujen kasvattamista metsittämällä ja maankäyttöä muuttamalla. Tällä saralla on tehtävä kaikki voitava, mutta se ei riitä, kun biotuotteilla on samaan aikaan tarkoitus korvata öljyä.

Teknologinen poistaminen tarkoittaa, että hiilidioksidia (CO₂) ryhdyttäisiin keräämään ilmasta takaisin ja sitomaan jättimäisissä voimaloissa vetyyn (CH₂), jolloin syntyisi hiilivetyä (CH₄) ja happea (O₂).

»CH₄:n arkikielinen nimi on maakaasu», Anttonen muistuttaa. Sen voisi myydä uudelleen käyttöön voimaloissa tai polttoaineena. Maakaasun tuottamisen ei tarvitsisi olla kilpailukykyistä, kun samalla hoidetaan ilmakehän jäteongelmaa.

Prosessiin tarvittava vety saataisiin merivedestä, josta se irrotettaisiin elektrolyysin eli sähkövirralla aikaansaadun kemiallisen hajoamisen avulla. Tähän tarvitaan paljon sähköä, joten voimaloiden tulisi sijaita paikassa, jossa sitä voidaan tuottaa puhtaasti ja edullisesti meren lähellä – vaikkapa Saharaan rakennetuilla aurinkovoimaloilla.

Järjestelmä on jo nyt teknisesti mahdollinen, mutta taloudelliset kannustimet ovat puuttuneet ja siksi kehitystyö on alkutekijöissään. Siksi rinnalle tarvittaisiin poliittista sääntelyä, joka velvoittaisi St1:n kaltaiset fossiilisten polttoaineiden tuottajat vähentämään hiilidioksidipäästöjään, Anttonen painottaa.

Hänen mielestään paras ratkaisu olisi hiilipörssi. Silloin yritykset voisivat kompensoida päästönsä maksamalla toisille yrityksille, jotka poistaisivat hiilidioksidia ilmakehästä. Sama velvoite koskisi lentoyhtiöitä ja muuta saastuttavaa toimintaa. Kustannukset siirtyisivät edelleen kuluttajille korkeampina polttoaineiden tai lentolippujen hintoina.

Nykyinen Euroopan unionin laajuinen päästökauppa ei aja samaa asiaa, sille sen avulla valtiot keräävät varoja vain omiin kirstuihinsa. Päästökaupassa valtiot myyvät päästöoikeuksia yrityksille. »Sen seurauksena sähkön hinta nousee, mutta varat eivät ohjaudu uusiin investointeihin.»

Ilmastonmuutoksen torjuntaan tarvitaan valtavia summia rahaa ja ihmisten luottamus, Anttonen painottaa. Siksi luottamusta ei saisi menettää heti kättelyssä puhumalla epärealistista tavoitteista, kuten lämpenemisen rajoittamisesta selvästi alle kahden asteen.

Toiseksi olennaista on, että ilmastonmuutosta aletaan torjua siellä, missä saadaan aikaan mahdollisimman suuri vaikutus. Hänen mielestään eurooppalaisten huomio pitäisi siirtää nopeasti Afrikkaan. St1 on käynnistänyt metsityskokeilun Marokossa Saharan laidalla.

»Mitä ihmeen järkeä on lisätä hiilinieluja sellaisessa maailmankolkassa, jossa yhteyttämistä tapahtuu vain 6–8 kuukautta vuodessa. Eikö puita kannattaisi istuttaa pikemminkin siellä, missä ne sitovat hiiltä viisi kertaa enemmän verrattuna pohjoiseen havumetsävyöhykkeeseen?»

Anttosen mielestä ei voida olettaa, että ihmiskunnan köyhä enemmistö, joka elää alle kahdeksalla dollarilla päivässä, alkaisi kantaa vastuuta ilmastonmuutoksen torjunnasta. YK:n mukaan tämän väestön osuus on 4,5 miljardia.

»Heidän rahansa menevät ruokaan, juomaan, vaatetukseen ja jonkinnäköiseen suojaan päälleen. He eivät kykene tekemään omaa osuuttaan.»

Tässä on ilmastonmuutoksen suuri haaste: jos käytämme sen torjuntaan tarvittavat rahamme omien rajojemme sisällä, voimme unohtaa koko asian, Anttonen painottaa.

»Maapallo ei tuhoudu, mutta ihmiskunta pienenee luonnon omilla mekanismeilla.»