Skip to main content

Suurvaltapolitiikan hinta

Pitkään tälle vuosituhannelle Venäjän suurvalta-asemaa luonnehdittiin vain alueelliseksi. Venäjän vaikutusvallan nähtiin ulottuvan maan välittömään naapurustoon, kun taas Venäjän globaalia valtapotentiaalia pidettiin rajallisena ellei olemattomana. Yhdysvaltain ulkopolitiikassa Venäjällä ei ollut presidentti Barack Obaman kaudella juuri minkäänlaista roolia. Kiinan vahvistuminen sai lähes kaiken huomion.

Venäjän viime vuosien nousua suurvaltajärjestelmän ytimeen voikin pitää onnistuneena suorituksena. Tavoitteiden saavuttamiseksi on hyödynnetty sekä maan sisäistä poliittista tilannetta että kansainvälisen politiikan murrostilaa ja valtatyhjiöitä. Vallankäytön välineet on haettu sieltä, missä Venäjä on vahva, eli sotilaallisesta voimankäytöstä, yleisestä epävakauttamisesta ja toisten valtioiden sisäisiin asioihin puuttumisesta. Lopputulos on, että Venäjä on jälleen Yhdysvaltojen ja Euroopan maiden ulkopolitiikan keskiössä. Se on myös keskeisin ulkopuolinen suurvalta Syyrian konfliktin ratkaisun ympärille hahmottuvassa Lähi-idän poliittisessa asetelmassa. Keski-Aasiassa ja Arktiksella maa käy kauppaa vallanjaosta Kiinan kanssa.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan. Venäjällä olisi voinut olla todellinen valttikortti hihassaan, ellei maa olisi vaalivaikuttamisellaan saattanut itseään kiistanalaiseen asemaan Yhdysvaltojen sisäpolitiikassa. Aloittaessaan kautensa presidentti Donald Trump osoitti mielenkiintoa presidentti Vladimir Putinin kanssa tehtävää kahdenvälistä sopimusta kohtaan. Euroopassa sovun pelättiin sisältävän perinteisen etupiirijaon aineksia.

Jos suurvaltasopimus olisi syntynyt, olisi Venäjä paaluttanut roolinsa suurvaltajärjestelmän ytimessä. Sopimuksen ansiosta Venäjällä olisi ollut Yhdysvaltain johdon tuki omien keskeisten intressiensä ajamiseksi Euroopassa. Sopimus olisi myös työntänyt vahvaa kiilaa Yhdysvaltojen ja sen eurooppalaisten liittolaisten väliin. Siitä olisi lisäksi voinut tulla kauppatavaraa, mikäli Venäjällä on takataskussaan presidentti Trumpia koskevia arkaluontoisia tietoja. Valttikortti kuitenkin hukattiin, kun Venäjä teki itsestään kiistanalaisen toimijan Yhdysvaltojen politiikassa. Samanlainen suhtautuminen Venäjään yhdistää edelleen länsimaita ja tarjoaa edellytykset Venäjän vallan patoamiselle.

Tässä UP-lehden numerossa tarkastellaan Venäjän suurvaltapolitiikan ja globaalin vallan muotoja. Lähi-idässä Venäjä rakentaa kumppanuuksia täyttääkseen Yhdysvalloilta jäävää valtatyhjiötä ja asemoidakseen itsensä alueen valtarakenteisiin. Sotilaallinen asemoituminen on käynnissä myös arktisella alueella, jossa Venäjä toimii portinvartijana Kiinan ja muiden ei-arktisten toimijoiden vahvistumiselle. Profiilihaastateltavamme, yhdysvaltalainen ydinasepolitiikan ekspertti ja Ulkopoliittisen instituutin vieraileva tutkija Leo Michel varoittaa ydinaseiden paluusta suurvaltapolitiikan ytimeen. Toisin kuin kylmän sodan aikana, ydinaseisiin liittyvää ymmärrystä ja osaamista ei enää ole.

Vakavista aiheista huolimatta UP-lehti toivottaa lukijoilleen vuoden toisen numeron myötä aurinkoista kesää!