Skip to main content

Kamppailua kybervallasta

Teksti Henrik Rydenfelt

Internetin historiassa kaksi vastakkainasettelua on ylitse muiden. Yksi koskee verkon vapautta: internet on lähtökoh­taisesti vapaa, mutta monet valtiot pyrkivät harjoittamaan alueellaan kybersuvereniteet­tia esimerkiksi vaikuttamalla suoraan saatavilla olevaan sisältöön. Toinen näkemysero koskee verkon infrastruktuurin hallintaa: internetin toiminnan kannalta olennaisten palvelui­den hallinta tulisi antaa joko hallituksista riippumattomille toimijoille tai hallitustenvälisille elimille.

Näin kuvaa kyberturvalli­suuden asiantuntija Alexan­der Klimburg teoksessaan The Darkening Web. Vapaan ja hallituksista riippumattoman internetin leiri on toistaiseksi niskan päällä, ja verkon hallinta on jakautunut monille eri toi­mijoille. Esimerkiksi internetin osoitekirjana toimivia juurinimipalvelimia hallitsee voittoa tavoittelematon yhdysvalta­laisjärjestö Internet Corpora­tion for Assigned Names and Numbers (ICANN). Etenkin Venäjä ja Kiina ajavat kuitenkin sekä valtiollista kybersuvereniteettia että hallitustenvälistä verkon hallintoelintä.

Alexander Klimburg: The Darkening Web. The War for Cyberspace. Penguin Press 2017, 246 s.

Alexander Klimburg: The Darkening Web. The War for Cyberspace. Penguin Press 2017, 246 s.

Epäselväksi ei jää, kum­paan leiriin Klimburg lukeutuu. Vapauden eetos on pitkän linjan internet-vaikuttajalla vahva, ja kansainvälinen yhteisö näyttää nykytilassaan kykenemättömältä hoitamaan internetin ylläpitoa – tai oike­astaan mitään muutakaan.

Klimburg tuntuu ihailevan verkon protokollaa kehittävän Internet Engineering Task Forcen (IETF) päätöksenteko­tapaa, jossa ehdotusten sijasta esitetään »kommenttipyyn­töjä» ja äänestetään kovempaa tai hiljempaa »hyräilemällä» niin, että kovaäänisin ehdotus menestyy. Tässä »yhteisö» on kuitenkin lähinnä joukko omis­tautuneita insinöörejä. Avoi­meksi jää kysymys siitä, ovatko tehdyt ratkaisut oikeasti neutraaleja ja epäpoliittisia, vaikka ne voivat näyttää sellai­silta verkon käytön ja sisällön suhteen.

Varsinaisesta kyberturvalli­suudesta vastaaminen on pal­jolti jäänyt valtiolle. Klimburg huomauttaa, että presidentti Barack Obaman hallinnon ajama »koko kansakunnan kyberturvallisuuden» projekti on kärsinyt läpinäkyvyyden puutteesta. Samalla vakoilu­paljastukset ovat rapauttaneet luottamusta kyberturvallisuu­teen.

Klimburgin teos tarjoaa kätevän yleisesityksen inter­netin syntyvaiheista, sääntelyn historiasta sekä merkityksel­lisimmistä tietomurroista ja -vuodoista. Kirjoittaja mainit­see ulkovaltojen informaatio­vaikuttamisen Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaa­leissa, mutta ei tarjoa analyysia sen seurauksista. Sittemmin Yhdysvaltain senaatti ja kong­ressi ovat vaatineet sosiaalisen median palveluilta puuttumista disinformaatioon, ulkomaisiin poliittisiin mainoksiin sekä kansalaisina esiintyvien bottien toimintaan.

Jos vuonna 2017 ilmestynyt kirja olisi kirjoitettu hieman myöhemmin, olisi ollut hyvä tilaisuus pohtia, koituvatko reaktiot lopulta kansallista verkkosuvereniteettia ja halli­tustenvälistä kontrollia ajavan leirin eduksi.

Kirjoittaja työskentelee tutkijatohtorina Oulun yliopistossa.