Skip to main content

Diplomatian höyhensarjassa

Teksti Matti Koskinen

Vuosisatojen ajan Lähi-itää ja Kiinaa yhdisti kauppareitti, Keski-Aasiaa halkova silkkitie. Kauppa on edelleen tärkein osapuolia yhdistävä tekijä: talousmahti Kiina on noussut Lähi-idän öljyn suurimmaksi ostajaksi ja monen alueen maan tärkeimmäksi kauppakumppaniksi. Samalla Kiina pelkää islamilaisen maailman kuohunnan leviävän sen oman rauhattoman uiguuriväestön keskuuteen.

James Reardon-Anderson (toim.): The Red Star & the Crescent. China and the Middle East. Hurst & Co. 2018, 327 s.

James Reardon-Anderson (toim.): The Red Star & the Crescent. China and the Middle East. Hurst & Co. 2018, 327 s.

Kiinan intressit Lähi-idässä ovat moninaiset, mutta asiaa käsittelevää kirjallisuutta on tarjolla niukalti. Yhdysvaltalaistutkija James Reardon-Andersonin toimittama artikkelikokoelma The Red Star & the Crescent tarkastelee aihetta varsin kattavasti, Kiinan ulkopolitiikan taustoista maan suhteisiin eri muslimiyhteisöjen kanssa.

Lähi-idässä Kiina on pyrkinyt pitämään taloudellisen ja poliittisen ulottuvuuden erillään ja valinnut jälkimmäisen osalta minimalistisen lähestymistavan. Maa tarjoaa kumppaneilleen symbolisia eleitä ja korulauseita todellisten sitoumusten sijaan, mutta panostaa kauppaan ja infrastruktuurin rakentamiseen. Sotilaallisesti Kiina on vapaamatkustaja, joka hyötyy Yhdysvaltojen panostuksista. Esimerkiksi Irakissa USA:n läsnäolo suojelee Kiinan öljysijoituksia maan etelä- ja pohjoisosissa.

Varovainen linja on toistaiseksi toiminut: Kiina on onnistunut esimerkiksi pitämään kiinni läheisestä liittolaisuudesta niin Israelin, Saudi-Arabian kuin Iraninkin kanssa. Eräät länsimaiden epäonnistumiset Lähi-idässä ovat koituneet Kiinan eduksi. Kun länsi esimerkiksi tuki arabikevään 2011 kansannousuja, Kiina suhtautui koko tilanteeseen kauhulla. Sittemmin valtansa säilyttäneet hallitsijat ovat arvostaneet Kiinan neutraalia lähestymistapaa, kirjoittaa tutkija John B. Alterman. Yhdysvaltojen ja Euroopan pyrkimykset kohti energiaomavaraisuutta ovat myös saaneet öljyntuottamaat epäilemään, että länsimaat kääntävät selkänsä Lähi-idälle.

Kirja jättää päällimmäiseksi kysymyksen, kuinka pitkään Kiina voi tasapainotella Lähi-idässä kasvavien intressien ja minimalistisen osallistumisen välillä. Maa kasvattaa vaikutusvaltaansa alueella hitaasti, mutta Lähi-itä on keskellä poikkeuksellista kuohuntaa.

Halutessaan Kiinalla on kyllä keinoja vaikuttaa räjähdysherkän alueen valtatasapainoon, kuten se teki Iranin ydinneuvotteluissa. Professori John Garver kertaa artikkelissaan seikkaperäisesti, kuinka Kiinan jähmeä ulkopoliittinen ajattelu taipui tilanteessa, jossa uhkana oli koko Lähi-idän kannalta tuhoisa konflikti Iranin ja Yhdysvaltojen kesken. Kiina käytti huomattavasti vaikutusvaltaansa houkutellakseen Irania sopimuksen taakse.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.