Skip to main content

Näin EU muuttui viholliseksi

Tabloid-lehtien EU-kielteisyys vaikutti kansanäänestykseen, mutta myös yleisradioyhtiö BBC epäonnistui uutisoinnissa.

Teksti Pasi Myöhänen

Brittilehtien kansia kansanäänestyksen aattona. Kuva: Lenscap / Alamy

Brittilehtien kansia kansanäänestyksen aattona. Kuva: Lenscap / Alamy

Britannian EU-ero alkoi näyttää aivan mahdolliselta 8. kesäkuuta 2016. Olin matkustanut reportterikeikalle Clacton-on-Sean kaupunkiin, kun silmiin osui The Sun -iltapäivälehden etusivun otsikko: Torjukaa pakolaiskriisi! EU kutsuu lisää maahanmuuttajia Afrikasta ja Lähi-idästä.

Britannia oli EU:n pakolaiskiintiöiden ulkopuolella ja luvannut turvapaikan vain 20 000 syyrialaiselle. Sitä lehden etusivu ei kertonut.

Pikainen juttukeikka EU-vastaisuuden sydänmaille Englannin itärannikolle riitti avaamaan oven rinnakkaistodellisuuteen, jota iltapäivälehdet hallitsevat. Tabloidiotsikoiden luomassa maailmassa oli loogista äänestää EU-eron puolesta, sillä EU ei ole kumppani vaan vihollinen, josta ei ole koskaan koitunut mitään hyvää.

Kaksi viikkoa myöhemmin britit päätyivät kansanäänestyksessä niukalla enemmistöllä Sunin ja muiden EU-kielteisten tabloidien linjalle.

Lontoon ydinkeskustan pohjoispuolella sijaitseva Islington on vain reilun sadan kilometrin päässä Clactonista, mutta EU-kanta on kuin toisesta maasta. Islingtonissa 75 prosenttia halusi pysyä EU:ssa, kun Clactonissa 70 prosenttia oli eron kannalla.

Osa Islingtonin keskiluokkaisesta väestöstä katsoo iltapäivälehtiä nenänvartta pitkin, mutta professori Steven Barnett lukee niitä työkseen. Hän antaa brittimedian EU-uutisoinnille ankaran tuomion.

»Media hoiti kansanäänestyksen seurannan kuvottavan huonosti. Lehdistömme on äärimmäisen puolueellinen, ja tämä vaikutti koko mediakenttään – TV, radio ja internet mukaan lukien», Barnett sanoo.

Britannian suurimmat lehdet kampanjoivat ennen kansanäänestystä avoimesti EU-eron puolesta. Loughborough’n yliopiston tutkimuksen mukaan 80 prosenttia uutisoinnista oli jäsenyyden vastaista, kun jakaumaa painotetaan lehtien levikeillä.

Brexit-kampanjan aikana nähtiin valeuutis-ilmiön alkuhetket, Westminsterin yliopiston median ja viestinnän professorina työskentelevä Barnett kuvailee. Moraaliltaan jo valmiiksi löyhät iltapäivälehdet suistuivat lähes anarkistiseen tilaan. Osalla erokampanjan materiaalista ei ollut mitään yhteyttä todellisuuteen, mutta ne saivat kiertää lehdistössä.

»Julkisen terveydenhuollon väitettiin hyötyvän brexitistä 350 miljoonaa euroa joka viikko. Turvapaikanhakijoiden väitettiin pääsevän EU:n vuoksi esteettä Britanniaan. Turkin unionijäsenyyden peloteltiin olevan ovella», Barnett listaa.

Britannia on avoimien rajojen Schengen -alueen ja unionin yhteisen pakolaispolitiikan ulkopuolella. Tämä tosiseikka jäi kansanäänestyksen alla vähälle huomiolle brexit-mielisen keltaisen lehdistön parissa.

Tuntui kuin yleisradioyhtiö olisi kärsinyt journalistisesta ummetuksesta. Normaalisti ärhäkät toimittajat olivat säyseitä.

Iltapäivälehtien vaikutusvalta on Britanniassa laajaa. Niiden esille nostamat aiheet kopioidaan TV:n keskusteluohjelmiin ja lehtikatsauksiin. Maassa on kantaaottavan lehdistön perinne, mutta sähköisen median pitää jo toimilupiensa velvoittamana pyrkiä puolueettomuuteen.

Barnett kuitenkin katsoo, että EU-kansan­äänestyksen alla yleisradioyhtiö BBC toteutti puolueettomuuden ihannetta väärällä tavalla. Unionia puolustavan puheenvuoron jälkeen ääneen päästettiin erokampanjoija, vaikka hänen väitteensä olisivat olleet täysin tuulesta temmattuja.

 »Tuntui kuin yleisradioyhtiö olisi kärsinyt journalistisesta ummetuksesta. Normaalisti ärhäkät toimittajat olivat säyseitä.»

Osasyy varovaisuuteen saattoi olla aihe­piirin vaikeus. Keskustelun ytimessä olivat usein kauppasopimusten kaltaiset asiat, joiden koukerot eivät ole politiikan toimittajien ydinosaamista.

Steven Barnett uskoo kuitenkin, että huonon valmistautumisen lisäksi BBC:n hampaattomuuden syynä oli pelko. Kansanäänestyksen aikaan käsiteltiin yleisradioyhtiön kymmenvuotisen toimiluvan uusintaa. »Lupamaksuun kohdistui alentamispaineita, ja yleisradio­yhtiössä pelättiin maan hallituksen suututtamista», Barnett sanoo

Britannian kulttuuri- ja mediaministerinä oli tuolloin EU-vastainen John Whittingdale.

Ennen kansanäänestystä iltapäivälehtien sotarummutus EU:ta vastaan kumisi huumaavana. Eron puolesta kampanjoivat lehdet näyttivät pikemminkin poliittisilta pamfleteilta kuin journalistisilta tuotteilta.

Iltapäivälehtien EU-kriittisyys ei ole kuitenkaan uusi ilmiö. Ne ovat kyntäneet peltoa brexit-päätöksen siemenille jo ainakin 20 vuotta, selittää UK in Changing Europe tutkimuslaitoksen varajohtaja Simon Usherwood.

»Iltapäivälehdistön avulla EU-skeptikoiden mielipiteet tavoittavat paljon suuremman yleisön kuin muuten olisi mahdollista», Usherwood sanoo. Hänen mukaansa ilmiö ei näy muissa Euroopan maissa samassa mittakaavassa kuin Britanniassa.

»Esimerkiksi Saksan Bild-Zeitung ja muut lehdet yrittävät samaa, mutta EU-kielteisyyden tuputtaminen ei ole niissä yhtä jatkuvaa.»

EU-skeptisyyttä tutkiva Usherwood katsoo BBC:n epäonnistuneen brexit-seurannassaan kansanäänestyksen alla. Usherwood koki, että puolueettoman UK in Changing Europe -laitoksen asiantuntijoita ei uskallettu ottaa lähetyksiin, koska heidän pelättiin näyttäytyvän EU-myönteisinä.

»EU-eron taloudellisista eduista puhui vain yksi tai kaksi ekonomistia. BBC antoi heille saman verran aikaa kuin taloustieteilijöiden ehdottomalle enemmistölle.»

Britannian vaikutusvaltaisten iltapäivälehtien EU-kielteiseen linjaan on useita syitä. Päätoimittajat sanovat, että heidän lehtensä vain heijastelevat lukijakunnan huolia. Mutta ne ovat huolia, joita lehdet itse ovat olleet luomassa.

Steven Barnett uskoo, että lehtien EU-kielteisyys on sekoitus ideologiaa, taloudellisia syitä ja poliittisen vallan tavoittelua. Valtaosa lehdistä on poliittisesti oikealla, ja päätoimittajat ovat kokeneet etenkin konservatiivipuolueen EU-eromielisen äärilaidan läheiseksi.

»He jakavat konservatiivipuolueen oikean siiven kanssa näkemyksen kansallisen itsemääräämisoikeuden tärkeydestä. Daily Mailin erokampanjan aikainen päätoimittaja Paul Dacre on kapeakatseinen englantilaisnationalisti», Barnett kuvailee.

Toisaalta syynä on talous. Daily Mailin omistajaveljekset David ja Frederick Barclay pitävät majaansa veroparatiiseissa. He saattavat arvioida EU:n uhkaksi aggressiiviselle verosuunnittelulle.

Barnettilla on kuitenkin myös valtaan liittyvä teoria. Levikiltään ylivoimaiset iltapäivälehdet ovat Britanniassa suuria kaloja pienessä lammikossa. Niillä on suuri poliittinen vaikutusvalta, jota EU voi nakertaa.

Sunin omistaja Rupert Murdoch on sanonut, että »Downing Street tekee kuten minä haluan, mutta Bryssel ei kuuntele minua», Barnett muistuttaa.

Brexit-päätöksen jälkeisessä Britanniassa näkee hienoisia merkkejä mediailmapiirin muutoksesta. EU-skeptinen Paul Dacre väistyi Daily Mailin päätoimittajan pallilta ja hänen tilalleen tuli brexitiin epäillen suhtautuva Geordie Greig. Ankara EU:n vastustaja Daily Express taas siirtyi itseäisyyspuolue Ukipin rahoittajan Richard Desmondin omistuksesta Mirror Groupille, joka on kallellaan vasemmalle.

»Daily Expressissä ei ole enää raivokkaita maahanmuuttovastaisia julistuksia. Daily Mailissa taas ei olisi Dacren aikana voinut olla niitä brexit-kriittisiä artikkeleita, joita lehdessä näkee nyt», Barnett kuvailee.

Kahden iltapäivälehden linjanmuutos voi olla omistajan ja päätoimittajan vaihdoksien tuomaa sattumaa, mutta BBC näyttää harjoittaneen itsetutkiskelua. Barnettin mielestä yleisradioyhtiö on hyväksynyt sen, että kampanjaseuranta keskittyi liikaa yhtäältä-toisaalta pohdiskeluun eikä paikkansapitämättömiä argumentteja haastettu.

»He tuntuvat myöntäneen epäonnistuneensa faktojen tarkistuksessa. BBC keskittyy nyt enemmän siihen, että valheet paljastetaan valheiksi.»

Usherwood ei sen sijaan näe brittimediassa laajempaa itsetutkiskelua. »Lehdissä kutsutaan pettureiksi parlamentaarikkoja, jotka ajavat läheisiä EU-suhteita tai uutta EU-jäsenyysäänestystä.»

Britannian EU-eropäätös tehtiin kesällä 2016 erittäin pienellä enemmistöllä: 52 prosenttia kansasta äänesti EU-jäsenyyttä vastaan, 48 prosenttia sen puolesta. Vaakakupit olisivat voineet kääntyä toisinpäin ilman lehtien EU-kielteistä linjaa.

Steven Barnett muistuttaa kuitenkin, että median vaikutusta on vaikea todistaa. »En haluaisi väittää, että kansa teki päätöksen vain lehtien vuoksi. Mutta keskustelun sävy olisi ollut toisenlainen ilman lehtien EU-kielteisyyttä. Useampi britti olisi ajatellut, että ehkä EU:sta on jotain hyötyäkin.»

Yksittäisten juttujen sijaan hän näkee taustalla vuosikymmenien altistuksen EU-kielteisille otsikoille. »Näet näitä otsikoita joka puolella, esimerkiksi junaa odottaessasi. Ne kehittävät tietynlaisen ilmapiirin, vaikka et olisi Sunin lukija.»

Brittien EU-skeptisyyden takana on toki muitakin tekijöitä. Britannia on saarivaltio, jolle johtavat EU-maat Ranska ja Saksa ovat entisiä vihollisia. Britti-imperiumin aikaan valtio tottui komentamaan muita, joten osalle kansasta on vaikea ajatus jakaa kansallista itsemääräämisoikeutta EU-kumppaneiden kanssa.

Simon Usherwood kuitenkin varoittaa, että vastaava EU-kammo voi saada jalansijaa niissäkin EU-maissa, joilla ei ole samaa taustaa. »EU-kriittistä mediaa näkee muissa Euroopan maissa entistä enemmän. Eroa vaativat poliitikot voivat pian luvata tekevänsä EU-erosta menestyksen Britannian virheistä oppien.»

Britanniassa EU-kriittiset äänet olivat kansanäänestyksen alla niin vahvoja, että harva johtavista poliitikoista uskalsi puhua antaumuksella unionin puolesta. Tuolloisen pääministerin David Cameronin viesti oli, että EU on monella tapaa ikävä mutta taloudellisesti välttämätön asia.

Professori Steven Barnettin tärkein neuvo on, että mediassa tulisi olla ajoittain myös myönteisiä tarinoita EU:sta.

»Britanniassa ne loistivat poissaolollaan.»  

Kirjoittaja on Lontoossa asuva vapaa toimittaja ja Ylen vakituinen avustaja.