Skip to main content

Verikiviä kaupan

Verikiviä kaupan

EU puuttuu pian mineraalien tuontiin hillitäkseen kaukaisia konflikteja. Kongon tapaus muistuttaa, että kaupan keinot eivät yksin riitä.

Teksti Ilari Aula

Kuvat Lehtikuva / Reuters / Kenny Katombe

Siirtomaa-ajat ovat ohitse, mutta Kongon demokraattinen tasavalta kolkuttaa Euroopan omaatuntoa. Maa tarjoaa teollisuusmaiden tarpeisiin himottuja raaka-aineita: kultaa, tantaalia, volframia, tinaa ja kobolttia. Samalla väkivalta läpäisee maan koko lähihistorian. YK:n rauhanturvaajat ovat valvoneet maan itäosia lähes kaksi vuosikymmentä. Lokakuussa 2017 järjestö nosti Kongon hätätila-arvion samalle tasolle Jemenin, Irakin ja Syyrian kriisien kanssa.

Viime vuosina teollisuusmaat ovat puuttuneet tilanteeseen uudella tavalla. Mineraalien on tulkittu houkuttelevan erilaisia aseryhmiä niin naapurimaista kuin Kongosta taistelemaan alueen hallinnasta. Siksi Yhdysvallat ja EU yrittävät poistaa kimmokkeita väkivallalle säätelemällä kongolaisen tinan, tantaalin, volframin ja kullan eli 3tg-mineraalien pääsyä sisämarkkinoilleen.

Hiljattain lanseerattu konfliktimineraalilainsäädäntö on sukua Kimberley-prosessille. Kansainvälinen sopimus puuttui timanttikauppaan Angolan ja Sierra Leonen sisällissotien liennyttämiseksi 2000-luvulla. Niin timanttien kuin mineraalien kohdalla aloite sääntelylle on tullut kansalaisjärjestöiltä, jotka vaativat valtioita ja yrityksiä varmistamaan, että niiden liiketoiminta ei ruoki konflikteja tai ihmisoikeusrikkomuksia ulkomailla.

Kumpikin kampanja käytti onnistuneesti hyväkseen kuvastoa verisistä raaka-aineista, jotka kiinnittivät tavallisten kuluttajien huomion. Kongon mineraalien kohdalla läpimurto tapahtui vuonna 2012, kun järjestöt saivat Yhdysvalloissa finanssikriisiä taltuttamaan hyväksytyn Dodd-Frank-lain taipumaan rauhantyön välineeksi.

Lain mukaan yhdysvaltalaisten yritysten on varmistettava, etteivät ne rahoita asejoukkoja hyödyntäessään Kongosta tai sen naapurimaista tulevia mineraaleja.

Vaikka Dodd-Frank-laki on Trumpin hallinnossa vastatuulessa, se on toiminut esikuvana hiljattain hyväksytylle eurooppalaiselle säädökselle. Vuonna 2021 astuu voimaan konfliktimineraalilainsäädäntö, joka velvoittaa EU:n alueelle raaka-aineita tuovia yrityksiä varmistamaan, että niiden tuotantoketjut eivät ruoki konflikteja.

Lainsäädäntö oli vuosia teollisuuslobbarien, kansalaisjärjestöjen, poliitikkojen ja EU-virkamiesten kiistakapulana. Hyväksytyssä muodossaan se kattaa Yhdysvaltojen lain tavoin tinaa, tantaalia, volframia ja kultaa sisämarkkinoille tuovat yritykset. Toisin kuin esikuvansa, EU-laki koskee kuitenkin kaikista maista, ei pelkästään Kongon lähialueilta, tuotavia raaka-aineita.

Kongossa kaivostoiminnasta toimeentulonsa saa suoraan tai välillisesti noin 8–10 miljoonaa ihmistä.

EU:n ja Yhdysvaltojen lainsäädännöt ovat uudenlaisen kauppapolitiikan uranuurtajia. Niiden vaikutusta Kongoon seurataan tarkasti, sillä mikäli lait hillitsevät konfliktia, saattavat teollisuusmaat tulevaisuudessa säädellä esimerkiksi puutavaran, korukivien ja metallien tuontia samoin perustein.

Dodd-Frank-lain selkein seuraus on ollut se, että yritykset ovat vastanneet vastuuvaateisiin aiempaa vakavammin. Esimerkiksi metalliteollisuus on julkisen sektorin ja kansalaisyhteiskunnan myötävaikutuksella ottanut käyttöön erilaisia vastuutyökaluja, kuten iTSCi-ohjelman, joka edistää mineraalien seurantaa kaivoksilta valmiiksi tuotteiksi kaupan hyllyille. Yritykset ostavat Kongosta nykyisin eri tavoin konfliktivapaiksi markkinoituja mineraaleja, jotka päätyvät väli- tai lopputuotteina Euroopan ja Yhdysvaltojen markkinoille.

Lainsäädännön kiihkeimpiä puolestapuhujia ovat edelleen kansalaisjärjestöt sekä lakia ajaneet päättäjät. Heidän mukaansa mineraalien seuranta parantaa väkivallan runteleman Itä-Kongon taloutta.

Kansainvälisen huomion ja tuen myötä Kongon valtio valvoo kaivossektoria aiempaa tarkemmin. Kun kaikki kirjataan tarkasti, on paikallisten helpompi vaatia oikeaa osuutta alueiltaan louhittujen mineraalien arvosta. Kyse ei ole pienestä asiasta, sillä Kongossa käsityöhön perustuvasta kaivostoiminnasta toimeentulonsa saa suoraan tai välillisesti noin 8–10 miljoonaa ihmistä.

Lainsäädännön tukijat esittävät myös usein, että vastuutyökalujen ansiosta aseryhmien on aiempaa vaikeampi päästä käsiksi kaivosrahoihin. Alueelta yhden kattavimmista aineistoista keränneen belgialaisen ajatushautomo Ipisin mukaan vuoden 2013 ja 2015 välillä aseryhmien läsnäolo tinaa, tantaalia ja volframia louhivilla kaivoksilla on vähentynyt. Varmuutta sertifioinnin tehosta ei ole, sillä tiedonkeruu Kongossa on hankalaa ja joskus myös vaarallista.

YK:n asiantuntijoiden mukaan noin 98 prosenttia kongolaisesta kullasta salakuljetetaan maasta.

 

Osa asiantuntijoista ja kansalaisyhteiskunnasta suhtautuu lainsäädäntöön epäilevästi. Epäilijöiden mukaan tuontirajoituksilla on korkeintaan neutraali tai jopa vahingollinen vaikutus Itä-Kongoon. Dodd-Frank-lain toimeenpano vuonna 2010 vähensi kongolaisten mineraalien kysyntää, kun kansainväliset yritykset lopettivat kasvavien kustannusten pelossa niiden ostamisen. Äkillinen muutos oli tuskallinen šokki Itä-Kongon paikalliselle taloudelle.

Epäilijöiden mukaan lainsäädäntö ei ota riittävästi huomioon kaivostyöläisiä, jotka ovat mineraalien maailmanmarkkinahintojen heittelyiden takia hauraassa asemassa. Mineraalien louhinta on hakuin ja lapioin tehtävää rankkaa ruumiillista työtä, josta kaivajille kertyvät tulot eivät ole valtaisat. Arvostelijoiden mielestä Dodd-Frank-laki on niin sanotusti tappava lääke konfliktiin, sillä kaivajille ei ole tarjottu juurikaan tukea tulonmenetysten paikkaamiseksi.

Kongosta on vaikeaa ostaa mineraaleja oikein. Kun lapsityövoimasyytöksistä pelästynyt elektroniikkajätti Apple lopetti lokakuussa 2017 kaiken koboltin oston Kongosta, yhtiö sai kansalaisjärjestöjen syytökset niskoilleen. Boikotti on monen mielestä kaikkein huonoin vaihtoehto, sillä paikallinen väestö menettää silloin toimeentulonsa. Lisäksi yritysten pelätään siirtävän raaka-ainehankintansa entistä huonommin valvottuihin kaivosmaihin kuten Myanmariin.

Vastuujärjestelmät vakiintuvat, ja valvottu kaivossektori työllistää yhä enemmän paikallisia. Sertifioituja kaivoksia on kuitenkin edelleen vähän. Vuoden 2017 lopulla vain kymmenesosa Etelä-Kivun 3t-kaivoksista oli sertifioitu »vihreiksi». Kaivosten tarkastaminen Itä-Kongossa on hidasta, eivätkä kaikki kaivokset koskaan saa sertifikaattia.

Vastuujärjestelmät eivät myöskään ulotu keskeisimpään mineraaliin, kultaan. Ipis-instituutin mukaan valtaosa niin itäkongolaisista kaivajista kuin kaivoksista hyötyvistä aseryhmistä saa tulonsa nimenomaan kultakaivoksista. Kultakaupan keskus Dubai myöntyy pelisääntöjen muutoksiin hitaasti. Lentoyhtiöilläkin olisi toiminnassa parantamisen varaa, sillä suuri osa kullasta salakuljetetaan käsimatkatavaroissa. YK:n asiantuntijoiden mukaan noin 98 prosenttia kongolaisesta kullasta salakuljetetaan maasta.

 

Vaikka vastuullisuusjärjestelmät ulottuisivat maan jokaiseen kaivokseen, eivät aseryhmien rahavarat välttämättä ehtyisi. Vastuullisuusvaateet muistuttavat välillä kissa ja hiiri -leikkiä: kun tinan, tantaalin ja volframin valvonta vahvistuu, aseryhmät siirtyvät ansaitsemaan elantonsa muualta. Kaivokset eivät ole niiden ainoa tulonlähde, vaan ryhmät rahoittavat toimintaansa esimerkiksi verottamalla karjaa, puuhiiltä tai tienkäyttöä. Länsimaiset tuontirajoitukset, joilla voidaan puuttua kaivostoimintaan, eivät yllä näihin paikallisiin tulonlähteisiin.

Mineraalikaupan sääntely voi vaikuttaa nerokkaalta tavalta ratkaista sotia etäältä, ja parhaimmillaan se voi sysätä liikkeelle muutoksen pitkittyneessä konfliktissa. Pahimmillaan sääntelyn puolustajat kuitenkin ylikorostavat tuontirajoitusten potentiaalia ja levittävät ajattelutapaa – tai jopa toiveajattelua – siitä, että monimutkaisen konfliktin osapuolia ajaisi eteenpäin yksinomaan raha.

Kongon konflikti ei kuitenkaan johdu pelkästä poliitikkojen, sotilaiden ja kapinallisten ahneudesta. Väkivaltaan sorrutaan eri syistä. Suurin osa kaivoksista rahaa ansaitsevista asemiehistä on armeijan sotilaita, jotka hankkivat lisätuloja paikkaamaan alhaista palkkaansa.

Osa kapinallisryhmistä saa tukea poliittisilta johtajilta, jotka haluavat varmistaa vaikutusvaltansa alueella. Osa taas on viime vuosien väkivallan vastareaktiona syntyneitä kodinturvajoukkoja. Jopa Ruandan kansanmurhaan osallistuneita aseryhmiä on edelleen Kongon viidakoissa.

Tuontisääntely ei ole eliksiiri, joka lievittää konfliktin kaikkia syitä. Naapurimaiden myötämielisyys olisi elintärkeää tuontirajoitteiden toimivuudelle. Moni kongolainen salakuljettaa kaivannaiset Ruandaan, Burundiin, Ugandaan tai Keniaan, joissa niistä voi saada paremman hinnan. Tällöin Kongo menettää osan luonnonvarojensa tuloista. YK:n asiantuntijat ovat useasti syyttäneet Ruandan ja Ugandan suvaitsevan aseryhmiä ja salakuljettamista voitontavoittelun takia. Molemmat maat kiistävät väitteet.

Kongon tarina on kesken, eikä sen perusteella voi vielä tuomita EU:n uutta konfliktityökalua suuntaan tai toiseen. YK vähensi rauhanturvaoperaationsa rahoitusta viime kesäkuussa, vaikka pääkaupunki Kinshasa on kyvytön pitämään maansa kaukaisia kolkkia kurissa. Toimivan valtion puuttuessa riitoja selvitetään jatkossakin asein – oli kyse sitten kaivoksista, karjan laiduntamisesta, vanhoista vihamielisyyksistä tai vallankumouksesta.

Kirjoittaja on tutkija, joka viimeistelee väitöskirjaansa konfliktiluonnonvaroista London School of Economicsissa. Artikkeli perustuu syksyllä 2017 Itä-Kongossa tehtyyn kenttätutkimukseen.