Skip to main content

Kuuden vuoden kuuliaisuus

Sauli Niinistö on vakiinnuttanut paikkansa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ylimpänä auktoriteettina. Presidentti saa ulkopolitiikassa yhä useammin viimeisen sanan.

Teksti Matti Pesu

Kuvat Hanne Salonen / Eduskunta

Ensimmäisen presidenttikautensa aikana Sauli Niinistö puhui neljän pilarin mallista – kansallisesta puolustuksesta, länsi-integraatiosta, Venäjä-suhteista ja kansainvälisestä sääntöpohjaisesta järjestelmästä. Käsitekehikosta on tullut vakiintunut tapa hahmottaa Suomen turvallisuuspolitiikkaa. Seuraavien kuuden vuoden aikana presidentin työlistalle kerääntyy useita merkittäviä tapahtumia, joissa Niinistön linjan pannaan testiin. Ulkopolitiikka keräsi niistä viisi.

1. Venäjän vaalit. On lähes selvää, että presidentti Vladimir Putin valitaan maaliskuussa uudelle kaudelle. Jos kaikki menee odotetusti, Niinistölle ei ole näkyvissä välittömiä muutoksia Venäjä-suhteisiin. Kahden johtajan dialogi jatkuu, ja Niinistö pyrkii parhaan kykynsä mukaan ymmärtämään, mitä Putin ajattelee. Keskusteluyhteys Moskovaan säilynee tekijänä, joka tuo Niinistölle statusta läntisten johtajien joukossa. Suomen on kuitenkin alettava valmistautua Putinin jälkeiseen aikaan. Moskovassa voi alkaa valtakamppailu. Niinistöllä on syytä olla tuntosarvet ylhäällä Venäjän kehityksen suhteen: Kuka nousee Putinin jälkeen valta-asemaan? Jatkuuko putinismi?

2. Trumpin jatko. Niinistö ajoi ensimmäisellä kaudellaan Suomen lähemmäksi Yhdysvaltoja kuin kukaan aiemmista Suomen presidenteistä ja on takuulla halukas syventämään yhteistyötä entisestään. Siksi se, mitä Washingtonissa tapahtuu, on Suomen presidentin kannalta olennaista. Donald Trumpin ensimmäisenä vuonna maa on ollut hallinnollisesti sekaisin. Ellei isoja yllätyksiä tapahdu, Trumpin ensimmäinen kausi päättyy vuoden 2021 alussa, vaikka toinen kausi ei mahdottomuus olisikaan. Niinistö joutuu pohtimaan, miten Yhdysvaltoihin pitää suhtautua silloin, kun maa toimii Suomen intressejä vastaan. Niinistö tuskin saa uutta kutsua Valkoiseen taloon, mutta hänen on pidettävä yhteyttä Trumpin hallintoon, keskeisiin senaattoreihin sekä Washingtonin vaikutusvaltaiseen ajatuspajamaailmaan. Presidentin viestin on oltava selvä: Yhdysvaltain panosta Pohjois-Euroopan turvallisuuteen tarvitaan.

3. Ruotsin vaalit. Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyö eteni Yhdysvaltojen kanssa tehtävää yhteistyötä ripeämmin Niinistön ensimmäisellä kaudella. Osin siksi Ruotsin syksyn valtiopäivävaalien lopputulosta on Suomessa spekuloitu erityisesti turvallisuuspolitiikan kannalta. Presidentinvaalikeskusteluissa Niinistö nosti Ruotsin mahdollisen liikkeen Naton suuntaan yhdeksi tekijäksi, joka vaikuttaa Suomen Nato-valintaan. On epätodennäköistä, että Ruotsin vaalit saavat maassa aikaan turvallisuuspoliittisen linjamuutoksen. Siksi Niinistö voi seurata vaaleja rauhassa. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö Ruotsin turvallisuuspolitiikassa voisi tapahtua käänteitä. Menetetyn puolustuskyvyn rakentaminen vie aikaa, ja huonontuva turvallisuustilanne voi vaikuttaa sekä eliitin että kansan mielipiteisiin Ruotsin puolustuksen tolasta ja mahdollisesta Nato-jäsenyydestä. Ruotsin on oltava Niinistön ulkopoliittisen prioriteettilistan kärkipäässä. Tärkeintä on se, että informaatio elintärkeistä ulkopoliittisista kysymyksistä kulkee Helsingin ja Tukholman välillä ja että keskinäinen luottamus vahvistuu.

4.Euroopan integraatio. Jos Ranska ja Saksa pääsevät sopuun Euroopan rahaliittoon liittyvissä kysymyksissä, taloudellinen yhteisvastuu EU-maiden kesken voi lisääntyä. Myös turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa on otettu askelia tiiviimpään yhteistyöhön. Niinistö jatkanee EU:n turvallisuus- ja puolustuspoliittisen yhteistyön syventämisen vankkumattomana kannattajana. Sen sijaan hänellä on ollut varauksia yhteisvastuun kasvattamisesta. Jos Suomi päättää liittyä integraation syventämisen eturintamaan, presidentti tuskin asettuu kysymyksessä poikkiteloin. Ytimeen menoa voivat presidentin osalta puoltaa maan turvallisuuspoliittiset intressit. Ylivoimaisen vaalivoiton suoma vahva mandaatti voi houkutella Niinistöä tekemään EU-poliittisia kannanottoja. Valtiopäivien avajaispuheessaan Niinistö antoi ymmärtää, että hän haluaisi olla tiiviimmin yhteydessä eduskuntaan myös EU-kysymyksissä. Niinistö perusteli yhteydenpitoa kansanvallan kuulemisena. Jos moinen yhteydenpito on syntyäkseen, kansanvalta todennäköisesti myös kuulee, mitä presidentti on asioista mieltä.

5. Eduskuntavaalit. Suomen perustuslain mukaan tasavallan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa hallituksen kanssa. Juha Sipilän (kesk.) hallitus on jättänyt Niinistölle huomattavasti pelitilaa ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä, ja Niinistö on hyödyntänyt tilan lähes maksimaalisesti. Suomessa käydään ensi vuonna eduskuntavaalit, ja muodostuva hallituspohja vaikuttaa myös Niinistön asemaan. Nykyinen pääministeri ja hänen haastajansa, Petteri Orpo (kok.) ja Antti Rinne (sd.) etunenässä, eivät ole turvallisuuspoliittisesti profiloituneita poliitikkoja. Muutoinkin puolueiden turvallisuuspoliittiset osaajat ovat käymässä vähiin. Näyttää siltä, että Niinistön johtajuudelle on tilaa tulevinakin vuosina.

Kirjoittaja on tutkija Ulkopoliittisen instituutin Euroopan unioni -tutkimusohjelmassa.