Skip to main content

Itsevaltaiset

Autoritaariset otteet vahvistuvat Euroopan unionissa ennennäkemättömällä tavalla. Kuinka pitkälle demokratia taipuu, ennen kuin se katkeaa?

Teksti Laura Myllymäki

Kuvat Antti Valta

Unkarin pääministeri Viktor Orbán asteli yleisön eteen Băile Tuşnadissa Roma­niassa vuotuisessa kesätapahtumassa heinäkuun 26. päivänä vuonna 2014. Väkijoukossa oli paljon etnisiä unkarilaisia.

Orbán alkoi puhua uudesta alusta. Hänestä Unkarin historian käännekohta ei enää ollut kommunismin kaatuminen 1980-luvun lopussa. Uusi ajanjakso oli alkanut vuodesta 2008. Silloin moni asia alkoi mennä pieleen, ja finanssikriisi riepotti maailmaa.

Orbánille tulevaisuuden menestyvät jär­jestelmät eivät olleet länsimaisia liberaaleja demokratioita. Erikseen hän mainitsi Singa­poren, Kiinan, Venäjän ja Turkin. Hän kutsui maita tähdiksi.

Orbán julisti Unkarin rakentavan uutta, illi­beraalia valtiota. Sellainen oli hänen mieles­tään mahdollista rakentaa Euroopan unionin sisälle.

Illiberaalin eli epäliberaalin demokratian käsitteen esitti alun perin yhdysvaltalainen toimittaja Fareed Zakaria 1990-luvulla. Zaka­ria teki huolestuneen havainnon siitä, että joissain maissa demokraattisesti valittu johto ei piitannut perustuslaillisista rajoitteistaan.

Orbán on menestynyt valtionrakennuspro­jektissaan. Euroopan komissio on aloittanut Unkaria vastaan EU-lainsäädännön noudat­tamista koskevan rikkomusmenettelyn. Myös Euroopan parlamentti tutkii, miten demokra­tia ja oikeusturva toteutuvat maassa. Tutki­musta johtaa vihreiden ryhmän hollantilais­meppi Judith Sargentini.

Liberaali Eurooppa pelkää, että Unkari lui­suu autoritaarisuuden tielle johtajansa itseval­taisessa otteessa.

»On tärkeää huomata, että kun Orbán palasi valtaan vuonna 2010, hän voitti vaalit täysin demokraattisesti. Unkarilaiset halusivat hänestä pääministerin», sanoo András Rácz, budapestilaisen Pázmány Péterin katolisen yliopiston apulaisprofessori.

»Kaikki lakimuutokset, joita on sen jälkeen tehty, on tehty laillisesti», hän jatkaa.

Rácz itse huomasi Unkarin muuttuneen, kun hän palasi kotimaahansa reilu vuosi sitten. Hän oli viettänyt Suomessa noin kolme vuotta, joiden aikana hän työskenteli Ulkopoliittisen instituutin vierailevana tutkijana.

Markkinataloudellisesti tarkasteltuna Unka­rilla tuntui menevän hyvin. Kaikenlaisia palve­luita oli tullut Budapestiin muutamassa vuo­dessa lisää: ravintoloita, autokorjaamoita ja vakuutusyhtiöitä. Sen sijaan Rácz huomasi, että kaikki, mikä liittyi julkisiin palveluihin, tuntui menneen aiempaa huonompaan suuntaan.

Orbánin perintönä pidetään perustuslakia, johon maan parlamentti hyväksyi muutoksia keväällä 2013. Se rajoitti Unkarin perustuslakituomioistuimen valtaa: nyt tuomioistuin voi puuttua perustuslain muutoksiin vain sää­tämisjärjestyksessä tapahtuneiden virheiden perusteella mutta ei puuttua lakien sisältöön. Lisäksi tuomareiden eläköitymisikää alennet­tiin. Puolueiden mahdollisuuksia kampanjoida vaalien alla mediassa rajoitettiin, ja unkarilaisia stipendejä saaneita opiskelijoita velvoitettiin jäämään määräajaksi Unkariin töihin valmis­tumisen jälkeen. Muutokset tehtiin laillisesti, sillä Orbánin Fidesz ja sen kanssa liittoutunut Kristillisdemokraattinen kansanpuolue voitti­vat vuoden 2010 vaaleissa määräenemmistön parlamentin paikoista. Lakimuutokset lujittivat pääministerin valtaa entisestään.

Huhtikuussa maassa järjestetään parla­menttivaalit. Nykyisellään järjestelmä suosii Fideszin kaltaisia puolueita – siis valtaa pitä­vää puoluetta itseään. Pienen oppositiopuo­lueen on käytännössä mahdoton voittaa vaa­leja ilman, että se yhdistäisi voimansa muun opposition kanssa.

On epätodennäköistä, että Unkarin liberaali vasemmisto suostuisi yhteistyöhön äärioikeis­tolaisen Jobbik-puoleen kanssa. Jobbikia pide­tään Fideszin keskeisimpänä haastajana.

 

Demokratia ei ole turvassa missään. Se nyt ainakin on selvä muutos, joka on tapahtunut viime vuosien aikana.

Näin sanoo Michiganin yliopiston politii­kantutkimuksen professori Dan Slater auto­ritaarisuuden noususta maailmalla. Slater on tutkinut demokratioita ja autoritaarisia järjes­telmiä 1990-luvulta lähtien.

»Historiallisesti on äärimmäisen harvi­naista, että hyvinvoivat demokratiat lakkaavat olemasta demokratioita», hän sanoo.

Valtioista voi ihan hyvin tulla vauraita, vaikka ne olisivatkin diktatuureja. Tällaisia ovat esimerkiksi Saudi-Arabia ja Singapore. Sen sijaan Slaterista on ennenkuulumatonta, että Turkin, Puolan, Unkarin ja Venäjän kal­taiset maat hairahtuvat tieltä pahemman ker­ran. Suurin huolenaihe on Donald Trumpin Yhdysvallat – se on suorastaan šokki.

Trumpin nousun taustalla Slater näkee kaksi trendiä. Ensinnäkin demokratiaa uhkaa aina illiberaalin demokratian vaara. Vaalien jälkeen pääministeri voi suhteellisen helpos­tikin alkaa kuvitella, että hän voi tehdä mitä vain, koska hänellä on kansan tuki. Pahimmil­laan pääministeri kuvittelee olevansa lain ylä­puolella ja käyttää valtaansa väärin.

Toinen, syvempi huoli on liike kohti vaali­autoritarismia. Siinä valtaa tavoitteleva puo­lue ei usko voivansa voittaa vaaleja vapaasti ja oikeudenmukaisesti. Sen sijaan puolue vääris­tää pelikenttää ja voi täten voittaa vaalit ilman, että voittaa äänten enemmistöä.

Yhdysvalloissa perinteisen valkoisen enem­mistön koko kutistuu. Se luo Slaterin mukaan tunteen uhasta, joka saa vanhat ryhmät otta­maan käyttöönsä epädemokraattisia keinoja valtansa pidikkeiksi.

Mutta autoritarismin käsitettä ei ole helppo edes määritellä. Monesti tutkijat luonnehtivat autoritarismia demokratian poissaoloksi. Se on puutteellinen määritelmä, sanoo Slater.

Hänestä autoritarismi pitäisi ymmärtää jär­jestelmänä, joka rajoittaa oppositiota ja hei­kentää yhteiskunnan moniarvoisuutta. Tällai­sessa järjestelmässä valtiokoneistoa kontrolloi­vat ihmiset käyttävät koneistoa väärin.

Jos Venäjän maaliskuussa järjestettävistä vaa­leista pitää antaa jokin tärppi, se on äänes­tysprosentti. Helsingin yliopiston Aleksan­teri-instituutin Venäjän politiikan professori Vladimir Gel’manin mukaan Kreml seuraa tulosta huolestuneena, sillä äänestysprosen­tin ei odoteta olevan korkea.

»Se osoittaisi, että ihmiset eivät ole tyyty­väisiä nykyiseen politiikkaan», Gel’man sanoo.

Venäjän nykyjärjestelmä on oppikirjaesimerkki vaaliautoritarismista, ja Gel’man on työssään omistautunut tutkimaan, miten maa siirtyi kommunistisesta autoritaarisesta järjes­telmästä toiseen, Neuvostoliiton hajoamisen jälkeiseen autoritaariseen järjestelmään.

»Vaalit ovat tärkeitä, sillä ne ovat vallanpitäjille hetkiä, jolloin he saavuttavat jotakin», hän sanoo. Se erottaa vaaliautoritarismin esi­merkiksi monarkian kaltaisista järjestelmistä, jossa valta peritään, tai neuvostoaikaisesta jär­jestelmästä, jolloin vaihtoehtoja tai kilpailua ei ollut ollenkaan.

Nykyisellään Unkarin järjestelmä suosii Fideszin kaltaisia puolueita – valtaa pitävää puoluetta itseään.

Olisi virheellistä ajatella, että Vladimir Putin rakensi yksin Venäjän nykyisen järjestel­män. Gel’manin mukaan kyse on siitä, että joka kerta, kun Venäjän valtionjohto valitsi demo­kraattisen ja epädemokraattisen vaihtoehdon välillä, se päätyi valitsemaan epädemokraatti­sen vaihtoehdon.

Näin kävi vuonna 1993, kun presidentti Boris Jeltsin hajotti maan parlamentin ja kukisti verisesti parlamentin kannattajien mielenosoituksen Moskovassa. Seuraavan ker­ran vuonna 1996 Jeltsin päätyi käymään vaa­lit epärehellisesti – koska pelkäsi, että vuoden 1993 tapahtumat muistetaan ja kostetaan, jos vaalit olisivat reilut, Gel’man sanoo.

Jeltsinin seuraajaksi valikoitunut Putin peri Jeltsinin koneiston ja alkoi rakentaa tehok­kaasti pystysuoraa komentoketjua. »Suhteel­lisen lyhyen ajan kuluessa kaikki poliittiset toimijat ja instituutiot olivat joko suoraan tai epäsuorasti Kremlin kontrollissa», Gel’man sanoo.

Hän ei silti usko, että Venäjän kohtalo on sinetöity autoritaarisuuteen. Jotain yllättä­vää voi tapahtua. »Kuvittele, jos Putin vaikka kuolee huomenna», hän sanoo. Silloin Venä­jän olisi Gel’manin mukaan mahdotonta jatkaa nykyisen johtajansa autoritaarisia otteita.

»Venäjää johtavat nyt ihmiset, jotka ovat yli 60-vuotiaita. Kuvittele, jos he jatkavat val­lassa vielä 15 vuotta. Silloin he ovat vieläkin vanhempia ja vihamielisempiä poliittisen ja taloudellisen ympäristön muutokselle ja pyr­kivät säilyttämään valtansa mitä tahansa kei­noja käyttämällä», Gel’man sanoo. Hän kutsuu järjestelmää »vanhojen miesten systeemiksi».

Gel’man antaa esimerkin: Putin ei käytä internetiä. Se on olennainen tieto, jotta voi ymmärtää Venäjän johtajaa.

 

Unkarilainen lääkäriopiskelija Katalin, 25, lähettää UP-lehden toimitukseen linkin unka­rilaiseen uutiseen. Lehtijutussa budapestilai­sen Honvéd-sairaalan teho-osaston johtaja Gábor Zacher puolustautuu tapauksessa, joka vei 58-vuotiaan miehen hengen. Zacherin mukaan sairaala ei syyllistynyt miehen kuole­massa hoitovirheeseen.

Miehen lapset olivat tuoneet miehen sai­raalaan vatsakipujen takia. Vastaanotolla poti­las oli joutunut odottamaan hoitoa useita tun­teja. Seuraavana päivänä mies kuoli.

Katalin haluaa esiintyä vain etunimellään, koska on vakuuttunut, että järjestelmän jul­kisesta kritisoimisesta olisi hänelle haittaa Unkarissa. Ensi kesänä lääkäriksi valmistuva Katalin haluaa pois kotimaastaan ja tekee siksi sairaalaharjoittelua paraikaa Saksassa. Hänestä on sietämätöntä, että Unkarissa voi tapahtua Honvéd-sairaalan kuoleman kaltai­sia asioita.

Katalin on yksi niistä, joihin Unkarin halli­tuksen politiikka – tai sen puute – osuu pahasti. Tutkija Andras Ráczin mukaan Fideszin vallan aikana Unkarin terveydenhuoltojärjestelmään ei ole tehty mitään uudistuksia. Se on tutki­jan mielestä yksi konkreettisimmista huolen­aiheista koko maassa: vaikka virallisia lukuja tilastoista on vaikea saada, Ráczin mukaan terveydenhuollossa tapahtuu yhä enemmän potilaskuolemia.

»Vuosina 2010–2014 hallituksella oli enem­mistö muuttaa perustuslakia. He olisivat voi­neet tehdä mitä vain, mutta he eivät tehneet mitään», Rácz sanoo ja viittaa julkisen sektorin kipeästi kaipaamiin uudistuksiin.

Sairaaloiden infrastruktuuri on aikansa elänyttä, ja työvoimaa on vähän. Lääkärit lähtevät ulkomaille parempien palkkojen perässä: Länsi-Euroopassa lääkäri voi ansaita lähes 10-kertaisesti unkarilaiseen kollegaansa verrattuna.

Katalin sanoo, että harjoittelijana hän saa Saksassa 500 euron harjoittelupalkkaa. Unka­rissa hänen palkkansa lääkärinä olisi noin 400 euroa. Silti raha ei ole hänelle suurin syy hakeu­tua muualle töihin. Katalinia ahdistaa, että Unkarissa lääkärin välineistö on puutteellista. Potilaat joutuvat odottamaan kuvantamistut­kimusten tuloksia useiden kuukausien ajan.

»Se ei johdu lääkäreistä, se johtuu systee­mistä», Katalin sanoo.

»Minulla on jo nyt burnout, enkä ole työsken­nellyt lääkärinä vielä päivääkään.»

Hallituksen korruptioon erikoistunut unka­rilainen tutkiva toimittaja Katalin Erdelyi kuitenkin huomauttaa, että kaikki terveydenhuollon ongelmat eivät johdu Orbánin halli­tuksesta. Erdelyin mielestä terveydenhuolto­järjestelmä ei ole koskaan ollut erityisen taso­kas Unkarissa.

»Mutta Orbánilla olisi ollut seitsemän vuotta aikaa korjata sektoria, eikä hän tehnyt sitä», Erdelyi toteaa sähköpostitse.

Epäliberaalit toverit

  • Helmikuussa 1991 Puolan, Tšekkoslovakian ja Unkarin johtajat tapasivat unkarilaisessa Viségradin kaupungissa.
  • Visegrád-ryhmä halusi nopeuttaa integroitumistaan vapaaseen ja demokraattiseen Eurooppaan. Tšekkoslovakian hajottua vuonna 1993 Tšekki ja Slovakia liittyivät Viségrad-
    ryhmään.
  • Erityisesti maahanmuuttokriisi toi Visegrád-maita uudella tavalla yhteen: ne kaikki vastustivat äänekkäästi Eurooppaan saapuneiden pakolaisten sijoittamista unionin sisällä.
  • Viktor Orbán on vahvistanut suhteitaan Kremliin vuodesta 2010 saakka. Vuonna 2017 Vladimir Putin ja Orbán tapasivat kaksi kertaa, ja tänä vuonna tapaamisia on jälleen ainakin kaksi. On poikkeuksellista, että Venäjän ja Unkarin johto tapaa näin usein, sillä Unkari ei ole Venäjän naapurivaltio.
  • On vaikea saada selkoa siitä, mistä tapaamisissa keskustellaan, sillä välttämättä edes tiedotustilaisuutta ei järjestetä. Näin kävi Putinin vieraillessa Unkarissa elokuussa 2017.
  • Tšekin presidentti Miloš Zeman on vaatinut Venäjä-pakotteista luopumista, ja Slovakian valtion media Tasr ehti aloittaa »sisältövaihdon» Kremliin liitetyn Sputnik-uutistoimiston kanssa mutta vetäytyi hankkeesta saatuaan osakseen kritiikkiä.
  • Visegrád-maista nihkeimmin Venäjään suhtautuu Puola.
  • Oma lukunsa ovat Venäjän ja Euroopan äärioikeiston väliset suhteet. Anton Shekhovtsovin kirjan Russia and the Western Far Right mukaan Venäjä alkoi luoda kontakteja eurooppalaiseen äärioikeistoon jo 2000-luvun alkuvuosina.
  • Monet nykyiset eurooppalaiset äärioikeistopuolueet ovat luoneet suhteitaan Kremliin jo vuosien ajan. Esimerkiksi Krimin liittämistä Venäjään tukivat niin Ranskan Kansallinen rintama, Itävallan vapauspuolue, Unkarin Jobbik, Bulgarian Ataka, Belgian Vlaams Belang sekä Italian Pohjoisen liitto ja Forza Italia.

Lähteet: András Rácz, Foreign Policy, UP:n arkisto

Erdelyi ylläpitää Facebookissa sosiaalisen median satiirisivustoa nimeltä Kórházi koszt, joka tarkoittaa sairaalaruokaa ja jota unkari­lainen mediakin seuraa tiiviisti. Hän julkaisee

unkarilaisissa sairaaloissa: usein se on vaaleaa leipää muovikääreessä. Hän aloitti projektin vuonna 2014 nähtyään muutamia karmaisevia kuvia Flickr-kuvapalvelussa.

Erdelyi ei pidä reiluna sitä, että hallitus on käynnistänyt terveydenhuollossa EU:n rahoit­tamia projekteja samalla, kun se jatkaa EU:n kimppuun hyökkäämistä.

Erdelyi työskentelee tutkivaan journalismiin erikoistuneessa Átlátszó-uutisportaalissa, joka kertoi tammikuussa Orbánin ystävän, unkari­laisen liikemiehen Lőrinc Mészárosin perhei­neen voittaneen julkisten hankkeiden kilpailu­tuksia 1,56 miljardin euron arvosta. Summasta 83 prosenttia oli Átlátszón mukaan EU-rahaa.

Mészárosin omistama yritys rakensi vuonna 2014 valmistuneen, Orbánin kotikaupungissa Felcsútissa sijaitsevan Pancho-jalkapallosta­dionin, joka sijaitsee vain parinkymmenen metrin päässä Orbánin kotitalosta.

Helmikuussa myös brittilehti Guardian uuti­soi, miten EU-tuet päätyvät ainakin osittain Orbánin lähipiirille. Lehti pohjasi tietonsa muun muassa unkarilaisen median Direkt 36:n tutkimuksiin. Guardianin mukaan Orbá­nin vävyn István Tiborczin omistama yritys Elios Innovativ hyötyi yli 50 prosenttia mark­kinahintaa kalliimmista katulampuista, kun se voitti EU-rahoitettaviin hankkeisiin kuulu­neen tarjouskilpailun unkarilaisiin kaupun­keihin asennettavista katulampuista. Euroo­pan petostentorjuntavirasto Olaf on vaatinut Euroopan komissiota perimään takaisin yli 40 miljoonaa euroa EU:n rahaa, jota on käytetty katulamppuhankkeisiin.

 

Joskus demokratia kallistuu hetkellisesti. Kot­vasen kuluttua järjestelmä voi kuitenkin pon­nahtaa takaisin jaloilleen.

Kyse on ilmiöstä, jonka Dan Slater on nimennyt demokraattiseksi kallistumiseksi (democratic careening). Sitä tapahtuu Slaterin mukaan tälläkin hetkellä, esimerkiksi Puolassa tai Filippiineillä.

Kiinnostavaa ilmiössä on se, että demokra­tian luonne itsessään voi johtaa siihen, että järjestelmä taipuu hetkellisesti olemaan jotain muuta kuin sen pitäisi olla.

Se johtuu toisaalta siitä, että demokratiassa kansan enemmistöllä on oltava vaikutusta politiikkaan. Hallituksen päätösten pitää hei­jastella kansan tahtoa selvällä tavalla.

Toisaalta demokratialla on aina oltava rajoit­teita. Hallitus ei voi käyttää valtaa vähemmis­töjen sortamiseen ja monimuotoisuuden rajoit­tamiseen. Rajoitteet tulevat perustuslaista.

Törmäys syntyy, kun kaksi taipumusta otta­vat yhteen. Toisen puolen edustajat katsovat olevansa demokratian puolella, koska he kan­nattavat kansan enemmistön ääntä. Toisen puolen edustajat puolestaan katsovat puolus­tavansa demokratiaa, koska he kannattavat johtajan vallan rajoittamista.

»Molemmat ovat oikeassa. Silloin nähdään kiivaita yhteenottoja osapuolten välillä, mutta demokratia itsessään ei katoa minnekään», Slater sanoo.

Demokratioiden kallistumisen taustalla Slater näkee polarisaation. Hänen mielestään väestöä eivät useinkaan jaa erimielisyydet sosi­aalisissa kysymyksissä vaan pikemminkin mie­lipide maan johtajasta. Hän ottaa esimerkiksi Orbánin Unkarin: jokaisella unkarilaisella on Orbánista mielipide, ja se jakaa kansaa. Samaa pätee Slaterin mielestä Donald Trumpiin: kan­salainen joko rakastaa tai vihaa presidenttiä.

»Positiivista on se, että nämä eivät ole yhteiskuntia, jotka olisivat liian jakautuneita tullakseen jälleen vakaiksi. Niiden täytyy sel­viytyä ajanjaksosta, jolloin niillä on hyvin pola­risoiva johtaja. Kun johtaja vaihtuu, elämä voi jatkua», Slater sanoo.

Ei näytä siltä, että unkarilaiset haluaisivat oman brexitin. Se käy ilmi viime vuoden Euro­barometri-kyselytutkimuksesta: 72 prosenttia kyselyyn vastanneista unkarilaisista katsoi, että Unkari on hyötynyt EU-jäsenyydestään. 56 prosenttia vastanneista totesi, että maan EU-jäsenyys on hyvä asia.

Samankaltaisia olivat kansalaisten vastaukset myös Puolassa, toisessa kurittomassa EU-maassa: 84 prosenttia Eurobarometriin vas­tanneista puolalaisista katsoi, että maa on hyö­tynyt EU-jäsenyydestään. 65 prosenttia katsoi, että Puolan EU-jäsenyys on hyvä asia.

Se johtuu pitkälti siitä, että maat ovat riip­puvaisia EU-rahasta. Vuonna 2016 Unkari oli EU:n kolmanneksi suurin nettosaaja suhteessa bruttokansantuloon. Sen edelle ylsivät vain Romania ja Bulgaria.

Demokratiaseurantaa tekevän Economist Intelligence Unitin ennuste kuitenkin toteaa, että Unkarissa haastajapuolue Jobbikin takia Fidesz tulee säilyttämään kovan nationalistisen otteensa pysyäkseen vallassa. Sen mukaan on todennäköistä, että Unkari ottaa tulevaisuu­dessa vielä enemmän yhteen EU:n instituutioi­den ja kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen kanssa. Kun valtaosa unkarilaisista suhtautuu myönteisesti EU:hun, tuntuu siltä, kuin maan hallitsijoiden ja kansalaisten välillä olisi juopa.

Pelkona on, että EU:n naapureiden Venäjän ja Turkin autoritaarinen johto voisi toimia esi­kuvana eurooppalaisille itsevaltaisille johtajille.

Venäjän autoritarismin asiantuntija Gel’manin mielestä kehityskulku ei ole talou­den näkökulmasta todellinen vaihtoehto. Venäjä ei hänen mielestään voi toimia kon­servatiivisen Euroopan lippulaivana myöskään toisesta, perustavanlaatuisesta syystä: »Meidän pitäisi tehdä ero flirttailun ja avioliiton välillä. Sama pätee poliittisiin johtajiin. Orbán ei halu­aisi olla Venäjän sätkynukke samaan tapaan kuin esimerkiksi Transnistrian johtajat ovat.»

Euroopan komission on määrä antaa keväällä esityksensä monivuotisesta rahoi­tuskehyksestä ja EU:n omista varoista. Poh­dinnassa on ollut esimerkiksi EU-rahoituksen ehdollistaminen niin, että oikeusvaltioperiaat­teen noudattaminen olisi edellytyksenä erilai­sille tuille.

»Jos EU-rahaa vain tulee jatkossakin, systee­min ei tarvitse parantua», tutkija Andras Rácz toteaa.

Hänen mielestään koko kuviossa on kyse siitä, pystyykö EU luomaan ympäristön, jossa sen omia arvoja ja normeja kunnioitetaan sisäisesti. Siinä tarinassa on kyse EU:sta itses­tään.