Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Ideologiset sotilaat eivät osaa ratkaista Iranin kriisiä

Liisa Liimatainen

Talouden näkymät saavat iranilaiset päättämään ketä he äänestävät kesäkuun presidentinvaaleissa, jos äänestävät ensinkään. Istuvaa presidenttiä, Mahmoud Ahmadinejadia syytetään laajasti talouskriisistä ja sen aiheuttamasta hämmennyksestä.

Ideologiset sotilaat eivät osaa ratkaista Iranin kriisiä
Kuva: Hamed Masoumi

Iranin poliittinen kenttä jakautuu monin tavoin. Perusjako konservatiiveihin ja uudistajiin on edelleen olemassa, eikä presidentti Mohammed Khatami onnistunut muuttamaan juuri mitään omana valtakautenaan 1997–2005. Khatami ja hänen tukijansa yrittivät uudistaa Irania järjestelmän sisältä käsin, mutta presidentin epäröinti ja kykenemättömyys vastata järjestelmän kovan ytimen vastaiskuun lisäsi niiden joukkoa, jotka eivät usko muutoksiin, jos ne eivät koske koko järjestelmää.

Presidentti Mahmoud Ahmadinejad on saanut järjestelmän säilyttämistä kannattavat konservatiivitkin jakautumaan. Osalle heistä presidentti ei tiedä, mitä on talouspolitiikka ja mitä vastuullinen kansainvälispoliittinen käyttäytyminen. Konservatiiveilla on viime vuoden toukokuussa toimintansa aloittaneessa parlamentissa kahdenlaisia kansanedustajia, vaikka molemmat kutsuvat itseään vallankumouksen periaatteiden kannattajiksi.

Suurempi ryhmä koostuu istuvaa presidenttiä tukevista radikaaleista. Heidän mukaansa Ahmadinejad puolustaa sisäpolitiikassa islamilaisen vallankumouksen oikeaa linjaa ja kansainvälisessä politiikassa Iranin ”pyhän oikeutta” ydinohjelmaan.

Pienempi parlamenttiryhmä koostuu edustajista, jotka eivät halua muuttaa Iranin teokraattista poliittista järjestelmää, mutta haluavat uudistaa talouspolitiikkaa ja estää sen, että presidentti vaarantaa Iranin aseman kansainvälisessä politiikassa.

Aivan viime kuukausina tähän joukkoon on liittynyt arvovaltaisia, kansainvälisestikin tunnettuja poliitikkoja. Iranin parlamentin puhemies Ali Larijani oli aikaisemmin Iranin ydinneuvottelija, mutta nyt Larijanista on tullut Ahmadinejadin tiukimpia arvostelijoita. Larijanin johtama konservatiivienemmistöinen parlamentti on hylännyt useita hallituksen ehdotuksia. Larijani on arvostellut presidenttiä siitä, että tämä haluaa nitistää kaikki, jotka ajattelevat toisin kuin presidentin ympärillä oleva radikaalien ryhmä. Jopa Iranin entinen ulkoministeri Ali Akbar Velajati on liittynyt presidentin arvostelijoihin.

Oikeudenmukaisuuden myytti kärsinyt
Iranin talous perustuu vieläkin valtaosin energiaan. Energiatalouksissa öljyn hinnan vaihtelut säätelevät hallituksen käsissä olevia varoja. Ahmadinejadin valtakaudella öljyn hinta nousi huimasti, mutta myös iranilaisten odotukset lisääntyivät. Kun presidentti vielä lupasi tuoda öljytulot iranilaisten pöytään ja ryhtyi kirjaimellisesti jakelemaan rahaa, odotukset ja lupaukset polkaisivat käyntiin inflaation, mikä on nyt noin 30 prosenttia. Iranissa palkkoja ja eläkkeitä ei ole sidottu hintaindeksiin, ja siksi miljoonat, keskiluokkaankin kuuluvat iranilaiset eivät enää tule toimeen tuloillaan.

Iranissa on kuitenkin paljon rikkaita. Eräät heistä ovat luoneet varallisuutensa tuomalla maahan monenmoista tavaraa, toiset yksinkertaisella liiketoiminnalla, sillä Iranin markkinoilla kaikki tavara menee kaupaksi laadusta ja todellisista tarpeista riippumatta, koska varakkaita Iranissa on paljon keskiluokan köyhtymisestä huolimatta. Eräät ovat rikastuneet järjestelmän sallimilla kepposkonsteilla, muun muassa viemällä maasta bensiiniä, jota iranilaisille myydään kustannukset alittavaan hintaan.

Osa rikkaista hoitaa entistä enemmän liikeasioitaan Dubaista käsin eikä edes välitä, mitä Iranissa tapahtuu. Kotimaahan liiketoimintansa keskittäneet sijoittavat ennen kaikkea asuntomarkkinoihin. Näin asuntojen hinnat ovat kohonneet huippulukemiin aiheuttaen vakavan ongelman, joka koskettaa erityisesti nuoria. Perheiden perustamisiässä olevat, Iranin ja Irakin sodan jälkeen syntyneet miljoonat nuoret eivät myöskään löydä työtä, etenkään koulutustaan vastaavaa työtä.

Vaikka väestön enemmistö kokee talouskriisin vaikutukset rajusti, Iranin valtio ei pysty takaamaan tasapuolista tulonjakoa, sillä se ei onnistu saamaan rikkaita maksamaan veroja. Luokkaerojen räikeä kasvu on ongelma, sillä islamilaisen Iranin konsensus perustuu oikeudenmukaisuuden myyttiin.

Shiialainen islam syntyi aikanaan juuri siksi, että vähemmistöön jääneet profeetan sukulaiset tunsivat itsensä sorretuiksi. Yli 1300 vuotta jatkunut taistelu oikeudenmukaisuudesta on kokenut muodonmuutoksia, mutta Iranin islamilainen tasavalta on aina liputtanut yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Vallankumous tehtiin sorrettujen nimissä sortajia vastaan. Juuri Ahmadinejad on ratsastanut oikeudenmukaisuuden myytillä, mutta nyt se on kääntymässä häntä vastaan.

Iran on sijoittanut valtavia rahasummia myös syrjäseutujen asukkaiden ja varattomien nuorten koulutukseen. Hyvin koulutettu nuoriso onkin yksi Iranin yhteiskunnan vahvuuksia, mutta siitä voi tulla myös aikapommi. Khatamin hallituksen entinen apulaissisäministeri Mustafa Tajzadeh kertoikin minulle Teheranissa toukokuussa 2008 pelkäävänsä sitä, että Etelä-Teheranin köyhät ryhtyvät ryöväämän Pohjois-Teheranin rikkaita luokkaerojen aiheuttaman katkeruuden vuoksi.

Öljytaloutta uudistettava
Nykyisin osa konservatiiveistakin myöntää, että Iran tarvitsisi muun muassa veropolitiikan ja hyvinvointivaltion uudistuksia sekä talouspolitiikkaa, joka monipuolistaisi energiasta riippuvaista taloutta. Konservatiivinen kansantaloustieteilijä ja poliitikko Mohammeh Khoshchehreh sanoi haastattelussa kaksi vuotta sitten, että jo Iranin vallankumouksen aikoina öljytalous nähtiin vaarana, koska se on liian riippuvainen kansainvälisistä muutoksista.

Uudistajien mielestä öljytaloudet ovat myös epädemokraattisia. Kun niiden budjetti perustuu maan alla olevaan ”jumalan lahjaan” eikä todelliseen talouteen, öljymaissa voidaan helposti ostaa konsensusta. Öljyvaltioiden ei tarvitse välittää yleisestä mielipiteestä.

Iran on ostanut jo pitkään väestön myötämielisyyttä, mutta nyt mahdollisuudet ovat pienentyneet. Maa ei ole pystynyt uudistumaan tai muuntamaan talouttaan, jotta islamilaisen Iranin saavutukset – hyvin koulutettu nuoriso ja perusterveydenhoitoa saava väestö sekä kohtuullisen hyvä infrastruktuuriverkko yhdessä rikkaan kulttuuriperinnön kanssa – olisivat hyödyttäneet koko väestöä.

Koska Iranin öljytalouskin polkee paikallaan, Iran joutuu tuomaan maahan valtavan määrän polttoainetta. Sen vanhenevat öljykentät tarvitsisivat kaasua, jotta niitä voitaisiin virkistää. Samanaikaisesti perheenperustamisiän saavuttava suurilukuinen nuoriso odottaa saavansa kaasua kotitaloustarpeisiin. Juuri näillä syillä Iran perustelee ydinenergian tarvettaan.

Monet Iranin ulkopuoliset vaikuttajat pitävät perusteluja pelkkinä tekosyinä. He tulkitsevat, että Iranin todellinen tavoite on kehittää ydinteknologiaa, jotta se voi saada oman ydinaseen. Italialaisen energiayhtiön ENI:n asiantuntijoiden mukaan Iranin antamat syyt selittävät todella osittain Iranin ydinvoimalatarvetta. Iran haluaa myös, että ulkopuolinen maailma tunnustaa sen aseman alueellisena suurvaltana, jolla on oikeus ydinohjelmiin Intian ja Pakistanin tavoin.

Vaikka Mohammed Khatami ei saanut aikaan muutoksia, hän sai iranilaiset havaitsemaan, että politiikka voisi olla toisenlaista. Khatami edusti järjestelmää, mutta maan konservatiiveille hän oli myös varoitus. Kun järjestelmän sisältä tuleva mies voitti täysin yllättäen vaalit, tulevaisuudessa valtaan voisi nousta myös maallisesti ajattelevia poliittisia johtajia. Niinpä konservatiivinen Iran laittoi jarrut päälle ja vangitsi monia uudistajia.

Oikeamielisten joukko tukee presidenttiä
Ahmadinejad edustaa niin kutsuttua rintamasukupolvea, joiden elämä muuttui täysin vallankumouksen, sitä seuranneen puhdistuksen ja Iranin ja Irakin sodan aikana. Tuon sukupolven edustajien mielestä sorretut tai heidän edustajansa voivat voittaa, jos he yhdistävät rivinsä oikeudenmukaisuuden puolesta. Sorrettujen edustajilla on oikeus raivata pois tieltään kaikki esteet, sillä vallan pitää kuulua ”oikein” ajatteleville, vaikka he olisivat vähemmistö.

Juuri tuollainen näkemys huolestuttaa niitä iranilaisia, jotka tarkkailevat Ahmadinejadin ympärille muodostunutta rintamaa. Ase- ja poliisivoimien johto, valtionhallinto ja Iranin televisio ovat asettuneet presidentin taakse yhdessä moskeijoiden ja uskonnollisten organisaatioiden laajan verkon kanssa. Tuo valtablokki puolustaa Ahmadinejadin oikeutta saada jatkaa presidenttinä.

Teheranin turvallisuudesta vastaava vallankumousarmeijan organisaatio on kehottanut vallankumouskaartilaisia ja osittain vapaaehtoisuuteen perustuvien moraalipoliisien, basijien, paikallisorganisaatioita olemaan valmiita toimimaan lakkoja ja mielenosoituksia varalta. Presidentin tukijat pelkäävät, että väestön tyytymättömyys ilmenee mellakoina sekä uudistajille ja kriittisille konservatiiveille annettuina ääninä kesäkuun vaaleissa.

Radikaalien ehdokas kesäkuun 12. pidettävissä vaaleissa on tietenkin Ahmadinejad, kun taas kriittisten konservatiivien ääniä tavoittelee vaalinäyttämölle toukokuun alussa ilmestynyt vallankumouskaartin entinen komentaja, kenraali Mohsen Rezaei. Hän saattaa viedä jonkin verran ääniä istuvalta presidentiltä, mutta ei tiedetä, onko evp. kenraali todellinen uhka Ahmadinejadille.

Uudistajien ehdokas näytti ensin olevan Mohammed Khatami, mutta entinen presidentti vetäytyi yllättäen, kun Iranin ja Irakin sodan aikainen pääministeri Mir Hossein Musavi asettui ehdokkaaksi. Eräiden mielestä Khatami halusi, että asioita hiljaa taustalla 20 vuoden ajan miettinyt entinen pääministeri asettuisi ehdokkaaksi. Musavi on ilmoittanut haluavansa suuria muutoksia, vaikka hän haluaa kunnioittaa järjestelmän perusteita. Musavilla voikin olla suuremmat voittomahdollisuudet kuin Khatamilla, sillä hän voi saada enemmän kriittisten konservatiivien ääniä.

Iranissa yhteiskunnallis-taloudellisen tilanteen vakavuuden vuoksi jopa eräät entiset poliittiset vangit ovat ilmoittaneet äänestävänsä Musavia. He toivovat, että Khomeinin aikaisesta pääministeristä voisi tulla Irania hitaasti uudelle polulle vievä johtaja.

 

Vallankumouksen lapset

Mohammed Khatamin pelästyttämät konservatiivit miettivät, miten he voisivat pelastaa järjestelmän pitemmällä aikavälillä. Papit havaitsivat, etteivät he sovi islamilaisen Iranin lipunkantajiksi samaan tapaan kuin porvaristo aikanaan kantoi aateliston vastaisten ja työväenluokka sosialististen vallankumousten lippua.

Papit kuvittelivat löytävänsä uuden lipunkantajaluokan ideologisissa sotilaissa eli vallankumouskaartilaisissa. Nämä ovat uskollisia järjestelmälle, mutta edustavat samallahyvin laajaa ja yhtenäistä, mutta vallankumouksesta vähän hyötynyttä kerrostumaa yhteiskunnassa. Vaikka vallankumouskaartilaiset ovat puolustaneet islamilaista järjestelmää vallankumouksen jälkeen ja omaa maataan Iranin ja Irakin välisessä sodassa (1980–88) alusta saakka, vain osa heistä on rikastunut sen ansiosta.

Iranin vallankumous sai liikkeelle valtavan määrän köyhistä oloista tulleita nuoria. Miljoonat heistä osallistuivat vallankumouksen jälkeiseen puhdistukseen, jonka aikana enemmistön vallankumouksesta tuli Khomeinille uskollisten kumous. Pian alkoi myös Iranin ja Irakin kahdeksan vuotta kestänyt sota, jonka aikana vallankumoukseen osallistuneet nuoret joutuivat uuteen tulikasteeseen. Sodassa ei ollut voittajia, mutta se muokkasi osaltaan 1,3 miljoonastamiehestä koostuvaa ideologisten asejoukkojen kastia, jota myös presidentti Ahmadinejad edustaa.

Ideologisten sotilaiden valtaannousua puolsi pappien mielestä myös se, että he olivat osallistuneet kaikenlaiseen rakennustoimintaan sodan jälkeisestä jälleenrakennuskaudesta lähtien. Vallankumouskaartiolikin Iranin keskeisin kaupunkirakenteiden luoja. Myöhemmin se sai otteen myös öljytaloudesta ja muista talouden alueista. Koska vallankumouskaarti on jo mukana tuotannossa, pappien mielestä juuri heidän käytännön kokemuksensa voisi auttaa Irania uudistamaan ja monipuolistamaan talouttaan.

Koska vallankumouskaartilaiset osallistuvat nyt Iranin hallintaan ministeriöissä ja muissa valtionhallinnon osissa, papiston mielestä näin Iran voi ratkaista myös oman poliittisen johtonsa edustavuusongelman.

Mutta Ahmadinejadista ei tullutkaan ratkaisua, vaan hän lisäsi ongelmia. Koska hänellä ja tuhansilla muilla Iranin poliittiseen ja yhteiskunnalliseen koneistoon osallistuvilla vallankumouskaartilaisilla on vähän tietoa yhteiskunnan toiminnasta, sotilaat ovat saaneet aikaan kapinan valtionhallinnossa. Sotilaat haluaisivat komentaa valtionhallinnon siviilejä, mutta asiantuntijat kieltäytyvät yhteistyöstä sotilaiden kanssa, sillä sotilaat eivät tiedä mitään johtamiensa ministeriöiden asioista.

Ahmadinejadin kyvyttömyys tajuta, miten yhteiskunta ja talous toimivat, onkin syventänyt jo olemassa ollutta talouskriisiä.

 
Kommentoi artikkelia
 
Ulkopolitiikka 2/2009

Pääkirjoitus: Toiveiden tuulet kääntyvät

Tapani Vaahtoranta

Egon Bahr: Kylmän sodan pesänjako Euroopassa on kesken

Leena Liukkonen-Forsell

Maailmanhistorian tekijäksi Willy Brandtin rinnalla

Leena Liukkonen-Forsell

Sammakot vaarassa

Joonas Pörsti

Zhang Wei, oletan?

Kukka-Maaria Kuisma

Nigerian kaasua Eurooppaan

Joonas Pörsti

Suomalaiset vaikuttajat maailmalla

Joonas Pörsti ja Hannele Pulkkinen

Markku Niskala: Poliittista vaikuttamista ei voi unohtaa

Joonas Pörsti

Piia-Noora Kauppi: Vaikutusvalta syntyy luottamuksesta

Hannele Pulkkinen ja Joonas Pörsti

Pauliina Arola: Ajoitus ratkaisee usein kriisinhallinnassa

Joonas Pörsti

Kiristynyt kilpa korkeista nimityksistä vaatisi Suomelta asennemuutosta

Niina Sarkonen

”Tunsin pääsihteerin ennestään”

Niina Sarkonen

Silminnäkijä: Maa vailla kenraaleja

Juha Mäkinen

Ideologiset sotilaat eivät osaa ratkaista Iranin kriisiä

Liisa Liimatainen

Ranska etsii uutta tehtävää

Louis Clerc

Etelä-Afrikan vaikuttajanainen Geraldine Fraser-Moleketi: "Epäoikeudenmukaisuuden kokemus ajoi politiikkaan"

Niina Sarkonen

ANC johti mustien vapaustaistelua Etelä-Afrikassa

Niina Sarkonen

Huumetalous pitää yllä Afganistanin sotaa

Olli Ruohomäki

Presidentinvaalit sytyttäneet toiveen muutoksesta

Olli Ruohomäki

Sodat verottavat luonnon monimuotoisuutta

Susanna Myllylä

Venäjä hakee lohtua investoinneilla

Vadim Kononenko

Kriisinhallintaa tulisi perustella avoimemmin

Jarno Limnéll

EU pystyttää puskuria maahanmuuttoa vastaan

Marko Kananen

Mielipide: Ilmastonmuutosta ei voi ratkoa kuin saasteongelmaa

Atte ja Eija-Riitta Korhola

Yhdysvaltojen hegemonia pitää pintansa

Matti Keppo

Väijyykö meteori ihmiskuntaa?

Matti Keppo

Kirjatutka: Neuvostoimperialismin pitkät jäljet

Ville Ropponen

Kirjatutka: Iran iranilaisten silmin

Mari Luomi

Kirjatutka: Lännen hegemonia tuskin jatkuu

Paul-Erik Korvela

Kirjatutka: Venäjä on Kiinalle toisarvoinen

Teemu Naarajärvi

Kirjatutka: From the USSR with love

Hiski Haukkala

Kirjatutka: Länsi puhuu kauniisti ja toimii rumasti Lähi-idässä

Janne Hopsu

Kirjatutka: Velanmaksun aika

Hannele Pulkkinen

Kirjatutka: Turhaa rahtausta

Ville Hulkkonen

Järjestelmän viimeisellä rannalla?

Liisa Liimatainen

Silminnäkijä: Teheran 24.6.2009

Barroson piinaviikot

Aaretti Siitonen

Etniset jakolinjat ratkaisevat Afganistanin vaalit

Christian Jokinen

Seun Kuti: ”Nigerialaiset tarvitsevat nyt oikeutta”

Niina Sarkonen

 
 
 
Saako viagraa ilman reseptiä Cialis 5mg hinta