Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Essee: Kiina ihailee Singaporea ja Piilaaksoa – elämme systeemikriisissä, jonka nouseva tähti on meritokratia

Teppo Turkki
XINHUA/BARCROFT IMAGES/ ALL OVER PRESS

Meneillään olevassa kehityskulussa on kyse pidemmästä ja syvemmästä muutoksesta kuin presidentti Trumpin ajasta, kirjoittaa Teppo Turkki.



Yhä useammassa maassa hahmote­taan maailmanjärjestys, joka voi­daan rakentaa ilman Yhdysvaltoja. Pew-tutkimuslaitoksen kesäkuun lopussa ilmestyneen selvityksen mukaan vain 49 prosenttia vastaajista eri puo­lilla maailmaa näki Yhdysvallat myönteisessä valossa. Puoli vuotta aiemmin Obaman presi­denttikauden päättyessä heidän osuutensa oli vielä 64 prosenttia.

Tutkimuksessa selvitettiin myös luotta­musta valtiojohtajien kykyyn tehdä oikeita päätöksiä. Kiinan Xi Jinping ja Venäjän Vladi­mir Putin saivat Donald Trumpia korkeam­mat arviot. Tutkimukseen osallistui vastaajia 37 maassa. Korkeimman arvion johtajuudesta sai Saksan liittokansleri Angela Merkel.

Kriittisten analyysien määrä Yhdysvaltojen asemasta ja liberaalin maailmanjärjestyksen tulevaisuudesta ovat kasvaneet nopeasti niinä kuukausina, kun Trump on hallinnut Yhdys­valtain presidentin ovaalia virkahuonetta.

Onko Yhdysvallat romahtanut valtio? Kysy­myksen esitti arvostettu yhdysvaltalainen Foreign Policy -lehti tämän vuoden toukokuussa.

 

Meneillään olevassa kehityskulussa on kyse pidemmästä ja syvemmästä muutoksesta kuin presidentti Trumpin ajasta. The Intercept -verk­kolehden haastattelussa viime heinäkuussa tunnustettu Aasian-tutkija ja historioitsija Alfred W. McCoy ennakoi, että Kiina ohittaa vuoden 2030 tiennoilla Yhdysvallat globaa­lina mahtina niin taloudellisesti kuin soti­laallisesti.

Haastattelun taustalla oli McCoyn uusi teos In the Shadows of the American Century: The Rise and the Decline of U.S. Global Power.

McCoyn mukaan Yhdysvaltojen asemaa sel­laisena, kuin se on viime vuosikymmenet tun­nettu, ei enää oikeasti ole olemassa. Trumpin presidenttiys on vain yksi sivutuote Yhdysval­tain aseman eroosiossa: hän on oire, ei juurisyy.

Kiina pyrkii hyötymään Trumpin hallinnon päätöksistä leikata liittovaltion tukea tieteelle ja tuotekehitykselle. Samalla Kiina vahvistaa omaa tulevaisuusohjelmaansa.

Kiinan keskushallinto julkaisi heinäkuussa kattavan keinoäly- ja koneoppimisen strate­gian Made in China 2025. Maa aikoo nousta maailman johtavaksi keinoälyn suurvallaksi ja ohittaa osaamisessa länsimaat vuoteen 2030 mennessä. Strategian nojalla Kiina investoi seuraavina vuosina valtavia summia rahaa robotiikkaan, puolijohteisiin, bioteknolo­giaan, 3d-printtaukseen, puhtaaseen energi­aan, uusiin materiaaleihin sekä niin sanottuun älykkääseen teollisuustuotantoon.

Sen sijaan Yhdysvalloissa nähdään McCoyn mukaan tulevina vuosina todennäköisesti vakava moraalikriisi, jota ruokkivat elinkus­tannusten nousu, palkkakehityksen pysähty­minen ja kansainvälisen kilpailukyvyn heik­keneminen. Varhaisia merkkejä kriisistä voi nähdä esimerkiksi elokuun tapahtumissa Charlottesvillessa: valkoisten ylivaltaa ajavien äärioikeistolaisten mielenosoittajien aloittama tapahtumasarja vaati kuolonuhrin, ja useita ihmisiä loukkaantui.

 

Kiina haluaa Piilaakson innovaatiokulttuurin, Singaporen järjestelmän mukaisen valikoidun virkamieskunnan ja strategisesti johdetun yhteiskunnan.

 

McCoy ennustaa, että vuoteen 2030 men­nessä Yhdysvaltain dollari menettää asemansa maailman johtavana reservivaluuttana. Lisäksi Yhdysvallat joutuu jossain vaiheessa leikkaa­maan sotilasmenojaan dramaattisesti, kun maan velkaantumiskierre syvenee, kilpailu­kyky heikkenee ja tuotanto pirstoutuu glo­baaleihin verkkoihin tekoälyn ja robotiikan vaikutuksesta. Kiinan lisäksi Yhdysvaltain asemaa avaruudessa, merillä ja kyberavaruu­dessa uhkaavat Intian, Venäjän, Iranin ja Japa­nin lisääntyvä osaaminen ja aktiivisuus.

Trumpin päätös vetäytyä Aasian TPP-va­paakauppasopimuksesta heittää Yhdysvallat lähes täysin ulos Tyynenmeren alueen tule­vasta kehityksestä. Se tarjoaa Kiinalle vapaan tilan toteuttaa One Belt, One Road -aloitettaan ja sitoa investoinneillaan Kaakkois-Aasian Asean-maita sekä Keski-Aasian maita vaiku­tuspiiriinsä. Kiina on vuodesta 2007 sitoutunut investoimaan Euraasian ja Aasian infrastruk­tuurihankkeisiin yli kaksi biljoonaa dollaria. Samalla Yhdysvaltain ote Euraasian ja Aasian resursseita, ihmisistä sekä kulttuurisesta vai­kutusvallasta heikkenee nopeasti.

 

Monissa lännen heikkenevää asemaa käsit­televissä kirjoituksissa todetaan lähes itsestäänselvyytenä, että Kiina nousee johtavaksi globaaliksi taloudeksi ja supervallaksi. Mitä se oikeastaan tarkoittaa? Syvää analyysia siitä, mihin suuntaan Kiina muita vie, ei toistaiseksi ole.

Yhdysvaltojen ja Euroopan yhteiskunta­mallien oikeutus on perustunut hallitusten suorituskykyyn ja valtioiden taloudelliseen tehokkuuteen. Nyt läntiset, edustukselliset demokratiat kohtaavat useita samanaikaisia viheliäisiä kriisejä yhteiskunnan ja talouden eri rintamilla. Jos demokratiaa ja valtioita län­nessä ei radikaalisti uudisteta, tuntemamme nykyinen hyvinvointiyhteiskuntamalli – ja sitä kautta demokraattinen traditiomme toimia – heikkenevät merkittävästi.

Bloomberg Newsin päätoimittaja John Micklethwait ja Economistin toimituspäällikkö Adrian Wooldridge toteavat vuonna 2014 ilmestyneessä kirjassaan The Fourth Revolution: The Global Race to Reinvent the State, että käynnissä on taloudellis-poliittinen kilpailu uudesta, aiempaa tehokkaammasta valtiomallista glo­baalin ja Kiina-vetoisen Aasian sekä paikalleen jämähtäneen lännen välillä.

He kutsuvat kamppailua neljänneksi vallankumoukseksi. Kolmessa aiemmassa uusi valtiomalli on syntynyt lännen johdolla, mutta nyt aloite on siirtymässä Kiinalle, jonka näkökulmasta lännen demokraattinen ja libe­raali maailmankäsitys eivät ole toivottuja päämääriä.

Kiinan nousussa länsi kohtaa toisenlaisen filosofisen ja yhteiskunnallisen tradition. Se pohjautuu länsimaiselle arvopohjalle vieraa­seen ajatusmaailmaan ja kiinalaistyyliseen poliittiseen meritokratiaan.

Poliittinen meritokratia on käsite, jonka useita vuosia Pekingissä Tshinghuan yli­opistossa työskennellyt kanadalainen tutkija Daniel Bell on esittänyt yhtenä idän tarjoa­mana vaihtoehtona läntiselle edustukselli­selle demokratialle. Bell määrittelee poliitti­sen meritokratian systeemiksi, jossa valtion poliittinen johto valikoituu ja valitaan eksklu­siivisessa prosessissa väestön keskimääräistä kykenevämmistä ja pätevämmistä kansalai­sista. Tällä pyritään varmistamaan yhteiskun­nan johtajien kyky tehdä moraalisesti vahvoja ja laajaan tietopohjaan ankkuroituja päätöksiä. Poliittisen meritokratiamallin toteuttamisen edellytys on, että käytössä on selkeästi määri­telty ja toteutettu valintamekanismi.

Kun brittilehti Financial Times pyysi maail­man johtavia intellektuelleja nimeämään vuo­den 2015 parhaita kirjoja, Sussexin yliopiston innovaatioekonomian professori Mariana Mazzucato nosti parhaaksi teokseksi risti­riitaisia arvioita herättäneen Bellin kirjan The China Model: Political Meritocracy and the Limits of Democracy. Teoksessa Bell esittää poliittisen meritokratiaehdotuksensa ja kysyy provoka­tiivisesti, olisiko poliittinen meritokratia todel­linen vaihtoehto läntiselle demokratialle.

Lännen ja erityisesti Yhdysvaltain ydinongelmana nähdään poliittinen kyvyttömyys tehdä yhteiskuntaa pitkällä aikavälillä uudis­tavia päätöksiä. Harva Yhdysvalloissa ja Euroo­passa näyttää oikeasti tietävän, miten raken­teelliset muutokset tulisi hoitaa. Automatiikka ja robotiikka vievät keskiluokan työpaikkoja ja kasvattavat taloudellista epätasa-arvoa. Uutta infrastruktuuria tulisi rakentaa haperoituvien fyysisten rakenteiden tilalle. Julkinen velka ja suurtyöttömyys hankaloittavat sosiaalisesti vas­tuullisten ratkaisujen löytymistä. Voidaan kysyä, toimiiko demokratiamme, kun valtaa on siirty­nyt erilaisille lobbausryhmille ja etujärjestöille.

Muutoksen keskiössä eivät ole demokratian kriisi tai läntiset valtiomuodot sinänsä. Sen sijaan kyse on niin sanotusta systeemikriisistä – läntisten valtioiden ja niiden hallintomeka­nismien vaikeuksista vastata globaaliin kilpai­luun, joka kohdistuu maapallon resursseihin, huippuosaamiseen, yrittäjyyteen ja kykyyn luoda uusia innovaatioita.

Myös Suomi kohtaa Kiinan nousussa autori­taarisen valtiomallin, josta saattaa olla tulossa vaihtoehto sille, miten valtiot voivat toimia tehokkaammin nykyisessä globaalissa kilpai­lussa.

 

Kiina haluaa Piilaakson innovaatiokulttuu­rin, Singaporen tehokkaan meritokraattisen järjestelmän mukaisen valikoidun virkamies­kunnan sekä poliittisen johdon ja strategisesti johdetun yhteiskunnan. Lisäksi se haluaa japa­nilaisten tuotteiden ja palveluiden laadun sekä korealaiset chaebolit, kansainväliset yritykset.

Singaporea on pidetty parhaana esimerk­kinä siitä, millaista ajattelua kungfutselainen historia ja yhteiskuntapoliittinen ajattelu voi­vat synnyttää. Kun Euroopassa valtio on avoin sekä avokätinen julkisissa hyvinvointipalve­luissaan, Singaporen malli tarjoaa kansalaisille julkisissa palveluissaan laadukasta niukkuutta. Kungfutselaista perintöä kantava yhteiskunta odottaa yksilöiltä paljon työn tekemistä ja edel­lyttää kansalaisilta suurta vastuuta omasta elämästään. Valtio tarjoaa koulutuksella ja terveydenhuollolla vain lähtökohdat yritte­liäisyydelle.

Pekingin näkökulmasta Singapore on onnistunut luomaan modernin kiinalaiskult­tuurisen meritokratian ja vahvaan valtioon perustuvan yhteiskuntamallin, joka pystyy tarjoamaan asukkailleen maailmanluokan koulutus-, sosiaali- ja terveyspalvelut.

Myös Kiinalla on kuitenkin paineita uudis­tua. Manner-Kiinan pari-kolmekymppiset mil­leniaalit, »minä haluan -sukupolvi», odottaa Pekingin hallinnolta aiempaa avoimempaa ja läpinäkyvämpää politiikkaa. Avointa, läntistä edustuksellista demokratiaa ei kuitenkaan kai­vata sellaisenaan.

Kiinalaiset näkevät, että Eurooppa ja Yhdys­vallat ovat poliittisessa stagnaatiossa – kykene­mättömiä tekemään yhteiskuntaa eteenpäin vieviä päätöksiä. Eurooppa ei ole aasialaisille tulevaisuutta vaan historiaa. Kiinalainen yhteiskunta haluaa kehittyä omista tausta­lähtökohdistaan ja omasta historiallisesta kon­tekstistaan sekä narratiivistaan käsin.

Paineet Kiinassa tulevat siitä, että markki­noiden ja vientiteollisuuden vahvistaminen eivät enää riitä maalle. Uusi keskiluokka odot­taa sosiaalista kehitystä, oman tilan ja vapau­den lisääntymistä sekä parempia julkisia pal­veluja. Mahdollisuus vaikuttaa, tulla kuulluksi ja osallistua ovat tärkeitä nuorille sukupolville niin Kiinassa kuin muualla Aasiassa.

Kirjoittaja on Sitran ja Tekesin yhteinen Itä-Aasian asiantuntija Tokiossa.

 
Kommentoi artikkelia
 
 

Valta vaihtuu Afrikassa

Anna-Kaisa Hiltunen

Brexitistä lisää suomalaisia

Laura Myllymäki/UP

Kuin kaksi marjaa?

Tuula Toivio ja Laura Myllymäki

Mammutti

Laura Myllymäki/UP

Toisistaan riippuvaiset

Tuuli Koivu

Rahaa pakotteiden ohi

Niko Vartiainen

Maihinnousu

Taina Tervonen ja Anna-Kaisa Hiltunen

Oikeusvaltio koetuksella

Mitjo Vaulasvirta

Kameran takana on oligarkki

Ryhor Nizhnikau

Kahden tulen välissä

Laura Myllymäki/UP

Toimittajat pakosalla

Anna-Kaisa Hiltunen

Kehitysavusta tuli tuote

Jenna Vehviläinen/UP

Ilmastotoivot Trumpin kaudella

Matti Kahra

Yhteen kasvaneet jättiläiset

Niko Vartiainen

Historiaton tulkinta Kiinasta

Jyrki Kallio

Mustanmeren myyttinen solmu

Jussi Lassila

Demokratian sairaskertomus

Johanna Vuorelma

Katse etelään

Joonas Pörsti/UP

Chiliä ja heinäsirkkoja

Maija Salmi

Tuomiopäivän kelloa siirrettiin

 
 
 
Saako viagraa ilman reseptiä Cialis 5mg hinta