Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Länsi, et ole ainut

Oliver Stuenkel: Post-Western World. How Emerging Powers Are Remaking Global Order. Polity Press 2016, 251 s. Amitav Acharya (ed.): Why Govern? Rethinking Demand and Progress in Global Governance. Cambridge University Press 2016, 334 s.

Timo R. Stewart

Liiallinen länsikeskeisyys vaivaa sekä lännen puolustajia että kriitikoita, kirjoittaa São Pau­lossa työskentelevä kansainvälisten suhteiden tutkija Oliver Stuen­kel kirjassaan.

Ei ole kovin uskali­asta ennustaa, että seuraavina vuosina maailmantalouden painopiste jatkaa siirtymistään kohti etelää ja itää. Yhdysvaltojen ja Euroo­pan merkitys säilyy, mutta BRICS-maiden ja erityisesti Kiinan talouskasvu tekee maa­ilmantaloudesta entistä moni­napaisemman. Vaikeampaa on arvioida, mitä se merkitsee kansainväliselle politiikalle ja sen keskeisille instituutioille.

Historian lopun peruun­tuminen on huolestuttanut etenkin niitä, jotka pelkäävät aiempaa tasaväkisemmän kilpailun johtavan konfliktien lisääntymiseen. Oliver Stuen­kelin teos Post-Western World lieventää pessimismiä kiinnittä­mällä huomion liialliseen länsi­keskeisyyteen. Kansainvälisten suhteiden tutkijana São Pau­lossa työskentelevän Stuenkelin mukaan se vaivaa sekä lännen puolustajia että kriitikoita.

Nykyinen lännen johtama kansainvälinen järjestelmä ei ole ensimmäinen tai ainoa mahdollinen, länsi ei ole ollut järjestelmän ainoa aktiivinen toimija eivätkä »länsimaiset arvot» ole yksinomaan lännen omaisuutta. Länsikeskeinen käsitys modernisaatiosta luo pikemminkin vahvistusharhan, jossa jää näkemättä, kuinka muut valtiot voisivat toimia tulevaisuudessa rakentavasti. Tässä olisi myös historioitsi­joilla peiliin katsomisen paikka.

Stuenkelin mukaan hälytys­kelloja ei tarvitse vielä soitella, vaikka Kiina nousee kaikilla mittapuilla globaaliksi mah­diksi talouskasvunsa ansiosta. Lännellä ei ole monopolia kestävien kansainvälisten instituutioiden ja normien yllä­pitämiseen ja luomiseen. Kiina ajaa etujaan paitsi nykyisessä järjestelmässä, myös pystyt­tämällä rinnakkaisia instituu­tioita, kuten Aasian infrastruk­tuuri-investointipankin AIIB:n.

Nousevat vallat eivät pyri irtautumaan nykyisestä kan­sainvälisestä järjestelmästä, vaan muuttamaan sitä itsel­leen edullisemmaksi. Stuenkel korostaa, ettei niiden toimin­taa tulisi nähdä uhkana nykyi­selle järjestelmälle, ellei sitten järjestelmän olennaisimmaksi piirteeksi nähdä sen toimi­vuuden sijasta juuri lännen johtajuutta. Monille lännessä ongelmana lienee juuri tämä. Etuoikeutetusta asemasta on vaikea luopua.

Vähemmän hierarkkinen mutta syvästi verkottunut kansainvälinen järjestelmä ei Stuenkelin mukaan väis­tämättä johda konflikteihin, vaikka kilpailu lisääntyy. Se olisi oikeastaan globaalin tasa-arvon kannalta tervetullut paluu aiempaa tasapainoi­sempaan tilanteeseen. Onhan Yhdysvaltojen ja Euroopan dominoiva asema ollut histo­riallisten olosuhteiden väliai­kainen seuraus.


 

Sota on esimerkki tekijästä, joka tuottaa kysyntää globaa­leille ratkaisuille. Ratkaisujen tarjonnasta vastaa muiden muassa YK, joka on merkittävä rauhanvälitystä ja rauhantur­vaamista koordinoiva taho.

Monesti huomio keskittyy liiaksi juuri kansainvälisen jär­jestelmän toimijoihin. American Universityn kansainvälisten suhteiden professorin Amitav Acharyan toimittama Why Govern? pureutuu niiden sijasta kysyntäpuoleen eli niihin syihin, joiden vuoksi kansainväliselle yhteistyölle, rakenteille ja nor­meille nähdään tarvetta.

Acharyan teoksen artik­kelit nostavat esiin yhdeksän tällaista teemaa ilmastonmuu­toksesta pakolaisuuteen ja ter­veyteen sekä turvallisuudesta kauppaan ja talouteen. Kiin­nittämällä huomiota globaa­lien ratkaisujen kysyntään on helppo nähdä, että niin kansal­linen kuin ylikansallinen taso ovat ratkaisujen tarjonnan kannalta riittämättömiä.

Johns Hopkins -yliopiston valtio-opin apulaisprofessori Daniel Deudney tekee eri­tyisen tärkeän huomion siitä, miten kansainvälinen järjes­telmä ei enää varsinaisesti viittaa johonkin, mikä toimisi valtioiden yläpuolella, vaan nii­den välillä, ulkopuolella ja myös alla. Valtioita tarvitaan edel­leen, mutta niistä on tullut osa erilaisten järjestöjen, kansalais­yhteiskunnan ja yritysten glo­baaleja verkostoja. Esimerkiksi kansalaisjärjestöt ovat tulleet viime vuosikymmeninä mukaan rauhanrakentamiseen YK:n ja valtioiden rinnalle entistä kes­keisemmissä tehtävissä.

Mitä useampia toimijoita, sitä pirstaloituneempi kansain­välinen järjestelmä on. Tämä ei Acharyan mukaan ole välttä­mättä hyvä eikä huono asia. Kun päätöksenteko »hajautuu luovasti», koko järjestelmästä tulee monimutkaisempi mutta samalla myös paikallisempi. Mitä useammat voivat osal­listua siihen, sitä laajemmin se koetaan omaksi.

Nykyinen pirstaloitunut kansainvälinen järjestelmä ei pysty vastaamaan kohtaa­miimme kriiseihin parhaalla mahdollisella tavalla mutta ei myöskään epäonnistu siinä täysin. Jää nähtäväksi, pys­tyykö järjestelmä parantamaan itseään asteittain, vai syn­nyttääkö todella vakava sota, pandemia tai muu kriisi tar­peen aiempaa voimakkaam­min keskitetylle ratkaisulle.

 
Kommentoi artikkelia
 
 

Skotlanti tahtoo äänensä kuuluviin

Milja Komulainen

Saako ulkomainen poliitikko kampanjoida Suomessa?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Köyhyys, riski elämälle

Laura Myllymäki/UP

EU:n ongelmalapset

Matti Koskinen

Demokratian siemeniä idässä

Olli Ruohomäki

Tyynenmeren dominopalikka

Kirsi Crowley

Viisi mallia Britannialle

Emmi Skytén

Oi herää, Suomi!

Joonas Pörsti/UP

Kiinan linja pitää

Anne Ignatius

Sipilän hallitus EU-tyhjiössä

Ninni Sandelius

Daavidin linko

Erik Nyström

Jossain vai missä tahansa?

Leena Parkkinen

Kansanvaltaa afrikkalaisittain

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Kehotus arvokeskusteluun

Teija Tiilikainen/UP

Harkitsevia äänenpainoja

Joonas Pörsti/UP

Kuninkaan teltta suojaa arotuulelta

Toivo Martikainen

Rahapaja julkaisi entistä uudemmat juhlarahat

 
 
 
Saako viagraa ilman reseptiä Cialis 5mg hinta