Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Lumen eksotiikkaa, lapsensa päivähoidosta hakeva pääministeri ja kalsarikänni-emojeita – näin Suomen maakuvaa on muokattu

Kaarina Vainio/UP
Räshid Nasretdin/Museovirasto

Suomen maakuvaa on kiillotettu design­tuotteilla, koulutuksella ja korkealla teollisuudella. Välillä on menty päinvastaiseen suuntaan ja tehty alkukantaisista elinoloista eksotiikkaa. Juttu on alun perin julkaistu Ulkopolitiikka-lehdessä 4/2016.  

1952. Olympialaiset toivat maahan runsaasti ulkomaisia toimittajia, joille Suomi pyrki osoittamaan olevansa erilainen kuin itäblokin maat. Paavo Nurmen johdolla syntyi kuva urheilevasta kansasta.

Suomen maakuvan edistäminen on muuttunut itsenäisyyden satavuotis­juhlien lähestyessä aiempaa viihteelli­semmäksi.

Viime vuoden lopussa Suomen ulko­ministeriö julkaisi maailman ensimmäiset valtiolliset emojit. Älylaitteille tarkoitetuilla kuvasymboleilla voi viestittää vaikka kalsari­känneistä tai karjalanpiirakoista.

Keväällä ministeriön maakuvayksikkö antoi Youtube-kanavansa 11 nuoren videobloggaa­jan eli tubettajan käyttöön. Nuoret ovat kerto­neet kanavalla omasta arjestaan englanniksi.

Itsenäisen Suomen alkuaikoina maasta eivät kertoneet teini-ikäiset. Poliitikot, virka­miehet ja diplomaatit pyrkivät todistamaan ulkomaille ja erityisesti muille valtiojohtajille Suomen valtiollisen olemassaolon. He tosin käyttivät hyväksi Jean Sibeliuksen, Akseli Gallen-KallelanWäinö Aaltosen, Alvar Aallon ja muun kulttuuriväen tuotoksia.

Sattumat ovat kuitenkin ohjanneet Suomen maakuvaa liki yhtä paljon kuin valtion viralli­set pyrkimykset.

Talvisodan aikana Suomi sai ulkomaisessa lehdistössä enemmän huomiota kuin koskaan aiemmin, kertoo Suomen maakuvan rakenta­misesta väitellyt ProComin toimitusjohtaja Elina Melgin.

Syy ulkomaisten sotakuvaajien kiinnostuk­selle ja lehtien palstatilalle oli kuitenkin se, että muualla maailmassa oli samaan aikaan rauhallista. Armeija käytti tilanteen hyväksi ja kierrätti valokuvaajia rintamalla.

»Propagandalla haettiin liittolaisia länti­sestä maailmasta», Melgin sanoo.

Kuva karuissa oloissa hiihtävästä suo­malaissotilaasta valkoisessa lumipuvussa muistettiin Melginin mukaan maailmalla 1950-luvulle asti.

Lumella ja luonnon eksotiikalla Suomi on rakentanut brändiään vuosikymmeniä, mutta se on ollut myös rasite.

1970-luvulle asti ulkoministeriö todisteli jatkuvasti julistein ja kuvin, että lumesta ja jäästä huolimatta Suomessa pystytään vilje­lemään maata, rakentamaan teollisuutta ja kuljettamaan tavaraa.

Ulkomaisia vieraita käytettiin muun muassa Valkeakoskella, jossa paperitehtaan miljöö ilmensi ulkoministeriön mielestä Suo­men korkeaa teollisuutta ja työväestön hyviä asumisoloja. Mainosjulisteissa näkyivät yhtä lailla jäänmurtajat kuin jäällä kävelevät ihmi­set, mikä kuvasti niin logistiikan toimivuutta vaikeissa oloissa kuin jäähän liittyvää ekso­tiikkaa.

Historian professori Laura Kolben mukaan Suomi on pyrkinyt jo 1800-luvulta lähtien todistamaan pystyvänsä samaan kuin suu­remmat verrokkimaat Euroopassa.

Kolben mielestä luontokuvastosta on kui­tenkin vaikea vapautua. Puolukat, karhut ja ylhäältä kuvatut topeliaaniset järvimaisemat esiintyvät yhä tiukasti mainosmateriaaleissa ja maakuvaa pohtineiden työryhmien esityksissä. »Urbanisoituneimmatkin ihmiset puhuvat erityisestä luontosuhteesta, joka ei ole millään tavalla erityinen muihin maihin verrattuna. Meillä luonnosta on jalostettu pyhä keppihevonen.»

Kolbe haluaisi maakuvastoon ihmiset ja heidän elämänsä, jossa voisi näkyä esimerkiksi se, miksi suomalaiset menestyvät vuodesta toi­seen kansainvälisissä vertailuissa.

Toisinaan juuri se tavallinen arki voi kiillottaa maakuvaa kuin huomaamatta.

Ulkoministeriön tutkija Jussi Pekkari­nen nostaa esimerkiksi Jyrki Kataisen (kok.) Espanjan-vierailun neljän vuoden takaa. Pää­ministeri saapui Espanjaan reittilennolla, ja totesi myöhemmin espanjalaistoimittajille hakevansa lapsensa päivähoidosta, mikä olisi maan omalle pääministerille ennenkuuluma­tonta.

Toimittajiin ulkoministeriö on pyrkinyt vai­kuttamaan hyvinkin tietoisesti. Kautta aikain ministeriö on Pekkarisen mukaan pitänyt arvossa ulkomaisten toimittajien Suomen-vie­railuja. Erityinen arvo niillä on ollut silloin, jos ministeriö on päässyt vaikuttamaan juttujen ja julkaisujen sisältöön niin, ettei sen nimi näky­nyt missään.

Aina se ei kuitenkaan onnistunut halutulla tavalla.

Yhdysvaltalainen Holiday-lehti julkaisi 1957 ulkoministeriön avittamana Suomi-aiheisen artikkelin. Näkemättä artikkelin kuvitusta etukäteen ulkoministeriö tilasi lehdestä 5 000 kappaleen eripainoksen jaettavaksi muun muassa lähetystöille. Lehti jäi kuitenkin jaka­matta, kun sisäsivulta paljastui alaston nainen lumihangessa.

»Sauna ja alastomuus ovat olleet ulkomailla vaikea yhdistelmä, joiden kanssa Suomi on jou­tunut tasapainoilemaan», Pekkarinen naurahtaa.

Erityisen vakavia aiheita Suomelle ovat olleet suomettuminen ja kylmän sodan aika. Suomi yritti silloin luoda itsestään kuvaa riippumat­tomana pohjoismaana.

»Puolueettomuuspolitiikka oli brändin rakentamista. Meillä oli YYA-sopimus Neu­vostoliiton kanssa, ja Suomi argumentoi jatku­vasti, ettei ole suomettunut», sanoo professori, historiantutkija Martti Häikiö.

Häikiö vertaa kylmän sodan aikaista erillis­aseman korostamista 1800-luvun taisteluun autonomisen aseman säilyttämisestä. Suomi korosti vuoden 1899 Pro Finlandia -kulttuuriadressilla erillisyyttään niin Venäjän suuntaan kuin ulkomaailmaan, josta se myös kokosi satoja tukijoita asialleen.


»Sisäisesti kyse oli Suomen valtion rakenta­misesta», Häikiö lisää.

 Yliopistonlehtori Louis Clercin mielestä maabrändin rakentamisessa on kyse oman identiteetin rakentamisesta: millaisena haluamme itsemme nähdä?

Clercin mukaan Suomesta ei tiedetty men­neinä vuosikymmeninä maailmalla juuri mitään. Kieli oli vieras ja sijainti perifeeri­nen. Vielä sata vuotta sitten Ranskassa eli ajatus Suomesta jääkarhujen maana, hän kertoo.

»Nykyään Suomi nähdään oikeana maana, osana EU:ta ja Eurooppaa», Clerc toteaa.

Muiden silmissä maakuva ei kuitenkaan synny hetkessä, ja valtion on vaikea hallita sitä, muistuttaa Christopher Browning, politiikan ja kansainvälisten suhteiden apulaisprofessori Warwickin yliopistosta.

Browning sanoo, että Britannian mediassa Suomi-aiheiset jutut ovat pyörineet viime vuodet koulutusjärjestelmän ympärillä. Maan iltapäivälehdissä on kirjoitettu paljon myös Soldiers of Odinista. Bengt Holmströmin Nobel-voitosta hän ei ollut edes kuullut.

Browning erottaa toisistaan identiteetin ja brändin, sillä brändin rakentaminen on tie­toista toimintaa, ja brändiä voi vaihtaa. Se on eräänlainen edustava pelkistys identiteetistä. Maakuvat ovat usein stereotyyppisiä, kuten Suomi joulupukin maana.

»Monille ulkomaalaisille, varsinkin kauem­pana Suomesta, Pohjoismaat ovat yhtä ja samaa», Browning sanoo.

Hänelle Suomi on entuudestaan tuttu. Browning on tutkinut identiteettejä ja Suomen puolueettomuuspolitiikkaa sekä asunut Suo­messa muutaman vuoden.

Tutkijan mukaan yksittäisillä ulkomaisilla keskustelijoilla saattaa olla merkittävä vai­kutus pienten maiden maakuvaan. Hän nos­taa esimerkiksi Saksan liittokanslerin Willy Brandtin ja historioitsija Walter Laqueurin ajatukset suomettumisesta. Ne ovat vaikut­taneet monissa maissa ihmisten käsityksiin Suomesta ja Neuvostoliitosta.

Tätä nykyä sosiaalinen media ja globalisaa­tio ovat hajottaneet kohdeyleisön moniin eri­laisiin ryhmiin. Vielä itsenäisen Suomen alku­vuosina imagonrakennus oli valtiovetoista, ja yleisönä olivat ulkomaiden poliittiset ja talou­delliset eliitit. Nyt valtiot yrittävät rakentaa moninaista kuvaa itsestään ja puhutella erilaisia yleisöjä samalla käsikirjoituksella. Browning miettii, onnistuuko se.

»Epäilen valtioiden brändinrakennuksen hyödyllisyyttä. Se vie paljon rahaa, ja on hyvin vähän näyttöä siitä, että sillä voitaisiin muut­taa vakiintunut kuva jostakin maasta.»

 
Kommentoi artikkelia
 
Ulkopolitiikka 4/2016
 

Vapauden viholliset

Olli Ruohomäki

Suomettumisen juhlaraha juhlistaa satavuotiasta

 
 
 
Saako viagraa ilman reseptiä Cialis 5mg hinta