Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Kuka enää pelkää Saksaa?

Matti Pesu

Kansainvälisen politiikan tarkkailijoille ei pitäisi olla epäselvää, missä Euroopan voimakeskus tällä hetkellä sijaitsee. Tietenkin Berliinissä, josta liittokansleri Angela Merkel on nostanut itsensä maanosan vaikutusvaltaisimmaksi johtajaksi, kirjoittaa Matti Pesu Ulkopolitiikka-lehden kolumnissaan.

Kansainvälisen politiikan tarkkailijoille ei pitäisi olla epäselvää, missä Euroopan voimakeskus tällä hetkellä sijaitsee. Tietenkin Berliinissä, josta liittokansleri Angela Merkel on nostanut itsensä maanosan vaikutusvaltaisimmaksi johtajaksi.

Aiemmin pragmaattisena ja reaktiivisena johtajana tunnettu Merkel on korottanut omaa ja maansa profiilia eurokriisin, Ukrainan sodan ja pakolaiskriisin aikana. Saksan johtoasemaan suhtaudutaan pääosin myön­teisesti, vaikka maan aiempaa vahvempaa asemaa myös arvostellaan.


Saksa juhli viime lokakuussa yhdistymisensä 25-vuotispäivää. Nyky-Eu­roopassa lienee kovin vähän yhdistymisen surkuttelijoita. On kuitenkin hyvä palauttaa mieliin keskustelu, jota yhdistymisen alla käytiin.

Neljännesvuosisata sitten Lontoossa piti valtaa pääministeri Margaret Thatcher, Pariisissa presidentti François Mitterrand. Molemmat olivat aluksi epäluuloisia Saksojen yhdistymistä kohtaan. He olivat kokeneet toi­sen maailmansodan, ja jälkimmäinen oli ollut Saksan vankileirillä. Historian jättämät arvet näkyivät keskusteluissa. Thatcher pelkäsi toisen maailman­sodan voiton valuvan hukkaan, ja Mitterrand näki uhkakuvana »pahojen saksalaisten» uudelleennousun ja hegemoniapyrkimykset.

Lopulta kaksikko kuitenkin käänsi yhdistymisen suhteen kelkkansa. Var­sinkin Pariisissa yhdistymistä osattiin käyttää Euroopan rahaliittoon liittyvien intressien ajamiseen – toisin sanoen Saksan saamiseen rahaliiton taakse.


Sukupolveni näkökulmasta rautarouvan ja Mitterrandin pelot tuntuvat koomisilta. Kuka voisi pelätä Saksaa?

Ei ehkä minun sukupolvestani kukaan, mutta edellä mainitusta voidaan silti vetää tähän maailmanaikaan muutamia opetuksia.

Ensinnäkin sukupolvikokemuksilla on pitkäaikaisia vaikutuksia uhkakäsityksiin. Tämä kannattaa ottaa huomioon suhteessa Venäjään. Euroo­passa kasvaa tulevia johtajia, jotka suhtautuvat Venäjään epäluuloisesti. Nämä asenteet vaikuttavat vielä vuosien kuluttua, jos Venäjällä on halua yleiseurooppalaiselle tielle.

Saksan siirtymä ongelmatapauksesta maanosan legitiimiksi joh­tajaksi kuitenkin osoittaa, että syvälliset muutokset kansainvälisessä politiikassa ovat mahdollisia. Saksa on toisen maailmansodan jälkeen käynyt läpi valtavan identiteettimuutoksen, vaikka moni suhtautui moi­seen epäillen. Maan päätös sitoutua länsi-integraatioon on muovannut muiden eurooppalaisten Saksa-käsityksiä, mikä on luonut pohjaa maan nykyiselle johtajuudelle. Saksan hegemonia ei ole enää uhkakuva.

Venäjän osalta vastaava muutos vaikuttaa nyt teoreettiselta. Mutta jos olosuhteet ja Venäjän oma tahto muuttuvat, myös eurooppalaisten Venäjä-käsitykset voivat muuttua syvällisesti.

Kirjoittaja on kansainvälisen politiikan tutkija ja tohtorikoulutettava Tampereen yliopistossa sekä The Ulkopolitist -verkkolehden toimituksen jäsen.
 
Kommentoi artikkelia
 
 
 
Saako viagraa ilman reseptiä Cialis 5mg hinta