Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Kehityspolitiikan uudet ideat

Anna-Kaisa Hiltunen/UP
Antti Valta

Hallitus asettaa Suomen kehitysyhteistyölle suuria tavoitteita, mutta vähentää määrärahoja kolmanneksen. Millaista kehityspolitiikkaa nyt kannattaisi tehdä?

Kestävää kehitystä, rauhaa ja tasa-arvoa kaikille! Lisäksi aiempaa enemmän ihmisoikeuksia ja demokratiaa, ja toisaalta nykyistä vähemmän köyhyyttä ja nälkää.

Tällaisia tavoitteita pitäisi saada aikaan kehitysyhteistyöllä, jonka rahoitusta hallitus vähentää ensi vuoden alussa noin kolmanneksen. Siinä missä varsinaiseen kehitysyhteistyöhön on kuluvana vuonna ollut käytössä noin 800 miljoonaa euroa, tulevalle vuodelle rahaa on hieman alle 500 miljoonaa.

Eniten rahoitusta vähennetään monenkeskisestä kehitysyhteistyöstä eli esimerkiksi YK-järjestöiltä. Niiden rahoituksesta leikataan yli puolet. Kansalaisjärjestöjen rahoitusta vähennetään reilut 40 prosenttia, Suomen ja kehitysmaiden kahdenvälisen yhteistyön rahoitusta reilu kolmannes.

Toisaalta hallitus pääomittaa kehitysrahoitusyhtiö Finnfundia ensi vuonna 130 miljoonalla eurolla, mikä on yli kymmenkertainen summa edellisvuosiin nähden. Kun järjestöjen työstä samaan aikaan leikataan, näyttää siltä kuin hallitus haluaisi korvata järjestöjen työtä yritysten työllä.

Ulkoministeriössä on syksyn ajan laadittu uutta kehityspolitiikan toimenpideohjelmaa. Ulkopolitiikka-lehti kysyi asiantuntijoilta, millaista kehityspolitiikkaa nyt kannattaisi tehdä, jotta kehitysyhteistyövarat voitaisiin käyttää mahdollisimman tuloksekkaasti.

1. Rima korkeammalle.

Kun tavoitteena on nykyistä oikeudenmukaisempi maailma, on uskallettava ehdottaa myös sellaista, mikä ei ole valtaapitävien mieleen.

Suomi voisi tehdä YK:ssa aloitteen esimerkiksi siitä, että kehitysmaat saisivat rahoituslaitoksilta rahaa vain, jos ne parantaisivat naisten laillista asemaa, ehdottaa kansanedustaja, Suomen rauhanvälityksen erityisedustaja Pekka Haavisto (vihr.).

»Kehitysmaiden naisten eteneminen esimerkiksi itsensä työllistävistä ompelijoista varsinaisen ompelimon pitäjiksi tyssää usein siihen, ettei naisilla ole perintöoikeutta tai mahdollisuuksia lainanhakuun», Haavisto sanoo.

Naisten oikeudet ovat hallitusohjelman mukaan yksi Suomen kehityspolitiikan painopisteistä. Haavisto muistuttaa, että naisten oikeuksissa on kyse ihmisoikeuksien ja tasa-arvon lisäksi myös taloudesta.

»Jos puolet yhteiskunnan jäsenistä ei kykene osallistumaan talouden kasvattamiseen, pyörät eivät pyöri niin kuin ne voisivat. Kehitysrahoittajat voisivat sanoa, etteivät anna rahaa niin kauan kuin yhteiskunta ja talous toimivat puoliteholla.»

2. Ratkaisuja todellisiin ongelmiin.

Avun pitää ratkaista ongelmia, joiden kanssa kehitysmaiden tavalliset ihmiset arjessaan painivat.

Yksi tällainen ongelma on se, että monen Afrikan maan maaseudulla kärsitään nälästä, vaikka ruokaa olisi. Viljasatoja ei saada säilöttyä eikä kuljetettua halukkaille ostajille.

»Jos halutaan, että kaikille riittää ruokaa, kehitysmaihin on saatava edullisia ja kestäviä säilytys- ja kuljetusratkaisuja. Suomalaisilla yrityksillä on ratkaisuja esimerkiksi siihen, miten taata kylmäketju alkutuottajalta asiakkaalle», sanoo Kehityspoliittisen toimikunnan pääsihteeri Marikki Stocchetti. Toimikunta seuraa ja arvioi Suomen eri politiikkalohkojen vaikutuksia kehittyviin maihin.

Kehitysyhteistyötä pitää suunnitella kysymällä oikeita kysymyksiä eikä tarjoamalla suoralta kädeltä omia vastauksia. Tämä liittyy kehittyvien maiden tavallisten ihmisten toimintamahdollisuuksiin: jos

ihmisillä ei ole kanavia järjestäytyä, pohtia yhdessä oman elämänsä edellytyksiä ja toimia niiden parantamiseksi, tarpeet jäävät sanahelinäksi.

3. Turvaa kansalaisyhteiskunnalle.

Ihmisten mahdollisuudet oman elämänsä edellytysten parantamiseen on taattava. Tähän tarvitaan järjestökenttää, josta kansalaiset voivat löytää paikkansa.

Nyt Suomi kuitenkin leikkaa YK- ja kansalaisjärjestöjen rahoitusta, ja suomalaisesta kehitysyhteistyöstä uhkaa tulla aiempaa enemmän valtioiden välistä ja yrityksiltä yrityksille suuntautuvaa. Demokratian, ihmisoikeuksien ja kansalaisyhteiskunnan vapauden arvot saattavat jäädä uudessa tilanteessa altavastaajan asemaan, sanoo Kehityspoliittisen toimikunnan varapuheenjohtaja Gunvor Kronman (r.).

»Näiden arvojen mukana kehitysyhteistyöstä jää keskeinen pala pois.»

Kansalaisyhteiskuntaa tarvitaan myös valvomaan poliittista päätöksentekoa ja paikkaamaan valtion toiminnan puutteita. Monien kehitysmaiden slummeista ja köyhimmältä maaseudulta puuttuvat esimerkiksi verovaroin kustannetut tiet, sähköverkko ja koulut. Siksi köyhimmät eivät hyödy yksityisen sektorin luomasta talouskasvusta ja keskiluokan maksamista veroista automaattisesti.

Tätä tilannetta korjaamaan tarvittaisiin valtiota, joka tuottaisi julkisia palveluja ja jakaisi tuloja. Sellaista ei synny ilman aktiivista kansalaisyhteiskuntaa, joka esimerkiksi ylläpitää kouluja ja lobbaa päättäjiä.

»Kyse on siitä, kuka jalkautuu köyhimpien pariin ja vie heidän äänensä niiden kuuluviin, jotka käyttävät valtaa», Marikki Stocchetti sanoo.

4. Apua eniten tarvitseville.

Apupolkujen pitää olla loogisia. Suomen kannattaisi pikimmiten hioa aiempaa tiiviimmin yhteen humanitaarinen apu, rauhanneuvottelut, jälleenrakentaminen ja rauhanturvaaminen sekä kotoaan paenneiden auttaminen, Gunvor Kronman sanoo.

Nyt kaikkein hädänalaisimmille suunnattu apu on hajallaan, kun vastuu hajautuu eri toimijoille. Jos avun eri osat hitsattaisiin aiempaa paremmin yhteen, vakaiden yhteiskuntien rakentaminen nykyisiin hauraisiin valtioihin olisi tehokkaampaa. Suomen kehityspoliittisen ohjelman mukaan Suomi tukee hauraimpia valtioita kohti rauhaa ja kehitystä vahvistamalla valtion perusrakenteita.

»Myös diasporat pitäisi saada mukaan tähän työhön. Meille on tullut paljon koulutettua väkeä esimerkiksi Irakista ja Somaliasta. He voisivat toimia tiennäyttäjinä lähtömaissaan», Kronman sanoo. Hän istuu muun muassa rauhanvälitystoimisto CMI:n hallituksessa.

Toiseksi humanitaarisen avun määrää pitäisi asiantuntijoiden mukaan lisätä. Humanitaarinen apu on ensiapua esimerkiksi Syyrian inhimilliseen hätään, jonka vuoksi yli neljä miljoonaa syyrialaista on paennut naapurimaihin ja Eurooppaan. Humanitaariseen apuun on talousarvioesityksessä varattu 70 miljoonaa. Se on viitisen miljoonaa vähemmän kuin viime vuonna.

Kolmanneksi kehitysapua kannattaisi asiantuntijoiden mukaan suunnata ja keskittää entistä tarkemmin. Suomella on ollut seitsemän pitkäaikaista kehitysyhteistyön kumppanimaata. Niistä Vietnam, Sambia ja Kenia ovat Maailmanpankin mukaan keskituloluokan maita, ja Vietnamissa siirrytään jo avusta muuhun yhteistyöhön. Lisäksi Suomi toimii viidessä hauraassa maassa.

»Suomen kannattaisi painottaa työtä hauraissa valtioissa ja kaikkein köyhimmissä maissa. Rauhanrakentajat ovat yksi valttimme», sanoo Maailmanpankista äskettäin eläköitynyt Ritva Reinikka. Hän työskenteli pankin Afrikan alueen inhimillisen kehityksen ryhmän johtajana.

Myös kansanedustaja Pekka Haavisto katsoo, että Suomen tulee nimenomaan auttaa kriiseistä toipuvia maita jaloilleen. »On hyvä, että Somalia ja Afganistan ovat nousseet Suomen avun kohdemaina jo lähes yhtä tärkeään asemaan kuin pitkäaikaiset kumppanimaat», Haavisto sanoo.

Siitä Haavisto ja Reinikka ovat kuitenkin eri mieltä, kannattaisiko valtion rajoittaa myös sitä, missä maissa suomalaiset kansalaisjärjestöt tekevät kehitysyhteistyötä.

Haavisto katsoo, että kansalaisten on saatava toimia siellä, missä he haluavat, sillä se on vapaan kansalaisyhteiskunnan idea. Reinikan mukaan ulkoministeriö voisi rajata järjestöjen maa- ja sektorikirjoa jo siinä vaiheessa, kun järjestöt hakevat ministeriöltä rahoitusta.

»Kansalaisjärjestöt voivat toimia missä haluavat, mutta jos halutaan kehitystuloksia kehitysmaissa, nykyisen kaltainen Suomen julkisten kehitysyhteistyövarojen ripottelu yli 500 järjestölle, yli 100 maahan ja yli 1 200 projektiin ei liene optimaalista», Reinikka sanoo.

5. Yritykset ja järjestöt yhteistyöhön.

Vaikka rahoituksen painopisteen siirtäminen järjestöistä kohti yrityksiä on suuri arvojen muutos, järjestöjen ja yritysten ei kannata vierastaa toisiaan.

Siinä missä järjestöjen kehitysyhteistyö pyrkii parantamaan ihmisten elinoloja kehitysmaissa, yritysyhteistyön on määrä tuottaa taloudellista hyvää myös Suomelle. Silti haastateltavat korostavat taustaansa katsomatta, että yritysyhteistyötä ja järjestöjen tekemää työtä ei saa asettaa vastakkain.

»Yrityksillä on teknisiä ratkaisuja esimerkiksi energiantuotantoon, mutta järjestöt tietävät, miten kehitysmaiden politiikka ja yhteiskunnat toimivat. Esimerkiksi aluehallinnon tai maankäyttökysymysten asiantuntemuksesta voi olla yrityksille välitöntä hyötyä», Marikki Stocchetti sanoo. Siksi yritysten kannattaisi tiettyyn maahan investoidessaan selvittää, mitkä suomalaisjärjestöt maassa jo toimivat, ja ottaa rohkeasti yhteyttä.

Samaa mieltä on Suomen Unicefin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki.

»Oda-rahoitusta (julkista kehitysapua) käytettäessä yritysten liiketoimintaideoita tulisi arvioida avoimemmin yhteistyössä järjestöjen kanssa, joilla on vahvaa asiantuntemusta kehitysongelmista ja niiden ratkaisemisesta», Hetemäki ehdottaa.

Automaattisesti yhteistyötä tuskin kuitenkaan syntyy. Se vaatii politiikkatason ohjausta ja sitä, että rahoitusta kanavoidaan kumppanuushankkeisiin, Hetemäki sanoo.

Lisäksi suomalaisia yrityksiä pitäisi rohkaista myös hauraisiin valtioihin, sanoo Gunvor Kronman. Elinolot eivät kohene, vaikka ihmiset pääsisivät kouluun, jos maassa ei ole sellaista yksityistä sektoria, joka synnyttäisi työpaikkoja ja tuottaisi palveluita.

»Ruotsalaiset ja tanskalaiset ovat tässä rohkeampia. Suomessa yritysten etujärjestöjen pitäisi kannustaa yrityksiä ottamaan riskejä», Kronman toteaa.

6. Rohkeutta viestintään.

Suomi vähentää suhteellisesti eniten monenvälisen kehitysyhteistyön rahoitusta eli YK-järjestöille ja kansainvälisille rahoituslaitoksille suunnattua tukea. Esimerkiksi YK:n ympäristöjärjestö Unepin perusrahoitus lopetetaan tulevalta vuodelta kokonaan.

Suomi oli aikoinaan perustamassa Unepia ja on rahoittanut sitä alusta saakka.

»Kun YK-järjestön rahoitus vedetään nollille, se on keskisormen näyttämistä. Se lähettää poliittisen signaalin siitä, että rahoituksen lopettaja toivoo koko järjestön lopettamista», Pekka Haavisto sanoo. Hän työskenteli Unepissa vuosina 1999–2005.

Haaviston mukaan Suomen pitäisi nyt kertoa avoimesti, kuinka paljon rahoitusta aiotaan ja voidaan tulevina vuosina lisätä. Vielä suurempi kysymys on se, mikä Suomen suhde YK-järjestelmään on ja mihin Suomi ulkopolitiikallaan ylipäänsä pyrkii. Siihen kannattaisi vastata YK:ssa avoimesti, mutta toistaiseksi tällaista keskustelua ei ole käyty, Haavisto sanoo YK:n syyskuisen yleiskokousviikon perusteella.

Toiseksi Suomessa pitäisi pikimmiten keskustella siitä, millaisilla pelisäännöillä Finnfundin tukema yritysyhteistyö toimii. Haastateltujen mukaan suurin ongelma on, että Finnfund toimii verovaroilla mutta ei julkista juuri lainkaan tietoja työnsä vaikutuksista ja tuloksista.

»On ymmärrettävää, että yritysten kaikesta toiminnasta ei voida raportoida esimerkiksi kilpailuaseman vuoksi. Mutta jos jostakin ei pystytä raportoimaan, sellaiseen toimintaan ei pitäisi käyttää verovaroja», Gunvor Kronman sanoo.

Artikkelia varten on haastateltu myös osastopäällikkö Pekka Puustista ulkoministeriön kehityspoliittiselta osastolta, Kehityspoliittisen toimikunnan puheenjohtajaa Jouko Jääskeläistä (kd.), Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtajaa Jouni Hembergiä, Plan Suomen pääsihteeriä Ossi Heinästä ja kehitysyhteistyöjärjestöjen kattojärjestön Kepan toiminnanjohtajaa Timo Lappalaista.

 


Suomi tukee naisten asemaa

Suomen syksyllä päivitettävänä olleen kehityspoliittisen linjauksen mukaan kehityspolitiikassa on kuluvalla hallituskaudella neljä painopistettä.

Suomi pyrkii ensinnäkin parantamaan naisten ja tyttöjen asemaa. Toiseksi Suomi tukee kehitysmaiden yhteiskuntien toimivuutta, siis esimerkiksi korruption kitkemistä ja verojärjestelmien kehittämistä.

Kolmanneksi Suomi tarjoaa kehitysmaille ruokaan, veteen ja energiaan liittyvää teknologista osaamistaan, ja neljänneksi painotetaan kehitysmaiden oman yksityisen sektorin vastuuta kehityksessä.

Kehitysministeri Lenita Toivakan mukaan painopisteet nousevat YK:n kestävän kehityksen tavoitteista, jotka hyväksyttiin syyskuussa.

»Kriisien aikana kehitysavun tarve kasvaa mutta myös muuttuu. Perinteiset keinot eivät enää yksin riitä, vaan avun rinnalle tarvitaan uusia toimintatapoja, etenkin yksityisen sektorin innovaatioita, teknologiaa ja rahoitusta», Toivakka sanoo.

Suomi leikkaa kehitysrahoitustaan suhteellisesti eniten YK-järjestöiltä. Toivakan mukaan Suomi suuntaa perusrahoitusta vastaisuudessa niille YK-järjestöille, joiden työ on parhaiten linjassa neljän painopiste alueen kanssa: naistenjärjestö UN Womenille, väestörahasto UNFPA:lle, lasten järjestö Unicefille ja kehitysohjelma UNDP:lle.

Muilta YK-järjestöitä Suomi vetää perusrahoituksensa pois. Joidenkin järjestöjen, kuten ympäristöjärjestö Unepin, kanssa jatketaan hankeyhteistyötä.

»Mietimme koko ajan myös sitä, miten pystymme tulevaisuudessa lisäämään rahoitusta. Yksityiskohdista emme ole vielä sopineet, mutta keinoja etsitään», Toivakka sanoo.

 
Kommentoi artikkelia
 
 
 
Saako viagraa ilman reseptiä Cialis 5mg hinta