Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Syyriaan tarvitaan alueellinen sopimus

Ari Kerkkänen
Kuva: Christiaan Triebert/Wikimedia Commons Grafiikka: Kauko Kyöstiö

YK:n turvallisuusneuvoston yksimielisyys, alueellisten voimavaltioiden sopimus ja paikalliset tulitauot voisivat lopettaa Syyrian sodan. Libanonin sodan päättänyt Taifin sopimus tarjoaa mallin.  


Kuva: Azazin taisteluissa vuonna 2012 tuhoutuneita panssareita ja moskeija.


Presidentti Bašar al-Assadia oli varoitettu. Neuvoa-antavan komitean hänelle valmisteleman muistion johtopäätökset olivat vuonna 2010 kohteliaasta kielestään huolimatta murskaavia. Ne ennustivat levottomuuksia, jos tuntuvia uudistuksia ei tehtäisi.

 Muistio kuvaili niin sosioekonomista kriisiä kuin koulu- ja terveydenhuoltojärjestelmän luhistumista. Kansalaisten elämän laatu oli romahtanut, kansakunta oli jakautunut, ja jakautuminen oli avannut tien salafistisille suuntauksille.

 Jos Assad olisi käynnistänyt uudistukset, ne olisivat voineet estää nyt lähes ratkaisemattomalta tuntuvan sodan. Syyrian kansannousun tavoite ei aluksi ollut presidentin syrjäyttäminen, vaan mielenosoittajat tavoittelivat poliittisia ja yhteiskunnallisia uudistuksia, vapautta ja korruption kitkemistä.

 Näihin konfliktia aiheuttaviin perussyihin ei päästä puuttumaan ilman tulitaukoa ja sopimusta Syyrian tulevaisuudesta. Tulitaukosopimukseen ja sitä seuraavaan poliittiseen prosessiin pääsemiseksi mitään uutta ja ennen näkemätöntä ei kuitenkaan tarvita. Siihen riittävät ne elementit, joita on jo pyritty edistämään Syyriassa sekä kansainvälisesti.

 Rauhan rakentamisen tärkeimmät osat ovat YK:n turvallisuusneuvoston yksimielisyys, sodan osapuolia tukevien maiden keskinäinen alueellinen sopimus sekä syyrialaisten neuvottelemat paikalliset tulitauot. Paikallisia tulitaukoja voidaan laajentaa myöhemmin koko maahan.

 


Syyrian sisällissota olisi ollut ja on pysäytettävissä paikallisilla sovitteluyrityksillä ja tulitauoilla.

 Tasavaltalaiskaartin eliittiyksikön komentaja, prikaatinkenraali Manaf Tlass, yritti sovitella konfliktia useilla paikkakunnilla jo maaliskuussa 2011. Tlass oli kotoisin Rastanista, lähellä Homsia sijaitsevasta kaupungista, joka oli yksi mielenosoitusten keskuksia. Presidentti Assadin ystävänä ja uskonnollisen taustansa vuoksi Tlass oli ainutlaatuisessa asemassa vakuuttaakseen eri osapuolet sovitteluratkaisun välttämättömyydestä: hän edusti Syyrian sunnalaista enemmistöä ja hänellä oli suorat suhteet hallintoon.

 Tlass ymmärsi kansannousun riskit ja pyrki pysäyttämään neuvotteluiden avulla kehityksen, joka oli kääntymässä väkivaltaiseksi. Vaikka mielenosoitusten taustalla olivat ennen kaikkea sosioekonomiset syyt ja korruptio, Tlass oivalsi, että myös Syyrian uskontokuntien moninaisuus ruokkisi jännitteitä väkivallan kasvaessa. Tlass korosti, että vähemmistöjen, kuten alaviittien ja kristittyjen, asema oli turvattava.

 Hallinto kiitti Tlassia panemalla hänet kotiarestiin toukokuussa 2011. Seuraavana vuonna Tlass pakeni Syyriasta. Hänen mukaansa Assad oli epävarma ja turvautui epävarmuudessaan lähipiirinsä ja turvallisuuspalvelujen suosittelemaan kovaan turvallisuuslinjaan. Mahdollisuus rauhanomaiseen ratkaisuun kansannousun alussa oli menetetty.

Suurin osa syyrialaisista haluaa vain, että taistelut taukoaisivat.

 

Tlassin neuvotteluyritysten lisäksi syyrialaiset ovat käyneet tulitaukoneuvotteluja eri puolilla maata. Niitä käytiin esimerkiksi Homsissa jo syksyllä 2011, ennen kuin kaupunki nousi yhdeksi sisällissodan symboliksi talvella 2012, kun Syyrian armeija tulitti Baba Amrin kaupunginosaa. Neuvotteluja jatkettiin alkuvuonna 2012, kun hallinnon, turvallisuuspalvelujen ja armeijan edustajat vierailivat Homsissa ja tapasivat sisäministerin johdolla Vapaan Syyrian armeijan ja kaupungin edustajia. Yrityksestä huolimatta neuvottelut jäivät tuloksettomiksi.

 Kapinallisten kolmihenkinen neuvotteluryhmä keskusteli lokakuussa 2013 koko kaupungin kattavasta tulitauosta myös Damaskoksessa, mutta presidentinpalatsissa järjestetyt neuvottelut kuihtuivat kansallisen puolustusyksikön eli Syyrian armeijaa tukevan vapaaehtoisjoukon vastustukseen. Tämä osoittaa, kuinka rajalliset vaikutusmahdollisuudet hallinnolla on eri turvallisuusyksikköihinsä.

 Syyrialaiset ovat toimineet sen jälkeen itse välittäjinä tulitaukoneuvotteluissa Damaskoksen lähiöissä ja useilla muilla paikkakunnilla. Neuvotteluja on käyty heimojohtajien, uskonnollisten johtajien ja liikemiesten johdolla. Myös hallinnon sovitteluministeri Ali Haidar on edistänyt paikallisia tulitaukoja. Riippumatta hallinnon kätilöimien paikallisten tulitaukojen motiiveista syyrialaiset ovat toivottaneet tulitauot tervetulleiksi. Suurin osa heistä haluaa vain, että taistelut taukoaisivat.

  

Kofi Annanin yritys YK:n ja arabiliiton erityisedustajana vuonna 2012 on ollut tähänastisista paras yritys yksimielisen kansainvälisen tuen saavuttamiseksi. Geneve I
-ulkoministerikokouksen julkilausuma luo edelleen toimivan tiekartan rauhaan. Kokous oli kutsuttu koolle kesäkuussa sopimaan Annanin kuusikohtaisen rauhansuunnitelman toimeenpanosta.

 Annanin tavoitteena oli YK:n turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenvaltioiden yksimielisyys. Sekä turvallisuusneuvoston länsimaat että toisaalta Venäjä ja Kiina olivat torjuneet Syyriaa koskevia päätöslauselmaesityksiä syksystä 2011 lähtien. Annan oli vakuuttunut, että yksimielisyys oli välttämätön myös sodan osapuolia tukevien alueellisten valtioiden, kuten Iranin ja Saudi-Arabian, hillitsemiseksi.

 Annan oli räätälöinyt kuusikohtaisen rauhansuunnitelman, jonka avainkohtia olivat Syyrian johtama poliittinen prosessi ja tulitauko siviilien suojelemiseksi. Turvallisuusneuvosto hyväksyi sen yksimielisesti, ja se piti alussa kohtalaisesti: Tulitauon ehtoja noudatettiin jotenkuten, ja raskasta aseistusta vedettiin asutuskeskuksista sopimuksen mukaisesti. YK:n UNSMIS-rauhanturvaoperaatio valvoi tulitaukoa, ja vaikka henkilöstön pienuus rajoitti valvonnan ulottuvuutta, jo valvonta sinänsä hillitsi taisteluja.

 Kun tulitauko petti, Annan kutsui jo aiemmin mainittuun Geneven kokoukseen kesäkuun lopussa turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenmaiden ulkoministerit ja Turkin, Irakin, Qatarin sekä Kuwaitin ulkoministerit. Ulkoministerien yhteinen julkilausuma kartoitti tietä kuusikohtaisen rauhansuunnitelman toimeenpanoon siirtymäkauden hallituksen johdolla. Julkilausuman mukaan Syyriasta tulisi aidosti demokraattinen valtio, joka sitoutuu monipuoluejärjestelmään, pitää vapaat vaalit sekä kunnioittaa ihmisoikeuksia. Maassa olisi myös itsenäinen oikeuslaitos ja uudistettu perustuslaki.

 Välittömästi Geneven kokouksen jälkeen julkilausumalle oli saatava turvallisuusneuvoston päätöslauselman tuki. Se kaatui siihen, että turvallisuusneuvoston P3 eli Yhdysvallat, Britannia ja Ranska vaativat peruskirjan VII luvun mukaista päätöslauselmaa, eli lupaa voimatoimiin. Tätä Venäjä ei Libyan kokemusten opettamana hyväksynyt.

 Annan erosi turhautuneena. Turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet olivat vetäneet mattoa Annanin alta aseistaessaan ja tukiessaan sisällissodan eri osapuolia joko suoraan tai välikäsien kautta, vaikka olivat samaan aikaan tukeneet Annania päätöslauselmassa, jolla antoivat tälle toimivaltuudet.

 Yksimielisyys jäi tuolloin näennäiseksi. Kolme ja puoli vuotta ja 200 000 kuolonuhria myöhemmin näennäisyys ei enää ole hyväksyttävää.

 

Putin arvioi, että Venäjä voi vaikuttaa Assadin hallintoon tai jopa painostaa sitä poliittiseen ratkaisuun tukemalla hallintoa sotilaallisesti.

Venäjä on tänä vuonna etsinyt Syyrian sotaan poliittista ratkaisua Moskovan neuvotteluissa ja kesän välitysyrityksissä Syyrian ja Saudi-Arabian kesken. Syyskuussa Venäjä päätyi tukemaan Assadia sodassa kapinallisryhmittymiä ja Isisiä vastaan. Vaikka Venäjä on turvallisuusneuvostossa tukenut Assadin hallintoa diplomaattisin keinoin, sen vaikutusvalta Damaskoksen päätöksentekoon on ollut hyvin rajallinen.

 Sotilaallisella interventiolla Venäjä pyrkii tukemaan Syyrian armeijaa ja estämään sen, että Syyrian hallinto ja valtion instituutiot romahtaisivat hallitsemattomasti. Putinin vierailukutsu Assadille Moskovaan lokakuussa ja sitä seuranneet ulkoministeritason neuvottelut Venäjän, Turkin, Saudi-Arabian ja Yhdysvaltain kesken osoittavat, että Venäjä ei usko sotilaallisen intervention ratkaisevan sotaa. Putin arvioi, että Venäjä voi vaikuttaa Assadin hallintoon tai jopa painostaa sitä poliittiseen ratkaisuun tukemalla hallintoa sotilaallisesti.

  

Libanonin 15 vuotta kestänyt sisällissota päättyi Taifin sopimukseen, joka tarjoaa mallin myös Syyriaan. Oppia voidaan ottaa ennen kaikkea alueellisesta neuvottelumekanismista mutta myös sisällöllisesti.

 Saudi-Arabian Taifissa neuvoteltiin vuonna 1989 sopimus, jota Yhdysvallat tuki ja joka sopi saudien lisäksi Iranille. Sota oli vaatinut silloin väestöltään alle kolmen miljoonan asukkaan Libanonissa vähintään 120 000 kuolonuhria, siis suhteellisesti huomattavasti enemmän kuin Syyrian sisällissota tähän asti.

 Taifin sopimuksessa sovittiin tulitauosta, aseellisten joukkojen aseistariisumisesta, parlamenttivaaleista ja kaikkiin eri etnisiin ja uskontokuntiin kuuluvien yhtäläisistä oikeuksista. Taifin tärkein ansio oli se, että sopimus päätti verisen sisällissodan. Tähän pääsemiseksi alueellinen yhteisymmärrys oli välttämätön, eikä sitä olisi syntynyt ilman Saudi-Arabian ja Iranin hyväksyntää. Uskontokuntaisen tappamisen kierteelle tuli loppu.

 Tällainen yhteisymmärrys on edellytys Syyrian sisällissodan lopettamiseksi, ovathan samat valtiot sisällissodan osapuolten vahvimpia alueellisia tukijoita. Vastaava sopimus Syyriassa liennyttäisi islamilaista maailmaa jakavaa uskontokuntaista vihanpitoa, joka nyt on osa sisällissotaa. Alueellinen sopimus on tulitauon toimeenpanon kannalta yhtä välttämätön kuin Venäjän ja Yhdysvaltojen yksimielisyys. Kesällä 2015 solmittu Iranin ydinsopimus on auttanut omalta osaltaan, eikä Irania voi eikä pidä ohittaa Syyrian sodan ratkaisussa.

 Näiden kaikkien toimijoiden on kyettävä vaikuttamaan ja tarvittaessa painostamaan sodan osapuolet sopimukseen. Iran ja Venäjä pystyvät painostamaan Damaskosta yhtä lailla kuin Yhdysvaltojen on painostettava Saudi-Arabiaa ja Persianlahden valtioita. Tämä luo edellytykset myös Isisin kukistamiseen, sillä se ei onnistu pelkästään sotilaallisin toimin ilman poliittista sopimusta Syyriasta.

 Syyrian tulitauko on pitkän prosessin alku: YK:n on valvottava tulitauon toteutumista ja sekä luottamusta rakentavia poliittisia uudistuksia. Jälleenrakennus ja paluumuutto voivat kuitenkin alkaa heti kun tulitauon pitävyydestä on näyttöä.

 

Kirjoittaja työskentelee YK:lle Afganistanissa. Hän on Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksen vieraileva tutkija. Kerkkäsen kirja Syyria ja Lähi-itä ilmestyy marraskuussa.

 
Kommentoi artikkelia
 
 
 
Saako viagraa ilman reseptiä Cialis 5mg hinta