Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Yhden valtion malli

Syksy Räsänen

Palestiinasta ei tarvitse luoda uutta valtiota, jos Israel muuttuu demokraattiseksi, kirjoittaa Syksy Räsänen.

Israelin ja Palestiinan konfliktiin esitetään usein ratkaisuksi palestiinalaisvaltion perustamista Israelin rinnalle. Viime aikoina EU-poliitikot ovat tosin ruvenneet varoittelemaan, että Israelin miehityspolitiikka uhkaa kahden valtion ratkaisun toteutumista. Todellisuudessa mahdollisuus kahden valtion ratkaisuun kuitenkin katosi kauan sitten, jos sitä on koskaan ollutkaan.

Jo Ison-Britannian siirtomaahallinnon aikaisten Peelin ja Whiteheadin komissioiden raporteissa vuosina 1937 ja 1938 todettiin, ettei Palestiinaa voi jakaa juutalais- ja arabivaltioon ilman mittavia väestön pakkosiirtoja. Nykyään asuinalueet ovat vielä enemmän limittäin.

On kuitenkin ratkaisu, joka ei vaadi väestönsiirtoja eikä rajoista kiistelyä: Israelin hallitseman alueen muuttaminen yhdeksi demokraattiseksi valtioksi, jossa kaikilla on yhtäläiset oikeudet.



Tällä hetkellä historiallisen Palestiinan alue koostuu Israelin valtiosta sekä Israelin sotilasmiehityksen alla olevista Gazasta ja Länsirannasta, mukaan lukien Itä-Jerusalem. Väestö on tasaisesti jakautunut, 12 miljoonasta asukkaasta puolet on israelinjuutalaisia ja puolet palestiinalaisia arabeja. Oikeudet eivät sen sijaan toteudu yhtäläisesti. Israel ylläpitää juutalaisten etuoikeuksia palestiinalaisten ihmisoikeuksien kustannuksella.

Palestiinan alueella asuvista palestiinalaisista noin 1,5 miljoonalla on Israelin kansalaisuus, mutta lukuisat lait ja käytännöt pitävät heidät alemman luokan kansalaisina. Loput 4,5 miljoonaa elävät Israelin sotilashallinnon alaisina vailla minkään valtion kansalaisuutta.

Lisäksi Palestiinan alueen ulkopuolella elää 5 miljoonaa palestiinalaista pakolaista, joita Israel estää palaamasta koteihinsa. Pakolaiset karkotettiin, kun sionistinen liike suoritti etnisiä puhdistuksia Israelin perustamisen yhteydessä vuonna 1948 taatakseen maalle juutalaisen enemmistön.

Etelä-Afrikan valtiollinen yhteiskuntatieteen tutkimuslaitos Human Sciences Research Council sekä sotarikoksia tutkiva symbolinen oikeusistuin Russell Tribunal on Palestine ovat todenneet, että Israelin järjestelmä, jossa yksi etninen ryhmä ylläpitää valta-asemaansa sortamalla toista, täyttää kansainvälisessä laissa määritellyt apartheidin tunnusmerkit. Kun tämän tunnistaa ongelmaksi, ratkaisu on selvä: apartheid pitää korvata yhteiskuntajärjestelmällä, joka takaa kaikkien oikeudet.

EU:n on aika siirtyä hampaattomista varoitteluista toimivaan painostukseen, jonka tavoitteena on apartheidin lopettaminen.

Tämä edellyttää, että Israelista tulee valtio, jossa kansalaiset ovat tasavertaisia uskonnosta ja etnisestä taustasta riippumatta, että sotilasmiehitys loppuu ja pakolaiset saavat viimein palata kotiinsa. Miehityksen lopettaminen ja oikeus palata kotimaahan on taattu kansainvälisessä laissa, YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmassa 242 ja ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa. Erillisen palestiinalaisvaltion perustaminen ei korjaisi pakolaisten eikä Israelin palestiinalaisten kansalaisten tilannetta.

Käytännössä yksi valtio on ollut olemassa vuodesta 1967, jolloin Israel miehitti Länsirannan ja Gazan. Alueella on yksi rahayksikkö, josta on vastuussa Israelin keskuspankki, yksi väestörekisteri, jota pitää Israelin virkakoneisto, ja paljon rajoja, joita kaikkia vahtii Israelin armeija. Yhden valtion ratkaisussa ei siis ole kyse valtion perustamisesta, vaan sen muuttamisesta demokraattiseksi.

Samoilla linjoilla on Centre for European Policy Studies -tutkimuslaitoksen EU:n ulkopolitiikan tutkimusohjelman johtaja Steven Blockmans. Hänen tammikuisen kommenttinsa mukaan EU:n täytyy hyväksyä se, että kahden valtion ratkaisua ei tule. Blockmansin mukaan EU:n tulisi tänä vuonna vakavasti miettiä, miten nykyisestä apartheid-tilanteesta päädyttäisiin ”yksi henkilö, yksi ääni” -ratkaisuun, jossa kaikkien turvallisuus toteutuu.



Yhden demokraattisen valtion toteutuksessa on vielä paljon setvimistä. Vuonna 2007 joukko palestiinalaisia ja israelinjuutalaisia intellektuelleja allekirjoitti Madridissa yhden valtion julistuksen. Eräs allekirjoittajista, palestiinalainen vaikuttaja Ali Abunimah on kirjoittanut One Country -kirjassaan siitä, miten Israelissa voidaan ottaa oppia Pohjois-Irlannin ja Etelä-Afrikan tilanteista. Vuonna 2012 Israeli Committee Against House Demolitions -kansalaisjärjestö otti ensimmäisenä israelilaisena järjestönä yhden valtion ratkaisun viralliseksi linjakseen ja avasi keskustelun sen yksityiskohdista. Tällaiset äänet ovat Israelissa valitettavasti marginaalisia.

Israelin ja sen miehittämien alueiden muuttamista demokraattiseksi valtioksi pidetäänkin joskus epärealistisena siksi, että israelinjuutalaisten ylivoimainen enemmistö vastustaa valta-asemastaan luopumista. Mikä tahansa kestävä ja oikeudenmukainen rauha kuitenkin edellyttää, että israelinjuutalaiset hyväksyvät tasa-arvon palestiinalaisten kanssa. Tilanne voi muuttua yllättävän nopeasti. Vielä 1980-luvun lopulla Etelä-Afrikan valkoisten enemmistö vastusti etuoikeuksista luopumista, mutta vuonna 1994 apartheid oli jo ohi.

Etelä-Afrikan murroksessa keskeistä oli ulkoinen painostus boikotteina ja talouspakotteina. Israelissa boikotit ovat alkaneet vasta hiljattain, mutta niillä on jo vaikutusta. Aluksi boikottien takana on ollut kansalaisyhteiskunta, kuten Etelä-Afrikassakin, mutta nyt boikotit ovat nousemassa valtioiden tasolle.

Myös EU:n on aika siirtyä hampaattomista varoitteluista toimivaan painostukseen, jonka tavoitteena on apartheidin lopettaminen. Suomelle ensimmäinen askel olisi Israelin kanssa käytävän asekaupan lopettaminen. Tämä lähettäisi vahvan viestin siitä, että Suomi kannattaa demokratiaa ja vastustaa apartheidia.

Kirjoittaja on Israeli Committee Against House Demolitions -järjestön Suomen haaran hallituksen jäsen.

 
Kommentoi artikkelia
 
Ulkopolitiikka 4/2012

Pitkä tie kullasta paperirahaan

Juha Tarkka, kuvitus Antti Valta

Luvassa myrskyisää

Joonas Pörsti/UP

Ylös velkakriisistä

Joonas Pörsti/UP

Kyberasekilpa kiihtyy

Anna-Kaisa Hiltunen/UP, kuvitus Antti Valta

Suomi turvaa kriittistä infrastruktuuria

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Putinin lojaali liittolainen

Katri Pynnöniemi, kuva A. Savin/Wikimedia Commons

Rokkia ja räjähdyksiä

Juha Mäkinen/UP

Euro saa jumalattaren kasvot

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Seikkailuja virtuaalisessa villissä lännessä

Heta Muurinen

BRICS-maat putoavat kelkasta

Pasi Nokelainen

Rahan lonkerot

Teija Tiilikainen/UP

Sitkeästi euron puolesta

Anna-Liisa Lilius

Sambia palasi markkinoille

Pasi Nokelainen

Eurooppa ulkoistaa jätteitään

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Kanadan Kennedy isänsä jalanjäljillä

Juha Mäkinen/UP

Ystävyyttä ja kranaattitulta

Juha Mäkinen/UP

Miten käy rahan, jos verkkopankkijärjestelmät kaatuvat?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Ylimaallinen mammona

Simon Critchley

Mikä kaupunki, mikä valuutta?

Juha Mäkinen/UP

Georgian uusi herääminen

Milja Komulainen

Kirjava itänaapurusto

Kristi Raik

Obaman jatkoaika

Jussi Hanhimäki

Yhdessä ennakkoluuloja vastaan

Anna Virkama

Kohti reunaa

Joonas Pörsti/UP

Kapitalismin uudet kasvot

Annina Aalto

Resurssiryntäilyn riskit

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Valtatyhjiö etsii täyttäjäänsä

Lauri Tähtinen

Siirtokuntien uhka Israelille

Timo R. Stewart

Poliittisesti yksinäinen presidentti

Juha Jokela

Jotta jokainen kuuluisi joukkoon

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Tutkimus valaiskoon politiikan tulevaisuutta

Hannu Mäntyvaara

Moskovan seireenilaulu Ukrainalle

Joonas Pörsti

Israelin oikeisto puolustaa asemiaan

Timo R. Stewart

Yhden valtion malli

Syksy Räsänen