Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Väkivallatonta mainetta kannattaa suojella

Häly Laasme

Maailma tarvitsee edelleen Suomen kaltaisia maita osoittamaan väkivallattoman strategian mahdollisuudet. Nato on looginen valinta Virolle muttei Suomelle, kirjoittaa puolustuspolitiikan tutkija Häly Laasme.

Turvallisuus on yhteinen hyvä, jos­ta vain San Marinon ja Vatikaa­nin kaltaiset kääpiövaltiot voivat nauttia muiden siivellä. Siksi vas­tavuoroisten rauhanomaisten suhteiden luomiseen tarvitaan kaikkien panosta.

Valitettavasti ulkopolitiikan päättä­jät eivät useinkaan ymmärrä, ettei alueel­lista ja globaalia turvallisuutta saavuteta pelkästään sotilastoimin, joissa vahvoilla ovat kovat vallat, kuten Yhdysvallat, Bri­tannia ja Ranska. Turvallisuuden raken­tajiksi tarvitaan myös vaikutusvaltaisia pehmeitä valtoja, joilla on kykyä konflik­tinratkaisuun ja välittäjänä toimimiseen.

Kansainvälisille toimijoille voidaan tarjota pakkokeinojen ja uhkausten sijas­ta myönteisiä kannustimia, mutta niiden vaikutusta ei ole analysoitu kansainväli­sen politiikan tutkimuksessa laajasti. Kir­jallisuus on näiltä osin melko puutteel­lista. Tutkijat eivät vieläkään ole onnis­tuneet vakuuttamaan kovia valtoja siitä, että diplomaattiset keinot voivat kantaa hedelmää turvallisuuspolitiikassa.

Kovien valtojen kannattaa vastakin pitäytyä siinä, missä niillä on jo etulyön­tiasema, eli sotilaallisen kapasiteetin ke­hittämisessä ja hyödyntämisessä. Peh­meiden valtojen vahvuutena puolestaan ovat vaihtoehtoiset strategiat, kuten väli­tys-ja neuvottelutaidot sekä neutraalien viestintäympäristöjen luominen.


Suomen ulkoministeriö on nähnyt paljon vaivaa selvittääkseen, millaisia taloudellisia ja perustuslaillisia vaiku­tuksia Suomen turvallisuudelle koituisi, jos maa päättäisi liittyä Natoon. Yksi monista selvityksistä on suurlähettiläs Antti Sierlan johdolla laadittu Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuk­set joulukuulta 2007. Lisäksi puolustusministeriön alainen Maanpuolustus­tiedotuksen suunnittelukunta (MTS) selvittää säännöllisesti suomalaisten näkemyksiä maan turvallisuudesta ja liittymisestä Natoon.

Paljon vähemmän sen sijaan kuulee näkemyksiä siitä, miksi Suomen eipitäisi konfliktinratkaisun näkökulmasta harki­ta Natoon liittymistä.

Ulkoministeriö on ilmaissut varsin selvästi kantansa, jonka mukaan Suomen tulee tavoitella vahvaa asemaa konflik­tien välittäjänä. Rauhanvälityksen toi­mintaohjelmassa vuodelta 2011 hallitus toisti sitoutumisensa välittäjänä toimimi­seen. Se lupasi sijoittaa aiempaa enem­män rahaa kansainvälisiin välitysohjel­miin ja pestata niihin lisää suomalaisia.

MTS:n kyselyjen mukaan 70 prosent­tia suomalaisista ei halua maata Natoon. Suurlähettiläs Sierla oli selvityksessään sitä mieltä, ettei Suomi puolustusliiton jäsenenä saavuttaisi turvallisuussektoril­la paljonkaan. Tunnetuimpiin kuuluva vastaväite sotilaalliselle liittoutumiselle tiivistyy sanontaan ”Historiaa ei voi muuttaa jälkikäteen.”

Jos Suomi mielii vahvaksi välittä­jäksi, sen kannattaa karttaa Nato-jäse­nyyttä, koska välittäjän tärkein ominai­suus on uskottavuus.

Jos Suomi mielii vahvaksi välittä­jäksi, sen kannattaa karttaa Nato-jäse­nyyttä, koska välittäjän tärkein ominai­suus on uskottavuus.Riitapukareiden on pystyttävä luottamaan kolmanteen osapuoleen, kunnioittamaan sitä ja suhtautumaan siihen puolueettomasti. Näi­tä ominaisuuksia eivät pysty tarjoamaan Yhdysvallat tai Britannian ja Ranskan kaltaiset vahvat eurooppalaisvallat – ja juuri siksi ne eivät saavuta kummoisia tuloksia välittäjinä.

Vaikka Nato muuttaisi strategista konseptiaan miten paljon tahansa, valtaosa ihmisistä pitäisi sitä edelleen sotilas­liittona. Konfliktinratkaisun ja neuvot­telun teorioissa puolestaan korostetaan painokkaasti sovittelun merkitystä kaik­kien osapuolten toiminnassa.

Välittäjän olisi äärimmäisen vaikea päästä Nato-jäsenenä sovittelun ihantee­seen, koska liittouma on usein mukana operaatioissa, joissa sotilaita lähetetään toisten valtioiden alueelle. Lisäksi Naton maine on tahraantunut monilla konflik­tialueilla, joilla välitystoiminnalle on huutava tarve. Yleensä syynä ovat tiet­tyjen Nato-maiden taktiset ja operatio­naaliset virheet, jotka ovat aiheuttaneet kohtuuttomasti kärsimystä siviileille ja joiden vuoksi paikallisväestö on ollut tyytymätön.

Kun uusi jäsen liittyy Natoon, kon­fliktien osapuolet arvottavat sen nopeasti liittouman yleisen toiminnan perusteella, eivät yksittäisenä jäsenmaana. Jäsenet siis jakavat onnistumisten ohella Naton epäonnistumiset ja virheet.

Jos Suomesta jonain päivänä tulee Naton jäsen, sillä ei enää ole paluuta liittoutumattoman maan maineeseen. Uskottavuus väkivallattomana ja neut­raalina toimijana on siinä vaiheessa tah­riutunut, ja välittäjänä toimiminen krii­sinhallinnassa ja konfliktinratkaisussa vaikeutuu merkittävästi.


Viron puolestaan oli liityttävä Na­toon, kun se sai itsenäisyytensä takaisin – riippumatta siitä, kuinka korkealle se arvotti diplomaattisen ja rauhanomai­sen konfliktinratkaisun tai mahdollisen puolueettomuuden. Viro oli läpi histori­ansa tullut valloitetuksi idästä, lännestä, pohjoisesta ja etelästä. Kansainvälisessä politiikassa päättäjillä on taipumus vetää yhtäläisyysmerkit historian ja nykypäi­vän välille.

Liittoutuminen voi estää uusia val­loittajia hyökkäämästä Viroon, joten Nato-jäsenyys oli maalle looginen as­kel. Suomen ja Viron välinen ero näkyy selvimmin, kun muistetaan Moloto­vin–Ribbentropin sopimuksen ja toisen maailmansodan seuraukset sekä se, että Suomi selvisi niistä itsenäisenä.

Viron pinta-ala ja väestö ovat selvästi pienemmät kuin muiden Pohjois-Euroo­pan maiden, samoin bruttokansantuote. Niinpä Viron on suhtauduttava riskeihin äärimmäisen varovaisesti. Vaikka Viro kasvattaisi merkittävästi puolustusme­nojaan, maa ei pystyisi puolustautumaan omilla sotavoimillaan. Se tarvitsisi liit­toutuneiden apua joka tapauksessa.

Ehkäisevän diplomatian rakentami­nen merkitsee aina vuosien ponnisteluja. Ennakkoluuloja, kielteistä julkista mieli­pidettä ja kulttuurista tietämättömyyttä on vaikea paikata hetkessä, eikä erilaisia näkemyksiä hyväksytä yhdessä yössä.

Rauhanteoreetikkojen mukaan ko­vat vallat levittävät ympärilleen liikaa väkivaltaa ratkaistessaan ongelmat sotilaallisesti ja antaessaan ymmärtää, että militarisoituminen olisi tehokkaan ja toimivan yhteiskunnan normi. Suun­tauksen kääntämiseksi on todistettava, että väkivaltaiset strategiat ovat viime kädessä tehottomia, tai ainakin osoitetta­va, että väkivallattomat strategiat, kuten välitystoiminta tai julkisuusdiplomatia, tehoavat yhtä lailla.

Siksi Eurooppa ja koko maailma tar­vitsevat Suomen kaltaisia itsenäisiä toi­mijoita, jotka ovat avoimia vaihtoehtoi­sille keinoille ja seuraavat päättäväisesti rauhanomaista polkua.

Kirjoittaja on virolainen politiikan tutkija, joka työskentelee useille yhdysvaltalai­sille tutkimuslaitoksille. Hän on julkaissut artikkeleita esimerkiksi NATO Review ja Joint Force Quarterly -lehdissä.

 
Kommentoi artikkelia
 
Ulkopolitiikka 3/2012

Voimanainen Venäjän valtaa vastaan

Teksti ja kuvat Veera Laine

Rahakas tieprojekti jyrää Himkin metsässä

Veera Laine

Johtaja kadotti suunnan

Joonas Pörsti/UP

Mustan ja mormonin kamppailu

Joonas Pörsti/UP

Yhdysvallat vuonna 1832

Joonas Pörsti/UP

Poliittisen johtajuuden muodoista

Henri Vogt

Ukrainan valinnan hetki

Olga Shumylo-Tapiola

Planeetta kuuluu lapsillemme

Anna-Kaisa Hiltunen/UP, kuva Tuomas Kortteinen/UP

Hauras valtio ei hyödy interventiosta

Olli Ruohomäki

EU:ta voi auttaa vain demokratia

Yrjö Lautela

Uuden ajan johtajuus

Teija Tiilikainen

Arjen oikeuksien puolustaja

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Vaarallinen avioliitto

Joonas Pörsti/UP

15-vuotiaana valtaan

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Silta yli kapean rajan

Juha Mäkinen/UP

Kompassi Kiinan johtajapeliin

Mikael Mattlin

Saksan ja Ranskan eripura on EU:lle hyväksi

Jonas Cullberg

Maailma kuulee heistä vielä

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Skotlanti haaveilee itsenäisyydestä

Tim Judah

Aarteesta kiroukseksi

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Turkki vangitsee toimittajiaan

Saana-Maria Jokinen

Kuka tuo rauhan Syyriaan?

Marko Lehti

Politiikan paradokseja

Igor Torbakov

Väkivallatonta mainetta kannattaa suojella

Häly Laasme

Kulttuuri ohjaa kasvua

Lauri Tähtinen

Viattomuuden loppu

Niina Oisalo

Yksinäisten susien ulvontaa

Teemu Sinkkonen

Määränpäänä kaupunki

Janne Hopsu

Kekkosen ilosanomasta avoimeen Eurooppaan

Jarmo Virmavirta

Syyrian aseetonta vastarintaa rahoitetaan Saksasta

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Virallinen totuus johtajavalinnoista

Mikael Mattlin

Yhdysvallat katsoo Aasiaan ja Tyynellemerelle

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Verkosta ääni vaiennetuille

Anna-Kaisa Hiltunen/UP, kuvat Lens Politica

 
 
 
Saako viagraa ilman reseptiä Cialis 5mg hinta