Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 
Etusivu Uusin numero Lehden esittely Tilaa UP UP-klubi Arkisto Kirjatutka Briefly in English Mediakortti Lukijakysely Yhteystiedot

Laaja-alainen sillanrakentaja

Martina Ahola

Markku Wileniuksen tie maailman ensimmäiseksi tulevai­suuden tutkimuksen professoriksi on monen tekijän summa. Osasyynä voi olla hänen laaja-alainen kiinnos­tuksensa eri tieteenaloja kohtaan. Wileniuksen koulutustaustaan kuu­luu muun muassa yhteiskuntapolitiikka, talous, sosiaalipolitiikka ja luonnontieteet, sekä vähän insinööritieteitä.

Suurin kiinnostus tulevaisuutta hahmottavia malleja kohtaan heräsi kuitenkin Wileniuksen työstäessä ympäristökysymyksiin liittyvää väi­töskirjaansa 1990-luvun alussa. Yh­teiskuntatieteilijänä ilmastonmuu­toksen tutkimusohjelmaan osallistu­nut Wilenius kiinnostui siitä, miten luonnontieteen ennustemalleja voi­daan soveltaa yhteiskunnallista kehi­tystä tutkittaessa.

Turun yliopiston alainen Tulevaisuuden tutkimuskes­kus oli 1990-luvun puolivälissä hyvin pienimuotoinen. Kasvu oli kuitenkin nopeaa ja tarvetta oli sekä akateemi­selle tutkimukselle ja opetukselle että soveltavalle ja konsultointityölle, jonka tilaajia olivat esimerkiksi mo­net eri ministeriöt.

”Minua kiinnosti myös yrityspuo­li, koska yrityksissä ongelmat ovat akuutteja ja konkreettisia.”

Varsinai­nen loikka yritysmaailmaan tapahtui kaksi vuotta sitten, kun saksalainen vakuutusjätti Allianz tarjosi työtä strategiayksikkönsä johdossa. Wile­nius lähti katsomaan, miten hänen näkemyksensä trendeistä ja maail­man liikevoimista voisi hyödyttää yrityksen päätöksenteossa ja opera­tiivisessa toiminnassa.

Vuodenvaihteessa Wilenius palasi Suomeen, mutta tekee vielä tänä vuonna osan työstään Allianzille. Hän on edelleen virkavapaalla professuuristaan. Jäljelle jäävä aika tästä ”sapattivuodesta” kuluu muun muassa uuden kirjan ja tulevien tutkimushankkeiden valmis­teluun. Suunnitelmissa on kirja yri­tysmaailmasta kerättyjen kokemus­ten pohjalta.

Wilenius toimii aktiivisesti myös Rooman klubin jäsenenä ja pitää sen tarjoamia yhteyksiä arvossa.

”Tapaan siellä ihmisiä, joilla on täy­sin erilainen kokemusmaailma ja perspektiivi. Se on tärkeää, jotta en juutu omiin ympyröihini.”

Lue myös: Markku Wilenius: Ihmiskunnan henkinen murros tekee tuloaan
 
Kommentoi artikkelia
Nimi (vaaditaan)
Sähköpostiosoite (vaaditaan)
 
 
 
Tässä numerossa