Suomettuminen uusiokäytössä

Niina Sarkonen

Suomettumisen käsite näki päivänvalon 1960-luvun lopulla Saksan liittotasavallassa (saks. Finnlandisierung). Suomea pidettiin varoittavana esimerkkinä suurvallan puuttumisesta pienen maan sisäisiin asioihin. Ilmiö näkyi paitsi Suomen sisä- ja ulkopolitiikassa, niin myös liike-elämässä ja mediassa itsesensuurin muodossa.

Suomettumisen aikaa kesti laajasti ymmärrettynä vuodesta 1968 (Tšekkoslovakian miehitysvuosi) aina Neuvostoliiton hajoamiseen asti, eli vuoteen 1991. Termi jäi elämään kansainvälisessä politiikassa, vaikka sitä ei ole enää liitetty yhtä kiinteästi Suomeen.

Uussuomettumisella on viime vuosien aikana viitattu lähinnä Venäjän voimakkaan nousun aiheuttamiin pelkoihin ja suomalaisten poliitikkojen varovaisuuteen ulkopoliittisissa lausunnoissa. Myös Suomen suhteita Euroopan unioniin tai Yhdysvaltoihin on kritisoitu uussuomettuneiksi. Virolainen media on ottanut termin erityisen ahkeraan käyttöön.

Lue lisää:

Alexander Stubb: "EU tarvitsee kaksi idänpolitiikkaa"