Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 
Etusivu Uusin numero Lehden esittely Tilaa UP UP-klubi Arkisto Kirjatutka Mediakortti Briefly in English Lukijakysely Yhteystiedot

Hyvästit muovipusseille

Maailma palasina

Kristian Kurki, Lauri Muranen, Joonas Pörsti

Muovipussien käytöstä on tullut paitsi ympäristöaktivistien myös poliitikoiden puheenaihe, sillä ilmaisillakin muovipusseilla on hintansa. Arvioiden mukaan maailmassa kuluu yli miljoona muovipussia minuutissa.

Britanniassa käytetään vuosittain 13 miljardia muovipussia. Kauppaketju Marks & Spencerin taannoinen päätös
tehdä kannattimistaan maksullisia sai kehuja pääministeri Gordon Brownilta, mutta ilmaispusseista luopuminen voi olla riski asiakkaiden tyytyväisyydestä riippuvaisille yrittäjille.

Kehitysmaissa muovipussien käyttö kasvaa ripeästi. Toisaalta autoritaarinen hallinto saattaa tarjota nopeat keinot ongelman kitkemiseksi, sillä Kiina on ilmoittanut kieltävänsä ilmaisten muovipussien jakelun kaupoissa kesäkuusta lähtien. Samalla kielletään ohuiden, helposti rikkoutuvien pussien valmistus, kuten Etelä-Afrikassa tehtiin vuonna 2002. Siellä pussien kulutus on vähentynyt 90 prosentilla.

Kiinassa menee tätä nykyä liki kolme miljardia muovipussia päivässä. Niiden valmistukseen uppoaa vuosittain peräti 37 miljoonaa barrelia raakaöljyä, joka vastaa melkein puolen vuoden öljyn kokonaiskulutusta Suomessa.

 
Kommentoi artikkelia
Nimi (vaaditaan)
Sähköpostiosoite (vaaditaan)
 
 
 
Tässä numerossa