Kirjatutka: Kulttuurit kipinöivät Kaukasiassa

Anna-Lena Laurén: Vuorilla ei ole herroja, Teos 2009, 218 s.

Ville Ropponen

Georgian ja Venäjän sota elokuussa 2008 toimii Anna-Lena Laurénin reportaasikirjan Vuorilla ei ole herroja lähtökohtana. Onneksi Laurén ei pysäh­dy Georgiaan, vaan pyrkii ymmärtä­mään Kaukasiaa laajasti. Hän pohtii politiikan lisäksi kaukasialaista mentali­teettia, historiaa, kulttuuria ja taloutta. Näkökulma on valpas ja moneen suun­taan kriittinen.

Teoksessa Laurén kulkee halki Georgian, Etelä-Ossetian ja Abhasian sekä tutkii Venäjän Pohjois-Kaukasusta, mis­sä tilanne on kuumentunut entisestään toisen Tšetšenian sodan jälkeen. Väkival­ta on levinnyt Ingušiaan, Dagestaniin, Pohjois-Ossetiaan ja Kabardi-Balkari­aan.

Kaukasuksella on paljon muutakin kiinnostavaa kuin pelkät konfliktit. Yl­peiden, omapäisten ja suvaitsevaisten ihmisten alueella asiat ovat usein toista kuin miltä päälle näyttävät. Laurén kir­joittaa taitavasti ja pujottelee faktojen lomaan sympaattisia huomioita tavallis­ten ihmisten elämästä, muun muassa siitä, kuinka Aslan Apšev kasvattaa El­brus-vuoren laaksoissa väkeviä kabar­dinhevosia.

Maailmassa on Kaukasian ohella harvoja seutuja, jossa yhtä pienelle alu­eelle mahtuu niin monia kulttuureja ja yli 40 eri kieltä. Kansojen kirjon, vuorten ja kolonialistisen historian leimaama Kaukasus tuo mieleen Balkanin. Neuvos­tojärjestelmä ja Stalinin pakkosiirrot loivat Kaukasiaan lukuisia edelleen ky­teviä etnisiä konflikteja.

Kreml on virallisesti julistanut Tšetšenian rauhoittuneen, silti Venäjän armeija viipyy paikalla. Tšetšenian diktaattorin Ramzan Kadyrovin käskystä erikoisjou­kot kidnappaavat ja ampuvat hallinnon arvostelijoita. Groznyin kaduilla miel­tään uskaltavat osoittaa enää kadonnei­den tšetšeenien sukulaisnaiset. Silti mo­net kannattavat Kadyrovia, koska hänen uskotaan tuoneen vakautta. Ainakin kuri on lisääntynyt: uusin määräys on naisille julistettu huivipakko.

Kaukasukselle vieras, jyrkkä islamin tulkinta valtaa Tšetšenian lisäksi alaa myös Dagestanissa, Ingušiassa ja Kabar­di-Balkariassa. Islamistiset liikkeet hou­kuttavat nuoria ja niiden vetovoimaa lisää sosiaalinen kurjistuminen ja horju­va talous. Myös Venäjän väkivaltapoli­tiikka, joka kohdistuu kaikkiin musli­meihin, ajaa ihmisiä islamistisissien rivei­hin. Tilanne on erityisen paha Ingušiassa, jossa on kadonnut satoja ihmisiä.

”Kukaan ei kuuntele meitä”, on viesti, joka toistuu kaukasialaisten haas­tatteluissa. Laurénin mukaan Venäjää piinaa myös välinpitämättömyys omista kansalaisistaan. Presidentti Medvedevkin on myöntänyt, että Kaukasia on Venäjän isoimpia ongelmia.

Mutta onko Venäjällä strategiaa on­gelman ratkaisemiseksi? Uusimmat toi­met, kuten Pohjois-Kaukasuksen laajui­sen suurhallintoalueen luominen ja ”ter­rorismin vastaisen operaation” laajenta­minen tuskin auttavat. Levottomuudet ovat viime aikoina vain lisääntyneet. Kreml nojaa yhä väkivaltaan, jonka avulla se on yrittänyt kontrolloida Kau­kasiaa viimeiset 300 vuotta, siinä kuiten­kaan onnistumatta.

Laurén arvostelee myös Georgian Etelä-Ossetiaa ja Abhasiaa kohtaan har­joittamaa isovelipolitiikkaa. Presidentti Saakašvili näyttäytyy autoritaarisena ja nationalistisena kuumapäänä, jonka kau­della korruptio on kuitenkin laskenut. Georgialla on toivoa, sillä maasta löytyy vapaata ajattelua ja kykyä itsekritiikkiin.

Läntisten outojen kaksoisstandardien mukaan Kosovo tunnustetaan, mut­ta Etelä-Ossetiaa ja Abhasiaa ei. Etelä- Ossetia ei ole Lauréninkaan mielestä mikään valtio. Sen presidentti Edvard Kokoity on rahanahne Kremlin mario­netti. Sen sijaan Abhasia herättää enem­män toivoa. Vaikka talous on rempal­laan, sen asenne on itsenäinen.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.