Kirjatutka: Kaikki on kyseenalaistettavissa

Steven D. Levitt, Stephen J. Dubner: SuperFreakonomics. Global Cooling, Patriotic Prostitutes, and Why Suicide Bombers Should Buy Life Insurance. William Morrow 2009, 288 s.

Vadim Kononenko

Superfreakonomics saa miettimään uudelleen monia asioita, joita nor­maalisti pidettäisiin yleisenä totuutena. Tiesitkö, että prostituoitu makaa toden­näköisemmin poliisin kanssa kuin pää­tyy poliisin pidättämäksi? Tai että suku­puolenvaihdos voi parantaa palkkaasi, mutta vain jos valitset oikean sukupuo­len? Tämä johtuu siitä, että naiset saavat usein alhaisempaa palkkaa, siinäkin ta­pauksessa, että olisivat sattuneet synty­mään miehenä.

New York Times -lehden kolumnistin Stephen Dubnerin ja chicagolaisen eko­nomistin Steven Levittin kirjoittama Su­perfreakonomics yrittää ymmärtää yksi­löiden tekemiä valintoja. Ostopäätösten rinnalla heitä kiinnostaa, kuinka usein ihmiset pesevät kätensä tai miten he ryhtyvät terroristeiksi. Kirjoittajat leik­kivät tilastoilla ja käyttävät esimerkkejä, jollaisia ei ole totuttu näkemään talous­tieteellisessä kirjallisuudessa.

Näin syntynyt teos ei ole missään tapauksessa tylsä eikä myöskään tyypil­linen kirja taloudesta. Paikoitellen pilkal­linen ja poliittisesti epäkorrektia kieltä käyttävä Superfreakonomics jatkaa siitä, mihin tekijöiden edellinen kirja Freako­nomics (2005) päätyi.

Dubner ja Levitt kertovat tarinoillaan, miten maailma on organisoitu (ainakin se maailma, missä me, ja mikä tärkeää, myös apinat elävät). Kaikessa yksinkertaisuu­dessaan he katsovat maailmanjärjestyksen perustuvan kahteen taloutta pyörittävään tekijään, jotka ovat raha ja sukupuolisuh­teet. Kaikki muu on sivuasiaa.

Superfreakonomics olisi voinut yltää muutenkin Freakonomicsin menestyk­seen, mutta varsinaisen hälyn kirja sai aikaiseksi tarttumalla aikamme pyhään lehmään eli ilmastonmuutokseen. Kir­joittajat käsittelevät ilmaston lämpene­mistä pitkälti samaan tapaan kuin pros­tituutiota, sukupuolenvaihdoksia ja itse­murhapommittajia.

Konventionaaliset oletukset on kään­netty kirjassa päälaelleen. Ilmastonmuu­tosgurujen, kuten Al Goren, puheet on kyseenalaistettu ja tarjolla on eksoottisia uusia ratkaisuja ilmastonmuutoksen vas­taiseen kamppailuun. Pilaamatta yllätys­tä voitaneen todeta, että ratkaisuun liit­tyy jättiläismäisen puutarhaletkun sijoit­taminen taivaalle.

Kirjoittajat ylittivät ehkä jonkin ra­jan, koska kyseinen luku on aiheuttanut niin paljon kiihtymystä. Lukemattomat bloggaajat ja kolumnistit ovat tarkastel­leet teoksen julkaisun jälkeen kirjoittaji­en oletuksia kriittisesti ja syyttäneet heitä moraalittomuudesta, tieteellisestä epäre­hellisyydestä tai yksinkertaisesti vain uppiniskaisuudesta. Erityisesti ehdotuk­set maapallon ilmaston manipuloinnista keinona ilmaston lämpenemisen estämi­seksi herättivät runsaasti arvostelua.

On vaikea osoittaa todeksi, ovatko kirjoittajat vai heidän arvostelijansa oi­keassa. Ehkä kirjaa pitäisikin arvioida sen perustana olevan argumentin mu­kaan. Ihmiset tekevät työtä rahan ja huvin takia, eivätkä Superfreakonomic­sin kirjoittajat ole poikkeus. Kirjasta on sentään tullut myyntimenestys ja yleistä mielipidettä ravistelevien, kiistanalaisten väitteiden kirjoittamisen täytyy olla myös hauskaa.

Kirjasta saa enemmän irti, jos ei suhtaudu siihen perimmäisenä totuutena. Jollain tapaa Levitt ja Dubner tuovat mieleen animaatiohahmot Beavisin ja Buttheadin. He menivät yliopistoon, hankkivat taloustieteen tohtorin arvosanan ja päättivät kirjoittaa kirjan pot­kaistakseen takamuksille tylsiä ekono­misteja ja kaikkia muita, jotka ottavat annettuina liian monia olettamuksia maailmastamme.