Kirjatutka: Ydinaseita rauhanomaisen käytön varjolla

Stephanie Cooke: In Mortal hands. A Cautionary History of the Nuclear Age. Bloomsbury 2009, 496 s.

Pasi Nokelainen

Ydinaseiden leviämisen uhka kasvaa merkittävästi, jos ilmas­tomuutokseen vastataan ydinvoi­maloiden mittavalla lisärakentami­sella. Tähän tulokseen on tullut ydinenergiateollisuutta lähes 30 vuotta läheltä seurannut toimittaja Stephanie Cooke.

Ydinaseiden valmistukseen tarvittavalla teknologialla ja tietä­myksellä on ollut taipumus vuotaa aina Yhdysvaltain ydinaseohjelman eli Manhattan-projektin alkuajoista lähtien. Suoranaiseen vakoiluun turvautui esimerkiksi Neuvostoliitto kuroessaan kiinni Yhdysvaltojen etumatkaa aseiden kehittelyssä. Pakistanin, Pohjois-Korean ja Iranin ydinaseohjelmat pohjautuvat muun muassa ydinsalaisuuksien varasta­miseen ja ”mustan pörssin” kaup­paan.

Aseiden leviäminen ydinsulkuso­pimuksessa tunnustettujen ydinase­valtioiden ulkopuolelle on kuitenkin tapahtunut pitkälti ydinenergian rauhanomaisen käytön varjolla, väittää Cooke kirjassaan In Mortal Hands. Juuri tässä on ydinvoiman ennakoituun renessanssiin sisältyvä vaara.

Kirja on provokatiivinen ja suun­nattu ohjelmallisesti sekä ydinvoi­maa että ydinaseita vastaan. Se osoittaa ansiokkaasti, kuinka keino­tekoinen jaottelu halkeavan atomin rauhanomaisen ja tuhoisan käyttö­tavan välillä on käytännössä ollut.

Salaisten ydinaseohjelmien syntyyn on vaikuttanut suuresti presidentti Dwight D. Eisenhowerin vuonna 1953 YK:ssa pitämä ”Atoms for Peace” -puhe ja sitä seurannut politiikka. Presidentti korosti ydin­teknologian rauhanomaisia hyödyn­tämismahdollisuuksia tulevaisuu­dessa – puheen pitohetkellä maail­massa ei vielä ollut yhtään sähkö­verkkoon kytkettyä ydinvoimalaa.

Eisenhower neuvonantajineen pyrki vähentämään muiden maiden kiinnostusta ydinteknologian pimeää puolta kohtaan lupaamalla teknologian hyödyt kaikille. Yhdys­valtain laaja ydinteknologia- ja ydinmateriaalikauppa 1950- ja 1960-luvuilla kuitenkin mahdollisti muun muassa Argentiinan, Brasilian, Intian, Israelin, Etelä-Afrikan ja Ete­lä-Korean salaiset ydinaseohjelmat. Yhdysvallat myi muun muassa 40 tutkimusreaktoria eri puolille maailmaa.

Viimeistään Intian ydinkoe vuonna 1974 sai hälytyskellot soi­maan. Testissä käytetty plutonium oli tuotettu Kanadan myymällä tutkimusreaktorilla, johon Yhdysval­lat oli toimittanut raskasveden. Myös eurooppalaiset ovat vastuussa aseiden leviämisestä. Eurooppalais­ta alun perin rauhanomaiseen käyt­töön tarkoitettua teknologiaa ja ydinpolttoainetta on käytetty muun muassa Israelin ja Irakin ydinaseoh­jelmissa.

Cooke pyrkii kirjassaan osoitta­maan, että varoituksen sanoja esi­tettiin kauppojen yhteydessä. Yksi ensimmäisistä varoittelijoista oli Yhdysvaltojen ydinpommin isä J. Robert Oppenheimer, jonka mukaan jopa uraanikaivokset olisi pitänyt ottaa kansainväliseen val­vontaan. Ydinenergiateollisuudessa taloudelliset ja strategiset intressit painoivat enemmän kuin huoli ydin­aseiden leviämisestä.

Cooke arvosteli myös ydinmate­riaalien turvallisuusvalvonnan ylintä viranomaista eli Kansainvälistä ato­mienergiajärjestö IAEA:ta. Järjestön tehtävänkuvaa toisaalta ydinenergi­an käytön edistäjänä ja toisaalta ydinaseiden leviämisen estäjänä hän pitää jakomielitautisena. Kieltämät­tä on erikoista, että Pohjois-Korean ydinohjelmassa käytetty uraani on peräisin IAEA:n tuella rakennetuista kaivoksista.

Kirjan suurin puute on siinä, ettei Cooke edes pyri arvioimaan nykyisen ydinsulkuvalvonnan riittä­vyyttä objektiivisesti. Historia voi toki toistaa itseään, muttei auto­maattisesti.