Lissabonin kujanjuoksu

Aaretti Siitonen

Kujanjuoksu on antiikin ajoilta periytyvä sotilaallinen kuritustapa. Tuomitun pitää juosta kahden, tovereidensa muodostaman miesrivin välistä miesten lyödessä häntä kepein, raipoin, keihäin tai pistimin. Tuomittu vapautuu syytteistä, mikäli hän selviää juoksusta. Rangaistuksen jälkeen hänet hyväksytään jälleen täysivaltaiseksi osaksi yhteisöään. Tämä näyttää nyt olevan Lissabonin sopimuksen kohtalo. Moukaroituna, lyötynä ja kidutettuna se kuitenkin selviää kujanjuoksusta jaloillaan.

Irlannin äänestäjät ovat antaneet tuomionsa, ja se on 67,1 prosentin tuella selkeä ”Yes”. Sopimuksen hyväksymiselle on enää kaksi estettä – Puolan ja Tšekin presidentit. Klaus ja Kaczynski seisovat rivin päässä uhmakkaina. Molemmat ovat luvanneet allekirjoittaa sopimuksen vasta Irlannin kansanäänestyksen jälkeen. Tšekin perustuslaillinen tuomioistuin saattaa käsitellä vireillä olevaa valitusta sopimuksen perustuslaillisuudesta vielä puolikin vuotta, mutta Puolan poliittinen tilanne ei näillä näkymin salli Kaczynskin pidättäytyä hyväksymästä sopimusta.

Mitä tämä tarkoittaa? Sopimus tulee voimaan ja yksi episodi EU:n historiassa saadaan päätökseen. Kokemus on silti ollut opettavainen, sillä alun perinhän tarkoitus oli luoda suuri demokraattinen spektaakkeli, perustuslaillisen sopimuksen kunniamarssi, jossa jäsenvaltioiden kansalaiset taputtaisivat unionia kilvan selkään ja antaisivat sille täyden tukensa.

Toukokuussa 2005 Ranskan presidentti Jacques Chirac työnsi alkuperäisen sopimuksen kansalaisten eteen ja yllättyi karvaasti, kun nimenomaan Ranska, jonka ei olisi edes välttämättä tarvinnut järjestää kansanäänestystä, iski ensimmäisen iskun (”Non”, 55 prosenttia). Alankomaiden kansanäänestys viimeisteli työn (”Tegen” eli vastaan, 62 prosenttia) ja vasta pitkän toipumisen, vallanvaihdosten ja sopimuksen symbolismin karsimisen jälkeen se päästettiin uudelle, tuskalliselle ratifiointikierrokselle.

Nyt juoksu on melkein juostu ja Euroopan unioni voi pian pukea uuden manttelin päälle. Lissabonin sopimuksen myötä säännöt ovat selkeämmät, kansalaisten ja kansanedustuslaitosten ääni kuuluvampi ja unionin päätöksenteko sujuvampaa. Lissabonin sopimus ei ole täydellinen, vaan tyypillinen kokoelma kompromisseja. EU ei ole vielä läheskään liittovaltio, mutta eiväthän eurooppalaiset liittovaltiota haluakaan. Lissabonin sopimus yksinkertaisesti vastaa laajentuneen EU:n tarpeisiin Nizzan sopimusta paremmin.

Haavat paranevat aikanaan, ja mustaksi lyödyt silmät näkevät kiduttajat eli kansalaiset pian uudessa valossa. Kujanjuoksun tarkoitus on piestä tuomitulta turhat luulot ja perusteeton ylpeys pois. Ihannetapauksessa rangaistuksen läpikäynyt ottaa opikseen ja on kiitollinen entisille kiduttajilleen, koska osaa entistä paremmin ottaa huomioon yhteisen tahdon. Näin siis ihannetapauksessa.

Aaretti Siitonen

Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin tutkija