Kirjatutka: EU:n toimivaltaa liioitellaan

Dictionnaire critique de l’Union européenne. Armand Colin 2008, 489 s.

Eero Vuohula

Sitten Timo Harakan vuonna 1995 julkaiseman hullunhauskan Spaget­tivatikaanin on Suomessa ilmestynyt useita kymmeniä vakavia ja syvällekäy­viäkin kirjoja Euroopan unionin toimin­nasta ja sen lieveilmiöistä. Kirjoittajien, ulkoministeriön ja median ponnisteluista huolimatta äänestäjät viime vaalien alla kuitenkin valittivat EU-tiedon puutetta ja protestoivat jättämällä äänestämättä.

Ranskalainen tutkijaryhmä on koon­nut eri jäsenmaista 166 asiantuntijan joukon, jotka 236 lyhyessä artikkelissa käyvät läpi lähestulkoon kaikki EU:n toimialat konkreettisin esimerkein. Vii­me vuonna Ranskan EU-puheenjohta­juuskauden aikana julkaistun kirjan Dictionnaire critique de l’Union euro­péenne (suom. Euroopan unionin kriitti­nen sanakirja) hakemistosta löytää kaik­ki politiikka-alueet, joilla jäsenmaat ovat antaneet EU-tasolle valmistelu- tai pää­tösvaltaa. Hakemisto kertoo, miten val­taa on sovellettu vuosien varrella.

Tällaiselle perusteokselle olisi Suo­messakin tarve. Kirja tarjoaa perustellun analyysin eri aiheista ja auttaa ymmär­tämään 490 miljoonan asukkaan ”eu­rooppalaisen systeemin” varsin moni­mutkaista toimintaa. Se avaa myös suo­malaisille lukijoille vähemmän käsitelty­jä ja tunnettuja jäsenmaiden välisiä näkemyseroja ja kilpailuasetelmia.

Euroehdokkaat ja media eivät kyen­neet meillä eivätkä monessa muussakaan jäsenmaassa suhteellistamaan ja konkre­tisoimaan EU:n vaikutusta eri yhteiskun­tapolitiikan lohkoilla. Vain harva ehdo­kas osasi selvittää, että kansalaisten joka­päiväisen elämän kannalta tärkeimmillä alueilla EU:lla ei ole käytännöllisesti kat­soen lainkaan valtaa ohi Suomen edus­kunnan. Päivähoidon, yliopistojen ja terveydenhoidon asioista päätetään koti­maassa, puhumattakaan veroista tai nii­den kohdistumisesta.

Epätietoisuus neuvoston ja parla­mentin toimivaltuuksista on ymmärret­tävää, mutta virheellinen käsitys EU:n toimivallasta ja vaikutuksesta kansalais­ten jokapäiväiseen elämään ja palvelui­hin on huolestuttava asia. Tämä antaa kosolti aseita myös EU:n vastustajille.

Määrällisesti on oikein väittää, että jopa 80 prosenttia eduskunnan säätämis­tä laeista johtuu tavalla tai toisella EU-tason päätöksistä. Suurin osa näistä sää­döksistä liittyy kuitenkin sisämarkkinoi­den normeihin, tuoteturvallisuuteen tai kilpailuoikeuden sääntöihin, jotka eivät hetkauta kansalaisten arkipäivää. Koska EU:n vaikutusta ei ole 15 vuoden jäsenyy­den aikana yrityksistä huolimatta osattu suhteellistaa, unioni on paljolti jäänyt epämääräiseksi möröksi, joka tunkeutuu kaikessa kansalaisen iholle.

EU:lla on merkittävää toimivaltaa esimerkiksi maataloustukien säätelyssä ja niiden valvonnassa. Niin ikään EU:n yhteinen ulkotullien taso ja sitä koskevat maailmanlaajuiset neuvottelut ovat ko­mission toimivallan ydintä. Komissio myös hallinnoi osaa jäsenmaiden kehi­tysavusta. Ympäristönsuojelun alueella olisi ilmastoneuvottelujen ja uimavesi­normien lisäksi vielä paljon käyttämä­töntä toimivaltaa. EU:n kriisinhallinta­valmiutta on kehitetty, mutta sen yhtei­nen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on vielä alkutaipaleellaan.

Suurten kokonaisuuksien sijaan me­dian ja sen ohjaamana kansalaisten päähuomio kohdistui kesäkuun vaalien alla EU-tason säätelyn kömmähdyksiin.

Myös Timo Soinin ”missä EU, siellä ongelma” -sutkaus meni hyvin läpi mo­nissa tiedotusvälineissä.

Kirjoittaja on neuvonantaja.