Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Yhdysvaltojen riippuvuus Kiinasta syvenee

Talouskriisin jälkeen

Matti Nojonen

Kiinan ylijäämätalouden ja Yhdysvaltojen alijäämätalouden keskinäinen riippuvuussuhde muistuttaa epäonnista katolista avioliittoa. Aviopari ei voi erota, vaikka keskinäinen luottamus ja yhteinen arvopohja puuttuvat. Taloudellinen pakkoliitto syntyi kuin varkain 2000-luvun aikana, ja nyt liiton sisäinen voimatasapaino on kallistumassa Kiinan eduksi.

Yhdysvaltojen riippuvuus Kiinasta syvenee
kuva: Antti Valta
Yhdysvallat on tehnyt Barack Obaman johdolla lähes täydellisen takinkäännön suhteissaan Kiinaan. Obama on poikennut Yhdysvaltojen aikaisempien presidenttien arvosidonnaisesta Kiinan-politiikasta ja sivuuttanut Pekingin suureksi mielihyväksi täydellisesti kysymykset ihmisoikeuksista sekä sanan- ja uskonnonvapaudesta.

Politiikanmuutosta pohjustettiin jo Obaman vaalikampanjan aikana lokakuussa 2008, jolloin Obaman Kiinan-neuvonantaja Jeffrey Bader antoi haastattelun kiinalaiselle vapaamieliselle lehdelle Nanfang Zhoumolle. Bader totesi haastattelussa, että USA:n suhtautuminen Kiinan ihmisoikeuskysymyksiin ja Kiinan yuanin vaihtokurssiin muuttuu, jos Obama valitaan presidentiksi.

Obama on pitänyt vaalilupauksensa kiinalaisille. Hillary Clintonin helmikuussa Kiinaan tekemän valtiovierailun aikana ei mainittu yhdenkään toisinajattelijan nimeä. Clinton ei ottanut ihmisoikeuksia esille myöskään kiinalaiselle televisiokanavalle antamassaan puolen tunnin mittaisessa haastattelussa. Yhdysvaltain valtionvarainministeri Timothy Geithner noudatti omalla vierailullaan samaa linjaa eikä tehnyt yuanin vaihtokurssista keskeistä poliittista kysymystä. Obaman avajaispuhe heinäkuun lopussa Washingtonissa järjestetyssä maiden välisessä korkean tason kokouksessa noudatti samaa kaavaa.

Linjanmuutos on osoitus realismin paluusta Yhdysvaltojen ulkopoliitiikkaan. Obaman hallinto on ymmärtänyt, että Kiinan suhteellinen voima on kasvanut. Talouskriisistä selviytyminen vaatii mailta yhteistyötä. Clintonin sanat helmikuussa Pekingissä ilmentävät hyvin valittua tietä: ”Kiina ja Yhdysvallat joko nousevat tai kaatuvat yhdessä”. Yhdysvallat tarvitsee Kiinan taloudellista tukea Obaman elvytysohjelmaan, terveysohjelman uudistukseen, paisuvan valtion velan ja alijäämäisen budjetin tasapainottamiseen sekä käynnissä olevien sotien rahoittamiseen.

Kiina on suurin yksittäinen Yhdysvaltojen ulkomainen lainoittaja, joka kattaa tällä hetkellä noin kymmenen prosenttia Yhdysvaltain jatkuvasti kasvavasta valtionvelasta. Kiinan hallussa on yli 25 prosenttia kaikista ulkomaiden omistamista USA:n valtion velkakirjoista. Mikään muu taho ei voisi tarjota Yhdysvalloille samanlaista tukea.

Yhdysvallat ei ole koskaan aikaisemmin ollut näin syvästi riippuvainen ulkopuolelta tulevasta taloudellisesta tuesta. On paradoksaalista, että kommunistisen puolueen johtama Kiina tukee maailman voimakkainta demokratiaa, Yhdysvaltoja. Ilman Kiinan tukea Obaman talouspoliittiset linjaukset tulisivat nopeasti tiensä päähän, Yhdysvaltain kansantalous hyytyisi ja Obaman hallinto voisi sanoa hyvästit toisen presidenttikauden suunnitelmille.

Toisaalta Kiinalle on strategisesti välttämätöntä pitää kiinni Yhdysvaltain markkinoista, dollarin vakaudesta, talouden elpymisestä ja Yhdysvaltoihin tehdyistä dollarisijoituksista. Kiinan kehittyvät markkinat ja vientiteollisuus ovat vetäneet maahan maailman suurimmat ulkomaanvaluuttavarannot, joiden arvo nousi tämän vuoden alussa jo yli 2 300 miljardiin dollariin. Varannoista noin 70 prosenttia on sijoitettu dollareihin tai dollarisidonnaisiin USA:n valtion velkakirjoihin. Määrä vastaa noin 40 prosenttia koko Kiinan bruttokansantuotteesta. Voimakkaan dollarisidonnaisuuden vuoksi Pekingin päättäjien on jatkettava Yhdysvaltojen velkaantuneen kansantalouden tukemista, sillä ilman Kiinan tukea dollarin arvo romahtaisi.

Dollaripumppu pitää yllä kasvua
Kiinan ylijäämätalouden ja Yhdysvaltojen alijäämätalouden välisen pakkoliiton sydämenä toimii dollareita Kiinasta Yhdysvaltoihin kierrättävä rahapumppu, jolla on keskeinen sisäpoliittinen ja taloudellinen merkitys sekä Kiinalle että Yhdysvalloille. Kiinan kommunistisen puolueen antaman lainan avulla Yhdysvallat kykenee tasapainottamaan budjettiaan ja pitämään korkotason alhaisena. Kun yhdysvaltalaiset kuluttajat kykenevät ostamaan Kiinassa tehtyjä tuotteita, dollari aloittaa matkansa takaisin kiinalaisen tehtaan tilille, jolta se siirretään Kiinan keskuspankin haltuun.

USA:n markkinoiden kulutusvoima on pitänyt tehtaat käynnissä ja ihmiset poissa kaduilta Kiinassa.
Vastaavasti Yhdysvaltain markkinat ovat olleet perinteisesti Kiinan tärkein yksittäinen markkina-alue. USA:n markkinoiden kulutusvoima on pitänyt tehtaat käynnissä ja ihmiset poissa kaduilta Kiinassa. Kysyntä Yhdysvalloissa tukee näin suoraan Kiinan kasvua ja pitää yllä herkkää yhteiskuntavakautta. Kiinan julkaiseman viimeisimmän mellakoiden määrää kuvaavan tilaston mukaan laittomia mielenilmaisuja oli tästä huolimatta 88 000 vuonna 2006.

Maailman suurimman yksipuoluevaltion ja voimakkaimman demokratian välisen rahapumpun globaali taloudellinen hyöty on ollut ilmeinen. Yhdysvallat ja Kiina ovat tuottaneet viimeisen viiden vuoden aikana noin 60 prosenttia maailmantalouden kasvusta sekä yli 30 prosenttia koko maailman bruttokansantuotteesta.

Dollaripumpun synty
Dollaripumpun merkitys kasvoi nopeasti 2000-luvulla. Se oli seurausta Tyynenmeren molemmin puolin tehdyistä talouspoliittisista päätöksistä. Bushin hallinnon talouspolitiikka perustui velkavetoiseen kasvuun. Bushin toimikaudella valtion velka kaksinkertaistui rikkoen 11 000 miljardin dollarin rajan viime vuonna. USA:n keskuspankin strategian mukaisesti kasvua ruokittiin pitämällä lainakorot alhaisina. Edullinen lainananto rahoitettiin velkapääomalla, etenkin valtion velkakirjoilla. Washingtonissa huomattiin, että liberalistinen talousmalli toimi ja talous kehittyi.

Yhdysvallat rakensi rautatieverkostonsa 1800-luvulla vastaavasti valtion ottamalla lainarahalla. Tällä kertaa lainarahaa ei sijoitettu taloutta tukevaan infrastruktuuriin, vaan sillä luototettiin isompien autojen, kulutushyödykkeiden ja asuntojen hankintaa. Voimakkaasti kasvaneen kulutuksen seurauksena Yhdysvaltojen Kiinan-kaupan alijäämä kasvoi vuosien 2001 ja 2008 välisenä aikana 220 prosenttia 83 miljardista 268 miljardiin dollariin.

Samanaikaisesti Pekingissä päätettiin 2000-luvun alussa, että ulkomaanvaluuttavarantoja sijoitetaan riskittömiin, mutta matalatuottoisiin USA:n valtion velkakirjoihin. Kiinan ulkomaanvarannot olivat vielä vuonna 2000 vaatimattomat 150 miljardia Yhdysvaltain dollaria, mutta Kiinaan alkoi etenkin vuosien 2004–2005 jälkeen virrata kiihtyvällä tahdilla spekulatiivista rahaa.

Sijoittajat näkivät, että dollarin arvo heikkeni suhteessa Kiinan yuaniin samalla kun Kiina tarjosi Yhdysvaltoja korkeampaa korkotasoa. Tämä ”kuuma raha” ja kasvavat suorat ulkomaiset investoinnit lihottivat Kiinan ulkomaanvaluuttavarantoja yli miljardilla dollarilla päivässä vuonna 2008. Finanssikriisin ensimmäisten epävarmojen kuukausien jälkeen Kiinaan suuntautuva dollarivirta on palautunut entiselleen. Kasvavasta dollarisidonnaisuudesta johtuva päänsärky ei ota hellittääkseen Pekingissä.

Keskustelu virinnyt Kiinassa
Kiinassa käydään kiivasta ja varsin kriittistä talouspoliittista keskustelua riippuvuussuhteesta Yhdysvaltoihin ja valuuttavarantojen sijoittamisesta. Kiinan johtoon kohdistuu kasvava sisäpoliittinen paine hajauttaa strategista kytköstä Yhdysvaltoihin sekä toisaalta suunnata valuuttavarantoja kotimarkkinoiden ja yhteiskunnan kehittämiseen. Keskustelussa on varsin erilaisia äänenpainoja.

Marginaalisimman ryhmän muodostavat etupäässä internetissä esiintyvät kansallismieliset kirjoittajat ja kansallista uhoa lietsovat kirjat, jotka vaativat Yhdysvaltojen pakottamista polvilleen vetämällä dollarisijoitukset kertarysäyksellä pois. Nämä yksittäiset äänet ovat saaneet suhteettoman suuren huomion läntisissä tiedotusvälineissä. Populismin värittämässä keskustelussa unohtuu, että vaatimusten toteutuminen romahduttaisi myös Kiinan talouden ja kaataisi ehkä maan poliittisen järjestelmän.

Myös kansallismieliset politiikantutkijat vaativat nopeaa dollaririippuvuuden hajauttamista. Kiinan yhteiskuntatieteiden akatemian tutkija He Fan esitti elokuussa 2007 myöhemmin varsin laajaa kannatusta saaneen uhkauksen, että jos USA ei vakauta heikkenevää dollaria, Kiinan tulisi vähitellen vaihtaa sijoituksensa pois dollarisidonnaisista kohteista. Yleensä taloustieteilijät ovat esittäneet huomattavasti maltillisempia mielipiteitä. Tämä voi johtua siitä, että he ymmärtävät tarkemmin keskinäisriippuvuuden syvyyden ja korvaamattomuuden.

Kasvavaa kritiikkiä yhdistää vaatimus kotimarkkinoiden kehittämisestä. Aihepiiri on varsinkin sosiologien ja muiden yhteiskuntatieteilijöiden suosiossa. Radikaalit äänet esittävät, että Kiinan keskushallitus on kiinnostuneempi tukemaan Yhdysvaltojen velkaantunutta kansantaloutta ja ”yhdysvaltalaisen kuluttajan patologista kulutussairautta”, kuten Tsinghua-yliopiston professori Qin Hui on todennut, kuin kehittämään kansalaistensa sosiaaliturvaa, tarjoamaan ilmaista peruskoulutusta tai edistämään kotimaista kysyntää.

Arvostelua kuuluu yllättäen myös poliittisen järjestelmän ytimestä. Kiinan keskuspankin johtaja Zhou Xiaochuan ehdotti, että maailman finanssijärjestelmän tulisi siirtyä pois dollarikannasta ja vahvistaa Kansainvälisen valuuttarahaston valuuttakorijärjestelmää, joka muodostuu niin sanotuista erityisnosto-oikeuksista (Special Drawing Rights). Kiinan keskushallituksen tutkimuslaitoksen talousjohtaja Xia Bin sanoi kesällä 2007, että Kiinan tulee käyttää valuuttavarantojaan neuvotteluaseena Yhdysvaltoja vastaan.

Nyt Kiina heiluttaa tahtipuikkoa ja Yhdysvallat on hiljaa.
Kaiken kaikkiaan Kiinan ja Yhdysvaltojen talouspoliittisessa retoriikassa on tapahtunut selkeä käännös. Aikaisemmin Yhdysvallat tarjosi Kiinalle keppiä ja porkkanaa vaatiessaan talousuudistuksia tai toisinajattelijoiden vapauttamisia. Nyt Kiina heiluttaa tahtipuikkoa ja Yhdysvallat on hiljaa. Pekingin linjanmuutos tapahtui jo vuoden 2007 lopussa, kun Kiinan ulkoministeri ilmaisi ensimmäisen kerran huolensa Kiinan dollarisijoitusten varmuudesta ja dollarikurssin heikkoudesta. Nyt Yhdysvaltain talouspolitiikan arvostelusta on tullut Kiinan ulkopolitiikan uusi tavaramerkki samalla kun Yhdysvallat on siirtynyt myötäilevään ja passiiviseen puolustukselliseen asemaan.

Kiinan ja Yhdysvaltojen strategiset optiot
Kiinan suhteellinen asema on vahvistunut talouskriisin seurauksena. Vaikka Kiina on lähes kaikilla mittareilla huomattavasti heikompi kuin Yhdysvallat, on ilmeistä, että Pekingillä on enemmän liikkumavaraa kuin velkakierteessä painivalla liittovaltiolla.

Washington on vastannut syntyneeseen riippuvuussuhteeseen siirtymällä rakentavaan poliittiseen dialogiin Pekingin kanssa. Tämän lisäksi Yhdysvallat on painostanut Kiinaa mukaan päätöksenteon pöytiin ja pyrkinyt näin sitomaan Kiinan voimakkaammin länsimaiden luomaan kansainväliseen institutionaaliseen yhteisöön.

Kiinalle tämä on tarjonnut tilaisuuden vaatia suurempaa päätösvaltaa kansainvälisessä järjestelmässä. Samanaikaisesti Kiina on pitänyt kiinni vanhasta suvereenisuusperiaatteestaan, jonka mukaan valtiot eivät saa puuttua toisten valtioiden sisäpoliittisiin ratkaisuihin. Yhdysvalloilla on kuitenkin yksi strateginen etu suhteessa Kiinaan: dollari.

Dollari on globaalin finanssijärjestelmän ja maailmankaupan johtava valuutta sekä useiden maiden reservivaluutta. Kiinan huolena on dollarin devalvoitumisen riski, sillä dollarin devalvaatio syö Kiinan dollarisijoitusten arvoa. Vuoden 2005 jälkeen dollari on devalvoitunut suhteessa yuaniin noin 20 prosenttia.

 Itse asiassa Kiina on itse osa ongelmaa. Kun Peking ostaa Yhdysvaltain valtion velkakirjoja tukeakseen Yhdysvaltojen talouden kehitystä, Kiina lisää entisestään epävakaaseen dollariin kohdistuvaa devalvaatiopainetta. Kiinan pelkona on, että Yhdysvallat keventää yhä raskaammaksi käyvää velkataakkaansa devalvaatiolla. Tämän vuoksi Peking on vaatinut Washingtonilta konkreettisia dollaria vakauttavia toimenpiteitä.

Kohti irtiottoa
Kiina pyrkii kolmella eri toimenpiteellä vähitellen ja hallitusti eroon dollaririippuvuudestaan. Maa on tehnyt valuutanvaihtosopimuksia muun muassa Etelä-Korean, Malesian ja Argentiinan kanssa. Sopimusten nojalla maat voivat käydä keskinäistä kauppaa omilla valuutoillaan. Vaikka sopimusten merkitys on suhteellisen pieni, ne ovat ensimmäinen konkreettinen askel pois dollarikannasta. Tämän lisäksi Peking julisti heinäkuussa, että se sijoittaa ulkomaanvaluuttavarantojaan yhä enemmän globaaleille raaka-aine- ja energiasektoreille.

Peking on esitellyt myös uudistusohjelmia kotimarkkinoiden kehittämiseksi. Nämä toimenpiteet vievät kuitenkin onnistuessaankin kymmeniä vuosia.

Maailman johtavan yksipuoluejärjestelmän ja selvästi vahvimman demokratian välinen keskinäisriippuvuus jatkuu vielä kauan. Voimme olla vain kiitollisia, että avioliittoa ylläpitävä rahapumppu jatkaa toimintaansa. Nähtäväksi jää, mikä sen merkitys on pitkällä aikavälillä demokraattisen järjestelmän tukipilarille – arvoihin perustuvalle politiikalle.
 
Kommentoi artikkelia
 
Ulkopolitiikka 3/2009

Aasia nousee, Afrikka edelleen aallonpohjassa

Tapani Vaahtoranta

Martin Scheinin: Periaatteen mies

Niina Sarkonen

Iranin toinen vallankumous

Kukka-Maaria Kuisma

EU lilliputtisarjaan YK:ssa

Pasi Nokelainen

Energiajärjestö soittaa hälytyskelloa

Olli-Matti Nykänen

Kapitalistinen manifesti: Ahneus on hyväksi (tiettyyn rajaan saakka)

Fareed Zakaria

Kapitalismin kivikkoinen voittokulku

Olli-Matti Nykänen

Yhdysvaltojen riippuvuus Kiinasta syvenee

Matti Nojonen

Talouskriisi vahvistaa Kiinan asemaa

Joonas Pörsti

Kööpenhaminan sopu vielä kaukana

Anna Korppoo ja Alex Luta

Suomi kisaa paikasta turvaneuvostossa

Pasi Nokelainen

Protestit vahvistivat Iranin kansalaisyhteiskuntaa

Liisa Liimatainen

Brasilia etsii mallia ja kumppaneita Aasiasta

Lauri Tähtinen

Kurdit luottavat öljyyn ja demokratiaan

Ville Ropponen

Puheenvuoro: Mihin Natossa sitoudutaan?

Juha Rainne

Yim Sung-joon: "Pohjois-Korea hakee Yhdysvaltain huomiota"

Kristian Kurki

Kolumni: Etniset jakolinjat ratkaisevat Afganistanin vaalit

Christian Jokinen

Muuri murtui, miten kävi illuusioiden?

Charly Salonius-Pasternak

Kirjatutka: Aktivismi Kiinassa kovilla

Hannele Pulkkinen

Kirjatutka: Kastittomien nousu

Tapio Tamminen

Kirjavieras: Rauha on ihmisen geeneissä

Niina Sarkonen

Kirjatutka: Ottakaa vastuu

Ville Ropponen

Kirjatutka: Väestönkasvu kiihdyttää ilmastonmuutosta

Tapani Vaahtoranta

Kirjatutka: Väliinputoaja vai oman tiensä kulkija?

Ville Ropponen

Kirjatutka: EU:n toimivaltaa liioitellaan

Eero Vuohula

Toisenlainen näkemys Gazan sodasta

Olli-Matti Nykänen

Lissabonin kujanjuoksu

Aaretti Siitonen

Nixonilta mallia Iran-politiikkaan

Barbara Zanchetta

 
 
 
Saako viagraa ilman reseptiä Cialis 5mg hinta