Ulla Anttila: "Suomi käy dialogia liian huopatossumaisesti"

”Suomi on kylmän sodan jäljiltä yhä kohmeessa, jumiutunut vanhoihin mie­likuviin suurvaltapolitiikasta, ja tekee siksi liian vähän itsenäisiä aloitteita vaikuttaakseen kansainvälisesti”, arvioi vihreiden kansanedustaja Ulla Anttila.

Mutta miten kohmeesta sitten voisi herätä – ja kuka herättäisi?

”Diplomatian alalla Suomella on paljon käyttämättömiä mahdollisuuk­sia. Meillä on liian huopatossutehdas­mainen näkemys siitä, miten dialogia käydään. Hyväksymme liian helposti, vastaan sanomatta, jos joku potkii meille tärkeitä periaatteita ja pelisään­töjä vastaan. Meidän tulisi pitää suu­rempi meteli sen puolesta, mihin us­komme! Ei saa vain alistua siihen, että ”aha, nyt ne amerikkalaiset ei sitten lähdekään mukaan Kiotoon?”.

Anttila on itse eduskunnassa ja luottamustehtävissään halunnut pitää meteliä erityisesti ihmisoikeuskysymyk­sistä. Ensi keväänä nyt jo neljännen kauden parlamentaarikko jättää edus­kunnan taakseen ja etsii uusia keinoja ajaa tärkeiksi katsomiaan asioita.

Esimerkkeinä vaikenemisesta Anttila mainitsee USA:n vetäytymisen Kioton sopimuksesta tai vankien koh­telun Guantánamossa. ”Jos halutaan muuttaa kansainvälistä politiikkaa, pitää pyrkiä vaikuttamaan Yhdysval­toihin ja käyttää vahvempia painos­tuksen keinoja.”

Sormen heristäminen ei riitä. Ilmas­topolitiikassa tehokkaampia vaikutta­miskeinoja ovat istua Ilmas­topolitiikassa tehokkaampia vaikutta­miskeinoja ovat istua yhteisen pöydän ääreen tekemään tutkimusta tai tarjota monitorointiapua paikan päälle.

”Suomi tai EU voisivat tarjota monitorointiapua myös ihmisoikeus­kysymyksissä, esimerkiksi Guantána­moon. Jos vanhat keinot ei riitä, pitää olla mielikuvitusta etsiä uusia. Koska teknologia on poliittisesti neutraali ala, on se hyvä astinlauta luoda vai­kuttamiskanava Yhdysvaltoihin.”

Takaraivossa suomalaisilla kolkut­taa yhä mielikuva Bushin kovasta hal­linnosta ja yksipuolisesta toiminnasta Irakin sodan aikana. Anttila arvioi sen lamaannuttaneen tahtoa innovoida uutta, olla hyvällä tavalla aktiivinen USA:n suuntaan.

”Tärkein vaikutuskanava meille on EU. Senkään puitteissa Suomi ei ole järin innovoiva jäsenmaa. Onnis­tumista ei saa mitata vain erilaisten klubijäsenyyksien määränä, vaan aloitteellisuutena.”

Keskustelu ratifioinnin aikatau­lusta – nyt vai myöhemmin – vie Anttilan mielestä liian helposti pää­huomion, vaikka kyse on on lopulta vain rituaalista. Sitä tärkeämpää olisi kysyä, mitä dynaamisempaa annetta­vaa Suomella olisi muuttuvassa maa­ilmassa.

”Sinänsä EU:n perustuslain hy­väksyminen on toki iso juttu, sillä on suuri legitimiteettivaikutus, jota ei olla täysin tajuttu. Suomen ulkopoliittisen johdon pitäisi selvemmin myös ilmais­ta, miksi EU:ta laajennetaan ja syven­netään. Jos iso visio puuttuu, koko kuvion uskottavuus horjuu kansalais­ten silmissä.”

Meidän tulisi pitää suurempi meteli sen puolesta, mihin uskomme! Ei saa vain alistua siihen, että ”aha, nyt ne amerikkalaiset ei sitten lähdekään mukaan Kiotoon?Lipposen ajama EU-linja saa Anttilalta kiitosta siitä, että se vei Suomea”ytimiin” tietyissä raameissa ja löi maamme otsaan ”uskollisen jäsenmaan” leiman. Lisää vaikutusvaltaa Suomi voisi saada olemalla aloitteellinen esimerkiksi ilmasto- ja ihmisoikeuspolitiikassa.