Kirjatutka: YK:n remonttimies Bolton

John Bolton: Surrender Is Not an Option – Defending America at the United Nations. Threshold Editions 2007, 496 s.

Pasi Rajala

Mursuviiksinen mies seisoo newyorkilaisen kirjakaupan puhujapöntössä ja hauskuttaa yleisöä tarinoillaan YK:sta. ”Pormestari Bloombergin piti itse soittaa Kofi Annanille ennen kuin New Yorkin palotarkastaja sai käsiinsä YK:n päämajan pelastussuunnitelman.” Yleisö hymähtää. ”Sitten selvisi, että YK:n turva-aidan portit ovat liian kapeita kaupungin paloautoille.” Yleisö nauraa ääneen ja taputtaa.

Yhdysvaltojen entinen YK-lähettiläs John Bolton on tullut markkinoimaan uutta kirjaansa, jossa hän kertoo puolitoistavuotisesta kaudestaan presidentti Bushin miehenä maailmanjärjestössä.

Baltimorelaisen palomiehen pojan huoli YK:n paloturvallisuudesta on varmasti aitoa. Tarinan tarkoituksena on kuitenkin mollata YK:n superbyrokraattista sihteeristöä. Kyseessä on sama mies, jonka mukaan kukaan ei huomaisi, jos YK:n päämajasta sivallettaisiin kymmenen ylintä kerrosta pois.

George W. Bush nimitti Boltonin YK-lähettilääkseen elokuussa 2005 vastoin senaatin tahtoa. Senaatti kieltäytyi vahvistamasta Boltonin nimitystä, mutta presidentti piti päänsä ja käytti oikeuttaan tehdä tilapäisiä nimityksiä senaatin istuntokausien välissä. Boltonista tulikin välikauden lähettiläs, sillä hän erosi joulukuussa 2006 huomattuaan, ettei saisi senaatin tukea.

Kirjassa Bolton kritisoi YK:n poliittista päätöksentekoa ja kertoo omista ponnisteluistaan järjestön tehostamiseksi. Bolton tekee selväksi, että hän toimi presidentin nimenomaisesta toimeksiannosta tehtävänään puolustaa Yhdysvaltojen etua YK:n vihamielisessä ympäristössä. Kirjan nimi ”Antautuminen ei ole vaihtoehto” kertoo, mistä on kyse.

Boltonin selostus Bushin ja pääsihteeri Kofi Annanin tapaamisesta syyskuussa 2005 on myös paljonpuhuva. ”Kuinka Bolton pärjää, joko hän on räjäyttänyt paikan?”, Bush töksäytti ilman tavanomaisia diplomaattisia kohteliaisuuksia. Boltonin riemuksi Annan ei kyennyt peittämään ärtymystään.

Tarinan roistoja ovat YK-sihteeristön vallanahneet byrokraatit pääsihteeri Annanin johdolla. Boltonin mielestä Annan oli tehnyt itsestään ”maallisen paavin”, joka oli ylimielisyydessään kykenemätön ymmärtämään maailmanpolitiikan tosiasioita. Osansa saavat myös moraalisen ylemmyydentunteen sokeuttamat eurooppalaiset, Boltonin kielessä ”euroidit”. Eurooppalaisten sinisilmäisyys ja sokea luottamus YK:hon onkin yksi kirjan johtavista teemoista. Suoralta kritiikiltä ei säästy edes USA:n läheisin liittolainen Iso-Britannia ja maan entinen YK-lähettiläs Emyr Jones Parry.

Boltonin mukaan myös hänen omat kollegansa ulkoministeriössä olivat hakoteillä. State Departmentista oli Boltonin silmissä tullut liberaalien linnake, joka ei kyennyt puolustamaan Yhdysvaltojen etua.

Vaikka Boltonin ulkopoliittista ajattelua leimaa syvä epäluottamus kansainvälistä yhteistyötä kohtaan, hän myöntää että YK:ssa on hyviäkin puolia. Bolton kehuu muun muassa YK:n kentällä toimivia avustusjärjestöjä.

Tilaisuus kirjakaupassa lähestyy loppuaan, ja Bolton pyytää yleisöltä vielä viimeisen kysymyksen. ”Mikä mahtoi olla al-Qaidan motiivi, kun se marraskuussa iski YK:n toimistoon Algerissa surmaten toistakymmentä avustustyöntekijää? ”

”Heikkous vetää puoleensa terroristi-iskuja”, Bolton napauttaa, ja alkaa sättiä Annanin päätöstä evakuoida siviilityöntekijät Bagdadista YK:ta vastaan tehdyn pommi-iskun jälkeen vuonna 2003. Epäselväksi jää, millaista kovuutta Bolton YK:n avustustyöntekijöiltä oikein odottaisi.