Kirjatutka: Diplomaatti todistajana ja kertojana

Ilkka Pastinen: Uusi maailmanjärjestys – Kylmästä sodasta globalisaatioon. Otava 2007, 368 s.

Klaus Törnudd

Diplomaatin elämässä kirjoittaminen on keskeistä. Siksi monet entiset diplomaatit kirjoittavat, varsinkin muistelmia ja ajatuksia maailman menosta. Ilkka Pastisen sujuvasta kynästä on 1990-luvulla lähtenyt kaksi muistelmateosta, Yläkerran ylhäisyys ja Diiva ja diplomaatti. Vuonna 2007 ilmestyi kolmas kirja, Uusi maailmanjärjestys, joka on jäsennelty temaattisesti, mutta teos sisältää myös paljon henkilökohtaisia muistikuvia.

Kirja on hajanainen, henkevä ja hauska. Se alkaa pitkällä esseellä ”Kylmästä sodasta globalisaatioon”, joka tarjoaa välähdyksiä Neuvostoliiton ulkopolitiikasta ja kuvaa Venäjän muutoksia kommunistivallan romahduksen jälkeen. Tämä ei ole tarkkaa historiankirjoitusta, mutta tarina etenee vauhdikkaasti. Pastinen päätyy kiteyttämään osuvasti nykyisen kansainvälisen järjestelmän keskeiset ominaisuudet jaksossa ”Uusi maailmanjärjestys”.

Kirjoittaja kuuluu siihen kansainväliseen diplomaattien veljeskuntaan, joka on omistanut suuren osan työurastaan aseidenriisuntapolitiikalle ja eritoten ydinsulun ylläpitämiselle. Pastinen on huolestunut nykytilanteesta, jossa Iran ja Pohjois-Korea ovat haastaneet maailmanlaajuisen ydinsulkujärjestelmän. Muitakin haasteita on, joten ydinsulkusopimus tarvitsee kaikkia ystäviään. Tästä olisi voinut kirjoittaa enemmänkin.

Kirjan toinen osa ”Suomalaiset diplomaatit kylmässä sodassa” täydentää Pastisen aikaisempia muistelmakirjoja tuokiokuvilla 1950-luvun ulkoasiainministeriöstä. Aiheesta on vaikea kirjoittaa ilman huumoria, jota Pastinen viljelee herkullisella tavalla. Lukijat saavat jopa tutustua ministeriön joulujuhlissa laulettuun diplomaattilauluun. Luku nimeltä ”He Ritarikadun legendat” tarjoaa mainioita henkilökuvia muutamista tunnetuista suomalaisista diplomaateista. Monet heistä löytyvät myös – vähän pönäkämmin hahmoteltuina – pari vuotta sitten ilmestyneestä kokoomateoksesta Suomalainen diplomaatti.

Pastisen virkauran tärkeimpiä ulkoasiainministereitä esitellään kirjassa pienten tositarinoiden kautta, jotka muun muassa osoittavat miten suomalainen ministeri on pärjännyt hyvin muutamissa hankalissakin tilanteissa.

Jäsentelyn hajanaisuus lyö silmille kirjan kolmannessa pääosassa ”Suomen ulkopolitiikka kylmässä sodassa”. Siihen on poimittu omia muistikuvia sekä tulkintoja muutamista maamme ulkopolitiikan ja ulkoasiainministeriön toiminnan huipentumista 1960- ja 1970-luvulla.

Kirjoittajan mieleen jääneet värikkäät repliikit ministerien ja heidän keskustelukumppaniensa suusta sekä tekijän omat kommentit tuovat mukavan lisän sinänsä varsin tuttuihin aiheisiin. Kaikkein persoonallisin on kirjan viimeinen osa, joka on otsikoitu ”Eläkeläisen vaellus: kultakrouvista korttelikapakkaan”. Siihen Pastinen on koonnut eläkkeelle siirtymiseen liittyviä mietelmiä sekä kertomuksia paluumuuttajan enemmän tai vähemmän järkyttävistä kokemuksista. Viimeisillä sivuilla palataan taas New Yorkiin, Geneveen ja Lontooseen – erityisesti näiden kaupunkien musiikkielämään.

Pastisen kirja todistaa, että historiankirjoitus tarvitsee subjektiivista ja itseironista täydennystä, jota muistelmakirjoitukset nostavat esiin. Tulevaisuuden esitelmien pitäjät voivat myös ammentaa paljon ideoita kirjoittajan anekdooteista.