Kirjatutka: Hijabinsa hylännyt feministi

Ayaan Hirsi Ali: Infidel. Simon & Schuster 2007, 353 s.

Tiina Tarvainen

”Marraskuisena aamuna vuonna 2004 Theo van Gogh nousi ylös lähteäkseen töihin tuotantoyhtiöönsä Amsterdamissa. Hän otti vanhan mustan polkupyöränsä ja suuntasi päätielle. Ovensuussa odotti marokkolaismies käsiaseen ja kahden teurastajanveitsen kanssa.

Kun Theo pyöräili alas Linnaeusstraatia, Muhammad Bouyeri lähestyi. Hän veti aseensa esiin ja ampui Theoa useita kertoja. Theo kaatui pyöränsä päältä ja pyöri katua pitkin. Bouyeri seurasi. Theo rukoili ’emmekö voi puhua tästä?’, mutta Bouyeri ampui häntä vielä neljä kertaa. Sitten hän otti toisen teurastajanveitsistään ja viilsi Theon kurkun. Toisella veitsellä hän iski viisisivuisen kirjeen kiinni Theon rintaan.

Kirje oli osoitettu minulle.”

Somalialaissyntyisen Ayaan Hirsi Alin tuorein teos, elämäkerrallinen Infidel alkaa dramaattisesti – ja jatkuu vielä dramaattisemmin.

Hirsi Alin aiempi teos, vuonna 2002 Alankomaissa julkaistu The Caged Virgin (Neitsythäkki, Otava 2005) herätti ilmestyessään suurta kohua. Hänen ajatuksensa visualisoituivat lyhytelokuvassa Submission, Part One (2004), joka sinetöi elokuvan ohjanneen Theo van Goghin, mutta myös Hirsi Alin kohtalon. Teoksista ja elokuvasta muodostuu osa Hirsi Alin henkilökohtaista missiota, viiltävää kritiikkiä islaminuskoa kohtaan.

Infidel (suom. Pakomatkalla, ilmestyy Tammen kustantamana syksyllä) tempaisee mukaansa. Lukija kulkee Hirsi Alin mukana lapsuudesta tähän päivään, Saudi-Arabian, Kenian, Etiopian ja Somalian kautta Hollantiin ja edelleen Yhdysvaltoihin. Hän vie lukijansa Muslimien veljeskunnan riveihin ja koraanikoulun kovalle penkille.

Käsitys Islamista muodostuu hänen kokemustensa kautta. Islam merkitsee alistumista: alistumista aviomiehelle, suvulle, Koraanin opetuksille, väkivallalle ja kohtalolle. ”Rauhanomainen” islam on länsimaille syötettyä propagandaa. Vahvistuva, militantti islam on syy kaikkeen kurjuuteen työttömyydestä jopa terrorismiin – kysymys on elämää suuremmasta uskosta, ei köyhyydestä, turhautumisesta tai edes politiikasta. Musliminaisen vaatetuksen, hijabin, hylänneen Hirsi Alin tulkinta islamista on äärettömän pimeä, eikä hän peittele avointa vihamielisyyttään sitä kohtaan.

Teos kuvaa, miten islamia voidaan käyttää myös rasismin lietsojana. Hirsi Ali tiedostaa vaaran, mutta näkee uskonnonvapauden ja kulttuurirelativismin tätä suurempina ongelmina, joiden huomiotta jättäminen johtaa hiljaisiin kärsimysnäytelmiin. Hirsi Ali perää oikeutta alistavissa olosuhteissa eläville naisille: ongelma on islamissa, ei maahanmuutossa. Hän polemisoi, provosoi, kärjistää ja dramatisoi, onnistuen siinä. Olisiko sanoma saavuttanut yleisön huomion maltillisemmalla tavalla? Luultavasti ei.

Islamin ohella Hirsi Ali kritisoi eurooppalaista monikulttuurisuuden vaadetta, joka ilmentää epäsuoraa rasismia: vähemmistön edustajia kohdellaan varovaisemmin syytösten pelossa. Äärisuvaitsevainen arvorelativismi suorastaan vähättelee alistettujen kohtaloa. ”Entä tyttölapsille tehdyt brutaalit ympärileikkaukset, raiskaukset, pakkoavioliitot?”, Hirsi Ali kysyy. Te ette tiedä – te ette ole kokeneet tätä elämää, hän viestittää.

Poliittinen järjestelmä saa osansa kirjassa. Vasemmistoeliitti on suvaitsevaista vain sen omilla ehdoilla toimivia kohtaan – heidän käsityksensä sananvapaudesta ei ulotu koskemattomina pidettyihin, monikulttuurisiin arvoihin. Myös oikeisto uhrasi poliittisena keulakuvanaan pitämänsä Hirsi Alin samalle alttarille.

Hirsi Alin tarinaan liittyy paradoksi: sananvapautta julistava kirjailija on kokenut nuoruudessaan kritisoimansa Salman Rushdien kohtalon. Nyt hän elää maan alla Yhdysvalloissa maksaen kovaa hintaa sanoistaan.